tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kuukausi vaihtuu

Käännytään loppukesän mailmaan, koska ohrapellot ovat muuttamassa vihreän värinsä keltaiseen. Juuri tänään Lyöttilän peltoaukeilla oli jo selvästi keltainen ilme. Sadonkorjuun aika siis alkamassa lähiviikkoina, nyt ensin poimitaan marjasatoa. Kesäkurpitsa- ja mangoldin (otsikkokuva) lehtiruotipaistoksia onkin jo valmistettu parina viikkona, ja kesäkaalia kuukauden.
Keväällä naapurista matkustaneet ruusupavun Phaseolus taimet ovat saavuttaneet jo parimetristen tukikeppiensä yläosan ja kukinta käy vilkkaana, papujakin jo kehittymässä!
Rudbeckiat 30 07 2012
Keltaisuus on ottanut valtaa lisää myös puutarhassani. Black Eye Susanit Rudbeckia fulgida (yläkuva) ovat parhaassa loistossaan ja niin myös nyt päivänsilmät Heliopsis helianthoides (alakuva), joita kasvaa taimimaalla jo toista vuotta odottamassa sijoitusta. Huoltotienvarren penkki saa niistä asukkaita, kunhan sienen mellastus siinä loppuu. Rudbeckiat istutin koirain muistopenkkiin, mutta niitä pitää harventaa, koska taimet ovat pulskistuneet liikaa.
Ukkossateet hillitsivät kovin tarha-alpien kukintaa, ja tietysti kaksimetriset harmaamalvikit Lavatera thuringiaca kaatuilivat, joten niiden kanssa on ollut hommia (alakuva).
Ihme kyllä korkeimman ja vankimman perennani töyhtöangervon Aruncus dioicus komeimmat oksat kallistelevat maahan. Toinen ihme on ollut puolestaan palavarakkaus Lychnis chalchedonica, joka puolestaan ei ole kaatuillut toistaiseksi!
Preeria-angervoja, kompassikukkia ja tavallista kultapiiskua kukalla.
Koirain penkin muutamat vaaleanpunakukkaiset preeria-angervot Filipendula rubra, joita näkyy Rudbeckian kuvassakin taustalla, voivat hyvin ja kukkivat, siinä alkaa myös esittää parastaan kompassikukka Silphium perfoliatum, jonka taimia minulla oli pari kappaletta, ne toki eivät ole kooltaan kuin metrin näin ensimmäisenä vuonna.
Lipputangonpenkissä avasi jalokallioisten piristeeksi kukkansa taimenvaihtotorilta matkustanut kirkkaanpunainen väriminttu Monardia, ja myös aurinkonauhukset Ligularia stenocephala siinä alkavat kukkia, kuva alapuolella, niiden latvat lähes kahdessa metrissä. 
Alapihan puolella kriikunain katveessa matalammilla valtikkanauhuksilla Ligularia przewalskii on mukavaa, kun kesä on ollut kosteahko, sillä niiden kukinnot nuokkuvat helposti kuivina päivinä, kuva yllä. Mielestäni vähintään yhtä komean puutarhakasvin saa myös kylvämällä ihan tuiki tavallista kultapiiskua Solidago virgaurea kukkapenkin asukiksi tai luonnonmukaiseen kukkaniittyynsä.
"Piilokuvassa" oranssikeltanon punainen mykeröstönuppu on kuvan keskellä, muu punaisuus kuuluu valamonruusun vesoille.
Elsan joskus aikoinaan naapurista saama oranssikeltano Pilosella aurantiaca on ottanut kotinsa tiilirappujen alushiekasta, ja niitä nousee siihen yksitellen keskikesän-loppukesän aikaan. Valamonruusu siinä metrin päässä kyllä on sitä mieltä, että reviiri kuuluu sille. Juurivesoja saa poista monta kertaa kesässä, että pystyy kulkemaan väylällä.
Kaunokuusama Lonicera x zabelii muistaa olla kauniin punainen myös marja-aikaan!
Ukonhattukin Aconitum x cammarum on ottanut hieman varaslähtöä kukintaan, pääsato kukista kuitenkin elokuulla, ja joskus pitkään syyskuulle asti. Kun pääosa kukista on auki, on näidenkin osana usein kaatuminen, vaikka olisi tukikeppejäkin tiheässä.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Marja-aikaa odotellessa

Mustikkametsissä jo tuoksuu, se on vastustamaton kutsu, paarmoista huolimatta. Kaikki mustikassa tuottaa samaa hajua, varvutkin, kukista tai marjoista nyt puhumattakaan. Lieneekö se sitten syy, miksi tietynlaisiin metsiin on aina niin mukava tulla? Jo pari viikkoa sitten ovat ensimmäiset mustikanpoimijat olleet liikkeellä, mutta minä odotan vielä, sillä vaikka alue olisi poimittu aika tarkkaan, myöhemmin löytää suuria marjoja, jos kesä on suopea. Voipa löytyä kantarellejakin.
Tähän aikaan meiltä Kausalaan päin olevat pientaret pursuavat ahdekaunokkeja Centaurea jacea, vuosi vuodelta yhä paremmin.
Mansikkajuhliakin on jo pidetty moneen kertaan, johan niitä oli juhannuksena, tuontimarjaa Belgiasta silloin enimmäkseen, mutta kultaa kalliimpia kotimaisiakin, harsojen alla kasvatettuja. Sateiset säät eivät nyt suosi mansikanviljelijää, koska homeet etenevät satoisissa kasvustoissa. Ahomansikat kuitenkin ehtivät tuottaa runsasta satoa ennen varsinaista mansikkasesonkia.
Maanantaina kävin Tampereen reisun yhteydessä tutulla itsepoimintatilalla, jossa marjoja samanmukaisesti oli monessa kerroksessa pensaassaan, ja ikävä kyllä alimmaiset jo homeessa. Poimimani marja oli Valotar-nimistä, sen marjat vaaleampia kuin Polkalla, mutta olivat aivan suussa sulavia, ah sitä makeutta! Mitä paras herkuttelumarja, mutta toki kaikki samaan aikaan poimivat siinä kuljetustraktorissa menivät kyllä keräämään Polkaa, joka on säilömarja.
Sateiset viikot ovat panneet vauhtia myös kotipuutarhan marjoihin. Poimin ensimmäiset vadelmat pari päivää sitten ruohonleikkurin tieltä, ja eilen löytyi jo pari desiä ihan astiaankin. Kiirettä tulee olemaan niiden kanssa, jos aikoo saada jotain säilöön, sillä homeet vaivaavat niitäkin.
Mustaherukat ovat saaneet väriä kuin taikaiskusta, mutta kovia ne vielä ovat ja koko on pieni. Viikko vielä, ja uutiset ovat muuta! Samoin kypsyy kovaa vauhtia sen värimuunnos viherherukka, kuva alla.
Loppukesän keltainen kukinta on alkamassa, sen aloitti tietysti kultahelokki Oenothera fruticosa, jo toista viikkoa sitten, ja nyt parhaimmillaan on värisauramo Anthemus tinctoria, jonka versot pullistelevat kaikkialla taimimaallani, mutta myös muualla.
Se on hyvä siementämään, ja taimet eivät suuria vaadi jatkaakseen seuraavana vuonna tuuheutumista. Niille kelpaa kukkamaiden ohella yhtä hyvin tienpiennar kuin pihalaattojen rako.
Myös pensasväriherne Genista tinctoria on alkanut niiden sivussa, sormustinkukista nyt puhumattakaan! Tavallisten lisäksi kukkivat keltasormustinkukat Digitalis luteola, joita minulla on vain muutamia ylämäen kukkapenkissä (katso sivupalkin ylintä kuvaa), ja pikkusormustinkukat Digitalis lutea, jotka ovat levittäytyneet taimisiirtojen myötä useampaankin penkkiin, niitä kuvassa yllä, väriherneen kera.
Yksi Rudbeckia oli taipunut ruohon pintaan esittääkseen komean mustan keskustansa.
Erityistä iloa tuntuu riittävän uudessa penkissäni, kuvat yllä, johon istutin 2010 Washingtonista ostetusta siemenpussista "Ritun" eli Black Eye Susanin Rudbeckia fulgida taimia, siellä on nyt mahtava kukinta tulossa, ensimmäiset jo avoimina. Korkeutta kasvilla on n. 70 cm.
Tarha-alpia istutin isohirvenjuurien kanssa tähän rinteen tyveen, jossa yläpuolta varjosti lumimarja. Nyt pensaat on poistettu, joten kukkapenkki pääsee ilahduttamaan. Maantien kulkijat ovat huomanneet sen, koska huoltotien aukko antaa myöten!
Sehän on selvää, että ylivoimaisen voiton keltaisten pläjäyksessä vie tietysti tarha-alpi Lysimachia punctata, jota kasvaa kahdessa pääkasvustossa, mutta kun sen juurakkoa aina jää muistoksi siirron jälkeen, niin kymmenessä muussa penkissäkin, josta sitä ei millään raatsisi kitkeä, mutta kun se kasvaa niin hillittömästi, niin asiaan on puututtava. Alakuvassa viisi keltaista, joista tarha-alpit ylimmäisinä ovat muistoa! Muut ovat alareunan pihakiven raossa asuva värisauramo, molempien laitojen kultahelokki, alareunan siperianmaksaruoho Sedum aizoon ja keskiosan täyttävä syyskaunosilmä Coreopsis verticillata, jonka kukat tarha-alpien alapuolella, katajaa vasten.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kellojen helinää....

Kellot ovat auenneet ja uhkuvat lyhyen ajan kaikkia mahdollsia sinisen sävyjä. Parhaimmillaan ovat nyt alkukuvan ukonkellot Campanula latifolia, joille kesä on ollut mitä suopein.Tässä pation laidan penkissä, josta kaadon jälkeen vaahtera ei enää ime kosteutta, latvat yltävät noin 120 cm:iin ja kukinta on tuuheampaa kuin aikaisemmin. Väreinä ovat valkoisen ohella pari eri tummuusastetta violettia.
Tässä kuvassa on kriikunain alla varjossa oleva penkki, joka on perustettu ylemmäksi, kompostin laidalle ja on siis aika kuivakin. Siinä korkeutta on noin metri, väreinä valkoisen ja violetin lisäksi myös hyvin vaalea violetti.
 Vielä löytyy erikoisuus lipputangon penkin ukonkelloissa, jossa korkeutta on tullut lähes kahteen metriin! Tämä seurue on ilmaantunut kasvupaikkaansa vasta hiljan, mutta en tiedä, mistä. Näin mittavia en ole nähnyt kuin Mustilan arboretumin alueella. Koon lisäksi erona tavallisiin on tavallista tummempi vihreys ja kovin pienikokoiset lehdet yläosissa vartta. Kukinto on harvempi, ja kellot vielä supumpia kuin muilla. Mustilasta on penkkiin ihan lähelle tuotu kyllä magnolia, mutta siitä on jo useampi vuosi. Tätä aluetta penkistä on kunnostettu syksyllä 2010, mutta kun siinä muuten kasvaa jaloangervoa, en istuttanut mitään uutta, perkasin vain perusteellisemmin. Ukonkellon siemeniä en ole kerännyt koskaan, kaikki kasvit on saatu alunperin taimina.
Nyt ovat parhaimmillaan myös varsankellot C. trachelium, kuva on varjoisasta kohdasta tiilimuurin ja hevoskastanjan välissä, jossa isäni perua oleva isohirvenjuuri Inula helenium vielä jaksaa kasvaa. Kellot pääsevät vajaaseen metriin, ja ovat levittäytyneet tästä istutuskohdasta itsenäisesti tälle rinteelle muutenkin. 
 Tässä kuvassa ollaan huoltotien varressa, ja voidaan nähdä varsankellolle ominainen kukinta: Kukat aukeavat ensin latvaan, ja vasta myöhemmin tulee varren alempaan osaan lisää nuppuja.
Vuohenkello C. rapunculoides on parhaimmillaan vasta muutaman päivän päästä. Nyt kukinta on ehtinyt pisimmälle ylämäellä täytemaan laitaan perustetussa kuivassa penkissä, jossa seuralaisia nykyisin ovat paitsi harjaneilikat Dianthus barbatus ja punalehtiset ripsialpit Lysimachia ciliata, myös ahomansikka Fragaria vesca ja nuokkuhelmikkä Melica nutans. Vuohenkello on ehtinyt rikkakasvin asteelle, sitä pitää melko lailla kitkeä eräistä penkeistä, koska muut häviävät sille kilpailussa.
Ylämäellä on myös mäntyjä ja pihlajia kasvava 'Rodo-sali'. Kurjenkello C. persicifolia kukkii siellä parhaillaan. Kuva on otettu 06 07, kaikki muut kuvat tässä postauksessa ovat eiliseltä.
Vielä mahtuu mukaan kuva peurankelloista C. glomerata, se on otettu läheltä hevoskastanjaa, jonka ympäristössä esiintymä on alkuperäispaikassaan kuivassa kedossa. Kuva on Punakaneli-omenapuun juurelta, joka puu ei koskaan vielä ole tehnyt hedelmiä, vaikka istutus oli jo 1980-luvulla. Niinpä siitä tuli 2002 tukikeppi juureen Viron reisulla hankituille kärhöille, mutta kun laajensin kukkamaata tässä myöhemmin harjaneilikan ja rönsyleimun suuntaan, peurankellot ottivat siitä myös paikkansa.