|
Oma joulupuuni on kyllä juurillaan kasvavina vain ulkona! Valokoristelun sai seinänvieren irlanninkataja, joka pysyi melko suorana edellistalven lumimassoista huolimatta. Viereistä kaveria joutui aika lujalla kädellä saksimaan, kun latvat eivät enää oienneet. Kartiotuijat taas ovat kasvaneet jo liian korkeiksi koristeiden laittoa varten. |
Joulukuuset ovat kohta sisällä, ja eräs niiden tärkeistä joulunajan merkityksistä on tuoda kunnon joulun tuoksu huoneeseen. Kun puu on sulanut ja saa vettä astiasta, se hajuista voikin nauttia pitkän aikaa. Meillä Suomessa joulukuusen lajina on kaupan vielä aika vankasti
Picea abies ssp abies euroopanmetsäkuusi, mutta muualla saatetaan kuusi tuoda kotiin myös sen erikoisen hajun perusteella. Varsinkin setrien, sypressien, pihtakuusten ja katajakasvien suvuissa on eri tuoksuisia tarjolla. Moni havu menettää kuitenkin pian tuoksunsa, kun meillä on lämmityskaudella kovin kuiva huoneilma, neulasten ilmahuokoset painuvat niukkaan rakoon.
|
Omat hajuttomat vaihtoehdot vuonna 2013 olivat tulilatvoja Kalanchoe blossfeldiana |
Jouluisin herkutellaan muutenkin kukkivilla kasveilla ja niiden hajuilla, varsinkin kielot ja hyasintit tuoksuttelijoista ylimpinä. Onneksi hyasinttiruukku alkaa jo olla vähemmistöä, itselleni ei sovi allergisuuden takia sen haju lainkaan, aika kuluu nenäliinapaketin sisällä. Ritarinkukat eli jouluamaryllikset ja joulutähdet ym. ovat verrattomasti kiitollisempia läheltä katsottavia.
Katseltuani viime aikoina mielen virkisteeksi kesäkuvien sykähdyttäviä hetkiä nousee mieleen vanha tuttumme Eino Leino, joka lukuisissa runoissaan nostaa esiin suven muistoja. Niissä on tietysti kesäisiä kuvia luonnon osasten esittäessä hehkeyttään: Sulle laulan neiti kesäheinä. Monessa kohdin Leinon runoissa saa kohdata myös vahvemmin aisteihin vaikuttavan maailman: Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
|
Toukokuulta 2009 oleva Tellan ja Wilman kuva Urajärven rantakalliolla on eräs syvimmin syöpyneitä lapsuusmuistojen paikkoja. Rannassa on aina kosteutta, joten hajumolekyylien on helppo päästä nenän aistinsoluihin tunnistettavaksi. Hajotustoiminta on kesäisin nopeaa, se antaa oman leiman vesikasvien ja veteen liuenneiden aineiden lisäksi. |
Useimmille meistä kesään liittyy erottamatta näkömuistojen ja kuultujen äänien lisäksi erilaisten hajujen suuri määrä. Se, mitä pidämme ainutkertaisen arvokkaana lapsuusmuistona, on usein sidoksissa lähtemättömästi myös hajujen maailmaan, vaikka emme sitä ehkä tiedostakaan. Varsinkin metsässä oleilu ottaa haltuunsa kaikki aistit. Hyönteisten surinaa ja linnunlaulua kuuluu taustalla. Päivällä kohoava lämpötila saa aikaan ylöspäin nousevaa ilmaa, se nostaa elävien osakkaiden tuottamat hajut paremmin esiin. Auringon paisteen takia syntyvä tuuli levittää tuoksut kauemmaksi.
Pohjoisessa asuva saa kokeakseen aivan toisenlaisen hajukirjon kuin lehtoisessa maisemassa. Jo senkin takia, että aluskasvillisuutta on yleensä vähemmän ja puiden varjostus pienempää. Siitä johtuu, että metsän pohja lämpiää mäntymetsässä nopeasti ja kuumemmaksi kuin varjostavan lehtipuuston alla, ja maan pintaosa veden poistuessa kuivuu rapisevaksi ja hajoaminen hetkeksi taukoaa. Voi aistia jopa vanamon tuoksun. Pohjoisessa orgaanisen aineksen hajoaminen on muutenkin vähäisempää. Meillä on aika harvoin pitkiä kuivia jaksoja kesäkaudella, silloin saatettaisiin saada kulojen aiheuttamia savuja aistittavaksi.
|
Verkkorannan ja Lammaskallion välistä Urajärven rantarinnettä syksyllä 2010. |
Mäntymetsissä
Pinus sylvestris vallitsevaa ilmaa on vielä 1900-luvulla pidetty parhaana vaihtoehtona keuhkotuberkuloosista paranemiselle. Suomessakin oli lukuisia männiköihin sijoittuneita parantoloita. Nuoruudessa katselin linja-auton ikkunasta Lahteen mennessä Nastolassa olevaa männikön keskellä seisovaa rakennusta, jolla oli tämä tehtävä. Männyt vapauttavat yhteyttäessään hieman otsonia ilmakehään, joka tuottaa lisäyksen havumetsien kesähajuihin. Ehkä silloin on myös hiukan helpompi hengittää heikoilla keuhkoilla, sillä otsoni on hyvä luovuttamaan yhden kolmesta happiatomistaan.
Kasvit erittävät hyönteisiä kutsumaan paljon tuoksua, sellaisiakin, joita emme aisti, mutta jäljelle jää vielä melkoinen sinfonia koettavaksi. Joidenkin kasvien kukat antavat parhaansa esiin yöaikaan, kuten mm. lehdokit, mutta esim. apilat ja ruusukasvit ovat päiväsaikaan parhaimmillaan.
|
Toukokuun puolivälissä 2013 |
Katsotaanpa omasta metsäympäristöstä muutama upea perustekijä. Ensimmäisenä ovat koivujen lehdet, joissa hiirenkorvista alkaen melko pitkään viipyy niille ominainen pihkamainen tuoksu. Varsinkin sateen jälkeen se on voimakkaimpia metsän hajuja. Koivuista saamme nauttia pitkälle heinäkuuhun, sillä ensin tulee lehteen rauduskoivu
Betula pendula ja paria viikkoa myöhemmin hieskoivu
B. pubescens.
|
Toukokuun puolivälissä 2013 |
Mutta seuraava jo nostaa kesäkuun alkaessa päätään, nimittäin mustikka
Vaccinium myrtillus. Mustikalle ominaista tuoksua lähtee kohta silmujen puhkeamisen aikoihin lehdistä, mutta kukkien aikana hajut satakertaistuvat. Marjojen kypsyminen tuo panoksia lisää, nekin tuoksuvat voimakkaasti. Jopa syksyllä punaisten lehtien aikaan voi tuntea mustikkapaikat silmät ummessa.
|
Kuva on kappelin takaa tieleikkaukselta lokakuun alussa 2013 |
Monista hedelmistä irtoaa kypsymisvaiheessa ominaisia hajuja, joissa on mukana etyleeniä, kaasua, joka nopeuttaa kypsymistä.
|
Kotinurkan tuomi Prunus padus toukokuun puolivälissä 2016 |
Erityisvahva tuoksuttelija on suku ruusukasvit
Rosaceae, jopa niin, että monet saavat päänsärkyä tuomien aikaan. Varsinkin ruusuista on etelä- ja Keski-Euroopassa on luotu hajuvesiteollisuuttakin.
|
Sekä vaahteraa että metsälehmusta tarjona haravoitavaksi tai kohta kasassa sukellettavaksi... |
Lehmukset
Tilia ja vaahterat
Acer tuovat eteläsuomalaisen mausteen kevätkesän hajumaailmaan. Molemmilla on runsaasti hyönteisiä houkuttavia kukkia. Vaahterain makea haju tulee esille myös syksyisin, kun kosteita lehtiä haravoidaan kompostoitumaan. Jopa niistä syntynyt kompostimultakin saa tuon ominaisen hajun, toki heikompana.
Sammalikoista ja jäkäliköistä irtoaa hapahkoja hajuja, kun niiden maanpäällinen osa hitaasti hajoaa metsän humukseksi. Varsinkin rahkasammalien haju on hapanta. Jäkälänhajun erottaa siitä, että siinä on aina mukana sienelle ominainen perussävy, jäkäläthän koostuvat sienirihmoista ja leväosakkaista.
Aivan omanlaisensa tuoksumaailma on saniaisissa yleensä, mutta voimakkaimmin sitä esittää sananjalka
Pteridium aquilinum, tuo kolmilehdykkäinen vankka kasvi, jota ennen vanhaan käytettiin uimareisuilla myös päivänvarjona tai kärpäshuiskana. Sen lehden rakenne on niin napakkaa, että sitä on joskus käytetty myös olkien asemasta patjan täytteenä. Hajun puolesta se voittaa helposti hieman multaiset rukiinoljet! Uusimman tiedon mukaan meillä kasvaa kahta sananjalkalajia, joista lännensananjalka
ssp. aquilinum on varreltaan kulmikas ja lehtilapa kasvaa yläviistoon, kun se toinen sananjalka
ssp. pinetorum on liereävarsinen ja lehtilapa melkein vaakasuora.
Monilla suopaikoissa kasvavilla kasveilla on mahtavat lemut, ajatellaanpa vaikkapa suopursua
Ledum palustre tai juolukkaa
Vaccinium uliginosum. Jo kaukaa tuntee niiden olevan paikalla.
Hajuja analysoitaessa on huomattu, että vaikkapa omenahappo on melko yleinen keksintö mm. sammalien kasvimaailmassa, sitä tarvitaan eräillä kasveilla mm. hedelmöityksessä. Myös mullassa tapahtuu bakteerien ja pieneliöiden vaikuttaessa aineiden kiertokulussa erilaisten kaasujen syntyä, joista varsinkin hiilidioksidi, vesihöyry ja metaani ovat hyvin runsaita ja tiedettyjä.
Meillä Iitin kirkonkylän mäellä on metsissä aivan omanlaisensa tuoksumaailma, kun kalliot ovat lähellä joka paikassa. Niiden pinnalla kuitenkin kuoppia, jotka keräävät vettä ja rahkasammaltakin on päätä nostamassa monin paikoin. Kasvien tuoksuun sekoittuu siis aina pieni annos suolle ominaisia hajuja, ja monet suokasvitkin kasvavat kallioiden märissä koloissa. Mutta voittamaton yhdistelmä!