torstai 19. tammikuuta 2012

Tammikuun lumituhoja arboretumissa

13 01 2012 otetussa kuvassa tilanne kahden ison ja märän lumisateen jälkeen. Arboretumin ilme ei näytä vielä hälyyttävältä. Lehtikuuset ja koivut näyttävät sopeutuvan lumiin. Muut kuvat on otettu muutamaa lumisadetta myöhemmin, tänään eli 19 01.
Kosteat ja runsaat lumimassat juuttuivat viime viikon sadepilvien seurauksena puiden päälle ja pensaisiin, ja koko maisema on ruhjotun näköistä. Monet puut kallellaan ja äskenkin tuli maantien toiselta puolen iso männynoksa tai latva alas, ja katkeamisääni oli kuin laukaus muuten niin hiljaisessa maisemassa. Tämän päivän lumisateet eivät toistaiseksi ole olleet kovin runsaita, mutta kun tuulee samalla, tuisku kerää tulleen lumen vain paikoittain.


Suurin murheeni koskee talvitammea, jonka terhon sain 1970-luvun alussa alunperin Heinäjoen Anttilan puusta. Terho varttui taimeksi Turengissa, orapihlaja-aidan varjossa, mutta koska kasvupaikka oli huono isolle puulle, siirsin sen ensimmäisenä puuistutuksena tälle tontille noin puolimetrisenä 1980-luvun alkuvuosina. Anttilan puun emopuu kasvoi Harvialan kartanolla, jonka metsänvartijan tehtäviä Toivo-isäntä hoiteli. Puu osoittautui fertiiliksi risteymäpuuksi Quercus robur x petraea, sillä sen lehdet eivät varise ennenkuin keväällä. Lehtien pintakin on erilainen vieressään kasvavan metsätammen kanssa, kovempi ja paksumpi, ja se on vastustanut kosteina kesinä hyvin homehtumista. Tämä alkuperä kertoo hieman puiston tammien tulosta Harvialaan, sillä tätä tyyppiä on melko yleisesti länsi-Euroopassa.

Taittuneiden isojen oksien takaa näkyy vasemmalla hieman metsätammen runkoa. Taustalla näkyy myös reippaasti nuokkuva isotuomipihlajan pensas.
 Nämä lumisateet olivat tammelleni kuitenkin liikaa. Sen suurin latvahaara ja lukuisia yläoksia murtui, ja puu joutuu kaatoon, isoja avohaavoja on liikaa. Painavat lumipaakut keräytyivät suuriksi massoiksi latvukseen. Metsätammi vieressä ei ole menettänyt kuin joitakin pikku oksia.


Toinen huolestuttava puu on puistoni kaunotar hopeakuusi Picea pungens, joka istutettiin 1976 äitini 70-vuotisjuhlien muistona. Vanhempani valitsivat tälle puulle kasvupaikaksi suuren kukkamaan, neilikkaruusun seuraksi. Nyt painavat lumet ovat kallistaneet puuta. Kuvassa vasemmalla oleva mänty on suorassa. Kuvasta näkyy, miten ylös pystyy kopistelemaan lunta oksilta 4- metristä lautaa apuna käyttäen. Laudalla voi päästä vain hieman yli puolen välin. Lumi on tiukassa, tämän päivän vaatimaton tuuli ei ole saanut yhtään paakkua liikkumaan. Kun lumi tuli melko sulaan maahan, täytyy vain toivoa, että puu jaksaisi pysytellä pystyssä! Naapurin puhelinlinja on siinä ensimmäisenä vastaanottamassa, jos jotain ratkaisevaa tapahtuu.

Etualan risukasa syntyy Rosa glaucan ja Philadelphus tenuifolian yhteistyönä. Koripaju takana.
Huonosti jaksaa myös koripaju, tulos oli odotettavissakin edellisten vuosien perusteella. Siitä jäi kasvamaan tuolloin ainoastaan muutamia ylöspäin suuntautuvia haaroja ja se teki runsaasti vesoja. Näyttää nyt siltä, että koko latvus leikataan alas. Tiedossa pajunpunontaa keväällä! Samanlaiset kaaret ovat jokaisen kivikoivun Betula ermanii kohtalona.

Pihlajaa vasemmalla ja mäntyjä keskellä.
Mutta tuijat, nepä vasta sitkeitä kestämään. Kaikki puut kasvavat suorina ja ilman murtumia, vaikka niidenkin oksilla oli paljon lunta. Yhtä hyvin sopeutuvat hevoskastanja, saarnet, pihlajat ja lähes kaikki lehtikuuseni. Yleisistä puulajeista kuusi, rauduskoivu ja mänty tuntuvat kestävän tällaisen tykkylumen määrän melko helposti.
Lisää asiaa on Tertun tontilla-blogissani viime viikolta.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kesänäkymiä 2011 virkisteeksi


Poikkeaminen puutarhassa heinäkuun alussa on aina niin palkitsevaa. Kaikki tämän blogin kuvat on otettu 9-10 07 2011. Ensimmäisessä otoksessa tammien alla punanataa kasvavat maat on niitetty pari päivää sitten ja töyhtöangervot Aruncus ovat aloittamassa pitkään kestävää kukintaansa. Nämä penkin kaksi yksilöä ovat emikasveja. Pensaiden korkeus menee yli kahden metrin. Juuret ovat syvällä, koska kesäiset kuivuuskaudet eivät töyhtöangervoja kosketa.

Ylämäeltä virtaa maan sisällä paremmin kosteutta, koska komea avo-ojamme Grand Canyon siellä itärajalla tuo liikavesiä muiltakin tonteilta. En ole oikein osannut päättää, onko pensaiden suuruus siitä peräisin vai onko kyseessä ikään (yli 10 vuotta samalla paikalla) liittyvä normaali seuraus. Lychnis chalchedonica palavarakkaus haluaa viihtyä näiden seurassa, sekin kurottaa melkein metriin. Tämä kohta on ensimmäinen puutarhaan avomaalle perustamani kukkapenkki, se syntyi riviin istutettujen syyshortensian taimien ympärille ja väleihin. Tuolloin oli käytössä vain kasvuturvesäkkejä hiekkamaan parantamiseen.


Nyt ollaan tontin eteläreunan rinteessä, pohjamaa on hyvin kivikkoista. Sitä ei ole viljelty oikeastaan ollenkaan, joskus aiemmin oli kyllä vuoristolaiskarviaisten vaatimattomasti kasvava rivi, mutta ne on yksi toisensa jälkeen siirretty parempiin paikkoihin. Tälle kohtaa kehittyikin tonttini ensimmäinen ketokasvien osasto, niistä peurankello Campanula glomerata viihtyy parhaiten. Kukinta kestää viikkoja, pitkälle elokuuhun. Yleisin heinäseuralainen on niittynurmikka Poa pratensis, taustan hevoskastanjan Aesculus hippocastanum alla myös hietakastikkaa Calamagrostis epigejos.  Harjaneilikat Dianthus barbatus kasvavat ja lisääntyvät hyvin vaatimattomassa kukkapenkissä näkymän vasemmassa laidassa. Useina vuosina tähän talon ja ajoteiden rajaamaan suikaleeseen peurankelloja nousee kymmeniä, jopa satoja.

Ensimmäisinä tontinhoitovuosinani 1980-luvulla kasvoi myös ketoneilikkaa Dianthus deltoides, mutta vuohenputki Aegopodium podagraria ja koiranheinä Dactylis glomerata ovat levinneet nyt tähänkin. Kesät ovat olleet sateisia, mutta voin myös moittia itseäni, sillä olen kärrännyt lisämultaa peittääkseni tien rajassa olevia kivikoita, ja tokihan ravinteita valuu ympäristöönkin. Myös yläreunaa rajaava 1980-luvulla istuttamani papulanruusu-aidanne kasvaa jo metrin  korkuisena ja varjostaa keskipäivällä. Sen suojiin on alkanut hiipiä jopa saniaisia nimittäin kivikonalvejuurta Dryopteris filix-mas (ei näy kuvassa). Se on tämän kylän yleisin luonnonvarainen saniainen. Mukavaa, sillä pidän sitä yhtenä kauneimmista! Hoidan ketoa leikkaamalla heinäkuulla pois kukkimista aloittavia rikkakasvin latvoja, ja vasta syksyllä niitän rinteen, ja sato viedään kompostiin. Peurankellon siemenet ovat varisseet jo aikaa sitten.


Seuraava otos on autotallin seinustalta, johon olen istuttanut sekä laikkuköynnöstä minikiivi Actinidia kolomikta 'Annikki', kuvan vasen laita, valamonruusua Rosa splendens 'Valamo', kukassa, että japaninkelasköynnöstä Celastrus orbiculatus, tuo melko tumma vihreä massa ylhäällä vasemmalla. Näiden eteen kaivettiin salaoja 2000-luvun alkuvuosina, parkkipaikan vesien johtamiseksi alarinteeseen eli luoteeseen päin. Katolta tulevat sadevedet valuvat kourua pitkin kastelusaaveihin. Mutta varsinkin keväisin parkkipaikka oli melkoista mutavelliä. Olin silloin varma, että mikään näistä istutuksista ei jää pitkäaikaiseksi. Murskettakin tuli runsaasti parkkipaikan lujittamiseen. Toisin on kuitenkin käynyt. Ukonkellot Campanula latifolia pitävät pensaan ja köynnösten aluset hyvin hallussaan ja ovat tässä lähes metrin korkuisia. Oikealla alhaalla on keijuangervoa Spiraea japonica, joka tekee tontillani itsenäisesti uusia taimia siementämällä, joka kovasti ilahduttaa, ainakin toistaiseksi.


Joitakin vuosia sitten sain tuttavaltani pikkutaimen värihernettä Genista tinctoria värikasvieni täydennykseksi. Kun se on eteläeurooppalainen kasvi, ajattelin kyllä, että sen viihtyminen tässä jää yhteen kesäkauteen. Niinpä istutin sen hiekkaiseen taimimaahan samalla kertaa saatujen kiinankulleroiden Trollius asiaticus kanssa kohtaan, jossa on hieman varjoa keskipäivällä läheisen omenapuun latvuksesta. Kullerot ovat kuvassa etualalla, ja kesäkuuhun sattuva kukinta on jo loppunut, siemenetkin melko valmiita. Olen onnistunut tekemään niistä jo uusia kylvötaimia, joka suuresti ilahduttaa. Mutta hämmästykseksi väriherne nousee siinä entistä ehompana ja isompana vuosi vuodelta! Nyt pensaan korkeus on jo noin puolisen metriä, ja leveyttä saman verran. Pensaasta on syysasuinen sinivihreä kuva blogissani 3. marraskuuta 2011.
 Täytyy toivoa, että olosuhteet jatkuisivat samanlaisina tässä viljelymaan laidassa, iisoppiaidanteen Hyssopus officinalis takana.


On saavuttu takaisin kierroksen lähtökohtaan, jossa lehtikuusiristeymä Larix sibirica x gmelinii  antaa keskipäivän aikaan varjoaan töyhtöangervojen penkkiin. Varjossa on varjoliljan Lilium martagon oma paikka. Tämä yksilö taitaa olla tonttini kookkain, melkein kaulaan asti ulottuva polun laidan kaunokainen. Olen siirtänyt muualta kaivuutöiden yhteydessä löytyneitä sipuleita tontin tälle kulmalle, toivossa, että varjoliljat lopulta löytyvät joka neliöltä tässä. Vielä kun saisi valkokukkaisia!

maanantai 2. tammikuuta 2012

Mitä kuuluu arboretumin uusimmille jäsenille

Aluksi kuva perennatehtailun eräästä vaiheesta, marraskuun puolivälistä vaasissa olleet komeamaksaruohon kukkavarret kehittivät runsain mitoin pikkuoksia juuritupsuineen, jotka vuoden viimeisenä päivänä pääsivät aloittamaan aitokasvua mullassa. Sulat kelit ulkona ovat niin lyhytjaksoisia, että sinne en näitä enää istuttanut, kuten edelliset, 15.  marraskuuta.
Kävelin vuoden vaihtuessa arboretumissa katselemassa puuntaimien selviytymistä. Monenlaisilla kohtaloilla on alettu, mutta viime vuoden kosteat, toistaan seuraavat vieläkin kosteammat jaksot ovat olleet pikku alkajille suosiollisia. Erityisesti on ilahduttanut maitopurkkeihin, kirsikkapuun alle unohdettujen pikkuisten selviäminen.
Nehän matkasivat tontilleni keväällä 2008 naapurista, kun siellä isäntä siirtyi puutarhuriksi tuonne "yläkertaan", ja viimeisinä vuosina hankitut ostokset löytyivät. Istutin niitä tontin yläosan koivikkoon, jotta kuumimpaan aikaan kesällä olisi varjostavaa puustoa tarjona. Taimet olivat tuolloin 20-30 cm pitkiä, ja asuneet ainakin 2-3 vuotta näissä taimipoteissa. Valitsin sijoituskohdat myös niin, että entisen isännän ikkunoista nykyinen asukas, jälkeläinen voisi nähdä kaikki taimet. Vajaa vuosi sitten mäeltä poistettiin liuta puita, koska ensi istutus eli koivut olivat liian tiheässä. (Kaikki koivut ovat saaneet alkunsa omalla mansikkamaalla sinne sataneista siemenistä, ja siirretty tänne vanhaan heinäpeltoon 1990-luvun aikana.)


Parhaiten on selvinnyt tässä survival-kamppailussa harmaapihta Abies concolor, joka on ylennyt jo yli metriin. Sen kasvulle koivujen poisto näytti olleen ratkaisevan hyvä asia, ei nyt ole niin paljon juuristokilpailua, vaikka, kuten ylläolevasta kuvasta näkee, yksi koivu on vielä aika lähellä. Kaareva taimi on tukikeppien välissä alkanut kasvaa suorana, ja neulaset ovat hyvinvoivan tuntuisia.


Kahdelle japaninpihdalle Abies veitchii kuuluu sekä hyvää että kohtalaista. Kuvassa on se paremmin menestynyt, josta on tullut aika terhakka taimi, sekin jo yli puolimetrinen. Tämä kasvaa aika lähellä harmaapihtaa. Toinen taimi puolestaan on kasvanut vain kymmenkunta senttiä, eikä neulasellisia oksia ole latvaa lukuunottamatta muualla. Mutta elossa siis sekin. Sen vierestä poistettiin useampikin puu, joten jos veden puute aiemmin haittasi, niin olot ovat korjaantuneet.



Istutin myös kaksi mustakuusen Picea mariana tainta, toiselle niistäkin kuuluu hyvää (ylempi kuva) ja toiselle, (alempi kuva) enintään heikkoa. Ylempi kasvoi alkuun näistä taimista parhaiten, mutta on pituudessa nyt jäänyt häviölle harmaapihdasta. Sen vointi on koko ajan ollut hyvän tuntuista. Toinen taimi sai kasvupaikan tuomen läheltä, ja keväisen puun kaadon jälkeen olinkin vahingossa saanut oksakasan eräät latvat liian lähelle tainta ja se oli taipunut luokiksi alla. Asian ilmettyä vasta nyt syksyllä, viimeistä latvuskasaa siivotessa, ei ollut muuta tehtävissä kuin ottaa tukikeppejä ja paljon sidelankaa ja yrittää saada se suoristumaan ajan mittaan.


Samassa rinteessä on tontille itsekseen ilmaantunut siperianpihta Abis sibirica, sen kasvupaikka on kyllä tullut tähän myöhemmin, kun löytynyt pikkutaimi siirrettiin parempiin oloihin arboretumiin 2000-luvun puolella. Nyt sen korkeus lähenee kahta metriä, ja kasvu on kaunista ja säännöllistä. Taustan metsäkuusi Picea abies ssp abies on nuoremman tyttäreni ensimmäisiä taimikasvatuksia: joulukuusen kävyissä olleista siemenistä saatiin joukko taimia, jotka kaiki istutettiin arboretumin tälle rinteelle1990-luvun alussa. Niiden korkeus on yli 5 m.


Pihan kukkapenkin 2008 koristeeksi istutetut  timanttituijat Thuja occidentalis Smaragd ovat viihtyneet mainiosti sijoillaan, niidenkin korkeus on yli puolentoista metrin, ja kohta täyttävät sen virkansa, johon on toivottu, eli hieman varjostavat kesäkuumalla pation oleskelijaa. Tässä penkin kohdalla oli aiemmin olopihan toinen keinu, mutta pation kunnostus ja laatoitus tuolloin kuljetti toisen keinun arboretumin puolelle tammien alle.

Toinen kahdesta irlanninkatajasta vasemmalla, joulukuusen virkaa ensi kertaa toimittamaan päässyt kartiotuija oikealla. Kuva on otettu joulupäivänä 2011.
 Hyvin ovat menestyneet samoihin aikoihin hankitut etupihan kaksi irlanninkatajaa Juniperus communis Hibernica ja pylvästuijat Thuja occidentalis Brabant siinä tonttitien varressa. Varsinkin katajat tässä ovat jatkuva ilonaihe, ne ovat kokonaan vihreitä ja terhakoita: aiemmin arboretumin alapeltoon istuttamani irlanninkatajat kaikki ovat siellä vuosittain ruskettuneet yhä enemmän ja yksi taitaa olla jo kokonaan jäänyt eloa vaille. Tuijain kasvua ei taida yleensäkään haitata mikään, kaikki tontille eri aikoihin istuttamani ovat alkaneet kasvaa ja voivat hyvin.