Kellot ovat auenneet ja uhkuvat lyhyen ajan kaikkia mahdollsia sinisen sävyjä. Parhaimmillaan ovat nyt alkukuvan ukonkellot
Campanula latifolia, joille kesä on ollut mitä suopein.Tässä pation laidan penkissä, josta kaadon jälkeen vaahtera ei enää ime kosteutta, latvat yltävät noin 120 cm:iin ja kukinta on tuuheampaa kuin aikaisemmin. Väreinä ovat valkoisen ohella pari eri tummuusastetta violettia.
Tässä kuvassa on kriikunain alla varjossa oleva penkki, joka on perustettu ylemmäksi, kompostin laidalle ja on siis aika kuivakin. Siinä korkeutta on noin metri, väreinä valkoisen ja violetin lisäksi myös hyvin vaalea violetti.
Vielä löytyy erikoisuus lipputangon penkin ukonkelloissa, jossa korkeutta on tullut lähes kahteen metriin! Tämä seurue on ilmaantunut kasvupaikkaansa vasta hiljan, mutta en tiedä, mistä. Näin mittavia en ole nähnyt kuin Mustilan arboretumin alueella. Koon lisäksi erona tavallisiin on tavallista tummempi vihreys ja kovin pienikokoiset lehdet yläosissa vartta. Kukinto on harvempi, ja kellot vielä supumpia kuin muilla. Mustilasta on penkkiin ihan lähelle tuotu kyllä magnolia, mutta siitä on jo useampi vuosi. Tätä aluetta penkistä on kunnostettu syksyllä 2010, mutta kun siinä muuten kasvaa jaloangervoa, en istuttanut mitään uutta, perkasin vain perusteellisemmin. Ukonkellon siemeniä en ole kerännyt koskaan, kaikki kasvit on saatu alunperin taimina.
Nyt ovat parhaimmillaan myös varsankellot
C. trachelium, kuva on varjoisasta kohdasta tiilimuurin ja hevoskastanjan välissä, jossa isäni perua oleva isohirvenjuuri
Inula helenium vielä jaksaa kasvaa. Kellot pääsevät vajaaseen metriin, ja ovat levittäytyneet tästä istutuskohdasta itsenäisesti tälle rinteelle muutenkin.
Tässä kuvassa ollaan huoltotien varressa, ja voidaan nähdä varsankellolle ominainen kukinta: Kukat aukeavat ensin latvaan, ja vasta myöhemmin tulee varren alempaan osaan lisää nuppuja.
Vuohenkello
C. rapunculoides on parhaimmillaan vasta muutaman päivän päästä. Nyt kukinta on ehtinyt pisimmälle ylämäellä täytemaan laitaan perustetussa kuivassa penkissä, jossa seuralaisia nykyisin ovat paitsi harjaneilikat
Dianthus barbatus ja punalehtiset ripsialpit
Lysimachia ciliata, myös ahomansikka
Fragaria vesca ja nuokkuhelmikkä
Melica nutans. Vuohenkello on ehtinyt rikkakasvin asteelle, sitä pitää melko lailla kitkeä eräistä penkeistä, koska muut häviävät sille kilpailussa.
Ylämäellä on myös mäntyjä ja pihlajia kasvava 'Rodo-sali'. Kurjenkello
C. persicifolia kukkii siellä parhaillaan. Kuva on otettu 06 07, kaikki muut kuvat tässä postauksessa ovat eiliseltä.
Vielä mahtuu mukaan kuva peurankelloista
C. glomerata, se on otettu läheltä hevoskastanjaa, jonka ympäristössä esiintymä on alkuperäispaikassaan kuivassa kedossa. Kuva on Punakaneli-omenapuun juurelta, joka puu ei koskaan vielä ole tehnyt hedelmiä, vaikka istutus oli jo 1980-luvulla. Niinpä siitä tuli 2002 tukikeppi juureen Viron reisulla hankituille kärhöille, mutta kun laajensin kukkamaata tässä myöhemmin harjaneilikan ja rönsyleimun suuntaan, peurankellot ottivat siitä myös paikkansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti