maanantai 30. lokakuuta 2017

Pisin vuodenaikamme, syksy

Etelä-Suomeen asti saatiin ensimmäisen kerran tälle syksylle reippaasti valkoista peittoa. Kuva on otettu 28 10. Meidän tontilla sitä kertyi noin kymmenisen senttiä, mutta lännempänä kerrottiin mitatun jopa lähes 30 cm:n massoja. Useista puista lehdet ovat jo karisseet, mutta punatammi pitää vielä tiukasti kiinni omistaan. Pilvi oli niin paksu, että keskipäivälläkin värien loisto oli vain arvattavissa.
Katselin muutamien edellisten vuosien postauksia lokakuun lopulta. Kahta edellistä, 2016 ja 2015 oli leimannut pitkähkö kuiva syksy, joka oli sitten näihin aikoihin saanut kosteampaa jatkoa. Kolmessa viimeisessä vuodessa (2014-2016) maat olivat vielä syksyisen vihreitä ja ruskeita. Vuonna 2013 oli märkä ja pimeä syksy meneillään, vain parin päivän ajan oli kuun vaihteen tienoilla ollut räntäsateen antamaa vaaleutta. Vuosi 2012, joka oli myös märkäsyksyinen, oli näihin aikoihin lopettamassa vajaan parin viikon mittaista pikkutalven jaksoa. Monina vuosina lauhaa ja pimeää aikaa on kestänyt yli joulun, jopa tammikuun loppupuolelle asti on saatu odotella lumitalven tuloa.

Lumet kertyivät lauantain vastaisena yönä ja päivänä kuusten ja tuijain neulasille painavaksi peitoksi, mutta kun räntä vaihtui sunnuntaiksi 29 10 vesitihkuksi, niin tuskinpa puihin paljonkaan kuormaa jäi. Suurin osa sataneesta räntävalkoisesta littaantui hyhmäksi maanpintaan. Tänään maanantaina 30 10 on aamun lämpötila 0, ja vielä viileämpää saadaan, niin että pikkupakkanen vallitsee viikonlopulle asti. Yöllistä pientä kertymää riittää auton pelliltä siivottavaksi.
Ollaan siis tänä vuonna märässä ja jokseenkin koleassa syksyssä, kun räntäsateet viime viikonlopulla saapuivat ryminällä varsinkin etelään, ja tulevalla viikollakin vietetään päiviä kylmän ilmamassan tehdessä seuraa. Ollaan tultu vanhojen mallien mukaiseen pikkutalveen, josta on odotettavissa vielä lumipeittojen häipyminen ja pimeän palaaminen.


Tällaiseksi maisema jäi ennen räntäjakson alkamista. Kuva on otettu 25.10.
On juuri eletty kellonviisarien siirtäminen ns. normaaliaikaan. Kesäkellon mukaan aurinko nousi vielä lauantaina puoli yhdeksän jälkeen, mutta nyt saimme sen nousemaan puoli kahdeksan maissa. Päivän pituus on noin 9 tuntia. Katsoin marraskuun kalenterista, että kun eletään kuukausi, niin taas ollaan siinä samassa jamassa, että aurinko on nousemassa puoli yhdeksältä, mutta laskemassa jo pari tuntia aiemmin, eli silloin päivän pituus on enää noin 7 tuntia. Talvipäivän seisauksen aikaan saldo on vain vajaat kuusi tuntia.
Kuva on viikko sitten 23.10. Hevoskastanja oli juuri luopunut lehdistään ja siitä oli jouduttu haravointitalkoisiin. Olin myös juuri hiljattain istuttanut joitakin kymmeniä tulppaanien- ja narsissiensipuleita puutarhalle, joten niiden talvisuojaksi siirtyi osa tästä lehtikuormasta, eli nuo pienemmät ruskeat laikut kuvan oikealla puolen. Loppumassa meni kompostien kerrokseksi.
Lyhenevät päivät ovat ominaisia syyspuolelle, niin myös pilviset ilmat, jolloin valon määrästä saadaan pahimmassa tapauksessa alle puolet siitä, mitä voitaisiin saada pilvettömänä päivänä. Niin kauan kun puissa ja pensaissa on lehtiä, valon määrän pieneneminen etenee reippaasti. Kun lehdet putoavat, saadaan taas valoisampia aikoja vähäksi aikaa. Jos maan pinta on kuurassa tai peräti lumen peitossa, valoisuutta saadaan suhteellisesti enemmän.

21 10 talletetussa kuvassa oli harvinaisesti lyhyiden valoisampien hetkien päivä, osassa puita on vielä lehtiä. Seurasi kuitenkin viileitä öitä, jopa ihan pakkaselle asti, joten viime viikko oli yleistä lehtien putoamista.
Alkukuusta 12 10 otetussa kuvassa näkyy komeamaksaruohojen Sedum spectabile alkava puna, mutta penkin hehkeäksi punapensaaksi istutettu pallesorvarinpensas Euonymus alatus jäi tänä vuonna melkein valkoisen vaaleanpunaiseksi  (kuvassa penkin taaemmassa osassa), toivottua punaa ei tullut lainkaan. Paikka on kuitenkin hyvin alttiina auringonsäteille, joten liika märkyys ja suhteellisen lämpimät ajat varmaan estivät ruskavärin kehittymisen.
Siementen kypsyminen vaatisi kuivahkoja ilmoja, mutta useimpina vuosina meillä saadaan liikkuvien matalapaineiden tuomia sadekausia, jotka vaikeuttavat siementuotantoa, kuten peltokasveista taas tänäkin vuonna olemme saaneet kuulla. Jos päivän pituus vähenee, niin aamukasteen ja iltakasteen esiintyminen vievät kuivumisen potentiaalisesta ajasta leijonanosan. Onneksi on edes keksitty kuivurit. Tietysti tuulisuuskin vaikuttaa, tyynellä kuivuminen on vähäistä tuuliseen säähän verrattuna.

Poikkeus säännöstä sopeutua syksyyn on alppikärhö, jonka lehdet sinnittelevät vihreinä niin kauan kuin vähänkin lämpöä on ilmassa. Useimpina vuosina myös kukkia löytää loppusyksylläkin. Kuvassa on vanhemman kasvin juurivesoja, jotka kasvavat helposti useita metrejä kesässä, joten alkukesällä ne jopa kitketään pois monta kertaa. Silti tulos aina yllättää.
Kasvien kasvun kannalta syksy on aika tehotonta aikaa, ne lakkaavat yhteyttämästä ja alkavat siirtää ravinteitaan ja yhteyttämisorganismeja, viherhiukkasia pois lehdistä. Alkaa ruska, ruskeiden ja punakeltaisten värihiukkasten näkymisen aika. Useimmiten tämän prosessin panee vauhtiin jokin viileämpi yö, mutta päivän pituudella on myös merkitystä, koskapa ruskan alkaminen sattuu vuosittain melko samoihin aikoihin. Eräät luonnonkasvit voivat kyllä yhteyttää aika matalissakin lämpötiloissa, kuten esim. nurmikon kasvit noin +5 asteen lämmössä, sammalet jopa vain vähän yli nollan.

Kellä on mullan sisällä olevia varastointipaikkoja, kuten maavarsia, juuria tai mukuloita, niin osoite on sinne. Varastointiaineina käytetään sokereista koottuja pidempiä ketjuja, kuten tärkkelystä tai inuliinia, joita voidaan muuntaa talven aikana sokereiksi takaisin, jos kylmä alkaa olla ongelmana. Makea neste ei jäädy niin helpolla, sen tietää jo perunakin, joka liian viileässä varastossa voi muuttua makeampaan suuntaan.