torstai 29. syyskuuta 2016

Ja taas törmäsin kaaliin

Eilen mainosteltiin FB:n sivulla kovasti (iHerb) terveyskaupan tuotetta moringa-jauhe. Sitä voi käyttää teen tapaan tai lisätä ruokiin. Mainoksessa luvattiin jos minkälaista hyvää alkaen hyvinvoinnin vallankumouksesta! Luvassa on nopeaa lukuisista taudeista paranemisesta, lisää vastustuskykyä, vitamiineja ja tietysti super-antioksidantteja. Helpompi olisi tehdä lista siitä, mihin tautiin tai vaivaan sitä ei voisi käyttää.

Kaikkea nykyisin tarvitaan hengissä selviämiseen? Tuntuu kovin tutulta litanialta, viimeksi taisin nähdä samantapaisen listan, joka oli kirjoitettu mustikan kaikkivoipaisuudesta. Mutta tämän kasvin siemeniä voi jopa käyttää vedenpuhdistukseenkin. Kerrassaan uskomatonta.

Ihme, kun en ole ennen tästä kuullut sanaakaan. Mutta kun en käytä mitään luontaistuote- tai terveyskauppojen lisäaineita, ainoaakaan, niin mistäpä se olisi tietoon tullut. Selatessani googlella näyttäisi siltä, että sitä on ollut tarjolla jo toistakymmentä vuotta meilläkin, mutta julkaisujen ja suosittelublogien tuotanto on tällä vuosikymmenellä selvästi kiihtynyt.

Kuva on lainattu Personal Trainer Pankin julkaisun artikkelista.
No sitä sitten selvittelemään!
 Moringa Moringa oleifera on pienehkö puu, joka kuuluu kaalien kanssa samaan heimoon Brassicaceae. Sillä on kutsumanimenä myös ihmepuu, piparjuuripuu, puhdistajapuu ym. Alunperin se on lähtöisin Intiasta ja viljellään nykyisin lähinnä lämpimillä seuduilla, mm. Kanarialla, ja on laajalti levinnyt hyötykasvi.

Tässä nyt käsitellyssä mielessä siitä käytetään ennen kaikkea tuoreeltaan salaatteihin tai kuivajauheeksi tehtäviä lehtiä, mutta myös kasvin isot ja pitkät hedelmät eli lidut käytetään, mm. vihannespata- ja keittoruokina. Siementen öljyä voidaan lisätä ruokiin. Kuorta ja juuria (jotka tuoksuvat piparjuurelta) voidaan käyttää mm. myös pesuaineissa.

Piparjuuripuun kasvatusta on osattu jo kauan primitiivikulttuureissa, mutta nyt sen ovat siis omineet myös eurooppalaissivistyksen omaavat väestöt. Tässäkin kasvissa lienee niitä samoja ominaisuuksia kuin mm. kaaleissa, eli isotiosyanaattia, joka ehkäisee tiettyjen hajottajabakteerien kasvua. Luultavaa on myös, että ne henkilöt, joille kaalit eivät sovi, saattavat saada vaivoja myös tästä ihmeaineesta.

Meillä monia Brassicaceae- heimon kasvien viljelyä haittaavat perhostoukat (lanttu-, nauris- ja kaaliperhonen) ja kovakuoriaiset kuten kirpat. Niinpä tämänkin puun vaivoiksi samanlaiset hyötyjät koituvat sen asuinsijoilla, ja lehdet popsitaan ennenkuin niitä on ehditty kerätä.

Kas kun sattuikin nyt tämä kasvi vastaan tulemaan, vastahan huhtikuun 3. päivänä pengoin blogipostauksessani ristikukkaisten joukosta esiin maustekrassin eli wasabin Wasabi japonica kaikki hyvät puolet. Siinäkin maussa merkittävää osaa näyttelee tuo rikkiyhdistettä sisältävä sinappiöljy, josta niin tunnusomainen kaalinhaju johtuu.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Kuismanpäivää

Orvokkien mielestä vielä on kesää jäljellä. Istutin amppelissa kulahtaneet sarviorvokit alkukesällä autotallin lähelle hiekan rajalle, jos sattuisivat siinä siementämään, ja kyllä hyvin osasivatkin. Melkein kaikki niistä tänne alareunaan oleva vihreä on terhakoita uusia taimia, joista joku on jo alkanut kukkiakin. Paikka on vuosi sitten alas listityn pihajasmikkeen kannokkoa, jota on pitänyt kitkeä sadoista juurivesoista kesän mittaan. Tarkoitus on, ettei siinä enää kasvaisi mitään pensasta, ahtaassa paikassa polun ja seinän välissä. Juuristo on ollut tosi tiukalla, ei irtoa vielä naisvoimalla, eikä oikein innosta konevoimaa pyytämään, kun autotallin pohjalaatta lepää karkealla soralla. Se varmaan alkaisi liikkua, jos kaivelisi.
Hiljattain evakosta istutetut soikkovuorenkilvet ovat ottaneet oikein hehkeän punan lehtiinsä. Ovat siis syyslookin kannalla. Istutin ne kasvamaan punalehtiruusun kantojen peitoksi ja komeamaksaruohojen kavereiksi.

Kyllähän tuolla nimipäiväsankarilla on monta juhlijaa, mutta tavallisimmin kyseessä on sukunimi. Montakos etunimi-Kuismaa tiedätte? Minulla ei ole havaintoa muuten paitsi kirjallisuudesta, jossa se esiintyi yhdessä Helinän kanssa. Alunperin Larin-Kyöstin runo 1930-luvulta, josta tehtiin filmi 1951. Se oli syksy, jolloin kohtalokseni perunannostopäivien kesken osui umpilisäkkeen leikkaus. Eikä muistakaan syistä tullut nähtyä tuota filmiä...

Nykyisin kylällämme on kyllä tämän sukunimen omaava perhe, mutta kuismia kasvaa ainakin kahta kasvilajia. Selvästi yleisin on särmäkuisma Hypericum maculatum. Melko isot keltaiset kukat näkyvät hyvin, meidän kyläteillä sillä on seuralaisena heiniä, hiirenvirna ja siankärsämö, joskus myös peurankello ja ahdekaunokki. Se alkaa kukkia yleensä heinäkuussa eli on ns. täyden kesän kasvi. Näin maaseudulla sen tapaa varsinkin tienpientareiden osakkaana ja vanhoilla heinäpelloilla. Kun korkeutta on vain n. 30 cm eikä muodostu mitään suurta mätästä, se pysyy aika hyvin pystyssä koko ajan.
Sitä kasvaa asutuissa ympäristöissä enimmäkseen etelä- ja keski-Suomessa. Eräiden tutkijoiden mukaan sen kasvualue on sidoksissa rautakauden asutukseen.

Toista eteläsuomalaista harvinaisempaa ja vähän korkeampaa mäkikuismaa Hypericum perforatum ei ole tällä kylällä. Se on eurooppalais-siperialainen alkuperältään. Sitä ehkä Iitissä tapaisi todennäköisimmin ratapihoilta. Mutta entisessä asuinkunnassani Janakkalassa sitä löytyi myös soramäkien ylärinteiltä. Ensimmäisissä lukemissani kasvikirjoissa sen nimi oli läpikuisma, joka nimi tuli siitä, että valoa vasten katsottaessa siinä näkyi paljon valoisia pikkupisteitä, kun lehden öljyrauhaset päästivät valon paremmin läpi kuin muut solut.
Värikasviksikin sen kukat kelpaavat. Sen tunnetaan olevan ennen muuta vanha lääkekasvi, jonka arvaamattomuudesta käytössä varoitetaan. Sen leviäminen Suomessa on ilmeisesti peräisin munkkien lääkekaappi-kasvimaista. Tästä kasvista on tullut liian tehokas heinämaiden rikkakasvi mm. Australiassa. Huonoa sikäli, että sen sisältämät yhdisteet eivät sovi karjanrehuun.

Karvakuisman seuralaisina taimimaan reunassa mm. pikkusormustinkukkaa Digitalis lutea, päivänkakkaraa, varsankelloa Campanula trachelium, keltasauramoa  Anthemis tinctoria ja tietysti ylettömän paljon ahosuolaheinää. Olen  mietiskellyt tehdä karvakuismasta polunreunan koristeen, koska se on hyvä talvehtimaan kaikissa oloissa, eikä sillä ole ollut juuri tuholaisiakaan. Ja ihan helppo on kasvattaa! Tässä reunakasvina on ollut iisoppi, mutta sen viime talvi meni oikein kehnosti.
Omalla tontilla kasvaa Ruissalon puutarhalta ostetusta siemenpussista tullut vakioasukas karvakuisma Hypericum hirsutum, joka kasvaa yli puolen metrin. Se kukkii selvästi kauemmin kuin särmäkuisma. Se tuntuu osaavan leviämisen, ihme, kun ei ole luontaisesti päässyt kuin aivan lounaisrannikolle.

Kuismakasveista Clusiaceae löytyy paljon puuvartisia, ja aika sitkeitä ovat nuo karvakuismankin varret taitettavaksi. Tälle ryhmälle on tyypillistä öljyrauhaset. Lähisukuisia kasveja ovat mm. teepensas Camellia sinensis ja toisaalta myrttikasvit Myrtaceae.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Syyskuun loppupuolta eletään

Tänä aamuna: auringon nousun jälkeen on paljon punaista valoa, ja teresanruusun vanhemmat oksat punastelevat loistavina. Voi hyvin olla, että tämä oksa ei enää ensi vuonna tee lehtiä, tällä pensaalla näyttää olevan tapana jättää alimmat oksat pelkiksi luudiksi.
Heräilin aamulla viiden jälkeen, kuu paistoi korkealla taivaalla ja maiseman peitti paksu sumu. Kun kello on nyt noin aamuseitsemän, sumu on noussut ohueksi pilveksi. Utin säätietojen mukaan käytiin viime yönä hieman alle +2 asteen. Nyt meidän korkealla seinällä on n. +5 asteen lukema. Tänään pitäisi olla melko selkeää, heikohkoa pohjatuulta korkeapaineessa. Mukava ulkohommien päivä tulossa, kunhan kasteet haihtuvat. Postauksen kuvat ovat etupäässä viime viikon lopulla otettuja, jos on muuta, niissä on maininta.

Koreansyreenit Syringa wolfii aloittavat syyspuuhat paljon ennen muita puuvartisia, ne alkavat tulla keltaisiksi jo elokuulla, ja aika paljon lehtiä on jo tullut alas. Niille tulee paljon siemeniä, ja niistä siementaimia. Se jaksaa minua hämmästyttää joka kerta nähdessä, kun pihasyreenille ei taimia tule, vain juurivesoja.
Jonkin verran lehtiä on jo varissut, vaikka meidän kylällä ei mitään erityistä syysilmettä vielä olekaan havaittavissa. Tällä viikolla on syyspäivän tasaus, tänään aurinko on pääsemässä horisontin yläpuolelle juuri seitsemän maissa, illalla se poistuu näkyvistä n. 19.30, joten yössä on kohta yhtä paljon aikaa kuin päivässä. Ulkokäppäilyä tontilla näki viime viikolla tehdä puoli yhdeksään asti, ja sitähän on puutarhalla tuon tuostakin, kun omenat tippuvat kulkuväylille ja kerätään pois. Istutuksia on myös hieman pitänyt muistaa kastella, kun ei ole ollut vähään aikaan sateita.

Punertavaan sävyyn haluava syysasterini Aster novii-belgii.
Rohtorasti Anchusa officinalis on kotiutunut tontilleni niin, että jo kompostia pöyhiessä siemeniä löytyy ja alkaa kasvaa.
Ensimmäiset iisopin Hyssopus officinalis kukat tälle vuodelle! 
Maa-artisokka Helianthemum tuberosum, komeimmat tietysti kompostin liepeillä.
Syyskukkijat ovat ennen muuta astereita, mutta joukkoon mahtuu muutakin. Maa-artisokat jo alkaneet, vuorikaunokkien kakkoskukinta parhaimmillaan. Talvi kohteli kaltoin iisoppeja, jotka olivat kasvaneet perennoina monta vuotta, mutta on sieltä sentään jokunen jaksanut pinnistää kukkimaan asti.
 Kun ei ole toistaiseksi ollut tarpeeksi kylmää, komeamaksaruohoni eivät paljonkaan punerra. Useimmat ovat vielä ihan vihreitä. Isopiiskujen kukatkaan eivät vielä avaudu.
Parhaat punat ovat näillä pari viikkoa sitten istutetuilla evakoilla. Kasvupaikassa on varjoa aamupäivällä
Saman kasvupaikan toiset, tässä koko kesän kasvaneet komeamaksaruohot saamassa väriä myös.
Rapunpielen amppelissa kasvavat petuniat ja kesäbegoniat näyttävät saaneet lisukkeeksi edellisvuotisen Oxalis-muiston. Se on varmaan kasvanut samassa ruukussa, ja kun vanhat mullat on otettu pois, pohjalle on jäänyt hieman vanhoja lecasoran rippeitä, joiden seasta nämä nyt sitten ovat löytäneet tien kasvupaikalle. Ei siis ihan nirso kasvi, kun tuo ruukku oli talven ajan kylmässä autotallissa. Laji on siis onnenapila eli Oxalis deppei. Kun kasvatin sitä sisäkasvina ensimmäisenä vuonnaan, se venytti lehtiruoteja ja kukkavarsia uskomattoman pitkiksi, silloin arvelin, etten sitä enää siihen tarkoitukseen... Nyt pihalla tuo näyttää ihan siistiltä.