Joulu ovella, syksy kuitenkin jatkuu

Tämän syksyiset ilmamassat ovat olleet tosi pitkään samaa laatua, vähän lämpöä ja runsaasti vettä. Vain satunnaisesti, noin viikko sitten on satanut kiteisempää olomuotoa, ja sekin taitaa mennä jouluviikolle tultaessa vetenä maanrakoihin, sillä lämmintä kestänee ainakin maanantaille asti..

Jotkut perennat eivät näytä juuri kärsineen pikkupakkasista tai väliaikaisesta lumipeitosta, sen voivat todistaa ennenkaikkea tietysti vuorenkilvet. Soikkolehtinen laji Bergenia crassifolia tuossa yläkuvassa tuntuu terhakammalta kuin herttalehtinen Bergenia cordifolia, vaikkei sekään nyt ihan kehnolta näytä. Huonoimmalta näyttävät sellaiset Bergenia-istutukset, jotka saavat peitokseen ylhäältä varisevaa muuta tavaraa, lehteä, auraushiekkaa tms. Se lahottaa alustaansa ja lehti kärsii. Herttalehtisen lehtilapa on suurempi ja poimuisempi, myös kiiltävämpi.

Katselin ilolla myös keltapeipin Lamiastrum galeobdolon selviytymistä. Sitä kasvaa talon itäseinustalla muutaman metrin mittaisena ja metrin leveänä kasvustona, ja jos sallisin, se pian peittäisi alleen koko pation, siksi rönsyjä pitää leikata reippaasti. Tämän kuvan kohta on suoraan ilmalämpöpumpun alapuolella, paikassa, johon puhaltaa koneen tuottamaa kylmää ilmaa. Tämänkin lehdissä on hopeatäplä kuten samantapaisella perennalla täpläpeippi Lamiastrum maculatum, jolla kuitenkin kukat ovat vaaleanpunaiset. Keltapeipin kukka tietysti on keltainen.

Kasvusto sai alkunsa yhdestä pikkuoksasta, jonka poimin kauan sitten taskun pohjalle kesäisellä kasvikerho Pulsatillan retkellä Padasjoen Palsan myllylle. Siellä keltapeippi oli valloittanut laajat alueet pikku joen rantametsikössä. Sinne sitä ei alunperin oltu istutettu, vaan sävyisämmälle paikalle kukkapenkkiin, ja sellainen oli tulos. Tämäkin oma kasvustoni sai ensin ottaa voimaa kukkapenkin mullasta, mutta kun tästä talon seinustalta poistettiin liian raisusti kasvaneita vuorimäntyjä ja niistä jäi kiusallisia kantoja, siirsin peippikasvustot vähäisine multineen kantojen väliin. Seuralaisina sillä on tässä kohtaa hieman taponlehteä Asarum europaeum ja vuohenkelloa Campanula rapunculoides, jota meillä kasvaa kaikkialla, sekä lisäksi vuohenputkea, nokkosta ja rönsyleinikkiä, mutta hyvin näyttää selviytyvän tässä kovin kuivassa kasvupaikassa.

Vielä osui kameran kohteeksi sormustinkukan Digitalis purpurea lehtiruusukkeita siitä lähistöltä, ei huono niidenkään loppusyksyn vihreys. Nämä kasvustot kukkivat jo kesällä, mutta olen huomannut, että samasta hyvinvoivasta kasvista on kukkimisiloa useampanakin vuonna. Vieressä vasemmalla on muutaman vuoden jaksanut kasvaa laventeli harmahtavine neulasmaisine lehtineen.

Useimmat kukkapenkit ovat kyllä nuutuneet ja saaneet antaa tilaa keinotekoiselle loistolle. Kaivoin viimein kesto-joulutähdet etupihan penkkien iloksi. Kun ei ole routaa, niin varret sai tanakasti pystyyn. Taitettuja havunoksia saa kohentaa myötäänsä, kun tuuli niitä taivuttelee.

Kukkatervehdyksiä viime viikolta

Vieraani tulivat viime viikolla juhlimaan upeiden kimppujen kera, ja saapuneissa korteissa oli myös kuvattuna nykyajan suosittuja leikkokukkia ja ruukkukasveja. Innostuin siitä katsomaan vähän, mitä niistä nykyisin tiedetään.

Alkuun orkidea-asiaa, tämä oli yksi kolmesta saamastani ruukkukasvista. Laajasta Orchidaceae-heimosta kotiini hakeutui vaaleanpunainen kaunotar perhokämmekkä. Phalaenopsis eli perhokämmekät on Kiinasta Indonesiaan ja Filippiineille ulottuvalla alueella kasvava suku, josta tunnetaan 35 alkuperäistä lajia ja lukematon määrä jalostustekniikoilla kehitettyjä hybridejä ja muunnoksia. Tämä suku on helppohoitoisuutensa takia yksi kukkakaupan suosituimpia. Kämmekät ovat luonnostaan sademetsien oksien hangoissa kasvavia päällyskasveja, ja niiden tarvitsema vesi tulee sadevesinorojen valuessa sopivasti; ja ravinnoksi sitä, mitä mukaan ylempää tulee. Multa ei kuulu niiden elinympäristöön, mutta sammalia oksilla voi kasvaa. Kämmekkämyynnissä pyörii kukkakaupassa eniten rahaa, ja itse kasvien kasvatuksen lisäksi työllistetään myös ilmaliikennettä, sillä kukat tulevat Aasiasta tavallisimmin lentorahtina. 

Kotimaisiakin sukulaisia on orkideoilla, kuten kämmeköitä yleensä nimitetään. Tunnemme varmaan kaikki valkolehdokin Platanthera bifolia ja maariankämmekän Dactylorchis maculata, mutta lajeja on paljon enemmän. Mitä enemmän kalkkia maaperässä, sen parempi kämmeköille, voisi lyhyesti tiivistää. Kasvupaikka voi olla kangasmetsä, mutta suokin. Kukkien koko ei vedä vertaa tropiikin kaunokaisille, mutta kauniita ovat kotimaisetkin.

Katselin nettikirjastoista, että Phalaenopsis- suvun kukissa näyttää olevan melkein kaikkia muita värejä, paitsi ei sinistä. Alkuperäisiä värejä ovat valkoinen ja violetinpunaisen eri vahvuusasteet, kukka voi olla myös kirjava, jos väri kertyy pistemäisesti eikä jakaudu tasaisesti, sellainen on aika yleistä juuri kämmeköillä. Nähdäänpä kuinka saatu yksilö pärjää, kun kotini ilmasto ei paljon muistuta sademetsiä kosteuden suhteen. Sumutinpullo kai täytyy sijoittaa lähistölle. Kasvualustan pitää välillä aina kuivahtaa, koska pysyvässä kosteudessa juuret voivat alkaa lahota.

Proteat tulivat Suomenkin kukkakauppoihin voimalla jo yli kymmenen vuotta sitten. Protea, sama nimi suomeksikin, kuuluu eteläiselle pallonpuoliskolle levittäytyneeseen Proteaceae-heimoon, jonka avulla on luotu tietoa siitä, mitkä nykyisistä maanosista tai saarista kuuluivat muinaiseen Gondwana-mantereeseen. Heimo jakautuu kahteen ns. lahkoon, Proteoidea ja Grevilleoidea. Protea-suku on eteläafrikkalainen, siitä tunnetaan n. 130 lajia, joista näyttää Wikipedian luettelossa olevan 83 merkittävintä. Kuten kuvasta ehkä huomaa, kukka onkin lukuisten yksittäisten kukkien muodostama kukinto, mutta eri lailla kehittynyt kuin mykerökukkaisten kukinnot. Luonnollista puutarhatalouden nykyajalla on, että kauppoihin tulevat kasvit voivat olla kasvatettuja aivan muualla kuin mistä ne ovat kotoisin.

Toisessa, Grevilloidea lahkossa, jota tavataan lähinnä Intian valtameren itäpuolella ja Australiassa ym, on enemmän lajeja. Nimisuvussa Grevillea silkkipensas niitä on n. 350, toinen merkittävimmistä suvuista on Banksia, siinäkin yli 170 lajia. Molemmille suvuille on tunnusomaista sylinterimäiseksi kasvava pitkä kukinto, josta heteet tulevat näyttävästi esiin. Useat Grevillea- ja kaikki Banksia-lajit ovat puuvartisia, viime mainitussa jopa 30 metriin yltäviä lajeja.

Koko Proteaceae-heimo, ikivanha kasviryhmä, on kuiviin kausiin sopeutuneita, kovalehtisiä kasveja, jonka lehtiä saatetaan kestävyytensä takia myös hyödyntää ns. leikkovihreänä. Saamassani kimpussa lisävihreänä mm. akaasian oksia ja ihmepensaan Croton valkoisiksi maalattuja lehtiä.

Kuvan oikealla puolen tulilatvan Kalanchoë blossfeldiana ruukku. Kasvi kuuluu maksaruohoihin eli on sukua Crassulaceae, ja kotoisin itä-Afrikasta, ehkä Madagaskarilta. Suvun tapaan se on vesitaloudeltaan säästeliäs, eikä siis tarvitse kastelua kovin usein. Se on lyhyenpäivän kasvi, joten kukkivat yksilöt tuotetaan päivänvalon pituutta säätelemällä. Tanska on eräs suurimpia kasvattajamaita. Tästä suositusta joulunajan kukkakorien osakkaasta on saatu runsaasti väritarjontaa valkoisesta keltaiseen ja lukuisiin punaisiin. Kaunis yksinäänkin ja kestävä, viihtyy myös ulkona lämpimänä aikana, ja sitä myydäänkin kukkakaupoissa ympäri vuoden. Ihanteellinen kodin asukas, kun viihtyy tavallisessa huoneilmassa eikä tuoksu.

Yhteen kimppuun oli sidottu loistavan oranssina hehkuvaa gerberaa eli sädelatvaa Gerbera. Tästä etelä-Afrikasta kotoisin olevasta kasvista tuli 1970-luvulla supersuosittu viljelyn kohde, ja sitä lisäsi se, että lajikkeita on voitu luoda lähes rajattomasti, kun tämä kasvi sallii geenimuuntelun, mm. värien suhteen. Entisessä kotikunnassani on Kiipulan puutarhaoppilaitos, jonka uudisrakennuskin tehtiin gerberan kukan muotoon! Kukinto on mykerökukkaisille ominaisesti päivänkakkaramainen.  Gerberaa myydään myös ruukkukasvina.

Kimpuntekijä on tässä liittänyt mukaan neilikan ohella värililjaa, Lilium, joka kestää myös pitkään. Leikkovihreänä näkyy olevan saniaista, ja tuo tummanpunaisena näkyvä soihtumainen lehdistö kuulunee sekin Proteaceae-suvun jollekin lajille.

Krysanteemit jatkavat suosittuina leikkokukkina vuosikymmenestä toiseen, ei siis ihme, että niitäkin löytyi eräästä kimpusta. Chrysanthemum- suku kuuluu mykerökukkaisten laajaan ryhmään, muutamia kymmeniä suvun alkuperäisiä lajeja on löydetty Keski- ja Itä-Aasiasta. Kungfutsen kirjoituksissa n. 500 ea niiden keltaista loistoa jo ylistetään. Krysanteemi on lyhyenpäivän kasvi, ja alkuvuosina sitä tuli kukkakauppoihin yleensä vasta syksyllä. Niistä on vuosikymmenten kuluessa saatu tavattomasti erilaisia kukintoversioita, joissakin kaikki kukat kielimäisiä, kuten tässä, monissa ovat keskuskukat lyhempiä, erivärisiä. Krysanteemeja voidaan myös värjätä (kuten monia muitakin leikkokasveja). Paitsi leikkokukkina krysanteemit ovat vallanneet suuria markkinoita syysistutuksiin varsinkin pallokrysanteemeina. Tässä kimpussa oikeanpuoleiset valkoiset ovat gerberan muunnoksia, ja koko komeus on floristisena taidonnäytteenä saanut mukaansa lempipuuni lehtikuusen Larix oksia!


Tässä kuvan kohteena on kaktuskasvien heimoon Cactaceae kuuluva valkokukkainen joulukaktus Schlumbergera, joka on risteymälaji, kotoisin itä-Brasiliasta. Se on kämmeköiden lailla puun oksilla kasvava päällyskasvi, piikitön kaktus. Lehtimäiset osat ovat kuitenkin vartta, lehdet ovat muuttuneet pikku karvoiksi.  Samantapaisia pieniä kaktuksia ovat helluntai- ja pääsiäiskaktus Rhipsalidopsis, joilla kukka on enemmän symmetrinen (säteittäinen), kun taas joulukaktuksella kukka on kuin pillikkeillä, torvimaisesti kaksinkertainen, kolibreille sopiva anatomia. Ihan kuivana tätä kasvia ei saa pitää, kun se on metsäkasvi taustaltaan, mutta samoin kuin kämmekällä alkaa tyvi lahota, jos se on aina kostea.

Joulukaktuksen kukinta on luku sinänsä: se kehittää nuppuja vain, jos päivälämpötila on alle +22 astetta. Lisäksi pitää olla lyhyt päivä, jos lämpötilat ovat paremmat kuin +17. Mikäli ollaan viileämmässä, alle + 15 astetta, nuppuja tulee, oli päivän pituus mikä tahansa. Ihan viileässä, alle +10 astetta, kasvin elintoiminnot hidastuvat, joten nuppujen kehityskin on hidasta. Joulukaktukset, kuten nuo muutkin yllä mainitut seuralaiset, voi viedä kesäksi ulos, ja ilmojen viiletessä syksyllä nuppujen kehitys pääsee vauhtiin. Nuput putoavat herkästi, jos valon suunta muuttuu.

Alimmainen kimppu koostuu herkän vaaleanpunaisista ruusuista ja lilasävyisistä pikkuneilikoista. Ruusu Rosa on eräs vanhimpia leikkokukkiamme, ja on ollut suosittu jo keskiajalta. Suomessa myydään nykyisin 70 miljoonaa ruusua vuosittain, niistä 3/4 eli n. 50 miljoonaa on kotimaassa kasvatettuja. Pääsesonki on keväällä ylioppilasjuhlien ym.tilaisuuksien aikaan, loppuvuodesta myydään tuontitavaraa. Kuvan vaaleanpunaiset ruusut jäävät minulta tarkasti nimeämättä, niitä on kehitetty lukuisia, suosituimpien 12 ruusun ryhmässäkin monta.

Kimpun tekijä on lisännyt mukaan vastakkaisväriä tavoittelevaa lilansävyistä pikku- eli terttuneilikkaa Dianthus. Se edustaa myös hyvin kauan suosittua leikkokukkasukua, arvellaan jo muinaisten kreikkalaisten... Tuolloin kyllä kukan muoto tai väri merkitsi vähemmän, sillä sen maku ja tuoksu sopivat viinin maustamiseen (Dianthus = Dios anthos, jumalainen kukka). Tämä pikkukukkainen tyyppi on kyllä kehitetty vasta 1950-luvun lopulta alkaen USA:ssa, se siirtyi nopeasti suosituksi myös Eurooppaan. Neilikat ovat kiinnostavia ulkonäöltään, sillä ainakin osa kukan hedelehdistä (niitä on 10) on muuttunut terälehdiksi, ja lopputulos on ylitsepursuavan runsas teriö.

Neilikkaa voidaan kasvattaa meillä puutarhakasvina, ( mm. harja- ja vuorineilikka), nykyisin myydään myös runsaasti kesäkäyttöön soveltuvia amppelikasveja. Omasta takaakin on lajeja, keto-, hieta- ja pulskaneilikka.

Artisokkaa

Marraskuun loppupuolelle on tultu, maa ei ole vielä roudassa, vaikka pari pakkasyötä onkin eletty. Puutarhan kasvu on kuitenkin jo loppunut, viimeisetkin sissit, maa-artisokat Helianthus tuberosus ovat jo kuihduttaneet lehtensä. Valkoinen syysasterini, hiljattain hankittu Aster novii-belgii ei tänä vuonna ehtinyt nuppuja pidemmälle! Yli puolet maa-artisokasta teki saman. Siksi satoa nostaessa tyydyinkin ottamaan ylös vain isommaksi kasvaneet viljelyalueet, joille tulee muuta käyttöä ensi vuonna; matalammat jäivät siltään talvehtimaan naatit katkottuina kasvuston päälle, ehkäisemään routimista, jos lumentulo viivyttelee.

Kuva on otettu 07 09 2011.

 Maa-artisokka on auringonkukkien Helianthus sukua, ja tietolähteet kertovat sen olevan kotoisin Perusta, jossa intiaanit viljelivät sitä jo varhain. Toisten, vanhempien kirjallisuustietojen mukaan se on pohjois-amerikkalainen, kuten muutkin auringonkukkasuvun lajit. Joka tapauksessa sitä tuotiin löytöretkien seurauksena Eurooppaan viljelykasviksi 1600-luvun alussa, ensin Ranskaan ja sieltä Englantiin. Suomeenkin laji ehti saman vuosisadan aikana, se esiintyy ns. Tillandzin luettelossa Turussa viljellyistä kasveista.

Maa-artisokka on lyhyenpäivän kasvi. Meillä sen kukinta alkaa vasta syyskuun lopulla-lokakuun alussa, ja kukka-aika kestää toista kuukautta, jos ilmat sallivat. Kompostilla kukinta alkaa aiemmin. Latvakukan taittaminen kehittää runsaasti sivuversojen kukkimisintoa, samaa ilmiötä esiintyy monella muullakin kasvilla. Kukkimisen loputtua on aika nostaa kehittyneet mukulat.

Kuva on 01 10 2011, josta näkyy maa-artisokan hyvä kasvuvauhti vielä. Tämä yksilö alkoi kukkia vasta paljon myöhemmin!

Törmäsin asiaa penkoessani heti kohta huippumoderniin asiaan eli karppaukseen, jolla tarkoitetaan vähä-hiilihydraattisen ravinnon nauttimista. Maa-artisokka tekee mukulaansa varastoravintoa kuten perunakin, mutta tärkkelyksen asemasta sen varastot ovat 30-50 monosakkaridista koostuvia inuliinimolekyylejä. Niiden erikoisin ominaisuus ravintotieteessä on se, etteivät meidän ihmisten ruoansulatusentsyymit voi hajoittaa tätä ketjua, vaan se kulkee sulamatta paksusuoleen, jossa erityisesti maitohappobakteerit saavat siitä hyötyä. Tämän ominaisuuden takia sitä nimitetään prebioottiseksi yhdisteeksi. Paksusuolen maitohappobakteerien hyvinvointi on terveen elämän perusta!

Ensimmäiset mukulat etsittiin tänä vuonna 08.10, lehtikompostin päällä kasvaneista kolmesta kukkivasta yksilöstä saatiin puoli ämpärillistä mukuloita.

 Eräiden ravintotutkijoiden luokituksissa inuliini sijoittuu fruktaanien luokkaan, sokereista koostuviin hajoamattomiin yhdisteisiin. Niistä tunnetuin ja yleisin tietysti on selluloosa, ja siksi inuliinikin joissain tapauksissa lasketaan kuiduksi. Elintarviketeollisuus käyttää inuliinia laajalti esim. kevyttuotteissa, sillä saadaan tuotteelle paksu kermainen rakenne ilman kalorimäärää. Samantapaisia molekyylejä on muitakin, osa ns. laihdutuslääkkeissä. Inuliinia tavataan mm. sipulissa, banaanissa, parsassa ja viljoista vehnä, ruis ja ohra kuuluvat samaan ryhmään.

Pääsato nostettiin 08.11.tänä vuonna, ne kasvoivat hiekansekaisessa maassa, jota ei lainkaan tänä vuonna lannoitettu, kun niistä toivottiin vain tuulensuojaa muille kasveille!

Mukuloiden maku on hieman vaatimaton, mutta sisältämänsä hedelmäsokerin takia makeahko. Nettihaulla löytyy monia reseptejä mukuloiden valmistamiseksi, tunnetuin on tietenkin niistä tehty sosekeitto, joka saa maukkautta lisukkeista, kuten valkoviini, kanaliemi ym, ja mausteista. Mukula ei kestä pitkää säilytystä ilmassa, se pyrkii nahistumaan, siksi suositaan jättämistä kasvupaikkaansa maan multaan, kunnes tulee käytön aika. Ehkä mukuloiden inuliini auttaa niitä kestämään talven koettelemukset ulkosalla. (Perunan tärkkelyksen joukossa on aina jäätymäherkkää vettä, siksi niiden talvehtiminen maassa on paljon satunnaisempaa. Parhaiten perunan talvi ulkosalla onnistuu lehtikompostissa.) Aion kokeilla tehdyn artisokkasoseen pakastamista.

Latva-artisokka Cynara scolymus kuuluu myös mykerökukkaisiin. Se on kotoisin joko pohjois-Afrikasta tai Sisiliasta, josta sitä tuotiin viljeltäväksi jo 1400-luvulla etelä-Eurooppaan. Tästä kasvista käytetään hyödyksi sen pulleat kukkanuput eli mykeröt (joka itse asiassa on kukkarykelmä), ja syötäviä ovat kukinnon päällimmäiset mehevät osat eli kehtosuomut, jotka voivat olla kooltaan jopa 10-senttisiä. Latva-artisokkaa saa meiltä mm. täyssäilykkeenä, se on sen yleisin kauppamuoto. Sitä voi viljellä myös etelä-Suomessa. Hankaluutena on pitkän kasvukauden puute sekä se että se ei meillä talvehdi ulkona. Sitä kuitenkin lisätään juurivesoista, joten talvehdittaminen on tehtävä kasvihuoneissa tms. Pohjoismaissa on kasvinjalostuksen keinoin saatu tyydyttävästi sopeutuneita kantoja. Kun hyötäminen aletaan helmikuulla, voi nuppuja alkaa korjata jo kesällä. Myös tässä kasvissa on inuliinia.

Auringonkukkaa edustaa tässä Teddy bear-lajike, joka syyskuun alussa istutettiin ruukkuun syyshalloja pakoon ja nostettiin eteläseinustalle. Siinä sillä riitti kasvuaikaa vielä lähes 2 kk, latvakukka jo ränsistyi, ja sivunuput juuri alkoivat avautua. Tavllisia auringonkukkia kasvaa tontilleni joka vuosi lintujen ruokintapaikan liepeillä, niiden kohtalo on jäädä maahan nokittaviksi loppusyksyllä.

 Auringonkukkaa viljellään öljypitoisten siementen takia. Se tuotiin Eurooppaan pian löytöretkien jälkeen, 1500-luvulla, ja 1800-luvulle tultaessa Venäjä oli maailman ensimmäinen, ja kaipa vieläkin, niin johtava sen asemasta tuli 1970-luvun aikana. Puristejätteestä saadaan pääasiassa nautaeläimille lisäruokaa sen sisältämien proteiinien takia, mutta kelpaa alkoholinvalmistusteollisuudelle tai polttoaineeksi. Kyllä on käyttökelpoinen tuo auringonkukkien suku!

Marraskuun alussa 2011

Heisiangervo Physoscarpus opulifolius Diabolo taitaa voittaa Millä pensaalla lehdet lähtevät viimeksi- kilpailun! Papulan- ja suviruusu ovat myös kisassa vielä mukana. Pihasyreenitkin ovat jo pudottaneet.

Eipä uskoisi marraskuun näkymiksi, pikemmin syksy juuttui paikoilleen useita viikkoja sitten sadekauden alettua. Yölämmötkin ovat olleet korkeita, joinain öinä jopa lähellä +10 astetta. Päivisin saadaan aste-pari enemmän. Aurinkoa nähdään vain harvoin, viimeksi lauantaina. On siis mukavaa ulkoiluaikaa, kunhan ei liikaa sada, juuri näin on kuluneella viikolla käynytkin. Kaikki kuvat ovat tältä päivältä.

Toistakymmentä vuotta sitten hankin Ruissalon puutarhalla käydessä vuorikuisman Hypericum montanum siemenpussin. Kylvös iti hyvin, taimimaa oli alkuun hiekkaisella alapellolla, naapurin rajaa vasten. Taimia on kulkeutunut siirtojen mukana ja itsenäistäkin levintää tuntuu olevan. Tämä on päättänyt kasvaa maa-artisokkaviljelmän liepeessä. Se kukkii runsaasti, ja ilmeisesti siementuotostakin on. Korkeutta n. 60 cm.

Tällä viikolla on ollut aika korjata kukkapenkeistä mustuneita kukkavarsia ja muutenkin tarkastaa, mitä ruohojen alta ilmaantuu. Ainakin uusia tammentaimia näyttää taas alkaneen kasvaa. Syyskuun alussa hankituille tulppaaninsipuleillekin pitäisi katsella kasvupaikat, se ei ole helppoa, kun joka paikassa on jo entisiä asukkeja.

Iisoppipenkin suojissa  alapellolla väriherne Genista tinctoria on kasvanut viitisen vuotta. Se talvehtii hyvin ja pikku taimi on levinnyt jo isoksi pensaaksi. Korkeutta on n. 40 cm. En ole vielä hyödyntänyt kasvin väriominaisuuksia, se on kaunis paikassaankin vahvan sinivihreänä, ja heleänkeltaisia kukkia syntyy pitkin kesää.

Etupihan kukkapenkit näyttivät niin vaatimattomilta, että käyskelin havuosastolle koristeoksia hankkimaan ja magnolian suojahavuja noutamaan. Kymmenen kartiotuijaa arboretumissa ovat kasvaneet jo yli kahden metrin, ja kun ovat melko lähekkäin, niin oksia voi poistaa. Näyttää siltä, että liian tiuhassa oksistossa osa tyvilehdistä ruskettuu ja putoaa, joten harventaminen sopii senkin takia..

Lipputangon tienoilla olevat oksat ovat peräisin purppurapihdasta Abies amabilis, magnolian suojana oikealla tavallista kuusta Picea abies.

Kellokanervilla Erica hieman lisää punaa maksaruohojen avuksi! Mutta lämpimänä syksynä begonia- ja pelargoniruukutkin vielä jaksavat kukkia. Etualan vihreät lehdet taitavat olla tuoksukurjenpolvea Geranium macrorrhizum.

Kukkapenkkien kunnostuksen yhteydessä huomasin uuttakin kukintaa vielä: lähellä maantietä ylärinteen puolella näytti kukkivan yli 20 kukan voimin harakankello Campanula patula, se tuli esille, kun katkoin tuossa kohdin ollutta rikkaruohokasvustoa. Ja ihan rapun vieressä kukkapenkissä oli kiinanritarinkannuksen Delphinium grandiflorum uusi kukkavarsi avannut kukkiaan!

Olen jo aiemmin kehunut tummakurjenpolven Geranium phaeum vireätä syysnäköä. Samaa on kyllä sanottava monista muistakin Geraniumeista, yllä on kuva talon alanurkan kukkapenkistä, johon siirsin Geranium x magnificumin yksilöt pari vuotta sitten. Myös tuoksukurjenpolvet, joita kasvaa parissakin kohdin, ovat hyvissä voimissa vielä, kuten hieman ylempänä olevasta pihapenkin kuvasta huomaa.

Karhunvatukan Rubus fruticosa ruskanäkymät. Saapa nähdä, miten rusakot tämän paikan kylmän ajan kuluessa muuttavat. Muina vuosina jäljellä on aniharva isompi verso.

Paras vihreys on kuitenkin vuohenputkilla, jotka kasvavat jättimalikka-sienen tyhjentämässä kukkapenkissä. Nyt on helppo nähdä, missä sieni etenee! Alakuvassa punaisen aurauskepin tienoilla on menossa kuihtumisvaihe, sienirihma syö siinä itseensä elinvoimat. Oikealla puolen kuvaa sienirihmasto on jo siirtynyt pois. Vuohenputki Aegopodium podagraria selviää tuosta riesasta parhaiten, samoin maahumala Glechoma hederacea.

Blogivirhe!

Aurinkonauhus ja taustan koivuangervo lähettävät terveiset toiseen blogiin!

Kirjoittelin tänä aamuna puolinukuksissa blogia, sillä kasvimaailmaan tarkoitettu kirjoitus onkin näköjään Tertun tontilla- blogien joukossa, enkä nyt osaa sitä sieltä siirtää tänne, joten toivon, että luette syysaiheisen jutun sieltä!

Puolivälissä lokakuuta

Jättitattaren kukkima-aika alkanut!

 Ilmat ovat olleet toistaiseksi syksyiset, hieman alle +10 asteen maksimit. Sadetta ja tuulta riittämiin. Vasta eilen oli ensimmäinen alle 0:n menevä aamu, ja kaste jäätyi tuulilasille. Muusta sitä ei huomannutkaan, esim. begoniat jatkoivat samaa rataa kuin ennenkin. Nostin ne kuitenkin tänään seinänviereen ryhmäksi, jos innostuisin peittämään, kun lauantai on kylmempi kuin muut lähipäivät. Eivät kesäkukat enää kovin hääppöisiä ole! Isot ruukut voivat hyvin autotallin suojissa.

Poistin kolme mustaherukkaa, ja ensimmäisen viereen tein vielä ensi kesää ajatellen maa-artisokkapenkin pohjan: alle ympäristöstä haravoidut lehdet ja päälle kasvatusalustana kurkulle toimineen multasäkin sisältö. Lierot hoitakoot tästedes!

Sain tarmonpuuskan eilen, kun oli kuivahko päivä parin ihan märän jälkeen. Korjailin multasäkit kasvihuoneelta, maat saivat jäädä pääosin lähes sijoilleen, koska tuo täyttömaan kulma on hieman ajan myötä notkahtanut navettarakenteiden lahoamisen myötä. Vielä riitti intoa vetää lehtikasat kompostille, ja haravoida toinen mokoma lisääkin, siitä läheltä. Lopuksi hain lapion ja aloin suunniteltua urakkaa mustaherukoiden poistamiseksi. Se osoittautuikin aika helpoksi, koska juuristo oli jo kypsää tämän kohtalon toteuttamiseen! Elinvoimaisinta tuossa kohdassa olivat vuohenputket. Yhden juuriston kohdalle tein talvi-istutukset hemlokeille ja Juglansille, jotka oli ruukutettu syyskuun lopulla, samaan kohtaan menivät koko kesän vedessä juurtuneet heisiangervot. Kuvan etualan kohdalla kulkee puhelinlinja naapureille, joten tässä kohdin hyvä kukka-istutuksien paikka.

Viime syksynä maasta temmottu japaninhappomarja on juurtunut paikoilleen tontin alakulmaan (vanhassakin paikassa kyllä puskee uutta versoa), joten sitä saa leikata ensi keväänä, jotta kasvaisi paremmin paikalleen.
Lopulta ovat alkaneet myös kukkia isopiiskut, joiden kasvua kuuma kesä kyllä on jarruttanut jo parina vuonna.  Samoin on alkanut kukkia jättitatar, joka aivan vihreä vielä. Samaa ei voi sanoa suomen- tai röyhytattarista, joiden syysasu on tumma ruskea tällä hetkellä.

Kovin myöhäinen on myös äitini peruja oleva toinen syysasteri Aster novi-belgii, jolla on hehkeän violetti kukka ja noin 70 cm korkea varsi. Perustin tuon istutuspenkin jo 1980-luvulla, se on osittain suuren laakean maakiven päällä. Tämä ei kasvata kovinkaan innokkaasti maajuurta, koska esiintymä on lähes samankokoinen kuin alkaessakin. Toinen äitini syysasteri taas on hyvä vaeltamaan, sen hallussa on yhteensä yli kymmenkunta neliötä muutamassa tontin kohdassa, se on varreltaan matalampi, alkaa kukkia jo elokuussa vaaleanvioletein kukin.

Ajankohtaiskuva: lehtipuut ovat pääosin jo varistaneet, mutta lehtikuusissa ja hevoskastanjassa on vielä keltainen aika.

Kasvit valmistautuvat viileään aikaan

Kuriilienkirsikan näkemys ruskasta, vieressä magnoliaa, joka vasta hieman kellastuu.

 Useimmat meillä kasvavat kasvit osaavat valmistautua talveen. Ne siirtävät viherhiukkasten ainesosia talteen, jolloin muun väriset hiukkaset näkyvät ruskana. Samanaikaisesti lehdet valmistavat ns. irtoamissolukon ruotiinsa, josta lehti alkaa tuulenpuuskan avulla siirtymisensä haravoitavien joukkoon.

Sain viikolla Istuta puu- tempauksen tuliaisiksi ylijäämätaimia arboretumiin, ja nyt ne asuvat vuoden -kaksi isoissa ruukuissa, jotta jaksavat kamppailla heinittymisen kanssa varsinaisella kasvupaikallaan. Reunimmaiset parikymmensenttiset kuulemma ovat hemlokkeja (ilmeisesti Tsuga canadensis, koska lehdet vaikuttavat yksivärisiltä), keskellä on joku jalopähkinä Juglans sp. (istuttaessa näkyi epäilyttävästi saksanpähkinää muistuttavia kuoria juuren vaiheilla), joten nimeämistä riittää sitten kun nähdään lehtiäkin, sillä vartta oli jo yli 30 cm.  Aion kaivaa nämä ruukut maahan reunaansa myöten, jotta talvehtiminen olisi varmempaa.

Etupihan kukkapenkin loistosta vastaavat nyt komeamaksaruohot Sedum spectabile, joiden nuput viimein ovat alkaneet muuttua vihreästä punaiseen. Huomasin, että jokunen vuosi sitten istuttamani syksyn myrkkyliljat  Colchicum autumnale näyttävät olevan hengissä, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy! Muutama kesäkukkakin jaksaa edelleen hyvin, vaikka kohta on aika siirtää nekin talviteloille!

Maa-artisokkia on löydetty tuttavien keittoihin jo parikin kertaa, tosin kivennäismaalla kasvavat ovat aika pienimukulaisia, vaikka niitä onkin runsaasti. Suurimmat ovat kasvaneet jälleen kompostilla. Mukuloita kannattaa katsastella kukinnan edettyä jonkin aikaa, ja kun ilmat ovat viilenneet. Kun kompostin artisokkasato on kokonaan korjattu, voi tuoda uusia lehtiä lahoamaan, tai kuten myös ajattelen, tyhjentää vanhemmasta keosta kompostimullat kukkapenkkeihin. Muuten artisokan nostolla ei ole kiirettä, paremmin säilyvät, kun ovat maassa, ja voivat olla siellä yli talvenkin. Naapurin tuliainen viime viikolta on Teddy Bear- auringonkukan yksilö, joka tuli syyskotiini jatkamaan kesäänsä, aurinkoseinustalle.

Lopuksi kuvia etupihalta. Ei ole halla käynyt!

Värinokkonen (peippi) on multaan istutettuna kasvanut yli puolimetriseksi, myös vuohenkello innostui kukkimaan uudestaan.

Syksyn tuloa

Keväällä istutetut päivänsinen punakukkaiset yksilöt intaantuivat kukkimaan kunnolla vasta aivan äskettäin, samassa ruukussa kasvaneet ruusupavut olivat parhaimmillaan pari viikkoa sitten.

 Eletään jo syyskuun loppupuolta, tänään saadaan toinen kolmannes kulutetuksi. On käsillä syyspäiväntasauksen aika. Illat alkavat hämärtää jo varhain, aamuaurinkoa saadaan odotella. Onneksi oli hiljan täydenkuun aika, joten yöpilvien lomasta kumottava kuu hieman paransi pimeänajan tuntua. On ollut niin kosteaa loppukesää ja alkusyksyä, että ei nyt ihan heti tule mieleen sopivaa vertailukohtaa. Yötkin ovat olleet toistaiseksi lähes kesän puolelta eli + 10 asteen nurkilla. Puutarhan ruohikot siis kasvavat vauhdilla, niitä on pitänyt leikata viikoittain, jotta läpi vuorokauden viipyvä kaste vähemmän tunkisi crocs-kenkiin.

Ei taida tulla mitään kaunista ruskaa. Tuossa alapihan puolella olevan vaahteran lehdet vetäytyvät kurttuun ennen putoamistaan, vaahteroissa on nimittäin huomattavan runsaasti pikilaikkusienen väritystä. Ruohonleikkuri on siis jauhanut jo pääosan eräiden vaahteroiden lehdistä. Viime viikon tuuli pudotti paljon pikkuoksia vaahteroista ja tammista, ja eilisen sateella tuli aika ajoin yhtä paljon koivunlehtiä kuin sadepisaroitakin.

Lähikuva eräästä kohdin mustesienikasvustosta, se oli kooltaan useita neliömetrejä. Nämähän muuttuvat itiöiden kypsyessä mustiksi ja itiöemä sulaa pian mustaksi nesteeksi.

Sienet voivat hyvin! Puutarhatien viertä reunustavat metriset koivunkannot saivat viime viikolla seurakseen satojen (ellei yli tuhannen) parvimustesienen pataljoonan. Ylläoleva otos on kuvattu 16.09, mutta tällä hetkellä esiintymää ei enää juuri näy. Myös lehtikuusentatteja on noussut jatkuvasti. Sienten lisäksi maamyyrillä on mukavaa aikaa arboretumissa, kekoja ilmaantuu tuon tuostakin tuottamaan yllätyksiä ruohonajoon. Tottakai niiden ruoka, lierot voivat hyvin sateella!

Tässä talon pohjoisseinän lumimarjapensaassa on jatkuvasti koristevaloasennus, mutta verkkoon se yhdistetään vasta lehtien pudottua.

Olen taistellut laajojen lumimarjakasvustojen kanssa jo useana vuonna, mutta eihän ilman niitä voi olla! Tuolla kasvilajilla tulee ruska harvinaisen myöhään, vielä lokakuussakin lehti on tummanvihreä, ja vasta pakkasöiden tultua tapahtuu pikakellastuminen ja putoaminen. Sen jälkeen pensas on parhaimmillaan, valkoisine marjoineen. Lumimarja Symphoricarpos rivularis kuuluu kuusamakasveihin Caprifoliaceae, sen lähtöalue on pohjois-Amerikasta, jossa tavataan kaikkiaan 17 suvun lajia, vain yksi kasvaa Kiinassa.

Jättitatarkasvustot Reynotria sachalinensis voivat myös hyvin kivikkotörmässään ja ovat kirkkaanvihreitä. Niidenkin lehdet karisevat myöhään, pakkasten tultua ne muuttuvat ruskeiksi. Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, puun kokoon ehtinyt hevoskastanja on vielä kesäilmeessä. Kuvan etualalla on mustiin kiulukoihin ehtinut papulanruusu, sen lehdetkin muuttuvat vähitellen tummaan punaan. Tein muotoiluleikkauksen tälle aidanteelle pari viikkoa sitten, koska lumien aikakaudella liikennenäkymät tahtovat peittyä, jos pensas on korkeampi. Eihän se kyllä hyvää tiedä seuraavana kesänä kukkimiselle, sillä tämä ruusu kukkii vain edelliskesän versoillaan.

Loppukesän kukintaa edustaa punahattu, jolla saisi kyllä olla parempi kasvupaikka kuin nykyinen, tuo harmaamalvikki on liian vahva naapuri. Punahatun kukat kestävät viikkoja!

Kesän satoa korjataan

Tämä kulunut kasvukausi on ruusujen kannalta ollut aivan riemullinen. Ne ovat kukkineet kuin yltiöpäät, ja nyt on punaisten kiulukoiden vuoro. Erityisesti on kunnostautunut tuolla ensi kuvassa oleva punalehtiruusu Rosa glauca, mutta myös Savosta meille muuttaneet hansaruusut, Rosa rugosa 'Hansa' (alempi kuva) ovat voineet mahtavasti. Kaikissa ruusuissa kiulukka on oranssi - punainen, mutta papulanruusulla väri on niin syvän tumma, että näyttää melkein mustalta.

Myös vuosikasvut ovat olleet aivan omaa luokkaansa, Siinä first price menee ilman muuta neidonruusulle Rosa alba maxima, jonka uudet versot ovat nousseet yli kahden metrin, kun aiemmin jäätiin alle metrin. Saapa nähdä, mitä uusista versoista on keväällä jäljellä, kun ne eivät ole vielä tuleentuneet, vaan jatkavat kasvua. Jos talvi on yhtä luminen kuin edellinen, niin tässä kuvan kohdassa ollaan parin metrin aurauskinoksissa.

Alapuutarhalla vanhin mustaherukkarivi on tullut tiensä päähän, onhan se kasvanut paikassaan jo 1940-luvun lopulta. Pensaat jaksavat kasvattaa uusia oksia vain muutaman, ja ovat ruohottuneet kovin, joten aion poistaa ne tämän syksyn aikana. Olen istuttanut alueelle jo aiemmin ajanin- ja okakuusia, niistä yksi kuvan oikeassa alanurkassa.

Tilalle ehkä yksi ruskopäivänliljan Hemerocalis fulva massaistutus, kun niiden kasvu koreansyreenien alla on käynyt tukalaksi, hädin tuskin enää kukkivat. Vanhempi puutarhajätekompostini on siinä lähellä saanut muhia pari vuotta ilman uuden massan lisäystä, joten siitä saa hyvää kasvualustaa. Alempi kuva sekä kuva tässä tekstin alla näyttää, että vuosi sitten keväällä istutetuista maa-artisokkain Helianthus tuberosus mukuloista jokunen jäi syksyllä satoa korjatessa huomioimatta, ja nyt ovat uudet kolme muhkeaa kasvia kukkavaiheessa!

Hyvät vuosikasvut ovat saaneet myös alapuutarhalle istutetut magnolia Magnolia kobus x stellata ja kuriilienkirsikka Prunus kuriliensis, kuva alla, molemmilla vuosikasvut noin puolen metrin luokkaa. On muistettava, että tänä vuonna ei ollut lainkaan kylmää kautta kesäkuussa. Lapiolla on siinä kyllä myös syksytöitä, kun kasvavat liian lähekkäin.

Ylenpalttinen runsaus sienimetsissä lienee myös kesän kasvuolojen ansiota. Lienemmekö koskaan nähneet näin mahtavaa sienisatoa! Omalle puutarhalle on alkanut ilmaantua karvarouskurihmastoa, koska yksi lakki jo on tullut esiin. Lehtikuusentatteja nousee myös edelleen. Homesienet ovat alkaneet vaivata tomaattiviljelmääni, vaikka se on avomaalla, joten niiden kasvu laantuu, kun lehdet häipyvät. Myös loput kurpitsan alut ovat homehtuneet.