keskiviikko 31. elokuuta 2016

Elokuu kääntyy pian muistoksi

Kuva on otettu jo 23 08, mutta viikonlopun kovat tuulet taivuttivat kallionauhuksen kukinnot nurmikolle. Kyllä se sielläkin vielä kukkii ja tarjoaa virikkeitä kaikenlaisille tuulen mukanaan tuomille perhosille.
Katselin muutaman vuoden takaisia syksyn aloitusblogeja, kovin yksitoikkoiselta näyttävät otsikot, kun jokainen kehuu kesän vielä jatkuvan. Samaa saisi sanoa nytkin. Yöt ovat hieman viileämpiä, varsinkin jos on pilvetöntä. Pimeää aikaa on jo reilusti, melkein kymmenen tuntia. Kesäsäiksi kaikki tähänastiset on luokiteltu tähän päivään asti, eikä muuta ole tiedossakaan. Mutta piankos se kylmän kääntää, jos ilmamassojen liike on toiselta kantilta.

Koivujättiläisen päivät päättyivät Rauli-myrskyyn, kun sen monet latvahaarat katkesivat yhtaikaa, vain kaksi reunimmaista jäi pystyyn. Kuva on yläkerran ikkunasta lokakuulla 2013.
Kaatoyksikkö teki selvää lopuista kahdesta haarasta maanantaina, sillä lohkeamakohdasta voitiin päätellä, että pian seuraisi niidenkin päätös.
Kuvia maassa makaavasta latvuksesta: Taloon johtavan tien poikki oli yli metrin korkuinen runkojen seinä, ja sen takana vielä monen metrin matkalle levittäytynyttä järeää oksistoa. Murtumakohta erikseen alemmassa kuvassa.

Koettiin kuitenkin viime lauantaina eräs Suomen suurimmista kesämyrskyistä, kun Rauliksi ristitty rajuilma rynnisti Suomeen niin laajalla rintamalla, että se tuotti jälkiä lähes koko maahan. Kaikkien sähkölinjoja ei ole vieläkään saatu kuntoon. Meidänkin kylällä kaatui puita, lähin niistä melkein ikkunan edestä, mutta latvat menivät onneksi itään päin, joten talon ja tontin haltijan vahinkojen lisäksi tuli harmia vain toisen naapurin kriikunapuille.

Omalla tontilla tuulenpuuskat kyllä riepottelivat varsinkin lehtikuusia, joiden alta löytyi pari isoa sylillistä oksia, mutta niin se on joka tuulella niiden kanssa.
Ja linnunsiemenistä kylväytyneet auringonkukat lakosivat täysin. Näyttää siltä, että niiden kasvu edelleen jatkuu...

Sen verran ollaan kesän finaalissa, että katsoin maanantaina sopivien istutuskelien viimein tulleen koko kesän ruukuissa pohjoisseinämällä kyköttäneille taimille, jotka toukokuussa olivat lähteneet etupihan penkistä. Olihan niitä tietysti joskus kasteltu, mutta ei montaa kertaa, siitä olivat sateet pitäneet huolta. Kuvan penkin etupuoli oli alkukesällä saatu peratuksi ja istutetuksi, nyt tulisi pohjoisen reunan vuoro.

Kun aikani olin takonut penkkiä isolla kuokalla, oli maa muuttunut istutuspehmoiseksi, ja kompostille oli matkustanut monta pulkallista vuohenputken ja vuohenkellon juurakoita. Samalla tuli kitkettyä keväällä istutettujen taimien kohta ja arvioitua niiden onnistuminen. Ja iloittua kypsyvistä unikon siemenkodista!
Oli siis jo aika saada vuorenkilvet, komeamaksaruohot ja peittokurjenpolvet oikeisiin multiin. Huomasin siinä toimiessani, että käytävääkin voisi samalla vähän levittää, joten keväisistä vuorenkilpi-istukkaista osa nousi tälle pohjoiselle syrjälle, mullat mukanaan. Kiinanpionin suojissa ovat nyt peittokurjenpolvet, kuolanpionin takana komeamaksaruohojen uusi koti. Penkin peräpäässä toisen pionin luona ja alla on vielä tilaa, kunhan sekin kohta tulee kuokittua.

Kaikki tämä vaivannäkö on tarkoitettu kohottamaan keväällä hankitun pallesorvarinpensaan Euonymus alatus "itsetuntoa". Sen kuuluisi olla syksyllä helakan syklaaminpunainen kauttaaltaan, ja jo se hieman on alkanut väriä vaihtaakin. Sehän on vielä pieni, koko kesä on mennyt vaalean vihreänä. Tuosta lähimmästä kuvasta alla ei vielä näy mitään siinä kuolanpionin takana, mutta ylemmässä kuvassa sen oksanhaara on oikeanpuoleinen kuolanpionin kohdalla. Ne ovat melkein samanvärisiä!
(Kuvat on otettu eilen, kun sade oli lakannut.)

Ja kas, kun olin saanut kukkapenkin tähän valmiustilaan, tulikin iltapäivästä alkaen melkein vuorokauden hiljainen sade, joten alkukastelun jälkeen ei ole muuta tarvinnutkaan. Eilen sitten illansuussa leikkasin vielä ruohot penkin takaisestakin aukosta. Leikkurihommaa tulee jatkettua tällä viikolla varmaan pariin otteeseen, jos kuivia päiviä on tarjona tämänpäiväisen lisäksi. Leikkasin jo eilen pyykinkuivatuspaikan alustat, että saan tehtyä pois rästeistä kesäpyykkejä.

Pari kuvaa puukohtaloista:
Tässä on keskellä likusterisyreenin Syringa reticulata taimi, joka jo viime vuonna ehti kukkiakin eka kerran. Talvi vei mukaan elinvoiman yli puolesta kymmenistä latvaoksista, joista osa oikealla pilkisteleekin uusien oksien läpi. Vasemmalta puolelta ehdin keväällä poistamaan kuolleet, kun silmät rupesivat olemaan vaarassa. Mutta uusia oksia on tullut yhtä hyvin molemmille puolille. Toinen saman lajinen pilkistää pensaan vasemmalle puolen jäävässä aukossa takana, silläkin oli aika murheelliset kevätnäkymät. Ylämäellä oleva kolmas ei saanut juuri mitään vaurioita.

Talon viimeinen vanha omenapuu on myös sanomassa jäähyväisiä. Sehän oli aikoinaan Valkea Kuulas, mutta pakkastalvet veivät alkuperäisen rungon jo kauan sitten. Tilalle on versonut ilmeisesti siemenestä kasvatetun juuriston perintönä peräti neljä runkoa, joissa kaikissa on ollut runsas kukinta ja happamat helposti pilaantuvat kesäomenat. Nyt näyttää, että kahdesta oikeanpuoleisesta on elinvoima kadonnut, kun ei ole enää lehtiä eikä ole tullut myöskään hedelmiä. Epäilen myyriä, jotka ovat tällä tontilla jo ennenkin saaneet omenapuun kaatumaan itsekseen.
Uutta omenapuutakin on kasvatettu jo 1980-luvun lopulta alkaen, nyt Punakanelissa on jo kolmatta vuotta peräkkäin ollut muutama omena.

Magnolia pudotti keväällä juuri avautuneet lehtensä puolikokoisina, sen jälkeen runko on seissyt ruskeana. Katsotaan ensi kevääseen, jos ei mitään tapahdu, niin saha syö. Se jättimalikka-sieni on rihmastoineen juuri sillä kohdalla.

lauantai 13. elokuuta 2016

Prinsessa tuli kesäkylään


Helena-tytär oli poikennut viikko sitten vierailulle tullessaan myös Keravalla ulkomailta tulleita torikauppiaita tapaamassa, ja kuinka ollakaan, sortunut vaaleanpunakukkaisen ruukkukasvin pauloihin niin, että hankittava oli. Nyt se asustaa toistaiseksi meidän pohjoisikkunalla, kun oli tuliaiseksi tarkoitettu. Noin 20 cm leveään ruukkuun on istutettu ainakin kaksi juurakkoa, kun kukkia on kahdenvärisiä. Tuo taaimmainen on alkamassa vasta kukintaa, vasemmanpuoleinen jo urakkansa loppupäässä.

"Prinsessan" ruotsinkielinen kasvin nimi on perunlilja, samoin englanninkielellä Peruvian lily. Nimet viittaavat etelä-Amerikan kosteisiin ja lämpimiin kasvupaikkoihin, Perun valtiohan on päiväntasaajan maita. Myös Chilen ja Brasilian alueelta niitä on tavattu. Vaikka nimessä suomalaisittain on jälkiosa lilja, kasvi ei kuulu liljoihin, vaan sillä on oma sukunsa Alstroemeria eli inkaliljat. Nimi on annettu kasvitieteilijä Linnen oppilaan Alströmin mukaan. Koko heimossakaan Alstroemeriaceae ei ole juuri muuta kuin tämä suku.

Kun etsiskelin tietoja 1970-luvulta peräisin olevasta Kasvien maailma-kirjasta, ei siinä ole kyseistä sukua noteerattu vielä lainkaan, niin tuore löytö on kyseessä. Tai sitten se on yhdistettynä johonkin muuhun heimoon, mutta en löytänyt eikä ei ainakaan näyttänyt olevan liljakasveissa.

Leikkokukkien perusteella tehdyssä Wikipedian sivussa on mainittuna vain keltakukkainen A. aurea eli kulta-alströmeria ja jalosteeksi tuotettu A. Ligtu-ryhmä eli jalo-aströmeria, jonka korkeus on n. 100 cm. Leikkokukkajalosteita on monenvärisiä, jopa kirkkaanpunaisia, joka sai SariW:n joulublogissa esittelyn joulukukaksi 03 12 2012.

Kohde on suvun lyhytkasvuiseksi (25-30 cm) jalostettu muoto A. inticancha 'Kanika', jonka nimi suomeksi on prinsessalilja. Kasvin mukana oli nimilappu, jossa tuottajana mainitaan Hilverda Kooij, hollantilainen Flower Factory, joka on erikoistunut Dianthus-, Limonium- ja Alstroemeria-kasveihin.

Alströmerioita eli inkaliljoja on ollut kauemmin leikkokukkina kukkakaupoissa, näyttäisi siltä, että jo 1970-luvulta alkaen. Tämä matala kesäkukkapenkin kasvi on uudempi tuotos ja ilmeisesti tullut meillä markkinoille vasta 2013. Kasvin luvataan kukkivan alkukesästä pakkasiin asti, kunhan nyppii entiset kukat eli kehittyvät hedelmänalut pois kesän mittaan.

Sitä on nettiselailun tuloksena tarjonnut myyntiin mm. Hankkija, Kantojärven puutarha Torniossa, Laukaalla Päivin puska ja pensas, Reilun kaupan K-City Market Jyväskylässä, joka ilmoittaa myyvänsä Keniassa kasvatettua tuotetta. Jne.

Prinsessaliljaa kasvatetaan daalioiden tai gladiolusten tapaan, eli mukuloista, jotka nostetaan talveksi pakkasettomaan viileään tilaan, jossa niitä ei juurikaan kastella, ja kasvukauden lähestyessä sitten herätetään taas kasvamaan. Alkukastelussa saa olla tarkkana. Saapa nyt nähdä, kuinka onnistun. Ainakin gladiolusten säilytyksessä nykyiset tilani ovat olleet liian kuivia ja ehkä liian lämpimiä. Pitäisikö kokeilla panna kasvi isoine ruukkuineen käyttämättömään hillokellariin? Joku on säilyttänyt juurakoita jääkaapin vihanneslokerossa, mutta sellaista joutavaa tilaa ei ole, kun lokerot ovat aina pullollaan muuta.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Pikku lisäys erikoiseen pieneen töyhtöangervooni


On jäänyt askarruttamaan tämän kasvin oikea nimi, niin että taas piti kaivaa googlen kanssa tiedostoja. Sen verran tuli aika pian selville, että töyhtöangervo Aruncus se ei missään tapauksessa ole. Siispä etsimään suvusta Astilbe, joka meillä esiintyy jaloangervo-perennojen latinalaisena sukunimenä.

Lopulta alkoi näyttää kovin tutulta, kun sain esille kuvahaulla kuvan Astilbe rubra Hook & Thompson. Sillä on tämän mukaan toisena synonyyminimenä Astilbe chinensis, jolle on kolme variaatiota esitetty, var. davidii, var. pumila ja var. divarigata. Sille löytyy virallisena suomalaisena nimenä Wikipedian mukaan mantsurianjaloangervo, jolla tarkoitetaan juuri muotoa var. davidii. (Suomalaisella nimellä kiinanangervo tarkoitetaan toista kasvia, joka on pensasangervo Spiraea rosthornii.).

Kuvahakua käyttäen löytyy runsaasti juurikin tästä kasvilajista otettuja tai piirrettyjä kuvia. Se on melko helppo tunteakin, kun kukinto on noin kovin kynttilämäinen, leveyttä on runsas 5 cm ja korkeutta 20-25 cm. Lehdet ovat hyvin ohuet ja kovin vaaleanvihreät varsinkin alkukesästä. Olen sallinut vuohenputkien kasvaa aluksi suojakasvina, kun se on kovin hallanarka, ja kitkenyt vuohenputken lehdet sitten myöhemmin vähemmistöksi. Kuivana kesänä ohuet lehdet saattavat palaa aivan ruskeiksi, eli se tarvitsisi koko ajan suojakasveja.
Tämä ruskettunut näky on julkaistu blogissa jo aiemmin, nimittäin 17 08 2014, kun keskikesän kuivuus iski kiinanangervot aivan karrelle. Taisi jäädä siihen astisen tai jälkeisen ajan pahimmaksi näyksi tälle kasville...
Jostain minulle nyt piiloon jääneestä syystä olen kirjoittanut kasvin nimeksi aikoinaan kiinan töyhtöangervo, kun olisi pitänyt jättää tuo alkuosan töyhtö pois. Sain taimia 1990-luvun alkupuolella Lepaalta, jolloin noita Mantsurian siemenkeruuretken tuloksia laajemmin idätettiin mm. Lepaalla. Silloin sain myös puutarhaani runsaasti puuvartisten pikkutaimia.

Kasvia tavataan ns. Kauko-Idän alueella, eli juuri sieltä päin, mistä Helsingin yliopiston kasvitieteen laitoksen retkikunta Mantsurian kasvien siemeniä keräili. Eräiden tekstien viitteissä mainitaan A. rubran luontaiseksi kasvupaikaksi rannikon lehtimetsät. Sen mainitaan olevan kestävä koristekasvi lauhkeilla alueilla. Ehkä tuo suojakasvien tarve rajoittaa ohutlehtisen kasvin siirtymistä suosikiksi puutarhoihin. Kestävät sen juuret kyllä ovat ja sietävät tiukkaakin muiden kasvien juurten kilpailupainetta.

Piti etsiä töihin myös vanha kunnon tietosanakirjani, 5-osainen Kasvien maailma, joka julkaistiin 1976 ja painettiin Lausannessa Sveitsissä ja josta Otava julkaisi suomennoksen 1980. Se kertoo hakusanalla Jaloangervo, että useimmat puutarhakasveina käytetyt jaloangervot ovat risteymiä, joissa vanhempina ovat toisaalta tämä Astilbe chinensis var. davidii eli siis nykynimeltä A. rubra ja toisena joko japanilainen A. japonica tai A. thunbergii.  Saksalainen kasvien jalostaja George Arends (1862-1952) teki monia risteymiä, ja hänen työnsä muistona hybridilajikkeita nimitetään A. x arendsii.

maanantai 1. elokuuta 2016

Kuuma kesä antanut elettäväksi kosteaa elokuuta

Matalaakin matalammat suikeroalpit Lysimachia nummularia ovat olleet kukalla jo pari viikkoa, ja vielä puhtia riittää. Itse asiassa kaikki muutkin alpit tällä tontilla jatkavat kukintaa, siis luonnonvarainen ranta-alpi L. vulgaris ja istutetut tarha-alpi L. punctata ja ripsialpi L. ciliaris, joilla kortta riittää puolesta metristä ylöspäin. Tämä kuvattu kasvupaikka on aivan tontin eteläkulmauksessa maantien varressa, kylvin sen joskus aikoinaan, kun sillä kohtaa oli kukkapenkki karviaisen juurella. 
Vaihdettiin elokuuksi, kuulemma ennätyslämpimiä kesäkuukausia on saatu elellä. Sateita ei juurikaan ole viime aikoina meidän kylällä nähty, ripseitä korkeintaan, kun pilvijonot seikkailevat lounaasta joko etelä- tai pohjoispuolitse. Kurkku- ja kurpitsasäkin multaa on muistettava kastella päivittäin, sama juttu huonekasveilla.

Nyt lentelee jo toisen polven päiväperhosia, neitoperhoset ehkä runsaampina kuin koskaan. Samoin mustavalkoisia pienehköjä toisen polven karttaperhosia tuntuu olevan paljon, nehän vasta aika hiljattain ovat levinneet meille. Ensimmäinen polvi on kirjava kuin nokkosperhonen.

Alatien varteen jo kymmenisen vuotta sitten kaadetun omenapuun tilalle sijansa saanut tammentaimi on viimein keksinyt, kuinka tehdään latvaa. Nyt se on noin 60 cm korkea. Kuva on otettu heinäkuun puolivälissä, jolloin lehdet vielä olivat ilman harmaata kuorrutusta.
Niinkuin useina vuosina aikaisemmin, matonkuivatusilmat lienevät kuitenkin takana päin. Puissa on paksu lehti, ja kun pieni aamuinen tuulenvire ei tunnu tontin alemmissa osissa, kasteen kosteus viipyy pitkälle aamupäivään. No sellaista se on ollut jo toista viikkoa, härmät ja homeet kasvavat hyvin tammien lehdissä. Tammilla on ollut muuten oikein hyvä vuosi.

Tämä ja muutama muukin puutarhan lähes 70-vuotiaista punaherukoista pitää kaataa kokonaan, sanoo kuva. Oksien lehdet ja marjat alkavat nimittäin kuivua kesken kesän. Sitten se taas jaksaa tehdä isoja marjoja ja paljon. No totta puhuen ei ole muutamaan vuoteen pantu lannoitteitakaan, sillä pensaita on liikaa. Tämän pensaan paikan saa jatkossa haltuunsa taakse istutettu ajaninkuusi Picea jetzoensis.
Tämä oksa on jo nähnyt aikaa, ensi vuonna sen aika lienee kuivahtaa...
Puutarhalla käyskentely antaa jo hyvin palkkaa, kun herukat ovat tulleet syöntivalmiiksi. Parista aiemmin kokonaan alaskynitystä saa nyt suurta huvia, kun tertussaan saattaa olla yli 20 pulskaa marjaa.

Wilmanpenkin päässä lännenhemlokki Tsuga diversifolia on edelleen piilosilla timanttituijan suojissa, ja pitkä latva sojottaa pohjoiseen. Talvikauden aikana se suoristuu ylöspäin, ja uusi latvakasvu puskee sitten taas vinoon.

Mantsuriantuliainen kiinan(?)töyhtöangervo kukkii vaaleanpunaisen  kerrotun tähkän elokuussa. Sen lehdet ovat hempeän vaaleat koko kesän mutta kovin hallanarat.
Suopayrtillä Saponaria officinalis menee paremmin kuin vuosiin. Tässä se kasvaa alapellon kultatuijan penkissä.
Pallohortensia ja Elsan peruja oleva jaloangervo alkoivat tänä vuonna melkein yhtaikaa.
Syyspuolen muutkin kukat ovat jo kaikki olleet esillä lähes kaksi viikkoa, niin ukonhattu, punalatva, rusopäivänlilja kuin preeriaminttukin. Joinain vuosina tähän aikaan on nähty jo korkeita keltaisia päivänhattujenkin kukkia, mutta nyt ne ovat vielä aivan nuppuvaiheessa.

Magnolia teki kyllä lehdet keväällä, mutta aika pian, kesken kasvun ne alkoivat kuihtua. Siitä lähtien ei ole näkynyt eloa... Kuriilienkirsikka taustalla taisi periä paikan, vaikka alunperin näytti siltä, että se taimi kuihtuu pois ja tilalle pannaan kasvamaan muuta eli magnolia. En ole kyllä koskaan nähyt yhtä paljon tiukkaa saunavihtaa muistuttavaa kasvia kuin tuo kirsikka.
Loppukevennykseksi nauhuksia: Valtikkanauhus Ligularia przewalskii kuunliljojen seurassa kriikunapuiden alla jaksaa hyvin, etupihalla taas aurinkonauhus L. stenocephala, joka kimalaiset piirittävät
Ja lopuksi vielä ukonhattuja, joille alkukesän kirvapilvet olivat koitua turmioksi, mutta saippuavesisuihkut näyttävät olleet asiaa. Mukavia loppukesän päiviä lukijoille!