keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Keskitalvea

On päästy vuoden lyhimpien päivien aikaan, vaikka nyt jo ollaankin paremmalla puolella. Viime perjantaina oli nimittäin talvipäivänseisaus, piteneminen vähittäin taas alkoi. Viiden-kuuden tunnin mittainen päivä on kyllä lyhyt, vaikka ei olisi pilviäkään, yksi sellainen päivä oli lukuisten pilvisten ja lumisateisten lomassa. On oltu pakkaskaudessa koko joulukuu.
Kasviblogi oli jonkin aikaa tauolla, kun lumen lapioimista on riittänyt Lohjan reisulta palattua joulukuun alun puolella. Lohjan sukulaiskodeissa tehtiin vuoden viimeiset tulppaanien istutukset aivan viime tipassa, sillä pakkaskausi alkoi pari päivää istutuksen jälkeen. Kun maat olivat aivan litimärkiä pitkien sateiden jälkeen, ei täällä kotona tai Lohjalla istutuksessa tehty muuta kuin paakku nurmikkoa sivuun, siihen sipulit ja paakku päälle takaisin. Uusien jouluamaryllisten istutus jäi vain aikomukseksi, ehkä ensi vuonna on toisin.
Hanget ovat ehtineet yletä puolimetrisiksi, ja aurausvallien reunoilla ollaan jo metrissä. Ollaan siis aivan joululaulun tunnelmissa: On hanget korkeat nietokset... Onneksi lumikuorma toistaiseksi on kevyt, eikä sen paino uhkaa puiden oksia, vaikka komealta näyttääkin.
Kun olin poissa pari viikkoa, molemmat kaktukset innostuivat taas kehittämään kukkanuppuja. Ensin niitä ilmeni matalaan valkokukkaiseen, jonka sain vuosi sitten sisareltani Marjalta marraskuun lopussa. Tuo kaktus tuli syntymäpäivän onnitteluksi ja oli täynnään kukkia ja nuppuja, mutta suureksi suruksi kaikki kukat ja nuput pian tippuivat pois. Varmaan selitys siihen oli valon väärä tulosuunta aiempaan verrattuna, muuta en keksi.
Valkoinen kaktus ehti tehdä jo yhden kukkasatsin syyskuussakin, sen jälkeen kun nostin sisäkukat ikkunalle ulkoilemasta. Loppukesä oli kovin märkä, joten perus-ulkotyö oli olla kaatamassa suurta vesimäärää ruukusta. Syyskuun kukatkin olivat melko lyhytikäiset. Olin ajatellut ottaa kauniin ruukun mukaan sisaren hautajaisiin, jotka olivat lokakuun ensi viikolla, mutta kukat eivät olleet tuolloin enää niin hyvän näköisiä. Kuinkahan nyt näiden seuraavien kukkien kanssa käynee? Joulukaktukseksi se ei nyt ehtinyt, mutta uudeksi vuodeksi ehkä jo ensimmäinen nuppu aukeaa.
Myös Oxalis-ruukussa kasvava vanhempi ja pidempioksainen kaktus on alkanut tehdä nuppuja, noin pari viikkoa myöhemmin kuin valkoinen, näin nuput vasta viime viikolla. Sekin kukki syksyllä muutaman kukan, nyt näyttää olevan enemmän kukkia tulossa. Sen kukat ovat pinkit, ja joinakin vuosina se on kukkinut jopa kolme kertaa. Tänä vuonna en muistanut lannoittaa kukkia ollenkaan syksyisen sisään tuonnin jälkeen, joten en kyllä odota suurta kukkarunsautta. Yksi iso oksakin irtosi muutama päivä sitten, mutta en pannut sitä juurtumaan, kun ei ollut sopivaa multaruukkua lähistöllä.
Loppusyksyllä vaasiin taitetuissa komeamaksaruohoissa on paljon alkuja, nyt vain pitäisi tehdä istutuksia. Samoin on hyviä juuria enkelinsiiven oksissa, joita laitoin syyskuussa varoiksi juurtumaan Helenaa varten, kun en ollut varma, josko hänen kesäiset porilaispistokkaansa jaksaisivat ottaa kasvun alusta kiinni, kun niillä oli myös märkä ulkokausi. Sain kuitenkin istutuksen onnistumaan, ja se matkasi marraskuussa Lohjan uuteen kotiin viirivehkan ja timanttiananaksen kanssa, jotka olivat täällä mummolassa, muuton jaloista poissa. Uuteen kotiin matkanneet ovat tässä syksyisessä yläkuvassa kolme oikeanpuoleisinta ruukkua.
Enkelinsiipi on ahkera kukkija, nytkin sillä on pieni terttu latvassaan, se näkyy, kun hyvin tarkasti katsoo tuota toista kaktuskuvaa! Nostin lännen ikkunalla syksyä katselleen ruukun talveksi pohjoisikkunalle. Isommalla valon määrällä kukkapilvi olisi tietysti komeampi.
Myös tummalehtinen kirjopeippi on edelleen hengissä! Toivottavasti se jaksaa kevättalven yli, että saa tehtyä pistokkaita.
Ihme kyllä on olemassa pieni toivo kuparilehden suhteen. Vanha ja iso amppelikasvi kärsi kovin kesän kylmästä alkuviikosta autotallissa, kun oltiin Islannin retkellä, ja oksa toisensa jälkeen alkoi näivettyä. Lopulta oli jäljellä vain yksi kuihtuva haara, josta otin latvapistokkaan taimiruukkuun dragonwing-begoniain joukkoon. Vanhat amaryllikset eivät ole jaksaneet kesän "liotus"hoidon jälkeen kukkia, ja kun se lannoituskin jäi... No ehkä tulee parempia vuosia.
Vuosi sitten saamani perhosorkidea on myös alkanut kehittää kukkavanaa, ehkäpä violetit kukat jaksavat aueta.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Pimeää aikaa

On käännytty marraskuun jälkipuoliskolle, ja päivän pituus on enää noin 7 tuntia. Iltapäivällä pimeä tulee jo iltateen aikaan kello viideltä, ainakin jos on pilvistä, ja sitä laatua syksy on yleensä Suomessa. Kasvit ovat kääntyneet lepoaikaan, lehdet ovat varisseet. Tänä vuonna kesäkosteuden takia sienisesonki oli melko aikaisin, nyt puskee uusina esiintyminä maasta vain joitakin kuusilahokka-tuppaita.
Olemme saaneet vastaaottaa vettä ennätyksellisen määrän, kun sateista loppukesää seurasi vielä runsaampi sadesyksy, vaikka juuri tänään on hiukan kuivempaa, ja tien pinta oli muuta kuin vedestä kiiltävä! Kahta pientä ja lyhyttä kylmäjaksoa lukuunottamatta ilman lämpötilat ovat jääneet plussalle. Eilinen vuorokausi oli +7 asteen tienoilla yönkin aikana.

Kylämme mäenpäällinen mäntymetsä on märkä joka kohdastaan. Lähellä oleva kalliopohja muodostaa sinne tänne pikkupainanteita, joihin sadevesiä kertyy jäädäkseen, ja niissä kasvaa rahkasammalia. Vuosikymmenien ja -satojen aikana rahkamättäät ovat laajentuneet ja kasvaneet turpeeksi, joissa vesi viihtyy. Ei juuri tee mieli mennä metsän puolelle koiran kanssa, kun joutuu salakavaliin allikoihin. Polutkin ovat paikoin hankalia liejukoita.
Puistolemmikin taimet ovat vallanneet laajoja alueita ylämäen arboretumissa, varsinkin niitetyiltä alueilta. Komea sinisyys tiedossa ensi keväänä
Monissa kohdin olen huomannut syksyn aikana kasvillisuusmuutoksia, nimittäin siellä täällä metsän puolella kasvaa tammentaimia. Lapsuusaikana en niitä muista nähneeni. Silloin metsissä oli lepikoita, mihinkähän lienevät kadonneet? Vaahteroitahan tässä mäellä on ollut jo tie kuinka kauan, ja ne siementävät loistavasti, aivan riesaksi asti. Myös raitaa kasvaa kylällä yleisesti, joskin sekin näyttää olevan melko lyhytikäinen puu, maahan kaatuneita runkoja on näkyvillä useitakin. Sitkeä se kyllä on, sillä kaadetuista kohdin puskee jatkuvasti uutta vesaa jatkamaan puun valtaamaa kohtaa. Kylän metsien ilmettä muuttaa myös reippaasti levinnyt isotuomipihlaja.
Tosin lapsuudessani kylän läheisiä metsiä käytettiin karjan kesälaitumina, lehmät ovat voineet syödä lehtipuiden alut pois katseilta. Ainakin jänikset pitävät kovasti tammen pikkutaimista. Ylämäen arboretumissa sinnittelevä noin metrinen spontaanisti tullut tammi on kasvanut paikallaan kymmenisen vuotta, ja sen jokavuotisesta parturoinnista kertoi tiuha oksaisuus. Poistin oksista leijonanosan, mutta koska nyt näyttää tulleen johtoverso, voisi taas käyttää veistä alimpiin haaroihin. Vierulantien varressa oleva paljon nuorempi tammi lähenee jo kahta metriä, sillä se on kasvanut tänä vuonna aivan huimasti.
Talon seinustan keltapeippi-kasvusto voi tietysti hyvin kostean kesän jäljiltä!
Kuvittelin, etten tänä syksynä tekisi lainkaan sipulikukkaistutuksia, mutta kohtalo puuttui naapurin muodossa asiankulkuun, hän kun poikkesi puutarhamyymälän sesonginlopettajaisiin. Koirien penkin mangoldien tilalle upposi alkuviikolla kolme isoa pussia tulppaaneita. Pari muuta pussia on tarkoitus piilottaa tänään, kun on kuivempaa. Nykyajan tulppaanit eivät ole niin kestäviä kuin entiset, sillä parhaiten puskevat esiin vuodesta toiseen äiti-Elsan 1960-luvulla istuttamat keltaiset tulppaanit. Kaikki vuosikymmenten saatossa tekemäni omat istutukset häipyvät toinen toisensa jälkeen. Narsissit ovat kestävämpiä, siksi olenkin jo vuosia istuttanut vain niitä, vaikkei niitä juuri ale-myynneistä löydä.
Keinun paikka muuttuu talvikaudeksi talipallojen ripustuspisteeksi. Tässä ruokailee suuri määrä sini- ja talitiaisia ja taloa omanaan pitävät pikkuvarpuset.
Pyhäinpäivän myyjäisistä hankin oviseppeleitä ihan kaksin kappalein. Ne on sidottu vaahteranlehdistä ja pinta on käsitelty joustavalla spray-maalilla. Kuulemma ovat myyjällä kestäneet jo neljä sesonkia. Vaahteranlehti on sitkeä viipyjä maahan varistuaan, ja maali vielä suojaa sitä lahoamiselta. Taidan viedä ne kuitenkin hautoja koristamaan Janakkalaan, kun siellä ei niiltä kohdin aurata talvisin. Omaan uuteen ulko-oveen ei ole lupa laittaa yhtään naulaa.

torstai 1. marraskuuta 2012

Syystalvea

Tänään on alkanut marraskuu. Päivän pituus on vain noin 8, 5 h. Talvikellon aikaan on jo palattu viime viikonvaihteessa. Pyhäinpäivää vietetään ensi viikonvaihteessa. Ulkolämpötila on palannut tänään +asteille käytyään runsaan viikon melko tukevasti pakkasella. Maan ehti peittää tässä n. 5 cm:n lumi, jota on tullut useassa erässä kohmeisen maan päälle. Ulkosyklaamiruukkukin paleltui jo pakkasen kynsissä.  Timanttituijan vieressä kasvanut malva päätti juuri alkaa uuden kukintajakson, mutta taisi se sesonki siltäkin loppua, ainakin vieressä olevat tummakurjenpolven lehdet ovat kovin nahistuneen oloisia.
Kun tätä lämmintä jaksoa ennustetaan kestävän ainakin 5 päivää ja se sisältää kaksi reipasta sade-erää, voi olla, että valkoisuudesta jää muistoksi vain liukkaita pintoja sinne tänne. Maisemat ovat kyllä nyt talviset!
Viime postauksessa kuvassa esittäytynyt hevoskastanja suoriutui aika nopeasti lehtien pudotuksestaan, aivan muutamassa päivässä kaikki varisivat. Viimeiseksi jäi tänäkin vuonna punalehtinen heisiangervo Physocarpus opulifolius 'Diabolo', joka ei ole aloittanutkaan lehtien tiputtamista. Pihasyreenit ovat saaneet melkein kaikki lehtensä alas, joten kovin pahaa runkojen taipumista lumen alla ei taideta nähdä. Mukava niin, sillä keväisin on aina kovin kiireistä, ja jos on paljon risusavottatyötä, ei ehdi perenna- ym. penkkejä kohentaa kuin hätäisesti. Alakuvassa nähdään toinen sinnittelijä, nimittäin pensashanhikki kukkii edelleen!
Suunnittelin vielä viime viikolla kompostimullan siirtämistä perennapenkkien katteeksi, mutta taitaa se jäädä kevättöiksi, kun paakku ehti jäätyä maa-artisokan noston jälkeen. Tällä sulakaudella korkeintaan muutamat paikoilleen jääneet piharuukut saa irti etupihalta ja kyytii ne kompostoitumaan.
Kukkavaasiin lokakuun alkupuolella juurtumaan taitetut komeamaksaruohot ovat tehneet juuria tuskin nimeksikään, eikä niitä uusia taimiakaan lehtihankoihin ole vielä tullut. Yhtenä vuonna maa oli niin sulaa vielä marraskuun loppupuolella, että istuttelin taimia pellon taimimaalle, mutta kuinkahan lienee tänä vuonna?

maanantai 22. lokakuuta 2012

Vielä lämpimän puolella

Kaikki tekstin kuvat ovat eiliseltä päivältä.
On päästy jo lokakuun viimeiseen neljännekseen, ja kohta kääntyy sähköyhtiön mittareissa karu totuus, kun aletaan laskuttaa päivisin korkean taksan kilowatteja. Kuluvalle viikolle on luvassa sateetonta aikaa, ja ollaan lähellä nollaa, öisin ehkä hiukan pakkasella, mutta ei ainakaan viime yönä vielä. Pimein ja viilein aika tulossa, mihinkäs siitä pääset, on pidettävä valoja ja lämmitettävä! Nythän on käytössä reaaliaikainen laskutus, joka toimii kuukausittain. Ehkä se isompi rahanmeno ei niin hätkäytä, kun lasku tulee kahden kuukauden sijasta kerran kuussa ja pääsee vertailemaan aikoinaan maksettuun kerrostalon yhtiövastikkeeseen?
Viime postauksessa esitelty punavaahtera pääsi alkukuvaan mukaan, koska se on löytänyt paljon lisää värejä kuluneina viikkoina. Tämä toinen, seuraavan kuvan paljon vaatimattomampi sisarus taas löytyy valtikkanauhusten joukosta kriikunain katveessa. Molemmat ovat tulleet 2008 tontille Ruissalosta.
Lehtien variseminen on jo hyvässä vauhdissa, pihasyreenit ovat jo aika pitkällä ja viikonlopulla sen alkoi hevoskastanja. Talo kuoriutuu lehväverhoistaan ottamaan lumisateita vastaan! Tänä vuonna on vähän lehtien haravoimista, kun vaahteroita ei ole. Etupihakin on lähes ilman, sillä muuta ei juuri ole tullut kuin amurinviinin lehtisato. Onneksi, sillä molemmat kompostini ovat täysiä, aitauksellinen tosin vain maa-artisokkaa ja multaa.

Alapellon penkissä kasvavat töyhtöangervot Aruncus ovat nekin tänä syksynä löytäneet ruskavärejä, en muista sellaista aiemmin! Näitä ei nyt leikata kompostille, kun ovat niin koreita. Muuten puutarhahommat ovatkin mustuneiden kukkakarsien karsimista, sillä sateita on saatu niin paljon, ettei muuta puutarhatyötä ole voinut ajatellakaan. Alakuvan varjoliljan korsi taitaa saada myös armon, kun se on niin korkea, ja kasvaa ihan suorassa lehtikuusen alla. Se on minua korkeampi.
Kukintaansa lopettavat isopiiskut, joiden lehdet ovat jo selvästi haalistuneet kesäisestä tummasta vihreästä. Kaikkialla arboretumissa kasvaa sieniä. Lehtikuusentatteja ei tosin ole tullut enää lisää, mutta nyt on sitäkin enemmän pohjanmesisieniä ja lohisieniä. Erityisen runsaasti mesisieniä on niissä kohdin, joissa keväällä oli klapikasa. Elsan peruja oleva hyvin myöhäinen syysasteri on nyt parhaimmillaan tuossa kuvan lehtikuusen reviirissä., kuva on sivupalkissa.
Koirien kukkapenkkiin istutetut timanttituijat ja muut havupuuntaimet ovat saaneet kasvaa kosteana kesänä hyvin, samoin onnistui ruskopäivänliljojen ja kompassikukkien ym juurtuminen. Niiden paikalta kaivetut heinäturvekeot ovat vielä sijoillaan odottamassa siirtoa muualle, mutta märkiä maita ei viitsi mennä pöyhimään!
Kylän mäen metsät ovat menneet kovin syksyiseen ilmeeseen, kun mustikanlehdet ovat pudonneet, ja sananjalat muuttuneet mustanruskean kuparin väriin. Kun näitä seurakunnan metsiä on viime vuosina hieman hoidettu ja harvennettu, vesi pilkottaa aika monesta kohdin ylämäellä kulkiessa. Tämä näkymä on Verkkorannan ja Lammaskallion polkujen erkanemiskohdasta.


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Ruskasyksyn aikaa

Väripaletin kaikki mahdolliset vaihtoehdot ovat näinä viikkoina käytössä, kun useimmat puut ovat vaihtaneet vihreän värinsä muuhun, jos ei muuta, niin vaaleampaan vihreään. Ensimmäinen kuva kertoo Ruissalosta saadusta punavaahteran terhakasta taimesta. Sen punaisuus tulee esiin vasta syksyllä, muulloin näyttää tummanvihreältä. Pihlajissa on tänä vuonna myös runsas marjasato, joka saa puunlatvat rehevään punaiseen. Niistä tosin kylällä tällä haavaa pyörivä iso rastaslauma tekee aterioita, jääneekö hieman myöhemmin saapuville tilhille paljoakaan enää tähteitä.
Vuosi sitten syksyllä maahan varisseesta terhosta on kehkeytynyt n. 30 cm taimi, kun se onnistui välttämään ruohonleikkurin terän joka kerta. Se kasvaa 3 m:n päässä emopuunsa kannosta, emolle tulivat viime talven lumien takia päivät täyteen keväällä. Muutamia muitakin tammentaimia on saanut sijansa lähistöllä. Alakuvassa viime syksyllä kasvamaan piilotetut kaksi hevoskastanjaa taimimaan reunassa ovat vielä lopullista kasvupaikkaansa vailla. Niiden korkeus on vasta hieman yli 10 cm.
Ilmat ovat jatkuneet syyskuiseen ja melko mereiseen malliin, on melko lämmintä ja lähes aina sataa, enemmän tai vieläkin enemmän. Kuulemma Pohjanmaalla ei tällaisia syystulvia ole koettu. Kurikan kaupunki on tällä hetkellä vaarassa, sillä patoaltaassa oleva vesi on jo ylittänyt vaaralliset korkeudet ja on jouduttu kaivamaan hätäjuoksutuksille uomaa, jotta vesi ohjautuisi muualle. Kymmeniä teitäkin on poikki, asukkaat saarroksissa.
Seinustalle siirretyt ruukkukasvit voivat hyvin, koska yöt ovat olleet selvästi plussalla. Varsinkin keijunmekko Rhodochiton on vauhdissa, samoin viihtyvät suurikokoiset verenpisarat. Pallohortensiakin on innostunut tekemään uusia kukintopalloja.
Palettimestari taitaa olla perenna Rodgersia, jonka lehdet ovat aivan uskomattomalla tavalla ruskean ja vihreän kirjavat, aivan kuin sille olisi tullut pisamia.
Vaahteranlehdistä paljon on jo varissut, alakuva on kylän ylähautausmaan liepeiltä. Koiralla on mukavaa peuhata lehtikasoissa. Haavat ovat vielä ylös asti keltaisia, alin kuva.
Ilman täyttää vaahteroiden lehdistä lähtevä makeahko tuoksu, kuin olisi hunajaa jossain lähistöllä. Meidän kylän vaahteroissa esiintyy vaahteran pikilaikkusienen seurauksena mustia vaaleareunaisia täpliä, se on kuulemma tavallista vain rannikkoseuduilla.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Kosteanlämmin syyskuu päättymässä

Eletään kuukauden viimeistä viikonloppua. Sadekaudet seuraavat toistaan lounaasta, joten koko lähiseutumme länsi-Euroopassa saa samaa säätilaa. Viime yönä alkanut sade piti hieman taukoa aamulla, mutta nyt on palattu tavanomaiseen ropinaan.
Ruska on edennyt, ja useimmat kylämme vaahteroista ovat komeimmillaan. Lehtiä putoilee jo melkoisella taajuudella, koivuistakin näkee hyvin läpi, mutta varsinainen lehtisade odottaa vielä hyvää tuulta. Hanhi- ja kurkilaumat ovat olleet menossa joka päivä tällä viikolla, joten viileämpiin aikoihin ollaan menossa.
Yllä on kuva mongolianvaahteroistani Acer ginnala, joista vasemmanpuoleinen on vanhempi, mantsurialais-alkuperää, ja osaa hyvin kauniin ruskan teon. Oikeanpuoleinen on Harvialan taimitarhalta ostettu ja nuorempi, mutta se ei osaa kuin kellastua! Harvialanpuusta lohkesi talvella lumen painosta isoja oksia, mutta ei se ole kasvua haitannut.
Katsurat Cercidiphyllum kasvavat hauskalla tavalla, kuin katselisi suihkulähdettä, kun silmä osuu niiden oksistoon. Nyt lehtien väri on hyvin vaalea keltainen, joten ne erottuvat muusta taustastaan hyvin.
Alkuviikolla sain viimein loppuun tehtyä papulanruusun Rosa 'Staffa' aidanteen kunnostuksen, eikä se ollut helppo homma, siihen meni tunteja kolmena päivänä kaikkiaan. Samalla tuli siistittyä keväältä jäänyt valkoinen pihasyreeni Vierulantien alkupäästä. Kaikki viime talven lumien taivuttelemat haarat eivät jaksaneet oieta, joten sahasin monta sylystä alaspäin suuntautuvia oksia, joiden päälle muutaman viikon päästä linkoamislumet lentäisivät.
Päädyin viikolla karsimaan Elsa-kuusen alaoksia, kun parkkipaikalla ei tahtonut enää olla kunnolla kahden auton tilaa niiden takia. Oksat päätyivät tieojan täytteeksi, kuten muutakin viikolla leikattua. Latvahavujen pino odottaa pääsyä kukkamaiden koristeeksi ruskeaan syksyyn.
Lopuksi kuva syksyn iloisimmasta kasvista, pensashanhikista Potentilla fruticosa, jonka kukat ovat olleet katsottavina jo kuukauden verran. Istutin ensimmäisen jo vuosia sitten, ja pari vuotta sitten muutaman lisää, kun sen kasvu on niin maltilllista

lauantai 22. syyskuuta 2012

Syksyn punakeltaiset näkymät

Sataa, mutta vielä näin aamulla on kymmenisen lämpöastetta, seikka, joka ehkä piankin on vain muistoa ennusteiden mukaan. Puutarhani on alkamassa keltaisen vaiheen, koska puut alkavat kellastua, koreansyreenit Syringa wolfii ensimmäisinä, ja niiden lehdet jo melkein pudonneet. Kivikoivuissa Betula ermanii ja lehtikuusissakin on jo selvä vaalea häivähdys.
Muutakin ruskan väriä jo näkyy, parhaimpana tietysti yhdessä kasvavat villiviinit Parhenocissus vitacea ja P. inserta, joiden punaisuus on vahvinta, kuva ylinnä. Paljon ei jää jälkeen seuraavan kuvan vienokirsikka Prunus maximowichii, joka vaihtoi värinsä ensimmäisenä. Amurinviini Vitis amurensis, kuva alla, jota pitää leikata syksyn tullen autotallin seinällä, jotta lamput näkyisivät, vetäytyy pastellisiin punaisen sävyihin.
Täpläpunalatva Eupatoria maculata on parhaassa kukassa. Se voi tänä vuonna paremmin kuin koskaan, ehkä myyrät ovat päättäneet siirtyä sen juuriston alueelta jo muualle, kun useana vuonna se on näyttänyt kärsivän kuivasta, vaikka syksyt ovat olleet yhtä sateisia kuin nytkin.
Korkeuttakin on nyt 20-30 cm enemmän eli latvat lähes pääni korkeudessa. Ehkä elikot ovat siirtyneet muutaman metrin lähemmäs tietä, sillä siellä punalatva Eupatoria cannabinum voi taas vaisummin kuin ennen.
Kuten noista kahdesta yläpuolen kuvasta voi havaita, myös idänkanukka Cornus alba ja keisarinangervo Spiraea x sanssoucciana taitavat punaisuuden kehittämisen!
Keltaisuuden voimakkain edustaja on maa-artisokka Helianthus tuberosus, joita tontilla kasvaa paljon, komeimmat puutarhajäte-kompostilla, sieltä myös ensimmäiset kukat löytyvät, kuva yllä. Näille kasvustoille pitäisi kyllä tehdä jotakin, niitä on aivan liikaa, mutta vaikka kuinka on ottavinaan joka mukulan maankunnostusvaiheessa pois, niitä kuitenkin ilmaantuu. Osa mukuloista on mennyt niin syvälle maahan, ettei talikko tai lapio yllä. Kukkapenkin reunaa etupihalla yritän siis hillitä jatkuvalla kitkemisellä, jo neljättä vuotta.
Keltaista on paljon myös metrin korkuisissa isopiiskuissa Solidago gigantea, jotka voisivat olla korkeampiakin tontin takarajan hiekkamaalla, jos olisin koskaan lannoittanut kasvustoa. Yllä olevassa kuvassa näitä hiekalla kasvavia, etualan kasvit korkeimpia eli n. 130 cm. Istutin joitakin niistä lähemmäs taloa täyttömaan laitaan pitämään maata juurakoillaan kiinni, niin siinä ne kasvavat 20-30 cm korkeampina ja tummanvihreinä.
Juuristo on tällä kasvilla tosi mahtava, arvelisin, etä piiskut ovat alunperin joki-tai puronvarsikasveja ja estävät maata liikkumasta tulvakausina. Isopiisku on lähes kalju varsistaan ja lehdistään, sen kokoisilla muilla amerikkalaislajeilla korkeapiisku S. altissima ja kanadanpiisku S. canadensis on selvästi havaittavaa karvoitusta. Piiskulajeja on kymmenittäin, ehkä risteymiäkin, ja nykyisin myydään mm. kanadanpiiskusta tehtyä matalampaa lajiketta tarhapiiskua S. canadensis 'Strahlenkrone' aika yleisesti samoin runsaan puolimetristä lajiketta Solidago 'Leraft'.
Isopiiskuni ovat peräisin Hyvinkäältä, jossa niitä kasvoi 1970-luvun alussa enoni Lauri Janan tontin puutarhassa, ja sain sieltä muutamia juurakoita, kun talo oli menossa myyntiin enon kuoltua. Mistä ne sille tontille alunperin tulivat? Laurin talo rakennettiin jo 1930-luvulla. Epäilen VR:n taimistoja Nuppulinnassa, sillä eno työskenteli koko ikänsä Hyvinkään asemalla ns. vaihdemiehenä, ja hänen puutarhansa pursuili muutenkin kaikkea sellaista, josta täällä Iitissä ei edes uneksittu. Sain tuolloin mukaani myös hyvin rotevakasvuista raparperia.
Sehän on selvää, että keväällä tehty loistopäivänhattujen Rudbeckia fulgida istutusmassa voi edelleen hyvin ja kukkia on ollut uskomattoman paljon! Samassa penkissä kasvavat kompassikukat Silphium perfoliatum saivat vartta n. 160 cm,ja niiden varsi on niin tanakka, että eivät ole kaatuneet, huolimatta vieressään kasvaneista ja muiden kasvien kaatamista ukonhatuista (kuvan oikea laita).


perjantai 7. syyskuuta 2012

Syksyisiä puuhia

Kirjoitustauon aikana ovat jo komeamaksaruohotkin alkaneet punertua!
Pitkään vaivannut nettiongelmani poistui vihdoin tänään, kun vanha puhelinta palvellut lanka vaihdettiin uuteen. Yhteys oli jo aiemmin usein pätkinyt, ja pari viikkoa sitten se loppui kokonaan. Aiemminkin tällaisen kirjoitelman tekeminen oli vaivalloista, kun yhteyden olisi pitänyt koko ajan toimia. Asentaja tuumi, että vanha lanka oli aivan muroina paikoin. No nyt tuli uutta, ja kestänee seuraavat 80 vuotta? Ainakin vaikuttaa nyt kovin auvoiselta tulevaisuus tässä suhteessa.
Runsaasti lehtikuusentatteja! Niitä on ollut jo elokuun alkupuolelta.
Loppukesä on vaihtunut sadepainotteiseen syksyyn, mutta vielä ei ole ollut kylmiä öitä. Huonekasvitkin ovat pihan kesälaitumella. Ensi viikolle luvataan taas lämmintä jaksoa. Kostea kesä on kasvattanut sieniä, esim. melkein kaikki tien varsissa näkemäni koivut ovat jo elokuun lopulla muuttuneet ruskeankeltaisiksi ruostesienten vallatessa elintilaa. Viikko sitten leikkasin alapellolla kedon ruohonleikkurilla, se työ tehdään siinä vain kerran kesässä. Muuten ruohoa on saanut leikata kerran viikossa, joka merkitsee tässä paikassa äheltämistä 2-3 päivää peräkkäin.
Olen tehnyt tontilla hieman raivauksia, kun kasvuvauhti on kesällä ollut melkoinen, mutta projektit ovat vielä puolitiessään aivan keskeisimmilläkin paikoin, ylätontin metsiköstä nyt puhumattakaan, jossa yleensä olen tehnyt heinien niiton kerran kesässä, mutta taitaa nyt muiden asioiden takia jäädä. Hevoskastanja sai tänä aamuna luopua parista oksastaan, jotta nettilangalla olisi tilaa elää sen latvuston kohdalla. Vattumaan kasvustot menivät kompostoitumaan, ja muitakin pensaikkoja on pitänyt pienentää. Tänään oli vuorossa norjanhanhikkien rivi, kuva yllä, ne kun tuppaavat valtaamaan huoltotietä niin, ettei lumilingolle jää toimintatilaa.
Kylän etelälaidalle matkusti tänään kesällä sovittu pensaslauma, neljä punaherukkaa, kun niitä on tontilla ollut aivan liikaa, ja ovat vanhemmiten kovin suuria. Toki olen poistanut oksia voimakkaalla kädellä, mutta se vain tuntuu antavan uutta puhtia pensaille. Liian tiuhaankin ne oli alunperin laitettu. Kuvassa on jäljellä kuopat, niihin tulee keväällä kukkapenkin laitosta ylijäänyttä maata muutaman metrin päästä. Yksi pieni kuusentaimi jää nyt edustamaan tässä kohtaa olleita kasveja. Huomaa komea Rudbeckia fulgida-kasvusto, jolla on ollut kukinta-aikaa jo lähes kaksi kuukautta!
Maa-artisokat, lähes kolmemetrisiä, ovat alkaneet kukkia, se on selvä loppusesongin merkki. Myös punahattu ja punalatva kukkivat. Viimeisenä alkaa parin viikon päästä isopiisku, sitten on lumien vuoro, jos niitä tänä vuonna saadaan samaan tahtiin kuin muutamana edellisvuonna.
Etupihan penkissä on alkanut kukkia kiihkeinä hehkuvia kallionauhuksia syysleimujen ja pallohortensian seurana.
Mangoldista tulee yhä runsasta satoa, eikä ole ollut kovin paljon kilpailijoita, vain muutama reikä lehdissä etanan jäljiltä kai. Koristekurpitsat muistopenkissä (katso Rudbeckian kuvaa) kasvavat edelleen huimasti, ja niiden hedelmät näyttävät säkki-kasvupaikkaan verrattuina kooltaan nelinkertaisilta. Omenapuusta tulee pudokkaita jatkuvasti, saan kerätä useita kassillisia kompostille muutaman päivän välein, kun tarvitsijoita ei ole ihmeemmin ilmaantunut.
Amurinviini (alakuvassa) alkaa punertaa sekin.