Eräs rintama on tänään taas pyyhkäissyt yli, ukkosiakin on saatu, mutta ennen kaikkea railakasta sadetta. Kävelin äsken arboretumissa katsomassa, mitä kuuluu.
Punamarjaisia pensaita riittää! Vaikka hollanninpunaherukan Ribes x pallidum satoa on jo moneen kertaan korjattu, sitä riittää vielä isohkolle lintuparvellekin. Tässä syöjinä ovat nykyisin pikkulinnut, räkättirastasparvet olivat tavallisempia 1980-luvulla, jolloin oli muotia käyttää verkkoja.
Punalehtiruusu Rosa glauca kylväytyy itsenäisesti, ja sitä on kymmeniä yksilöitä tontilla. Karsin niitä reippaalla kädellä, mutta aina uusia versoja puskee esiin. Suurin näiden ruusujen massa on rinteellä tontin keskiosissa, ison kiven tienoilla, jossa täyttömaa-alue loppuu. Joskus kaavailin tuon laajan risu-ja heinäkompostin peittämistä hiekkamaalla, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Kehittyköön omilla ehdoillaan. Tuomen Prunus padus lisäksi paikkaan on etsiytynyt jokunen tammen taimi ja punalehtiruusujen lisäksi myös useita isotuomipihlajia Amelanchier spicata.
Tontilla kasvaa 1970-luvun lopun muistona kaksi puuksi kasvatettua aitaorapihlajaa Crataegus grayana. Tuolloin tonttia omistanut veljeni halusi yleisen tavan mukaan istuttaa pensasaitoja. Varsinkin pitkällä pohjoisrajalla aita kasvoikin hyvin, mutta aidan hoitaminen kauniina on hankala juttu, kun leikkuutähteet tulisi kerätä aina viimeistä piikkiä myöten pois, pian ovat saappaasta läpi. Kompostissakin piikit muistavat kiusata. Naapurini kevätkulotukset omalla tontillaan riistäytyivät kerran 1990-luvulla valloilleen niin, että pensasaita paloi. Onni, ettei palo edennyt taloon asti! Toisaalta pääsin aidanleikkuusta, varsinkin kun aita siinä on tarpeeton. Useita vuosia poistin juurivesoja, mutta sitten vesanmuodostus laantui, kun jätin yhden alun kasvamaan puuksi. Itärajalla ollut aita taas kasvoi huonosti jo alunperinkin, poistin senkin 1990-luvulla samalla tekniikalla, eli sielläkin on nyt muistopuu. Onneksi poistin sen, koska päädyimme sillä rajalla kaivamaan "Grand Canyon"-ojan, aitaa olisi ollut tosi vaikea senjälkeen hoitaa.
Muita punamarjaisia tontilla ovat luonnonvaraisesiintymä koiranheisi Viburnum opulus, jolla ensimmäistä kertaa minun muistissani ei ollut lehtivioituksia, näsiä Daphne mezereum siinä heiden lähimaastossa, ja alatien varressa kasvava lännenkonnanmarja Actaea rubra. Hiljattain hankittu lumipalloheisi alapuutarhalla taas oli kuin pitsiverho lehdistään, sen kasvu tyrehtyi kokonaan heinäkuulla, saapa nähdä, onko siinä vielä ensi keväänä intoa kasvaa..
Elsa-salissa eli suuren hopeakuusen luona kasvaa kaksi katsuraa Cercidiphyllum japonicum, jotka ovat jo lähes kaksimetrisiä. Niillä ei ole ollut mitään vaivoja talvi- tai kesäajasta. Odottelen niistä siroja pikkupuita, niiden lehdet ovat kauniin vaaleanvihreät läpi kasvukauden. Kukkia ei ole toistaiseksi näkynyt. Kuvassa olevat lehtien valkeat pisteet ovat sadepisaroita! Katsurat on hankittu Mustilan arboretumista pikkutaimina halvalla hinnalla, kuten niin monet muutkin taimeni. Kasvatan pikkuruisia ruukussa useamman vuoden, ennenkuin ovat kypsiä kasvupaikkaansa.
Isoista tammistani toinen (ylempi kuva) on aito kesätammi Quercus robur, jonka lehdet varisevat syksyllä. Se on huomattavan paljon herkempi saamaan hometta lehtien pintaan kuin vieressään kasvava talvitammi Quercus robur x petraea (alempi kuva), jonka lehdet pysyvät puussa toukokuulle asti. Kasvua home ei näytä haittaavan, koska kesätammi kasvaa nopeammin. Osasyynsä voi olla siinä, että talvitammi kasvaa melko lähellä entistä (kuivunutta) kaivoa. Talvitammi on terhosta kasvatettu, ja sen puun alkuperä oli Harvialan kartanon oma puutarha varhain 1900-luvulla. Kesätammi on otettu pikkutaimena puutarhajätealueelta Hattulasta Suontaan kartanon mailta..
Mantsurialaisperäiset lehtikuuseni Larix (sibirica x gmelinii?) alkavat jo kellastua. Värinmuutos alkaa oksien kärkiosista. Niiden on onnistunut kasvattaa runsaasti käpyjä monena vuonna. Kun ne on tulkittu risteymiksi, en ole varma, olisiko siementen itävyydessä puutoksia?
Leikkelin heinäkuussa amurinviinistä Vitis amurensis runsaasti oksia, koska autotalliin asennetut ulkolamput uhkasivat jäädä kokonaan piiloon. Kärjet joutuivat vesisaaviin (ylempi kuva) toivossa, että tapahtuisi juuren muodostusta. Näin ei toistaiseksi ole tapahtunut, mutta versot ovat ottaneet komean ruskavärin, paremman kuin kasvavissa oksissa konsanaan! Alakuvassa puolitoista kuukautta sitten leikattua lehtiseinämää. Siinä ruska ei ole alkanut vielä ollenkaan.
Toisella puolen autotallia on melkein yhtä vehmas köynnösseinämä, joka pyrkii kasvamaan räystään aluslautojen raoista peltikaton alle, sitä on leikeltävä myös joka kesä. Kuvan vasenta puolta hallitsee kiinanlaikkuköynnös, minikiivi 'Annikki' Actinidia kolomikta, keskellä valamonruusu Rosa 'Splendens' ja oikelta puolen näkyy hieman kelasköynnöstä Celastrus orbiculatus, joka on varsinainen kuristajaköynnös. Tässä se toki voi vain puristaa laudanrakoja, mutta mantsurialaistaimien joukossa oli myös pari tainta, jotka istutin hieman ylemmäksi, tontilla vaivaisesti kasvavan kotipihlajan Sorbus aucuparia juureen. Köynnökset ovat kasvaneet toistakymmentä vuotta, ja ovat saavuttaneet latvan. Köynnöksen varsi pitää pihlajaa totisesti kuristusotteessa!
Ylemmässä kuvassa on kamera suunnattu pihlajan monirunkoista latvusta kohti, suurin osa vihreistä lehdistä on kelasköynnöksen. Alakuvassa hieman yhden rungon ja köynnöksen liittoa. Istutin keväällä tuon rungon takamaastoon toisen uusista rhodoista, ja pari viikkoa sitten poistaessani pensaan juurelta koiranheinämätästä havaitsin, että joukkoon oli tullut leikatuksi myös kelasköynnöksen juurivesa. En tiennytkään, että sellaisia olisi. Pitääköhän rhodoa vielä siirtää?
maanantai 29. elokuuta 2011
lauantai 20. elokuuta 2011
Vesipitoisia elokuun päiviä
Sadetta on saatu muutaman päivän välein, niin että ilman suhteellinen kosteus alkaa olla suuri, eräänä sateettomana aamuna näytti olleen peräti 97%. Ja kun lisätään joukkoon kohtalaisen lämpimät ilmat, n. 20 asteen tietämillä, voi vain arvata, että kaikki kasvaa mikä on kasvaakseen!
Minulla oli kokeilu viime syksynä, kun jätin pieniä suolasta puristettuja lintuveistoksia maahan sienen etenemiskohtaan. Ainakaan siitä ei ole tultu yli tähän mennessä, ei yhtään itiöemää. Toinen kokeilu on nuotion pitäminen etenemiskohdan lähellä, jossa olen polttanut ruusujen siistimisestä tulleita piikkisiä versoja. Kun kaikki humus palaa siltä kohtaa monen tunnin palamisen seurauksena, luulisi, että sekin auttaa estämään kulkua. Nuotio oli tiemaalla, joten se ei auta tätä nykyistä sienen kasvukohtaa, kukkapenkkiä, mutta parissa vuodessa rihmat paikan saavuttavat, jos etenevät tiemaassa.
Tänä vuonna löytyi ensimmäistä kertaa toinenkin kaaressa kasvaja, nimittäin keltalapakka Spathularia flavida. Sen puuseuralaisia ovat lähellä kasvava kivikoivu Betula ermanii, toisella puolen on risteymälehtikuusi Larix sp ja yhdellä kulmalla kaksi kookasta tammea Quercus robur. Keltalapakkaa kasvoi useamman neliömetrin alalla, suurin rengas on noin 2 m halkaisijaltaan, sen keskellä on pienempi kaari ja toisella syrjällä myös lisäkaari, lisäksi on erillinen alle metrin halkaisijaltaan oleva rengas.
Muita tonttini sieniä ovat luonnollisesti rusokkaat Entoloma sp, niitähän kasvaa kaikkialla, missä on heinänsilppua tms lahotettavaksi; tontin ylemmässä osassa koivikossa on pulkkosienten Paxillus involutus valtakunta; myös lohisieniä Laccaria laccata ja nurminahikkaita Marasmius oreades on vuosittain, joskus paljonkin. Lehtikuusten istutusta seurasi aika pian myös lehtikuusentattien Suillus grevillei näkyminen. Sienikylvökseni sen sijaan eivät ole onnistuneet näemmä lainkaan, olen hyvin monena vuonna pannut saaliiksi muualta löydetyt kantarellit ylämäen vanhimman heinikon alueelle, ns. rhodo-saliin, jossa on myös jokunen mänty. Mutta toistaiseksi ei ole löytynyt mitään.
Toiset piikkiset ystävät, vuoristolaiskarviaiset Ribes uva-crispa, perintöainesta nekin, kasvavat tässä lähellä samassa paikassa jo yli 60 vuotta. Niiden alkuperä on naapuristamme Tervolasta, joilla karviaiset kasvoivat valkoisen rima-aidan takana, ja houkuttelivat pikkulapsia maistamaan! Tässä kasvupaikassaan, rivissä niitä oli istutettu jokaiselle lapselle yksi, lisäksi oli ajotien yläpuolella vielä toinenkin rivi, niistä on jäljellä enää yksi, muut ovat saaneet kodin muualta.
Vanhempani istuttivat 1950-luvulla nuorimpien tyttärien iloksi myös ylämäen silloisen leikkimökin liepeille oman karviaisen, joka edelleen on voimissaan, vaikka papulanruusu sitä uhkaakin. Toinen veljistäni, myös karviaisiin mieltynyt, istutti itselleen 1970- ja -80-luvun vaihteessa myös rivin omalle perheelleen, nekin edelleen kasvavat ns. pellolla, koivikon alapuolella olevassa taitteessa.
Kun olen tehnyt haavan ja muiden vesojen poistamista arboretumin ylämäen puolella, olen löytänyt useammankin terhakan tammentaimen. Ennestään siellä on yksi noin metriin yltänyt pensasmainen yksilö, jonka jänikset ovat parturoineet monia kertoja, vasta verkon suojissa se on nyt päässyt ylenemään, se on tuon ylemmän kuvan yksilö. Varmaan tarvitsisi poistaa liian tiuhaa oksistoa, että pituuskasvu saisi vauhtia! Alla olevassa kuvassa on myös tammentaimi, joka päätti alkaa kasvaa aivan ajotien pientarella, ja jonka olen sirpillä huitaissut poikki useammankin kerran, samoin on tehnyt lumiauran reuna. Tänä vuonna se järjesti oikein jättiyllätyksen, ja on lykännyt pituuskasvua reilut puoli metriä, ehkäpä ihan 70 cm! Voiko tuota nyt enää siirtää? Kasvupaikka on sitäpaitsi aivan täyttä kivikkoa ja tiesoraa.
Minulla oli kokeilu viime syksynä, kun jätin pieniä suolasta puristettuja lintuveistoksia maahan sienen etenemiskohtaan. Ainakaan siitä ei ole tultu yli tähän mennessä, ei yhtään itiöemää. Toinen kokeilu on nuotion pitäminen etenemiskohdan lähellä, jossa olen polttanut ruusujen siistimisestä tulleita piikkisiä versoja. Kun kaikki humus palaa siltä kohtaa monen tunnin palamisen seurauksena, luulisi, että sekin auttaa estämään kulkua. Nuotio oli tiemaalla, joten se ei auta tätä nykyistä sienen kasvukohtaa, kukkapenkkiä, mutta parissa vuodessa rihmat paikan saavuttavat, jos etenevät tiemaassa.
Isoimman keltalapakkarenkaan pohjoisreunaa, keskustan sisäkaari näkyy vasemmalla. Sienet kasvavat tosi tiheästi! |
Tässä isoa rengasta hieman lähempää, kukkapenkin puolelta. Sienellä on jalka ja jatkona ylöspäin sojottava litteä lapa "lakkina". Korkeutta on n. tulitikun verran. |
Vuoristolaiskarviaiset kohta syömäkuntoisia! |
Vanhempani istuttivat 1950-luvulla nuorimpien tyttärien iloksi myös ylämäen silloisen leikkimökin liepeille oman karviaisen, joka edelleen on voimissaan, vaikka papulanruusu sitä uhkaakin. Toinen veljistäni, myös karviaisiin mieltynyt, istutti itselleen 1970- ja -80-luvun vaihteessa myös rivin omalle perheelleen, nekin edelleen kasvavat ns. pellolla, koivikon alapuolella olevassa taitteessa.
Naapurini Hutrin tammen jälkeläinen arboretumissani , itsenäisesti ilmaantunut ylämäen koivikkoon. |
maanantai 15. elokuuta 2011
Elokuun puolivälissä
Mikäli olisin kylvänyt auringonkukkia, niiden aika olisi juuri nyt. Tämä on lintulaudalta lipputangon penkkiin singahtanut siemen. |
Vieressä vasemmalla oleva mustaherukka ylettää korkeimmillaan n. 150 cm:iin, joten se toimii mittana kultapallon korkeutta arvioidessa. |
Jokainen yksittäinen kieli on oma kukkansa, josta vanhempi nimitys mykerökukkainen sai alkunsa. Kultapallo on muunnos alempana olevasta peruslajista. |
Paras näkemäni kultapallo-esiintymä oli Kalvolan alueella Vanajaveteen laskevan puron pohjalla. Siinä n. 3 metrin levyinen ja syvyinen uoma pursuili kultapalloja, jotka tietysti ojan pohjalta kasvaessaan olivat tuulensuojassa ja siksi mitä komeimpia! Aikanaan läheisestä kesämökin pihasta ojankoon heitetyt perennan tähteet olivat saaneet tosi mahtavat olopaikat. On tietysti selvä, että paikalla esiintyi myös karhunköynnöstä Calystegia sepium, jota poistetaan vanhoista pihoista nykyisin, mutta mikäli juuria ei polteta, ne tavallisesti jatkavat suotuisissa oloissa komposteilla.
Viitisen vuotta sitten sain puutarhaani myös aidon syyspäivänhatun Rudbeckia laciniata, se on tuossa yläpuolella olevassa kuvassa. Sillä osa kukista on kehräkukkia, kukinnon keskellä on tumma pienten kukkien osa. Senkin varsi kasvaa korkealle, mutta on tanakampi laatuaan, joten kaatuminen ja varsinkin kukintojen yhteen sotkuiseen vyyhtiin kietoutuminen on olematonta. Se ei tunnu olevan kovin innokas monistautumaan, tuossa saatujen taimien väliaikaispaikassa kasvaessaan, joten ei ole kiirettä etsiskellä sille uutta kasvupaikkaa.
Syyspäivänhatun kukkia lähempää nähtynä. Laidoilla on vain yksi kierros kielikukkia, kun kultapallolla, tämän muunnoksella kaikki kehräkukat ovat muuttuneet kielimäisiksi. |
Huiskunauhuksen takana n. 120 cm:n korkeuteen ehtinyt Magnolia kobus x stellata. |
Isohirvenjuuri Inula helenium taustanaan pihatien ja maantien kulmauksen valkoinen pihasyreeni. Vain muutama istutuskappaleista vasta kukkii, toisia on odoteltava seuraavana vuonna. |
Telekia kasvaa alatien pientareen kuivakossa, seuranaan viiruhelpi Phalaris arundinacea 'Picta'. Taustalla kukkii pensashanhikki Potentilla fruticosa. |
sunnuntai 7. elokuuta 2011
Kuuman ja kuivan keskikesän muistoja
Pihlajanmarjat ovat alkaneet ottaa väriä. Lehdissä näyttää olevan kovasti pihlajanruosteen merkkejä. |
Naapurin kielonurmi on sekin muuttunut keltaiseen suuntaan. Lehtien putoaminen ei koivulle ole uutta, ja varsinkin tämä, osin tiemaalta kosteutta ja ravintoa hakeva puu on herkkä varistelemaan. |
Rhododendronit ovat toki sopeutuvaisia kasveja, monet niistä menestyvät vuorten rinteilläkin. Etelä-Suomen ainoa rhodo-ryhmään kuuluva on suopursu, kuivien ja toisaalta korpisoiden kasvi. Nahkeat monivuotiset lehdet ovat säästeliään elämän tunnus.
Jaksoin raivata vesoja noin aarin alalta, joten sitä työtä on tiedossa lisää viikolla. Hyvin olivat hengissä koiranheisi Viburnum opulus ja näsiä Daphne mezereum, jotka olivat hakeneet kasvupaikkansa lintujen kylvämien punaherukkapensaiden lähistölle. Yksi tammikin, nyt noin metrinen, on alkanut kasvaa juuri samoilla tienoilla. Haapoja ja vaahteroita siinä ei tarvita.
Kaadetun kuusiparin tilalle on pyrkimässä nelisenkymmentä haapaa, muutama tuomi ja paljon vattua. |
Näkymä raivatulle alueelle toisen vanhemman 'Nova Zembla'- rhodon kohdalta. Pääosa versoista oli haapaa, mutta runsaasti myös punalehtiruusua ja vaahteraa. |
Ojan rinteissä viihtyvät koivujen ohella horsmat, metsäkastikat ja kultapiiskut, yläreunan tasolle on etsiytynyt tulikukkaa. Horsman siemeniä on tarttunut tulikukan varteen, tehden siitä parrakkaan. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)