maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen 2014

Mukavaa pääsiäistä teille! Korkeapaine jatkuu edelleen, ja ilmat ovat melko aurinkoisia, onpa päästy eilen jo yli 15 asteenkin. Yöt pakkasen puolella tai melkein, tämä aamukin oli nimittäin nollan tuntumassa kuuden maissa, ja sellaista näyttää olevan jatkossakin.
 Lintujen mielestä kevät on nyt ja punarinnat, rastaat ja peipot ovat äänessä sielunsa pohjasta kaiket päivät. Tänä pääsiäisenä on naureskeltu naapurin pikimustalle Zorrolle, joka harrastaa lintulaskentaa ruokintalaudan tienoilla, että pääsiäisnoidan kissa putosi luudanvarrelta pihaan. Zorro on kovin sosiaalinen, ja vaatii ehdottomasti leuanalusrapsutukset, kun tavataan.

Lumikellot ja -pisarat ovat saaneet hieman seuraa muista heränneistä, vaikka maa ei olekaan kunnolla lämmennyt. Viimeisen aurauskepin sain irti eilen. Komeimmaksi ovat ehtineet kompostinlaidan keltamot Chelidonium, mutta osa sen lehdistä talvehtii, joten en ole ihan varma mikä on tämän sesongin tuotosta.

Monet perennat, kuten kuvan aasiankullero Trollius asiaticus ja kurjenpolvet ovat jo etupihan penkissä alkaneet versoa, mutta syksyllä istutetuista narsisseista siinä ei edelleenkään ole merkkiäkään.

Wilman haudalle istutettu tulppaanikasa on nostanut esiin muutamia lehtiä, samoin Elsanperuja olevat 1970-luvulla istutetut nurmikkoon hautautuneet.

Krookuksia on auki monessa kohdin, ja tämä kuva saa minut tuumaamaan, pitäisikö näitäkin joskus lannoittaa, että hieman pulskistuisivat?
Onneksi Tiitun haudalle istutettu piskuinen kuusentaimi näyttää selvinneen hengissä ison kuopan kaivamisesta juurtensa lähelle. Juuret näyttäisivät nyt olevan kunnossa. Kohta se alkaa pituuttakin, sehän on eri laji kuin Wilman kuusi.
Itse asiassa Wilman puolella on havupuita enemmänkin, kun siltä puolelta kaikki marjapensaat on raivattu. Siellä on kaksi timanttituijaakin, ja tämä mini-hemlokki myös on kotiutunut. Tiitun puolella on vielä yksi iso punaherukka poistamatta, sitten saa senkin puolen tehdä loppuun.

Kun yöt ovat viileitä, scillat eivät kasva vauhdissa. Läheltä tarkasteltuna maan pinnassa on kuitenkin paljon sinisiä kukkain alkuja! Yhden kevättähden Chionodoxa olen myös nähnyt kukassa!

Olisi kevääntulolle kovin edistävää, jos sataisi, mutta kun ei, niin hakkeet kuivuvat alapihalla rauhassa!

Ps. Piti käydä läpi liuta muistikirjoja, jotta olisin varma noista mainituista pikkukuusien nimistä. Tiitun piskuinen on okakuusi Picea pungens, joka on hidaskasvuisempi. Wilman kuusi on ajaninkuusi Picea jetzoensis (josta ei tässä blogipostauksessa ole kuvaa).

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Vain hanki puuttuu...

Kiiltolehtisen pajun Salix phylicifolia kissavarsia Radansuun aukeiden tienvarsiojassa.
Muistelen aikoja 1950-luvun puolivälissä, jolloin lukiovuosieni urakka oli loppumassa. Niinpä näihin aikoihin siirsin Lahden Puistokadulla, kaupungintalon naapurissa olleesta opiskeluboksista itseni vähäksi aikaa Iittiin. Oli muutama viikko vapaata, ennenkuin kesätyöt Vientikerman laskuttajana alkaisivat.

Oli aika myöhäinen kevät silloinkin, ja parhaita huvejani oli panna sukset jalkaan aamusella auringon noustessa ja lähteä katselemaan maisemia ja lintuja, kun muut vielä nukkuivat. Jäälläkin voi vielä silloin hiihdellä. Pajut olivat jo alkaneet kasvattaa norkkojaan, kuten nytkin, mutta koska silloin oli ollut kunnon talvi, lunta riitti vielä pitkälle huhtikuuhun. Suksitteluun oli hyvät mahdollisuudet. Tämän postauksen kuvat on otettu 03 04 2014.
Niihin aikoihin isolla Radansuun-Kausalan välisellä peltoaukealla oli aina tulvajärviä lumen sulamisen aikoihin, ja suuret määrät muuttavia kahlaajia ja vesilintuja viipyi siellä. Sittemmin tehtiin viemäröinti ja vedet vähenivät lopullisesti. Vieläkään alue ei ole kuiva läpi vuoden, ja kosteimmassa laikussa kasvaa suuria määriä pajuja edelleen eikä sitä viljellä. Tämä hyvin tasainen alue on hyvin kauan sitten kuulunut Kymijokeen sen lahtena, mutta nykyisin joen vedenpinta on useita metrejä alempana, vaikkakin se on aika lähellä. Tämän päivän muuttolintuja edustivat pari lokkia. Toki näin kurjen muutama päivä sitten.

Pyöreälakiset tuhkapajut Salix cinerea, joita on tuossa kuvassa koivunrunkojen kanssa oikealla puolen, ovat märimmillä kohdin yleisiä. Jokunen vasta kesällä valkoisia villanorkkoja esittelevä halava S. pentandra tässä myös kasvaa, mutta se on aina yksittäinen, ei pensaikkomassoja tekevä. Melko punavartiset kiiltolehtipajut S. phylicifolia ovat myös melko tavallisia, niitä on tässä edessä vasemmalla, vaikkakaan ei voi olla aivan varma, kuinka paljon on pajujen välisiä risteymiä, ne kun ovat tavallisia.

Hieman kuivemmilla mailla kasvaa raitoja S. caprea, jotka ovat pajuista isoimpia, ihan puita. Tämä yksilö kasvaa maantienvarressa aivan Radansuun kylän reunassa, Urajärveen rajoittuvalla peltoaukealla. Sen oksat ovat nyt aivan täynnä harmaita norkkoja eli kissoja, ja kohta alkaa niiden muuttuminen joko keltaisiksi, jos on hedekasvi, tai vaaleanvihreiksi, jos on kyseessä emipuu. Raitojen mesivarastot ovat kevään ensimmäisten perhosten, sitruunaperhosen ja suruvaipan ja mesipistiäisten mielipaikkoja. Suruvaippa munii raitaan, ja sen toukat popsivat niiden lehtiä.

Kotipihan lintulaudan tienoilla käy aika tuoksina, kun mustarastaskoiraat etsivät kanojen lailla kaaputtamalla rouvakokelailleen syötäviä paloja. Vuorenkilven lehdet vain lentelevät!