lauantai 15. marraskuuta 2014

Värien ihanuus kahteen kertaan!

Tyttäreni Helena ja sisareni Raija ovat saaneet hekin syyspunaa poskiinsa aamukävelyn aikana! Loistava pikkupuu on Lagerstroemia indica, itäaasialainen kasvi, joka kuuluu myrttien heimoon ja josta on kaupan kymmeniä erilaisia versioita mm. kukan värin suhteen.
Vietin pari viikkoa matkoilla, sillä syysruskan ajaksi suunniteltu matka sisareni luo Virginiaan oli toteutunut. On kuin olisi kääntänyt aikaa taaksepäin, kun tänä vuonna saimme nauttia loistavista syysväreistä kahteen kertaan! Kun olen syntynyt syksyllä, niin tunnen suurta kotoisuutta syksyn tullen enkä lakkaa viehtymästä ruskan moniin yllättäviinkin värikeksintöihin.

Liriodendron tulipifera oli alkanut saapuessamme pudottaa lehtiään, sen harva latvus keskivasemmalla. Lehdet ovat paksuja kuin vaahteralla.
Monet tammet, plataanit, amerikanvalkopyökit ja vaahterat kuten tunnettu punavaahtera kuuluvat itärannikon kosteakesäisen ilmaston vakiokasveihin. Korkeimmat (puut jopa 60 m) taitavat olla alkuperäiskasveja, lännentulppaanipuita Liriodendron, joiden lehti on kuin saksilla kärjestä muotoiltu tylpäksi. Jokunen mäntykin uskaltautuu lehtipuiden sekaan. Muualta tuodut puutarhakoristukset kuten japaninvaahtera elävöittävät väreillään.

Tässä kiipeillään purolaakson rinteitä ja yritetään löytää polun uraa, mutta kaikkialla on paksulti kuivaa lehteä... Keväällä sai varoa tarttumasta myrkkymurattiin, jonka muistaa kämmenessään kauan.
Erilaisia havupensaita ja puita suositaan myös ikivihreän mahonian ja puksipuun seurana. Luonnonmetsissä on paljon liaanimaisia kasveja, vähemmän pensaita. Myös monen metrin korkuisia bambuja kasvaa asutuksen liepeissä runsaasti, ne karkaavat istutuksista ja etenevät innoissaan.
Raija mittakaavana matalille leikatuille tuijakasveille, taustan tumma vihreä matala on puksipuuta.
Maan matalin pohjakasvisto näytti olevan puutarhoissa köynnöstäviä ikivihreitä matalia kasveja kuten muratteja tai talvioita Vinca sp tai varjoyrttiä Pachysandra sp, tai matalaa liljakasvia Liriopsis (=Hymenocallis), jolla oli mustia pikkuhedelmiä kuin meidän ruskoliljalla ikään, ja muistutti muuten kovin paljon pienikokoista rönsyliljaa kasvupaikallaan. Kesään kuuluu sillä sinisiä kukkia täynnä oleva tähkämäinen kukinto.

Vuorenharjannetta kiemurtava näköalatie toi eteen toinen toistaan heleämpiä laaksonäkymiä. Näiden vuorten korkeus on tuhannen metrin luokkaa, ne ovat n. 400 miljoonan ikäisiä ja syntyneet aikoinaan Afrikan länsirannikolla olevasta merenpohjasta. Aika kasvatti sitten väliin Atlantin valtameren... Sinisten vuorten nimen ymmärtää helposti.
Matkamme kohdistui ennen muuta pääkaupunki Washingtonin ympäristöön, mutta kävimme myös Blue Mountains-vuorilla, jotka kuuluvat Appalakkien isoon vuorijonoon. Sillä kohtaa vuoret koostuvat matalista lounas-koillinen-suuntaisista lukuisista "aalloista", joiksi muinainen merenpohja on taipunut. Niitä voitiin katsella jo lentokoneestakin, jopa selkänojan pienestä kartasta, joka esitteli matkan kuluessa lentoreitin etenemistä...
Merenpohjan savista on syntynyt savikiveä, korallit taas ovat synnyttäneet kalkkiesiintymät, joista kalkkikivi on peräisin. Kummatkin ovat hyvin helposti kuluvia kivilajeja. Ylimmällä korkeudellakin havupuita oli vain satunnaisesti, ja lehtipuut olivat varistaneet lehtensä tuulen vietäviksi.

Raijan kotipihalla on yksivuotisia ja perennoja kukassa vielä paljon, mm. syysvuokkoa Anemone hupehensis, hämähäkkikukkaa Cleome hassleriana, revonhäntää Amaranthus hypochondriacus ja kukonpyrstöä Celosia.
Kun aurinko tulee vastaan, revonhännän lehdet loimuavat uskomattomasti.
Amaranthus hypochondriacus, noin metrin korkuinen liekkikasvi. Sen sukulainen onkin hyvin vanha viljakasvi, amarantti. Melko läheinen sen sukulainen on myös nyt kovin suuressa huudossa oleva quinoa, joka on savikkakasvi. Kummatkin ovat keliaakikoille sopivia gluteenittomia tuotteita.
Hämähäkkikukkaa, oik. taustalla ja alhaalla syysvuokkoa.
Kukonpyrstö Celosia.
Kun matkamme alkoi lokakuun lopulla, täällä vallitsivat pilviset lämpimänkosteat ilmamassat, ja tullessa oli pieni kylmä kausi Suomessa jo häipynyt ja auton mittari esitteli +9 lukemaa. Sataneet lumetkin olivat vain epämääräisiä muistoja ojan pohjalla. Tuntui, kuin täällä aika olisi sillä aikaa seisahtanut. No, oli tietysti vuorokausi lyhentynyt tunnilla, puolikas kummastakin reunasta.

Niinpä päädyin jatkamaan samoja hommia kuin lähtiessä: vaasissa olleiden maksaruohon tyvien leikkelyä, kun niihin oli tullut juuria ja uusia pikkuoksia, ne sitten kasvamaan multaan. Lähtiessä olin vienyt kaikki alapuutarhalle penkinreunaan, osa päätyi nytkin ulos, osan istutin yhteen ruukkuun jäämään sisälle. Molemmilla tavoilla on ennen tullut uusia kasveja puutarhalle. Vaikka nyt juuri onkin pientä pakkasta, on taas odotettavissa sulia päiviä, joten juurtumista voi tapahtua ulkona, sillä korkeaa lämpöä siihen ei tarvita.
Loput oksanpäät menivät takaisin vaaseihin kasvattamaan uusia alkuja....