maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuoden päättyessä

Kuulemma 2013 on ollut harvinaisen lämmin vuosi, etelä-Suomessa jopa +6 asteen keskiarvolla. Ainakin joulukuu on meidän tontilla poikkeuksellinen, koska etupäässä on ollut +-ilmoja, ja lunta on saatu vain näytille muutamaksi päiväksi. Aiemmat loka- ja marraskuu eivät ole tuntuneet niin erilaisilta entisiin verraten. Routa on sulanut metsäteiltä viime päivinä, ei eilen eikä tänään tuntenut kävelevänsä vesivaraston päällä.

Niinpä vihreys on jouluajan väri myös ulkona. Kaikki postauksen kuvat ovat tänään puolen päivän aikaan otettuja. Silloin oli ohuehko pilvikerros taivaalla ja näytti ihan valoisalta. Maanpohjalla oleva vihreys on aika paljolti sammalta, ne ovat kasvaneet vahvasti muutamana viimeisenä syksynä, kun märkyyttä on riittänyt.
Kukkamaat ovat pääosin ruskeanharmaina lukuunottamatta vuorenkilpiä, joissa herttavuorenkilpi Bergenia cordifolia näyttää paremmalta tähän aikaan vuodesta. Soikkovuorenkilpi B. crassifolia taas on melkein aina muulloin paremman näköinen, nyt sen monet lehdet ovat pitkin maata.

Kun koiran kanssa lenkillä kulkiessa on koluttu jätemaa-alueiden polkuja, ei ole voinut välttyä ihailemasta kovin terhakan näköisiä rönsyleinikkejä Ranunculus repens, jotka ovat kuin keväällä konsanaan kasvavan näköisiä. Niinpä päädyin ottamaan kameran ja katsomaan, mitä pihaan muuten kuuluu.
Parhaiten näyttää tässä viihtyvän keltapeippi Lamiastrum galeobdolon, joka huolimatta lämpöpumpun viileästä puhalluksesta on perin virkun näköinen. Tuo yksivärinen vihreä seassa on taponlehteä Asarum europaeum. Keltapeippiä kasvaa useammassakin kohdin tontilla, ja kitkennän tuloksena jotkut yksilöt ovat alkaneet kasvaa myös isolla lehtikompostilla.

Aiemmin syksyllä pitkään ilahduttanut tummakurjenpolvi Geranium phaeum on nyt talvilevolla, ei ole kehumista! Vain puun takana suojassa on jokunen vihreämpi sen pilkkulehti, katso alakuvaa, jossa mukana on myös sormustinkukka Digitalis purpurea ja tuoksuorvokki Viola odorata.

Näillä tienoilla kukkamaassa muutamia vuosia sinnitellyt muratti Hedera helix näyttää häipyneen, samoin on käynyt kai vaaleajouluruusulle Helleborus niger, kun sitä en enää löytänyt viime kesänä. Se tiesi sitä, että syksyllä raivasin sen päältä keisarinangervon, joka oli vallannut tilaa liikaa. Ehkä siihen nyt voisi istuttaa uuden jouluruusun. Meillähän ne eivät kuki jouluna, vaan keväällä, roudan sulattua.

Alapuutarhan puolella kuvasin Clematisten kasvupaikkaa omenapuun tyvellä. Sinne olen istuttanut mm. rönsyleimua Phlox stolonifera ja harjaneilikkaa Dianthus barbata, ja itsekseen on levinnyt mm. peurankelloa Campanula glomerata. Leimulla on vaaleanvihreät lehdet kuvassa oikealla puolen, harjaneilikalla vasemmalla puolen. Ja pyöreät vihreät taas joka paikkaan ehtivää taponlehteä.

Lopuksi kuva lähempää maantietä samalta alueelta, jossa esittäytyy oikealla ja takana poisraivattua norjanangervoa, koko rivihän sai mennä, kun kaapelimiehet auttoivat. Vuorenkilpien ja kuvaajan väliin jää toinen hävitystyömaa, eli entinen iso lumimarjakasvusto, jonka tilalla oleva vihreys on tarhalemmikin Myosotis sylvatica lehtimassaa. Syksyllä sai sijansa tässä ylätien reunassa jokunen kartiotuijakin, yhden latva siinä vasemmalla.

Tässä on pohdiskelun paikkaa tuleviksi kuukausiksi. Miten muokata tuota rinteen ja ajotien välistä osaa, ettei multia valu koko ajan, ja millaisia katseenvangitsijoita siihen pantaisiin. Pitää ottaa huomioon sekin seikka, että aiottu jalankulkutie maantien laitaan on tulossa, ja tuo iso pihasyreeniaidanne taitaa saada kyytiä sen takia...


maanantai 16. joulukuuta 2013

Enemmän maksaruohokasveista

Olen jo parissa-kolmessa postauksessa puuhannut komeamaksaruohon Sedum spectabilen uusien jälkeläisten tuottamisessa, ja vauvat jaksavat toistaiseksi hyvin, kasvavat vielä huonelämpimässä. Kun toisaalta ruukkukasvinani tällä hetkellä kasvaa rahapuu eli paksulehti, Crassula arborescens, päädyin katselemaan hieman enemmän heimoa maksaruohokasvit Crassulaceae eri tietolähteiden antamien faktojen valossa.
Ja tyypilliseksi joulun ajan kasviksi tietysti hankin tuoksuttoman tulilatvan, Kalanchoe blossfeldiana, joka sekin on tätä samaa heimoa!

1970-luvun alusta oleva hakuteokseni Kasvien maailma antaa tälle heimolle sukuja n. 35, ja niissä lajeja noin 1500. Ne ovat tyypillisiä lämpimien ja kuivien ilmastojen alueilla idässä että lännessä, mutta heimon pääkeskus on itä-Afrikassa. Suurin osa heimosta kasvattaa mehilehdet, jotka varastoivat vettä, mutta vesivarastoja löytyy varresta tai isomaksaruohon juurakosta, jota viime mainittua on sen vuoksi jossain päin Suomea kutsuttu jopa kallioperunaksi. Kasvitieteellinen nimi sukkulentti tarkoittaa kasvia, jolla on kyky varastoida vettä, ja meidän kielessä se on mehikasvi.

Suku Sedum käsittää varsinaiset maksaruohot. Lajeja suvussa tunnetaan nykykäsityksen mukaan noin 400. Vielä 1970-luvun alussa puhuttiin jopa 600 lajista, mutta kuten aina, luokittelu saattaa tehdä uusia sukuja tai yhdistää entisiä, jopa lajikin saattaa sulautua toisen alalajiksi tietämyksen lisäännyttyä. Vaikka suurin osa Sedum-lajeista kasvaakin muualla, on meillekin päätynyt puolenkymmentä luonnonvaraista ja kymmenkunta koristekasveina viljeltävää lajia. Esimerkiksi tuo alussa mainitsemani komeamaksaruoho oli 1970-luvun kirjassa suositeltu vain ruukkukasviksi Suomessa!

Kotiseutuani Iitin kirkonkylää luonnehtivat kalliopaljastumat, ja jo lapsuudessa kiinnitin huomiota runsaisiin keltamaksaruohojen S. acre mättäisiin hautausmaiden kiviaidoilla. Nimi oli silloin katkeramaksaruoho. Se onkin yleisin maksaruoholajimme. Niiden joukossa oli myös hieman isomaksaruohojakin. Varsinaiset massat näitä kasveja kasvoi kuitenkin kylän korkeimman kohdan Pulkanmäen pihapiirissä, joka isoine avokallioineen suorastaan pursusi maksaruohoja sekä sekä saman heimon toista sukua, mehitähtiä Sempervivum. Myös pappilan kallioinen tontti Kymen rannan lähellä kasvoi maksaruohoja. Laiduntavat lampaat jättivät ne rauhaan.

Rakentaminen on vienyt maksaruohoilta alaa, mutta on niitä vieläkin. Myös muualta kunnastamme keltamaksaruohokasvustoja tavataan, kuten muuallakin etelä-Suomessa, mutta eniten niitä on saaristokunnissa. Eri asia on, ovatko ne aina luonnonvaraisia. Esim. meidän kylässä kaikki esiintymät ovat asutuksen piirissä, metsäkallioilla niitä ei näy.

Isomaksaruohon S. telephium luonnonvaraisista kasvupaikoista, kalliokedoista ollaan nyt kovin huolissaan, koska eräs komeimpia päiväperhosiamme, isoapollo on siitä riippuvainen, kun se on näiden perhostoukkien ravintokasvi. Se on sopeutunut kasvamaan erilaisilla kuivilla paikoilla, ja siitä erotetaan kolme muotoa, puna-, vaha- ja lännen isomaksaruoho. Niitä pidetään nykyisin alalajeina. Punamaksaruoho ei ole alkuperäinen Suomessa.
Näitä molempia lajeja on myös viljelty koristekasveina, vaikka suositumpia ovat olleet muualta tuodut ryömivästi kasvava kaukasianmaksaruoho S. spurium, joka on sekä puna-että vihreälehtisenä versiona ja tanakka ja pysty S. aizoon siperianmaksaruoho. Viime vuosina komeamaksaruoho S. spectabile on ollut selvästi suosituin taimitarjokas, siitä kuvat alla. Molempia muitakin kasvaa tontillani.
Kuva 22.9. 2012 etupihalta
Ja sama kohta 22.10. 2013
Nuoremmat itse kasvatetut kasvit kukkavaasitaimista 22.10. 2013
Maksaruohokasveihin kuuluu suku Rhodiola ruusujuuret, joka on erikoistunut kasvamaan äärevissä ja kylmissäkin oloissa. Lajeja löytyy suvusta useita kymmeniä, yksi on alkuperäislaji Suomessakin. Sukua kasvaa mm. Euraasian arktisilla alueilla, Alpeilla, Kalliovuorilla ja Japanissakin vuoristoissa.
Ruusujuurella on vankka asema rohdoskasvina, ja sitä on pidetty ginseng-juuren tapaan toimivana ihmekasvina. Jostain tietolähteestä löytyi vihje ruusujuuren ja viikinkien yhteyksistä. Ettei vain olisi kyseessä se sama yrtti, josta tietäjä Asterix- ja Obelix- sarjakuvassa saa ihmeelliset voimat antavan juoman?

Viljelyksiä löytyy paljon nykyisin, koska nykyisin ihmiset lisäksi harrastavat kaikkea tiedon ja uskon välimaastossa olevaa "parantamista" (?) Ja hyvin kasvi näyttää viihtyvän myös kukkapenkeissä.
Omassa etupihan kuumassa kukkapenkissä kasvaa ruusujuuri R. rosea, jonka olen saanut Hiisiöstä Saaren Outilta. Se on tiilenpunakukkainen harvinaisempi versio, tavallinen muoto on keltakukkainen. Yläkuvassa se on ikkunan alla, juuri peittymässä jalokiurunkannusten alle, jotka valtaavat kukkapenkin kesän alussa. Yläkuva on otettu 1.6. 2011, alempi 30.5.2011, siinä on rippeet vanhalla kasvupaikalla, joka jää yläkuvan tuolien taakse.
Kasvin juurakko, josta se jaetaan uusiksi yksilöiksi, on mahtava kova paakku mullan alla ja vaatii vankkaa teräasetta työvälineeksi! Olin istuttanut tuon kukkapenkin edelliskesänä lähes uudestaan, kun talossa oli ollut ikkunaremontti ja penkit kärsivät. Ruusujuuri oli kasvanut aiemmin muualla, ja olikin paljon isompi paakku kuin olin aavistanut. Uudet ruusujuuret kasvavat aika pian kookkaiksi, mutta kukinta-aika on melko lyhyt.

Käynti kukkakaupassa toi kotiin paitsi tulilatvat myös kuvia myynnissä olevista sukkulenteista viherkasveista, jotka pääosin ovat itulehtiä eli samaa Kalanchoe-sukua tulilatvan kanssa. Isoin tulilatva (ei näissä kuvissa)  K. beharensis tulee 6-7-metriseksi kotimaassaan Madagaskarilla, useimmat muut jäävätkin alle metrin ja luetaan ruohokasveihin. Lajeja tässä suvussa on parisensataa.
Kukkakaupassa oli uutuuskin, vajaan puolimetrinen ja oransseja kukkia kasvattanut Lucky Bell-kauppanimeä kantava suvun yksilö, mutta en onnistunut löytämään sille muuta latinalaisnimeä kuin sukunimen. Eräässä kaupallisessa artikkelissa se esitetään tulilatvan jalosteeksi, joka on tullut markkinoille 2010. Eräässä kuvahakemiston kuvassa samannäköisillä lehdillä kasvava oli saanut nimen K. serrata.

Etsin kukkakaupasta kuvattavaksi itulehden varsinaista nimen antajaa, lieriöitulehteä Kalanchoe tubiflora, jonka lehdensyrjät ovat pullollaan uusia lapsukaisia, mutta nyt ei ollut niiden aika. Vauvat tulevat lehtisuonten päihin lehtien reunoille, josta ne putoavat aikanaan maahan alkamaan kasvuaan sadekauden alkaessa. Sopiva kasvi ajateltavaksi näin joulun alla. Se lisääntyy vain näin, ei tee siemeniä ollenkaan, eikä ole edes löydetty heteitä. Onhan joulujuhlan aihe neitsyestä syntynyt Jeesus-lapsi. Tällainen lisääntyminen on kyllä aika yleistä kasveilla, varsinkin jos kasvavat epäsuotuisilla kasvupaikoilla. (Tunnetuin suomalainen esimerkki taitaa olla itunurmikka Poa vivipara.)

Kanarian saarilla tai etelä-Euroopassa lomailevat tapaavat usein maksaruohokasveihin kuuluvia Aeonium-suvun yksilöitä, mehipuita. Niitäkin on kymmeniä lajeja.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Valon määrä vähimmillään

Päivät ovat Taneliin tullessa lyhentyneet vauhdilla, enää kymmenisen päivää jatketaan sitä rataa, että päästään talvipäivän seisaukseen. Helsingin horisontin mukaan päivää on enää noin kuusi, Oulun korkeudella vain nelisen tuntia. Kun tähän valon määrään lisätään matalapaineiden tuomat pilvimassat, saa lamppua käyttää lähes päivänkin ajan.
Onneksi kovat pakkaset ovat toistaiseksi pysytelleet poissa kotinurkiltani, vaikka uutiset kertovatkin pohjoisen Suomen suorastaan kipristelleen -40 astetta hipovissa ilmoissa. Meillä päästiin noin -10 asteen pakkaselle eilen aamulla.
Eilispäivällä otettu näkymä huurrepuutarhasta on muisto, pikkupakkaset olivat vaihtuneet yön aikana kosteuteen ja hieman yli nollan lukemiin. Pitkäaikais-ennusteiden mukaan näillä mennään yli joulun...

Sisällä olevat kasvit jaksavat toki lämmön puolesta kasvaa, mutta oikean mittaista valoa on vaikeampi saada riittävästi. Katselin hiljattain silmät pyöreinä ohjelmaa uuden tiedon perusteella tehdystä suomalaisesta kasvihuoneesta, jossa valon aallonpituutta voitiin säädellä yhteyttämiselle optimaaliseksi, ja tällä uudella tekniikalla ei siis tuoteta turhaa energiaa, joten ehkäpä se aikanaan tuo laitteisiin uponneet varat takaisinkin. Ainakin tomaatit näyttivät voivan sinivaloisessa huoneessa suorastaan ylenpalttisen hyvin ja notkuivat hedelmiä. Aallonpituutta voidaan säätää vuorokauden mukaan hieman erilaiseksi, jolla on merkitystä kasvin kehittymisessä.

Komeamaksaruohon taimet ovat kohta juurtuneet, koska useimmat ovat tehneet jo lisäkasvua. Ressuilla on vielä kuitenkin vähintään neljä kuukautta sisäaikaa. Vaikka olisi aikainenkin kevät, ei ulkoistutuksia voi tehdä ennenkuin huhtikuun puolivälissä, kun routa on hävinnyt. Ja nämä sisälapsoset pitää saada tottumaan viileämpään. Pohjakerroksen ikkunoille ne varmaan matkustavat kohta, siellä on lämpöä alle 15.

Eteisen ikkunalla, jossa ei ole patteria seinällä, kasvavat pelakuut mielellään. Valkoiset kukat ovat toki jo viimeisiä päiviään siinä, kuivuneina ja rapisevina. Enkelinsiivet pudottavat monia lehtiä näin syksyllä.
Naapurini tuli itsenäisyyspäivänä tervehtimään valkoisen ritarinkukan Hippeastrum kanssa, joten sille kolo samaan viileämpään tilaan. Vähintään kaksi vanaa on kehitteillä. Viidessä päivässä tämä pidempi on venynyt parikymmentä senttiä, joten se kukkii jo ennen joulua, ehkä jo ensi viikon alkaessa.
Näin joulun alla saa valmiiksi istutetun kukan usein edullisemmin kuin sipulin markettien hyllyiltä, ja ainakaan minun kotiini tuoduissa ei ole ollut mitään moittimista.

Hopealehtinen begoniani kasvaa liian vähässä multatilassa, kun osa versoista on alkanut tuottaa kärjestään kuivia lehtiä. Laitoinkin ruukkuun ehkä liian monta pistokasta jo alunperin, joten pitää kohta käyttää harvennuskonstia.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Uusin toivein joulukuulle

Sukan kutominen pitkästyttää, jos se on ainoa askare, välillä pitää vaeltaa ikkunaan saamaan erilaisia elämyksiä! En sitten päivällä malttanutkaan jäädä katselemaan vaaseissa asuvia komeamaksaruohojen latvuksia kauempaa, kun tuntui, että uudet poikaset sieltä jo huhuilivat heitä hoitelemaan. Sukellus keittiön kaapin perille toi esiin Taimimulta-pussin, joten tärkein elementti oli olemassa. Jokunen reiällinen nektariinirasiakin oli talletettuna samassa paikassa.

Siispä viritin juuri sopivasti postipinosta löytyneen kookkaan mainoslehden pöydälle ja ryhdyin toimeen isoin saksin. Jokainen vaasista nostettu kukkaoksa tuli palastelluksi pienempiin osiin, niin että taimiryppäälle tuli oma tukipätkänsä mukaan. Siitä sitä oli helppo käsitellä eivätkä hennot versot ruhjoutuneet sormissa. Näin sain eroteltua kaikista oksista yhteensä kymmeniä alkuja. Osalla oli juuret, jos niiden syntypaikka oli ollut veden alla, osa oli ilman juuria.

Mullalla täyteen lastatut nektariinirasiat saivat pienokaiset haltuunsa, kumpikin tuli aivan täyteen. Paksu varrenpätkä meni kunkin mukaan multaan, sen voi sitten vaikkapa keväällä irrottaa, kun taimi on tiukasti juurtunut multaan. Joskus on tuo toimenpide tuottanut samasta ryppäästä 2-3 uutta alkua...

Kastelin vielä hyvin, ja viritin suojaksi kierrätys-hedelmäpussit, jotta mullan kuivuminen olisi hidasta. Maksaruohon taimet eivät kyllä helpolla suutu, nehän ovat ohutmultaisiin kasvupaikkoihin sopeutuneita, ja kestävät ajoittaista kuivuutta lehtiensä vesivarastojen turvin.
Sitten vaan ikkunalle valohoitoon! Tuvan lämpötila on niukat 20 astetta, joten luulisi vauvoilla olevan aika hyvät olot. Kun nyt illansuussa kirjoittaessani näyttää tulevan kohtuullisesti luntakin, päivänvalon määrä jatkossa moninkertaistuu syystalven muihin hetkiin verraten. Saavat nyt alkaa kasvunsa sisälapsina, koska näyttää siltä, että lunta kasautuu lisääkin lähipäivinä.

Sellaiset latvat, jotka vielä näyttivät terhakoilta ja vartta riitti, mahtuivat nyt yhteen kukkavaasiin. Olkoot siinä, jos vauvoja vielä tulisi lisää... Panin taimiviljelmän ja vaasin lähekkäin, jotta muistan katsella sekä vaasia että näitä ensimmäisiä pienokaisia. Samalla sopii ihailla keraamikko-Paulan joulukorttia ja pikkutonttua, jotka sain keskiviikkona.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Marraskuu jo loppupuolessa

Jottei talven tulo ihan synkistäisi, mukana on kuva kesäkuulta 2009, kun pionilla oli paras päivänsä ja juhannusruusukin kuin morsian.
Ensimmäiset hennot lumisateet on koettu, sekä lauantain että sunnuntain aamuiksi. Maahan tuli pieniä ryynimäisiä pisaroita vajaan millin kuorrutus, joka eilinen saalis kyllä hävisi lämpötilan myötä. Jälkimmäinen ei tänään kuitenkaan sulanut, kun jäätiin 0:n seutuville päivälläkin. Kirkkovuodessa tuomiosunnuntai ja talvikausi alkamassa?
Marraskuun ilmat ovat olleet kuin valtamerten saarilta, tasaista muutamaa astetta viikkotolkulla, ja sateita melko usein. Tälle päivälle ilma selkeni, ja taivas ihan pilvetön. Kuva on noin klo 14:n maissa, kirkontornissa vielä aurinkoista. Ei sininen taivas toki ainoa sitä laatua tässä kuussa ollut, mutta ainahan aurinkoinen päivä on harvinaisuus syksypuolella.

Parhaita ilahduttajia ulkona ovat vuorenkilvet, tällaisina aikoina tulee aina tyytyväiseksi, kun on jaksanut puskea taimia rinteiseen tonttimaahan joka vuosi hieman lisää. Jotkut taimet ovat saaneet hieman enemmän "siipeensä" syksyn aikana, mutta uusia lehtiä tulee taas keväällä. Ja mikä parasta, kaikki kukkivat komean vaaleanpunaisen kevään!

Kiertäessäni alapuutarhan tilaa katsomassa viikko sitten huomasin, että pieni hemlokin taimi näyttää löytäneen sopivan kasvupaikan kukkapenkin perennojen joukossa. Se on saanut oikein kunnollisia vuosikasvuja aikaan jo parina vuonna. Myös penkin pari kesää sitten istutetut timanttituijat kasvavat hyvin.

Pari viikkoa sitten kukkavaaseihin laitetut komeamaksaruohot ovat jo tehneet poikasia! Ne tulevat lehtihankoihin. Osa kasvaa koko ajan veden alla, ei se heitä näytä haittaavan. Nyt on pidettävä mielessä, että emo-oksan tyvi on veden alla, että poikaset tulevat juotetuiksi, niin kauan kuin ovat vaasissa, kun ainakaan toistaiseksi niillä ei ole omia juuria. Jos ilmat eivät näytä kuitenkaan umpitalveksi vielä kääntyvän, niin ehkä ensi kuussa teen niille ulkoistutukset.

Kovin isoa vakoa ei maahan syntynyt, vaikka kaapeli onkin puoli metriä syvällä. Juhannusruusun ja heisiangervon väliin sopivasti!
Näiden kahden kuluneen viikon aikana on tehty ihan mullistuksen luontoisia toimia puutarhassa, nimittäin valokuitukaapeli datayhteyksiä varten kaivettiin tontille, ja koska tien varteen istutettu norjanangervojen rivi oli paisunut aivan liian mahtavaksi täyttäen puoli tietä kesän aikana, sain samaan kaivinkonesyssyyn nostetuksi pensasrivin juuriltaan ja tasailtua kuopat sileiksi. Jonkinverran näyttää kirsikkapuun juuristo kärsineen, saapa nähdä, kuinka sen jatkossa käy.

Uudeksi sisäasukkaaksi on taloon tullut heräteostos Robin Hoodista, nimittäin pinkkejä kukkia puskeva Schlumbergera-lehtikaktus. Samankokoinen oli kaksi vuotta sitten taloon näihin aikoihin tullut valkokukkainen saman lajin edustaja, joka on kasvanut kaksinkertaiseksi kooltaan näinä vuosina.
Kuva yllä, jossa sen kukinnan huippu oli käsillä, on viikon vanha. Uusi punainen tulokas siinä vertailun vuoksi vieressä oikealla. Nyt on jäljellä enää muutama kukka ja nuppu.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Isäinpäivän aattona

Nyt vielä ehtii taitella vaasiin komeamaksaruohon oksia juurtumaan. Talven mittaan niille tulee juuria, ja tulleet pikkutaimet sitten keväällä maan sulamisen jälkeen multaan.
Lauhat ilmat jatkuvat edelleen. Tänään on myös tyyntä. Olin aikaisin jalkeilla ihan naapurissa olevan kirkkotarhan hautausmaalla viemässä havut ja kynttilät viikonvaihdetta juhlistamaan. Hopealehtiä varten oli sakset, kun ne ovat kasvaneet syksyn mittaan niin, että kanervat eivät enää niiden takaa erottuneet. Jätin vain muutamia alaspäisiä varsia havujen joukkoon. Myös jokunen lumimarjan oksa tuli mukaan, se on vanha tapa näin syksyllä.
Ilma sen kuin parani kellon lähetessä yhdeksää, ihan auringonpilkahdustakin sopi uumoilla, kun pilviverho oheni. Niin ei sitten kuitenkaan käynyt, nyt ollaan taas tasaisessa pilvessä. Ihan varmaan voisi olla lisää suppiksia metsässä, kun nyt on ollut niin pitkään päälle nollan ja sateista. Pitäisikö mennä katselemaan? En kyllä tarvitse sieniä, varastoa on yllin kyllin.

Sammalten kasvulle on mitä parhaat edellytykset, kun ruohot ovat jo jääneet kyydistä. Paksu sammalturkki on kaunis, mutta kovin haitallinen nurmikon leikkuussa. Omenapuun kannon päällä nököttävä sammal-nalle on saanut aikojen kuluessa ruohoviitan, vain pää näkyy.

Purppuraheisiangervo on pudottanut kaikki lehtensä, ja kas kummaa, sen juurelle onkin tullut kesän mittaan hurmehappomarjan taimia. Ne ovat muistoa siinä ennestään olleesta isosta pensaasta, jonka siirsin siitä pois syksyllä 2011, kun sen oksat kasvoivat kovin maata vasten talon seinustalla. No nyt se saa noista taimista lisää seuraa tontin alakulmalla.
Perusvärisessä heisiangervossa on lehdet vieläkin. No ovat ne hieman kellastuneet viikossa. Muuten maailma näyttääkin jo aika kaljulta, jopa raitakin on jo saanut lehtensä alas,

perjantai 1. marraskuuta 2013

Levollista pyhäinpäivää!

Valkokukkainen kaktukseni luultavasti juhlistaa vasta isäinpäivää, noin viikon päästä. Yhtään nuppua ei ole pudonnut toistaiseksi.
Marraskuun alkaessa on aika ajatella tänä vuonna toimeenpantuja projekteja tyytyväisenä siitä, että on selvinnyt jokseenkin terveenä kaikista kolmen sadan tämän vuoden päivästä. Nyt on enää etsittävä varastosta liukuesteet ensimmäiselle liukkaalle. Onneksi sellaisia kylmiä aamuja ei vielä ole ollut. että olisi ollut pakko mennä kokeilemaan.

Puutarhani siirtyy talvilepoon. Tänä vuonna sinnikkäimmät lehtensä säilyttäjäkasvit ovat olleet heisiangervo Physocarpus opulifolius, alppikärhö Clematis alpina ja papulanruusu Rosa pimpinellifolia 'Staffa', joka alimmassa kuvassa on edessä vasemmalla. Veikkaukseni ja tietoni entiseen perustuen on, että voiton perii alppikärhö, koska useimmat sen lehdet irtoavat vasta kevättuulilla.


lauantai 26. lokakuuta 2013

Kääntyi vetiseen suuntaan tämäkin syksy...

Vielä tiistaina lehtikuusi oli täynnä keltaista, mutta tuuliset päivät ovat harventaneet neulaset vähään.
On oletty muutamia päiviä kostean ja lämpimän aikaa (jopa kymmentä astetta hipovat lukemat), ja tuntuu, että ulkona on lämpimämpää kuin sisällä... Tällä tietoa ei ole edes ennusteissa, miten kauan tätä säätä mahtaa kestää, marraskuuta hyvän matkaa ainakin. Päivänvalon määrä on pilvien takia auttamatta huvennut, ettei tahdo kutomatöitään nähdä keskipäivälläkään. Eilen illalla tosin oli hieman ohuempi pilvi, ja kuukin paisteli aamuyöllä.
Tämäkin kuva on tiistailta, jolloin edellispäivinä satanut räntä vietti viimeistä päiväänsä. Naapurin isoin koivu jaksoi vielä pitää lehtiään, mutta nyt on sekin alkanut jo pudotella.
Viileämpi aika teki kuitenkin sen, miltä siltä sopi odottaa, eli viime postauksessa olleet komean ruskeat hiirenporraspuskat ovat lötsähtäneet pitkin maata. Lehtiharavatalkoita pidetään nyt kylän pihoilla, kun juuri enempää ei enää varise. Vain raidoissa on runsaasti lehtiä, tammikin on alkanut karista.
Komeamaksaruohot ovat tulleet niin punaisiksi kuin niiden pitääkin!

Onneksi leikkasin puutarhanurmet viikko sitten, koska nyt on hyvää aikaa ruohon kasvulle, +5 tai enemmän. Nyt saa viihtyä tuvassa sisäaskareissa ja ihailemassa ruukkukasveja.
Sisällä valkoinen on vallalla. Keväällä laitetut Carl Larssonin pelakuun pistokkaat ovat hyvin voimissaan ja tekevät runsaasti kukkia toistaiseksi.
Sisarelta  kaksi vuotta sitten saatu syntymäpäiväkaktus on kehittänyt nupun jokaiseen mahdolliseen paikkaan. Toivottavasti jaksavat aueta! Pitää muistaa hieman lannoittaa, sillä kesäulkoiluhan on sadevedessä likoamista ja rutikuivuutta...
Keväällä tehdyt radikaalit ratkaisut Oxalis-jättiläiselle jättivät tänne neljä kasvia, ja paljon matkusti maailmalle....


torstai 17. lokakuuta 2013

Kesän jäähyväisiä

Jaloangervot ottivat samasta väripadasta ruosteenväriä kuin muutkin... Kuva on läheltä maantietä, seurana mm. keväällä siirrettyjä loistokurjenpolvia.
Hiirenporras Athyrium filix-femina on tänä vuonna saanut aivan uskomattoman vahvan värin. Tämä kasvi on tontilla istuttamatta, valinnut itse taustansa vuorenkilvet ja syreenit, joissa ei ole ruskaa. Ylempi kuva talon alapuolelta, alempi itäpuolelta.

Kaikki tässä postauksessa olevat kuvat ovat 15 10 2013 otettuja.

Yhden päivän tuloksena hevoskastanja muuttui melkein lehdettömäksi, kun yöllä oli pakkasta 2-3 astetta. Tummanpunainen purppura-heisiangervo voittaa tänäkin vuonna, sen kariseminen ei ole alkanutkaan vielä.
Taivas näkyy ylämäelläkin, kun lehtipuiden kariseminen on täydessä vauhdissa. Mongolian- ja muutkin vaahterat jo kaljuja.
Amurinviinin lehdet ovat pudonneet.
Suviruusun Rosa Poppius lehdillä on kiinnostavan keltainen väritys: mukana ripaus punaista ja vihreää...
Lipputangon penkissä oleva pallohortensiakin innostui iloittelemaan ruskealla.
Lehtikuusten väri on haalistunut keltaiseen. Maa-artisokat eivät ole alkaneet kukkia,  kasvusto on pylväiden väliin jäävä vihreä pallo. Lehtikuusen oikealla puolen suomentatar on muuttunut väkevään kahvinväriin. Etualan kompostipohja on suunnitteilla muuttaa punatammelle sopivammaksi seuralaiseksi eli kukkapenkiksi. Jotkut ruskopäivänliljat ja monet ukonhatut ovat vailla sopivaa valoisaa paikkaa. 
Viime suudelma auringolta päivän päätteeksi....