Puutarhassa kelloaaton tunnelmissa

Yläpihan täytemaalla kasvaa vielä jokunen amerikkalaisista jaloakileijoista, tämä on ottanut paikkansa raunioyrtin viereen. Voi olla kyllä jo risteymääkin maatiaisen kanssa, koska korkeutta on yli metrin, mutta teriö on paljon suurempi.

Aattotunnelmana elän sitä aikaa, kun kellokukat eivät vielä ole auki. Kellojen kukkiessa joka ikinen penkki ja rinne esittää parhaintaan, tämä johtuu siitä, että kellot leviävät melko helposti, kunhan hieman väistelet kitkiessä, kuten naapurini hiljan totesi akileijojen menestymisen avaimeksi. Puutarhan paras hetki on pian käsillä, ehkä vain muutama päivä odotettavaa!

Puutarhassani on neljä luonnonvaraista kelloa: peurankello Campanula glomerata, kurjenkello C. persicifolia, kissankello C. rotundifolia ja harakankello C. patula. Näistä viime mainittu on kaikkein oikukkain kasvupaikoissaan, koska siemen kernaasti haluaa paljaan maan itääkseen. Se on myös varhaisin ja on nyt parhaalla kukalla. Muut kellot eivät vielä kesäkuun lopussa kuki.
Kurjenkelloa tässä ei ole ollut alunperin, vaan sen siemeniä on ripoteltu pariin kohtaan tontille. Toinen kohta on ylämäellä "rodo-salissa" ja kasvit siinä ovat ottaneet paikkansa pikku männyn juurella, toinen kohta on etupihan kukkamaan laidassa, jossa kylvin siemeniä syreeniaidan suojaan, etten niitä vahingossa niittäisi. No nyt on aita poissa ja pitää olla pientareita ruohostaessa tarkkana. Pitkänhontelo kukkimaton verso on niin heinämäinen näöltään, että vasta sitten sen huomaa kelloksi, kun on jo liian myöhäistä.
Kissankelloa on yleisesti kuivalla alapellolla, jopa ylempänäkin, peurankelloa taas pihakatuun rajautuvassa puutarhassa, huoltotien rajatessa esiintymän. Se on lisäksi hiipinyt myös kukkapenkkeihin, ja mikä ettei kelpaisi, sen voimakkaan violetti kukinto on niin edustava.

Viljelyperäisiä kelloja on kaksi korkeata ja vankkaa lajia, toinen on varsankello C. trachelium, jota tontilla on kasvanut jo n. 25 vuotta, ja se on siirtynyt lähes jokaiseen kukkapenkkiin alapuutarhalla siementämällä. Kymmentä vuotta myöhemmin tontille tulivat ukonkellot C. latifolia, osa Hämeenlinnasta, osa naapurista ja osa Kaukaalta, se taas on asettunut lähinnä yläpihan liepeisiin. Ukonkellosta on erilaisia värivaihtoehtoja valkoisesta voimakkaan sinisenviolettiin. Seuraavassa postauksessa on kellokuvia!

Nyt eletään keltakukkaisen kesämaitiaisen Leontodon hispidus parasta kukintaa. Ylemmässä kuvassa kasvupaikka on alapellon laidassa, pikku saarnen luona kedolla, alakuvassa on kukkapenkin laita ylämäellä.  Se on vanhan kaskiajan ja itä-Suomesta tulleen heinänsiemenen avulla levittäytynyt myös länteen, kuten mm. nurmikaunokki Centaurea phrygia, esiintyvätkin usein samoilla seuduilla. Löysin sitä muutamalta entiseltä pikkumökin heinäpellolta Janakkalasta, ja ihmettelin, kun sitä en täällä Iitissä ollut nähnyt kasvavan, vaikka ollaan idempänä. Otinkin muutaman siemenet valmiina olevan kukan taskunpohjaan ja tein kukkapenkin laitaan niille hyvän kasvupaikan tontillani. Laji on viihtynyt siitä pitäen, siirtynyt penkistä nurmikkoon ja elelee täällä kovin tyytyväisenä kuivan alapellon kasvuoloihin.
Kylvöä seuranneena kesänä ulkoilutin koiraa kesäkahvilan tontin tienoilla Kymentaantien varressa, ja hämmästykseksi näin hyvän kesämaitiaisesiintymän, tosin pienen, juuri sisäänajokohdan tienoilla. Ei olisi tarvinnut tuoda Janakkalasta! Kasvilla on aika lyhyt kukinta-aika, ja pian keltaisuus on vaihtunut haituvapalloksi, jotka olin tietysti aiemmin tulkinnut voikukan tekemiksi. Aika pian kyllä aluetta myllättiin, kun sisääntulotietä levennettiin ja vanhat pensaat saivat kyytiä. Sen jälkeen ei kesämaitiaista ole siinä näkynyt.

Ruskoliljat Lilium bulbiferum ovat myös parhaimmillaan, niiden määrä on vuosi vuodelta lisääntynyt tuolla "väistely"periaatteella, enkä niitä ole istuttanut yhtäkään. Alunperin niitä oli äitini kukkapenkissä, jossa nyt on Elsa-kuusen kasvupaikka. Kuvassa oleva yksilö kasvaa tiilipengermän juurella, taustanaan siihen itsekseen levinnyt alppikärhö.

Pari päivää sitten avautuivat myös varjoliljat Lilium martagon, joten onni on niiden kohdalta täydellinen! Parhaissa kasvukohdissa ne ovat runsaan metrin ylittäviä, kuten tuokin viherherukan juurella kasvava yksilö.

Nyt ihaillaan myös kanadanvuokkoja Anemone canadensis, joita kasvaa tontilla kahdessa kohdin. Toinen on ns. taimimaalla, jonne yleensä istutan saadut taimet, ennen varsinaista sijoitusta muihin penkkeihin. Sain vuokontaimia naapurista Hutrilta muutama vuosi sitten. Taimimaalla se on onnistunut valtaamaan niin hyvän jalansijan osittain nurmikolta, ettei sitä sitä enää käy siirtäminen, siinähän sillä on mukava paikka tuijan juurella. Toinen kasvupaikka, josta kuva yllä ja jossa vuokot kasvavat noin puolimetristä vartta, on muutaman vuoden takainen istutus talon länsipuolen alakulmalla, jossa tein vanhasta 1960-luvun talouskompostista viimein rinneistutuksen, kun siinä oli alkanut esiintyä runsaasti harmaamalvikkia Lavatera thuringiaca. Siirsin tätä kasvia siihen enemmältikin, ja yläreunalle tuli konnantatar-istutus, ja kaiken ympäri tavan mukaan vielä vuorenkilpeä. Vuokoille jäi tuijan juuri penkin reunassa, ja nyt ne levittäytyvät hyvää vauhtia myös nurmikkoon tässä.

Loppuun kuva Oulusta tilatusta kestävästä keltaruususta, joka ei juuri ole kukkinut, eikä oikein kehtaisi tätäkään kukaksi sanoa, kun on niin hyvinsyöty. Useimpina vuosina tämän lehdetkin on niin kaluttu, että on vain pitsiharsoa lehden paikalla, ei ihme, jos ei ole jaksanut kukkia. Kasvupaikka on ison kuusen lähellä, auringonpuolella, ja penkkiin tuppaa tulemaan koko ajan kriikunanvesoja, niin että kaipa tälle täytyy katsoa jokin muu paikka. Samassa penkissä oli alkuun myös Iitintiltu-ruusu, jonka siirsin n. 3 vuotta sitten oikeaan kukkapenkkiin tähän lähelle, ja se piti siirrosta kovin. Ihme, kun tässä on yhtään vesaa pystyssä, kun tammenkaatosavotta oli vieressä ja suuret oksakasat penkin päällä pitkään.