Suhteellisen normaaleja syyspäiviä vietetään

Pisimmälle syystoimissa ehtineeltä vaikuttaa näkymä alapellon puolella, jossa puut ja pensaat ovat vähentäneet kellastuneita lehtiään reippaasti. Vain lehtikuuset ovat melko vihreinä vielä.

Tässä vaiheessa sitä on ryhdistäydyttävä, sillä kun ilmat muuttuvat epävakaiseen syksyyn, niin aina on mahdollisuus, että huomenna voi olla myöhäistä. Paljon loppukesän rästejä on vielä jäljellä, ja syysistutuksetkin ovat vasta suunnitteluvaiheessa.

Pihan ruukuissa on vielä hyvä toiminta menossa, vain etummaisen ruukun punainen begonia ei niin kovasti enää elostaan tykkää. Kanervia on kyllä jo kassissa odottamassa, mutta toisaalta samettikukat eivät ole mitenkään aikeissa lähteä vielä. Jouluksi hankitut huonesypressit ovat viihtyneet ruukuissa kesäajan aivan kiitettävästi

Päättyneellä viikolla torstaina koettiin ensimmäinen miinusasteita kirjaava yö tässä kylässä, huurtunutta kattoa ja ruohikkoa riitti pitkälle seuraavaan päivään. Nythän tuo näyttää taas muistolta, vielä ehtii leikkaamaan loppuja heinätupsuja ja kriikunanvesoja puutarhalta.

Entinen kriikunapensaikko jätti jälkeensä jonkinmoisen aukon, jonka heti valtasivat nokkoset, vuohenputket ja uudet kriikunanvesat, tätä tienoota olen siivonnut parikin eri kertaa viime viikolla. Kuunliljat näyttävät voittavan moiset vastukset helpolla, niillä on jo ikävuosia nähnyt iso mättäistö, joka pitää puolensa.

Viime mainittuja toisiaan riittää, sillä kun loputkin kriikunanrungot menivät oksapinoon, niin kyllä on saatu taimia! Katselin äsken sunnuntaikierroksella, että vähintään yksi työrupeama pitää käyttää niiden metsästykseen ja listimiseen, vaikka kaksi päivää on jo painittu ko. aiheen parissa.

Viimeinen iso kriikunan runko oli tammen kanssa lähekkäin, nyt piti ulottaa juurivesojen metsästys yli kymmenen metrin päähän. Ajoin lopuksi myös ruohoja, kun olin varma, mitä leikkurinterä voisi löytää edetessään.

Erityisen vehmas ruohontuotanto on talon pohjoispuolen ympäristössä, koska taustan pihasyreenin suojassa on jätevesien sakokaivo, joka tuo ravinteita heinikolle. Sirppi söi sekä vuohenputket, koiranheinät että kaiken muunkin. Pyykkitelineen vieressä oleva viherherukka tuotti tänäkin vuonna satoa, sillä maaperä pysyi tässä sopivan kosteana.

Jättimalikka, tuo kiusankappaleeni on edennyt viime vuosina tässä alueessa. Mm. magnolia jäi sen kynsiin ja kuivi pystyyn. Nyt sen rihmastot kurittavat vasemmalla sivulla olevia muutamia mustaherukkapensaita. Sitten varmaan matka jatkuu kriikunamaahan, joten sinne en suunnittele nyt muutamaan vuoteen muuta ympäristönhoitoa kuin sirppiä.

Syysasterilla on myös vielä sieniriesaa, sen versoilla on selvästi vaivaantunut ilme ja kukintakin on heikompaa kuin muina vuosina. Nythän sen olot voivat muuttua vain paremmiksi, kun lähistöltä kaadettiin se isoin lehtikuusi vesiä viemästä.

Kanadanvuokkokasvustoa tuijan katveessa elävöittää näköjään myös konnantatar Bistorta officinalis, sen lehtiä on selvästi näkyvillä kuvan keskialueessa. Minulla oli tässä aikoinaan lähellä ns. taimimaa. josta siirsin juuriston synnyttyä kasvin toiseen paikkaan. Mutta näköjään jäi muisto!

Alapuutarhalla on istutettu joitakin tuijia tuulensuojaksikin, kuten tässä syysasterin tienoissa kaksi aika lähekkäin. Pohjoisempana kasvavan liepeet pursuavat kanadanvuokkoa ja helminukkajäkkärää, joita meillä olisi nyt vaikka kuinka jakaa muille, eikä sillä kohtaa ole sitä sieniriesaakaan.

Ylämäen puutarhassa on nyt komeimmillaan katsurapuiden Cercidiphyllum japonicum pari, joista taaempi on ehtinyt keltaisessa pidemmälle. Näiden pikkupuiden oksistoa ei ole mitenkään muotoiltu, kasvavat kuin suihkulähteet. Vasemman sivun papulanruusua puolestaan pitää kurittaa saksilla aika reippaasti, muuten ei olisi muilla mitään sanottavana. Tämän vuoden leikkuut vielä edessäpäin...

Ylämäen kuiva kasvupaikka on saanut kasvatettavaksi mm. purppurakuusia Abies amabilis ja makedonianmäntyjä Pinus peuce, tässä kuvassa yksi kumpaakin. Näin voimakasta neulasten poistamista en kyllä muista aiemmin nähneeni, tuossahan kaikki muut neulaskerrat on pantu poistopuolelle paitsi tämän kesäinen. Tavallisella männyllä jää kuivinakin kesinä ainakin kaksi neulaskertaa. Aiemmin olen oppinut, että happosateiden vaivaamilla alueilla se on tavallista, että puu herkästi poistaa neulasia, mutta eipä tässä siitä voi olla kyse, vai pitäisikö kuitenkin kalkita?

Kunhan siivoustyöt puutarhassa ovat tulleet tyydyttävään vaiheeseen, pitää kaivaa jo jokin aikaa sitten hankittu kukkasipuleiden arsenaali alakerran jääkaapista ja yrittää löytää niille mieleinen paikka, ehkä lipputangon penkkiin, jossa eräät loppukesän kukkijat eivät koivuangervon varjossa näytä kovin viihtyvän. Tämä ei tietystikään koske pajuasteria Aster x salignus, jolla on supervahva juurakko, mutta ei sekään ole paljon tuonne vasemmalle päin itseään tyrkyttänyt. Nyt pitää vain keksiä, mihin kyytisin sieltä ahdingosta syysleimut ja syysasterit...