sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Suhteellisen normaaleja syyspäiviä vietetään

Pisimmälle syystoimissa ehtineeltä vaikuttaa näkymä alapellon puolella, jossa puut ja pensaat ovat vähentäneet kellastuneita lehtiään reippaasti. Vain lehtikuuset ovat melko vihreinä vielä.
Tässä vaiheessa sitä on ryhdistäydyttävä, sillä kun ilmat muuttuvat epävakaiseen syksyyn, niin aina on mahdollisuus, että huomenna voi olla myöhäistä. Paljon loppukesän rästejä on vielä jäljellä, ja syysistutuksetkin ovat vasta suunnitteluvaiheessa.

Pihan ruukuissa on vielä hyvä toiminta menossa, vain etummaisen ruukun punainen begonia ei niin kovasti enää elostaan tykkää. Kanervia on kyllä jo kassissa odottamassa, mutta toisaalta samettikukat eivät ole mitenkään aikeissa lähteä vielä. Jouluksi hankitut huonesypressit ovat viihtyneet ruukuissa kesäajan aivan kiitettävästi
Päättyneellä viikolla torstaina koettiin ensimmäinen miinusasteita kirjaava yö tässä kylässä, huurtunutta kattoa ja ruohikkoa riitti pitkälle seuraavaan päivään. Nythän tuo näyttää taas muistolta, vielä ehtii leikkaamaan loppuja heinätupsuja ja kriikunanvesoja puutarhalta.

Entinen kriikunapensaikko jätti jälkeensä jonkinmoisen aukon, jonka heti valtasivat nokkoset, vuohenputket ja uudet kriikunanvesat, tätä tienoota olen siivonnut parikin eri kertaa viime viikolla. Kuunliljat näyttävät voittavan moiset vastukset helpolla, niillä on jo ikävuosia nähnyt iso mättäistö, joka pitää puolensa.
Viime mainittuja toisiaan riittää, sillä kun loputkin kriikunanrungot menivät oksapinoon, niin kyllä on saatu taimia! Katselin äsken sunnuntaikierroksella, että vähintään yksi työrupeama pitää käyttää niiden metsästykseen ja listimiseen, vaikka kaksi päivää on jo painittu ko. aiheen parissa.

Viimeinen iso kriikunan runko oli tammen kanssa lähekkäin, nyt piti ulottaa juurivesojen metsästys yli kymmenen metrin päähän. Ajoin lopuksi myös ruohoja, kun olin varma, mitä leikkurinterä voisi löytää edetessään.
Erityisen vehmas ruohontuotanto on talon pohjoispuolen ympäristössä, koska taustan pihasyreenin suojassa on jätevesien sakokaivo, joka tuo ravinteita heinikolle. Sirppi söi sekä vuohenputket, koiranheinät että kaiken muunkin. Pyykkitelineen vieressä oleva viherherukka tuotti tänäkin vuonna satoa, sillä maaperä pysyi tässä sopivan kosteana.
Jättimalikka, tuo kiusankappaleeni on edennyt viime vuosina tässä alueessa. Mm. magnolia jäi sen kynsiin ja kuivi pystyyn. Nyt sen rihmastot kurittavat vasemmalla sivulla olevia muutamia mustaherukkapensaita. Sitten varmaan matka jatkuu kriikunamaahan, joten sinne en suunnittele nyt muutamaan vuoteen muuta ympäristönhoitoa kuin sirppiä.

Syysasterilla on myös vielä sieniriesaa, sen versoilla on selvästi vaivaantunut ilme ja kukintakin on heikompaa kuin muina vuosina. Nythän sen olot voivat muuttua vain paremmiksi, kun lähistöltä kaadettiin se isoin lehtikuusi vesiä viemästä.
Kanadanvuokkokasvustoa tuijan katveessa elävöittää näköjään myös konnantatar Bistorta officinalis, sen lehtiä on selvästi näkyvillä kuvan keskialueessa. Minulla oli tässä aikoinaan lähellä ns. taimimaa. josta siirsin juuriston synnyttyä kasvin toiseen paikkaan. Mutta näköjään jäi muisto!
Alapuutarhalla on istutettu joitakin tuijia tuulensuojaksikin, kuten tässä syysasterin tienoissa kaksi aika lähekkäin. Pohjoisempana kasvavan liepeet pursuavat kanadanvuokkoa ja helminukkajäkkärää, joita meillä olisi nyt vaikka kuinka jakaa muille, eikä sillä kohtaa ole sitä sieniriesaakaan.

Ylämäen puutarhassa on nyt komeimmillaan katsurapuiden Cercidiphyllum japonicum pari, joista taaempi on ehtinyt keltaisessa pidemmälle. Näiden pikkupuiden oksistoa ei ole mitenkään muotoiltu, kasvavat kuin suihkulähteet. Vasemman sivun papulanruusua puolestaan pitää kurittaa saksilla aika reippaasti, muuten ei olisi muilla mitään sanottavana. Tämän vuoden leikkuut vielä edessäpäin...

Ylämäen kuiva kasvupaikka on saanut kasvatettavaksi mm. purppurakuusia Abies amabilis ja makedonianmäntyjä Pinus peuce, tässä kuvassa yksi kumpaakin. Näin voimakasta neulasten poistamista en kyllä muista aiemmin nähneeni, tuossahan kaikki muut neulaskerrat on pantu poistopuolelle paitsi tämän kesäinen. Tavallisella männyllä jää kuivinakin kesinä ainakin kaksi neulaskertaa. Aiemmin olen oppinut, että happosateiden vaivaamilla alueilla se on tavallista, että puu herkästi poistaa neulasia, mutta eipä tässä siitä voi olla kyse, vai pitäisikö kuitenkin kalkita?


Kunhan siivoustyöt puutarhassa ovat tulleet tyydyttävään vaiheeseen, pitää kaivaa jo jokin aikaa sitten hankittu kukkasipuleiden arsenaali alakerran jääkaapista ja yrittää löytää niille mieleinen paikka, ehkä lipputangon penkkiin, jossa eräät loppukesän kukkijat eivät koivuangervon varjossa näytä kovin viihtyvän. Tämä ei tietystikään koske pajuasteria Aster x salignus, jolla on supervahva juurakko, mutta ei sekään ole paljon tuonne vasemmalle päin itseään tyrkyttänyt. Nyt pitää vain keksiä, mihin kyytisin sieltä ahdingosta syysleimut ja syysasterit...

tiistai 4. syyskuuta 2018

Syyslämpimät jatkavat kesän erikoisuutta

Punakaneli sai aikaan muutaman ompun. Yksi oli maahan pudonneena ja siinä näytti olevan muumiotaudin vaiva.
Katsoin kalenterin tietoa eilisiltana, päiväpuoli oli vielä tasan 14 tuntia pitkä, yölle jäi 10. Mutta parinkymmenen päivän päästä ollaan jo syyspäiväntasauksessa, kun päivän pituus vähenee n. 6 minuutin vauhtia vuorokautta kohti. Eletään aamusumujen aikaa, suhteellinen kosteus on päivälläkin korkea, joten eipä pyykki kuivaisi tyynessä ilmassa.

Juuri on julkaistu säätieto, että kesäkausi oli noin kaksi astetta lämpimämpi kuin keskimäärin, joka on lajissaan ennätys Suomessa. Mitä ennätyksiä nyt vielä rikottaneen syyskuun aikana? Sikäli erikoinen kesä, että meidän kylällä ei ollut yhtään ukonilmaa, vaikka olisi luullut hellekesänä niitä olevan tuon tuostakin. Ja muualla Suomessa niitä kyllä on saatu! Ensi viikollekin vielä jatkuu kesäilmojen aika, lähes helteitä olisi mahdollista saada, mikäli aamusumut poistuvat niin, että aurinko pääsee näyttämään tehonsa.


Lipputangon penkin reunassa alkaa olla lievää punoitusta, siinä on parin viime vuoden aikana tuotettuja komeamaksaruohon Sedum spectabile taimia. Syksyn merkit, vaikkei yhtään yökylmää ole koettu.

Tein hieman ruohonleikkuuta eilisiltana, edellisestä olikin aikaa jo lähes kuukausi. Siankärsämö oli kasvanut hyvin ja oli kukassa, muissa ei niin kehumista. Puutarhalla olisi sirppitöitä, kun siellä on kohtia, joita ei leikkurilla ajeta kesän aikana ollenkaan. Sirppiä saisi nyt käyttää kukkapenkkeihinkin, kovin ovat ruskettunutta vartta täynnään.

Kun alapihan ja huoltotien hiekalla kasvanut sammal ja heinä lakkasivat valtaa pitämästä kuivuuden takia, kärsämö on kiireesti parantanut asemiaan..
Punaherukat ovat ehdottomasti viimeistä viikkoaan syömäkuntoisia, ihmeen kauan niiden kausi on kestänyt. Tänä vuonna niiden maku on paljon pehmeämpi kuin aiemmin, mielikseen seisoo pensaan vierellä popsimassa. Luultavasti pihlajan marjojen maku on ollut myös hyvä, koska puut oli muutaman viimeisen vuorokauden aikana tarkkaan puhdistettu. Mustaherukat jo tippuivat, ja karviaissato häipyi elokuun kuivissa jonnekin, vaikka raakileita oli runsaasti.

Sitä paitsi on alkanut myös se ei-toivottu sienisato, kun jättimalikoita näyttää putkahtaneen useita talon alapuolelle raparperi-istutuksen kohtaan. Siinä on myös joitakin mustaherukoita, joiden tuotto laskee roimasti sienen takia, joten teen niille kokonaan alasleikkuun keväällä.

Monet uudet versomättäät ovat kasvaneet jopa metriin, mutta kaikkia muita kokoja on kyllä myös tarjokkaina. Näin syksyä vasten ne helpoimmin erottaakin, kun väri on tumman sinivihreä. 
Kriikunoita ei nyt ole, koska kaikki puut kaadettiin keväällä. Niiden vastaiskun huomaa huonompikin silmä, sillä taajoja juurivesamättäitä on ilmaantunut laajalti muuallekin kuin entiseen kasvustoon. Sinnekin voisi mennä, mutta vanhasta muistista tiedän, että maassa pesivät ampiaiset ja kimalaiset eivät yhtään tykkää sirpistä, tulevat pian häätämään ja tuikkaamaan. Odottelen viileämpiä ilmoja, että eivät olisi lentotuulella.


Viime sysynä istutetut vaaleanpunaiset matalakasvuiset pensashanhikit Potentilla fruticosa, joiden jalostenimi taisi olla Lovely Pink, ovat nyt muuttuneet siksi, mitä niiden pitikin, eli väri on vaihtunut valkoisesta selvään vaaleanpunaiseen. Pinkkiä tuo puna ei kyllä ole, vaan mieluummin persikkaan päin. Korkeutta niillä on tänä vuonna n. 30 cm ja ovat ensimmäisenä istujan vieressä patiolla, lähellä seinää, jossa muuten on vain maanpeitekasveja taponlehteä, kieloa ja keltapeippiä. No joka paikassa meillä on kyllä akileijoja ja vuohenkelloja, kuten vanhoissa ympäristöissä kuuluukin olla.

Vuorikaunokin Centaurea montana toinen kukintakierros vanhan kaivon kupeessa on alkamassa. Alkukesällä kehittynyt edellinen versosto pitää leikata pois, että uudet versot suostuvat runsaasti tulemaan.



Noin viikko sitten tapahtui reipas nuorennus papulanruusuaidassa, joka oli kasvanut liian korkeaksi,  se ei saa olla näkemäesteenä maantien varressa kasvaessaan. Oli jo muutamana vuonna jouduttu leikkaamaan kaikki vuosikasvu pois, jolloin tietysti menetettiin myös kukinta. Nyt aita leikattiin alas asti, ja toivon, että se ei ala riehua rehottaa niin paljon kuin normaalin ruohonleikkuun jäljeltä. Ainakin yritän sitä hoitaa jatkossa niin, että pysyy kapeampana kuin ennen ja on siten helpommin hoidettava.
Valkoisessa vasemman kulman pihasyreenissäkin riittää liian kenalleen kääntyneitä runkoja poistettavaksi. Otan niistä uloimmaisia pois vuosittain joitakin. Syreenin lehdet varisevat usein vasta ensimmäisten räntä- ja lumisateiden jälkeen, ja silloin latvus alkaa painaa liikaa ja taipuu eikä enää korjaudu.