Enemmän maksaruohokasveista

Olen jo parissa-kolmessa postauksessa puuhannut komeamaksaruohon Sedum spectabilen uusien jälkeläisten tuottamisessa, ja vauvat jaksavat toistaiseksi hyvin, kasvavat vielä huonelämpimässä. Kun toisaalta ruukkukasvinani tällä hetkellä kasvaa rahapuu eli paksulehti, Crassula arborescens, päädyin katselemaan hieman enemmän heimoa maksaruohokasvit Crassulaceae eri tietolähteiden antamien faktojen valossa.
Ja tyypilliseksi joulun ajan kasviksi tietysti hankin tuoksuttoman tulilatvan, Kalanchoe blossfeldiana, joka sekin on tätä samaa heimoa!

1970-luvun alusta oleva hakuteokseni Kasvien maailma antaa tälle heimolle sukuja n. 35, ja niissä lajeja noin 1500. Ne ovat tyypillisiä lämpimien ja kuivien ilmastojen alueilla idässä että lännessä, mutta heimon pääkeskus on itä-Afrikassa. Suurin osa heimosta kasvattaa mehilehdet, jotka varastoivat vettä, mutta vesivarastoja löytyy varresta tai isomaksaruohon juurakosta, jota viime mainittua on sen vuoksi jossain päin Suomea kutsuttu jopa kallioperunaksi. Kasvitieteellinen nimi sukkulentti tarkoittaa kasvia, jolla on kyky varastoida vettä, ja meidän kielessä se on mehikasvi.

Suku Sedum käsittää varsinaiset maksaruohot. Lajeja suvussa tunnetaan nykykäsityksen mukaan noin 400. Vielä 1970-luvun alussa puhuttiin jopa 600 lajista, mutta kuten aina, luokittelu saattaa tehdä uusia sukuja tai yhdistää entisiä, jopa lajikin saattaa sulautua toisen alalajiksi tietämyksen lisäännyttyä. Vaikka suurin osa Sedum-lajeista kasvaakin muualla, on meillekin päätynyt puolenkymmentä luonnonvaraista ja kymmenkunta koristekasveina viljeltävää lajia. Esimerkiksi tuo alussa mainitsemani komeamaksaruoho oli 1970-luvun kirjassa suositeltu vain ruukkukasviksi Suomessa!

Kotiseutuani Iitin kirkonkylää luonnehtivat kalliopaljastumat, ja jo lapsuudessa kiinnitin huomiota runsaisiin keltamaksaruohojen S. acre mättäisiin hautausmaiden kiviaidoilla. Nimi oli silloin katkeramaksaruoho. Se onkin yleisin maksaruoholajimme. Niiden joukossa oli myös hieman isomaksaruohojakin. Varsinaiset massat näitä kasveja kasvoi kuitenkin kylän korkeimman kohdan Pulkanmäen pihapiirissä, joka isoine avokallioineen suorastaan pursusi maksaruohoja sekä sekä saman heimon toista sukua, mehitähtiä Sempervivum. Myös pappilan kallioinen tontti Kymen rannan lähellä kasvoi maksaruohoja. Laiduntavat lampaat jättivät ne rauhaan.

Rakentaminen on vienyt maksaruohoilta alaa, mutta on niitä vieläkin. Myös muualta kunnastamme keltamaksaruohokasvustoja tavataan, kuten muuallakin etelä-Suomessa, mutta eniten niitä on saaristokunnissa. Eri asia on, ovatko ne aina luonnonvaraisia. Esim. meidän kylässä kaikki esiintymät ovat asutuksen piirissä, metsäkallioilla niitä ei näy.

Isomaksaruohon S. telephium luonnonvaraisista kasvupaikoista, kalliokedoista ollaan nyt kovin huolissaan, koska eräs komeimpia päiväperhosiamme, isoapollo on siitä riippuvainen, kun se on näiden perhostoukkien ravintokasvi. Se on sopeutunut kasvamaan erilaisilla kuivilla paikoilla, ja siitä erotetaan kolme muotoa, puna-, vaha- ja lännen isomaksaruoho. Niitä pidetään nykyisin alalajeina. Punamaksaruoho ei ole alkuperäinen Suomessa.
Näitä molempia lajeja on myös viljelty koristekasveina, vaikka suositumpia ovat olleet muualta tuodut ryömivästi kasvava kaukasianmaksaruoho S. spurium, joka on sekä puna-että vihreälehtisenä versiona ja tanakka ja pysty S. aizoon siperianmaksaruoho. Viime vuosina komeamaksaruoho S. spectabile on ollut selvästi suosituin taimitarjokas, siitä kuvat alla. Molempia muitakin kasvaa tontillani.

Kuva 22.9. 2012 etupihalta

Ja sama kohta 22.10. 2013

Nuoremmat itse kasvatetut kasvit kukkavaasitaimista 22.10. 2013

Maksaruohokasveihin kuuluu suku Rhodiola ruusujuuret, joka on erikoistunut kasvamaan äärevissä ja kylmissäkin oloissa. Lajeja löytyy suvusta useita kymmeniä, yksi on alkuperäislaji Suomessakin. Sukua kasvaa mm. Euraasian arktisilla alueilla, Alpeilla, Kalliovuorilla ja Japanissakin vuoristoissa.
Ruusujuurella on vankka asema rohdoskasvina, ja sitä on pidetty ginseng-juuren tapaan toimivana ihmekasvina. Jostain tietolähteestä löytyi vihje ruusujuuren ja viikinkien yhteyksistä. Ettei vain olisi kyseessä se sama yrtti, josta tietäjä Asterix- ja Obelix- sarjakuvassa saa ihmeelliset voimat antavan juoman?

Viljelyksiä löytyy paljon nykyisin, koska nykyisin ihmiset lisäksi harrastavat kaikkea tiedon ja uskon välimaastossa olevaa "parantamista" (?) Ja hyvin kasvi näyttää viihtyvän myös kukkapenkeissä.

Omassa etupihan kuumassa kukkapenkissä kasvaa ruusujuuri R. rosea, jonka olen saanut Hiisiöstä Saaren Outilta. Se on tiilenpunakukkainen harvinaisempi versio, tavallinen muoto on keltakukkainen. Yläkuvassa se on ikkunan alla, juuri peittymässä jalokiurunkannusten alle, jotka valtaavat kukkapenkin kesän alussa. Yläkuva on otettu 1.6. 2011, alempi 30.5.2011, siinä on rippeet vanhalla kasvupaikalla, joka jää yläkuvan tuolien taakse.
Kasvin juurakko, josta se jaetaan uusiksi yksilöiksi, on mahtava kova paakku mullan alla ja vaatii vankkaa teräasetta työvälineeksi! Olin istuttanut tuon kukkapenkin edelliskesänä lähes uudestaan, kun talossa oli ollut ikkunaremontti ja penkit kärsivät. Ruusujuuri oli kasvanut aiemmin muualla, ja olikin paljon isompi paakku kuin olin aavistanut. Uudet ruusujuuret kasvavat aika pian kookkaiksi, mutta kukinta-aika on melko lyhyt.

Käynti kukkakaupassa toi kotiin paitsi tulilatvat myös kuvia myynnissä olevista sukkulenteista viherkasveista, jotka pääosin ovat itulehtiä eli samaa Kalanchoe-sukua tulilatvan kanssa. Isoin tulilatva (ei näissä kuvissa)  K. beharensis tulee 6-7-metriseksi kotimaassaan Madagaskarilla, useimmat muut jäävätkin alle metrin ja luetaan ruohokasveihin. Lajeja tässä suvussa on parisensataa.

Kukkakaupassa oli uutuuskin, vajaan puolimetrinen ja oransseja kukkia kasvattanut Lucky Bell-kauppanimeä kantava suvun yksilö, mutta en onnistunut löytämään sille muuta latinalaisnimeä kuin sukunimen. Eräässä kaupallisessa artikkelissa se esitetään tulilatvan jalosteeksi, joka on tullut markkinoille 2010. Eräässä kuvahakemiston kuvassa samannäköisillä lehdillä kasvava oli saanut nimen K. serrata.

Etsin kukkakaupasta kuvattavaksi itulehden varsinaista nimen antajaa, lieriöitulehteä Kalanchoe tubiflora, jonka lehdensyrjät ovat pullollaan uusia lapsukaisia, mutta nyt ei ollut niiden aika. Vauvat tulevat lehtisuonten päihin lehtien reunoille, josta ne putoavat aikanaan maahan alkamaan kasvuaan sadekauden alkaessa. Sopiva kasvi ajateltavaksi näin joulun alla. Se lisääntyy vain näin, ei tee siemeniä ollenkaan, eikä ole edes löydetty heteitä. Onhan joulujuhlan aihe neitsyestä syntynyt Jeesus-lapsi. Tällainen lisääntyminen on kyllä aika yleistä kasveilla, varsinkin jos kasvavat epäsuotuisilla kasvupaikoilla. (Tunnetuin suomalainen esimerkki taitaa olla itunurmikka Poa vivipara.)

Kanarian saarilla tai etelä-Euroopassa lomailevat tapaavat usein maksaruohokasveihin kuuluvia Aeonium-suvun yksilöitä, mehipuita. Niitäkin on kymmeniä lajeja.