sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Puutarhalla tapahtuu

Siitähän se varsinainen kukkajuhla alkaa, kun ruskoliljat eli keisarinkruunut Lilium bulbiferum avautuvat! Ensimmäinen on tullut esiin juhannuksen kunniaksi.

 Viileäksi kääntynyt kesäkuu on pitkittänyt aiemmin puhjenneiden kasvien kukintaa, ja eniten siitä taitaa olla hyötynyt vuorikaunokki Centaurea montana, niin vehmaita puskia saa muistella mielessään vielä kauan. Ruusut jatkavat edelleen, vaikka parhain komeus hieman latistuu jatkuvien sadekuurojen rutistuksessa. Mutta leudon talven takia tuntuu, että nuppuja on kaksin verroin.
Seppelvarpu Stephanandra incisa autotallin nurkalla on kukassaan myös.
Syksyllä leikkasin ihan alas lipputangonpenkin pallohortensian Hydrangea arborescens, ja ollaan tässä vaiheessa: Pensas on tehnyt paljon uusia oksia, jotka kasvavat vauhdilla. Nyt on puoli metriä sivuutettu.

Taidan ruveta suosimaan enemmänkin peittokurjenpolvea Geranium x cantabrigiense. Se alkaa juuri kukkia ja paikassa, missä se alakuvassa kasvaa, ei näy yhtäkään vuohenputken lehteä. Ylempi kuva on etupihan kukkapenkistä, kuvassa näkyy idänkurjenpolveakin. Alempi kuva on tienluiskalta lintulaudan kohdalta, jossa vuorenkilvet kärsivät kovin viime talven lumettomuudesta.

Valitse myös minut, sanoo keijuangervo Spiraea japonica. Sille tulee paljon siementaimia lähelleen, ja pian on koko alue täynnään kasveja. Laattojen välissä joka toinen taimi on sitä, lopusta huolehtivat ukonkellot. Sen alkuperäisen talon nurkalla, ylempi kuva, leikkasin myös kokonaan alas, ja koko on kohta entinen. Siementaimi kukon edessäkin laatanraossa! (Toinen keijuangervo löytyy "linssiluteena" vuorikaunokin kuvasta.)

On siis päästy keskikesän aikaan, ja viime yönä meillä oli kolmen metrin korkeudella vain pari astetta lämmintä, joten maanrajassa lienee ollut lähellä nollaa. Yö oli nimittäin selkeä, ja silloin kylmän ilmamassan aikaan voi tulla hallaöitä. Arvellaan tämänkertaisesta juhannuksesta, että taitaa hakea vertaistaan, ja ensi viikkokin sitä samaa.

Katselin eilen, että muutamat kasvit arvelevat syksyksi, ja ovat alkaneet vaihtaa lehden väriä: idänkurjenpolvi Geranium himalayense etupihalla (ylempi kuva), alapellolla piennarpoimulehti Alchemilla vulgaris (keskikuva) ja tammentaimet.
Myös ritarinkannukset Delphinium näyttävät saaneen kylmää, vaikka kasvavat pensaiden suojaamina. Tuon näköisiltä ne eivät yleensä ole sateenkaan jäljeltä näyttäneet.

Nuokkukohokki Silene nutans, jota kylvin kymmenisen vuotta sitten kuivimpaan alapellon laitaan, viihtyy sen sijaan oikein hyvin! Sen ala on jo useita neliömetrejä. Kevättaskuruoho Thlaspi alpestre kasvaa tässä keväällä. Muuten alapelto on jo hyvin ketoutunut, heinien (pääas. punanata Festuca rubra) joukossa on mm. mataraa Galium spp, heinätähtimöä Stellaria graminea ja kelloja Campanula spp. Ja tietysti ahosuolaheinää Rumex acetosella.

Ketomaisemia hoidan kitkemällä lupiinit, nokkoset ja koiranheinät, joita pyrkii tulemaan. Kukkapenkkikylvöksistä levinneet rohtorastit Anchusa officinalis saakoot olla. Alakuvassa se nuokkukohokin kaista:

Kitkentätuokiot alapellolla toivat mukavia taimilöydöksiä: yksi terhakka mänty, monta koreansyreeniä, aasiankullero, ja kymmeniä iisopin Hyssopus officinalis ja vuorikuisman Hypericum montanum jälkeläisiä. Niistä saisi mukavan käytävänrajan puutarhapolun varteen, kun eivät kasva korkeiksi, mutta toisaalta pitäisi muistaa, että ruohonleikkurin pitää käydä rajoittamassa levintää.
Tontin takanurkalla, muutaman metrin päässä verikurjenpolvien Geranium sanguineum penkistä olevassa kuivassa tontinlaidassa näytti olevan kukalla useampikin punakukkainen sen poikanen. Siihenhän sitä sopii!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pensaiden komeimmat: ruusut, alppiruusut ja oleanterit

Nuorimmaiset rodoistutukset puutarhassani ovat kaksi R. 'Roseum eleganse'-tainta, joilla on jo muutamia haaroja ja kukintoja.
Eletään parhaillaan rodojen kukinnan aikaa, ja ruusutkin ovat jo näyttävimmillään. Ruusut ovat aurinkoisten ja kuivahkojen paikkojen asukkeja, rodot taas puiden antaman suojan ja hieman kosteampien paikkojen. Jokaiselle siis jotakin, loistoa on saatavilla.

Taaimmaisena rivissä suviruusu Rosa 'Poppius', sen jälkeen hansaruusuja. Kuusen oksien alla pilkistää sekaan kasvanut juhannusruusun R. pimpinellifolia oksa.
Ruusut Rosa ovat koristekasveina vanhimpia ihmisen seuralaisia, jo 2300 vuotta ennen ajanlaskun alkua on Kaksoisvirtojen alueelta Lähi-Idässä löydetty niiden viljelystä tietoa. Ruusuhan on vanhimpia hajuvesien lähteitä. Entäpä kiinalaiset, vieläkin vanhempaa, sillä sieltähän kaikki kulttuuri ilmeisimmin on alkanut. Mandariiniruusukin ihan nimeltä tunnetaan.

Hansaruusu on kurtturuusun R.rugosa jaloste, jolla kukat ovat kerrannaiset. Kurtturuusu on alunperin Japanista, ja se on selvimmin alkanut levitä Suomessa myös alkuperäiseen luontoon, kuten rannan hietikoille ja tiepenkoille.
Muistetaanpa vaan jostain historian hämärästä sellainenkin kuin Ruusujen sota Englannissa keskiajalla, jolloin vallasta taistelivat Lancasterin ja Yorkin suvut, joilla vaakunassaan molemmilla ruusu. Ruusu on ollut nimittäin hyvin merkittävässä asemassa taiteessa, erityisesti idän alueella, jossa mattokuvioiden ja seinille maalattujen kuvien pääasiallinen kohde ovat uskontosyistä johtuen olleet kasvit. Ruusun kukan alkuperäinen muoto on symmetrinen, joten se soveltuu kuvaamiseen hyvin.
Joitakin lähikuvia muusta omasta ruusuvalikoimasta:
Pitkästä aikaa on keltaruusussakin Rosa x harisonii eloa ja lehtiä, sillä on aika monena vuonna joko hyönteisten tai talvisäiden aiheuttamia kasvurajoitteita. Tämän taimen alku on tilattu aikoinaan Oulun yliopistollisesta puutarhasta.
Iitin Tiltun R. gallica x rugosa ensimmäisiä kukkia tänä kesänä. Se on omajuurinen ja tekee hieman uutta kasvua ympärilleen, ei kuitenkaan valamonruusun R. 'Splendens' vauhdilla, joka kukkii myöhemmin.
Punalehtiruusun Rosa glauca oksankärki. Pensas on yli kaksimetrinen, ja kasvattaa pitkiä piiskamaisia versoja, joista osa menehtyy ensimmäisen talven aikana. Useimmat ovat aika lyhytikäisiä. Kiulukan siementen itävyys on hyvä.
Teresanruusun kukkia. Se kuuluu R. rugosa-ryhmään, latinalaisnimi R. 'Therese Bugnet'. Pensas ei näytä tekevän juurivesoja, ja on aika vähähaarainen muutenkin, korkeutta kasvattajansa verran.
Suomessa ruusuista kuultiin aluksi munkkien tietojen perusteella, mutta niiden (kuten muidenkin puutarhakasvien) koristeviljelystä kiinnostuttiin erityisesti 1800-luvulla. Aiemmin tärkeitä olivat rohdos- ja muuhun hyötykäyttöön soveltuvat kasvit. Meillehän melkein kaikki innovaatio on saapunut vasta myöhään, ja kun silloin kuuluttiin Venäjän alaisuuteen, paljon oli puutarhurien Pietarista tai Viipurista tuomaa. Kartanot toivat myös keskieurooppalaista alkuperää olevia koristekasveja. Ruusun tuoksulla mm. torjuttiin asuinhuoneiden epämiellyttäviä hajuja "potta"kulttuurin aikana.

Onhan meillä luonnonkasveinakin ruusuja. Metsäruusu R. majalis on niistä yleisin, asuskelee ns. kuivissa lehdoissa. Rannikoilla ja idän suunnalla voi löytyä muitakin (kaikkiaan luonnonvaraisia on kuusi). Maailmassa luonnonlajeja on toista sataa. Paljonkohan nykyisin on jalosteita, tietäneekö kukaan?

Keski-Euroopassa elettiin pitkään ruusujen varassa, sillä toinen mahtava koristekasvi oleanteri Nerium oleander oli lämpimien alueiden kasvi, sitä saattoi Pohjolassa kasvattaa vain siirtämällä ne talven ajaksi suojaan. Oleanterien loisto on aivan päätä pyörryttävää, sillä ne kasvavat melko korkeiksi ja kukinta-aikaan ovat aivan täynnään isoja kukkia. Ne ovat edelleenkin etelä-Euroopassa hyvin suosittuja, koska niillä on kuumaan kesään hyvin soveltuva nahkamainen lehti. Suomessa oleanteria kasvatettiin huonekasvina vielä 1900-luvun puolivälissä, se kuului isoikkunaisten kartanoiden ja pappiloiden peruskasvistoon. Kun oleanteri on kaikilta osiltaan myrkyllinen, se ei tullut kovin kiinnostavaksi jalostuskohteeksi.

Sateisten ja viileiden ilmastojen alueilla Euroopassa 1800-luvulla oltiin aivan innoissaan, kun löytyi alppiruusuksi nimetty kasvatuskohde Rhododendron. Nykyisin osa suvusta on saanut nimen atsalea, osaa edelleen kutsutaan alppiruusuiksi.
Naapurini Hutrin ison ja vanhan violetin rodon kukinto. Tälle rodotyypille on ominaista uusien yksilöiden synty taivukkaista.
Viljeltäviksi koristekasveiksi päätyivät ennen kaikkea pohjoisamerikkalaista alkuperää olevat R. catawbiense- lajin jalosteet, niinpä ensimmäiset Suomeen istutetut alppiruusut olivat kukiltaan sen perillisiä ja violetin värisiä. Meillä niiden kasvatus jäi lähinnä etelä-Suomen asiaksi, kunnes sitten Mustilan puutarha Elimäellä 1970-luvulle tultaessa otti tehtäväkseen tutkia niiden jalostusta paremmin tähän ilmanalaan sopivaksi. Löytyikin toinen laji japaninalppiruusu R. brachycarpum, jota alettiin muokata. Nykyisin on muitakin, kuten nukka-alppiruusu R. tomentosum tullut pohjoisiin alueisiin soveltuvien lajikkeiden jalostustyön kohteeksi.

Vanhin oma pensaani on heleänpunainen 'Nova Zembla', tässä alaspäin taipuvan oksan kärkeä.
Mustilan jaloste marjatanalppiruusu on R. brachycarpumista saatu. Tämä värimuoto on 'Haaga', pystykasvuinen pensas. Istutin sen samaan aikaan edellisen kanssa.
Alppiruusujen ryhmä on suuri, niitä on luonnostaan sademetsistä aivan tundralle asti, ja mm. suomalainen suopursu kuuluu tähän kunniakkaaseen ryhmään. Jalostamalla on päädytty mahtaviin lukuihin, Wikipedia arvelee jalosteita olevan 25 000! Useimmat niistä viihtyvät happamassa ja varjoisessa ympäristössä männikön aluskasvillisuutena. Osalla ryhmästä on ikivihreät lehdet, osa taas uusii lehtensä vuosittain. Atsaleat puuttuvat vielä kokonaan puutarhastani.

Ei alppiruusujen ryhmäkään ole ihan harmiton. Se on levinnyt monin paikoin mm. Englannissa rikkakasvin omaiseen valtaan, ja sen alueella havupuiden ja monien muiden taimien kasvattaminen kokee vaikeuksia, kun rodot muuttavat maaperääkin paikallaan. Tuohon taitaa olla Suomessa vielä pitkä matka, kun meillä talvet ovat melko kylmiä.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kesäkuun alun yllätyksiä


Vuodet eivät ole veljeksiä, kuuluu vanha sanonta. Eivät tosiaan, eivät edes serkkuja. Nimittäin tämän vuoden superyllätys on ollut heisipuiden Viburnum ryhmän alkuvuosi, kun niiden lehdet ovat säästyneet toukkavaurioilta, ja sitä ei ole sattunut vielä kertaakaan tässä ollessani.
Alkukuvassa on luonnonvaraisesti tontilla kasvava koiranheisi V. opulus, sen paikka on ylämäellä lähellä Rodo-salia, jonne on levinnyt haapoja. Kun eilen kävin ruusuja kuvaamassa, jäin katsomaan ihmeissäni, että tuollaista valkoista pikkupuuta en muista istuttaneeni lainkaan!
Siellä yli kahteen metriin keikkuvissa versoissa olikin yllätystä kerrakseen, kun edelliset muistoni tästä kasvista ovat olleet kerrassa masentavia, maassa ryömiviä kasvin alkuja, joiden lehdet jo aikaisin kaluttu loppuun. Olen jopa ensin vahingossa, sitten tahallaan leikannut loputkin kasvintyngät korkeaa koiranputki-nokkoskasvustoa sirpitellessä. Muistan ajatelleeni, että niistä ei ikinä tule mitään, paikka on liian otollinen syöjähyönteisille.
Lumipalloheisi on noin 20 cm korkeata. Vasemmassa laidassa puskee esiin harmaamalvikin Lavatera thuringiaca spontaani pensas, joka meillä valitsee itse kasvupaikkansa...
Tätä samaa eli ehjiä lehtiä ihmettelin muutama päivä sitten alapuutarhalla, jonne olin istuttanut joitakin vuosia sitten Mustilasta hankitun lumipalloheisi-pensaan Viburnum opulus 'Pohjan neito', joka naapurillani Hutrilla on kuin kesän juhlavieras isona valkoisena pallomerenä kukkiessaan. Minun pensaani kitui lehdettömänä, eikä kukinnoista tietoakaan. Sekin taisi tulla listityksi niittojen aikaan ihan maan tasalle, kun rangat eivät heinänkorsien seasta tarpeeksi erottuneet.

No onneksi tuo maantasalle leikkaaminen näyttää olevan ihan hoito-ohjeissa! Selasin äsken Mustilan taimiesittelyjä, ja niissä sanottiin alasleikkauksen olevan keino nuorentaa ränsistyvää yksilöä. Näissä ohjeissa puhuttiin myös lehtinälvikkäiden aiheuttamista riesoista, sitäköhän se tässäkin on? Ainakin niitä on tontillla ollut jo vanhastaan ennen tämän uuden taimen tuloa.

Valkoiset ihmeet eivät tuohon loppuneet! Nimittäin hansaruusu-pensas alkoikin tuottaa valkoisia kukkia. No ei oikeasti, syyllinen on juhannusruusu Rosa pimpinellifolia, joka on alkanut kasvaa hansaruusun joukossa.
Ei sitä aiemmin  juuri huomannutkaan, kun kyseessä oli vain hentoinen toisenlaisia lehtiä kantava oksapiiska. Tänä vuonna oksat olivat ylenneet korkeammiksi kuin Hansalla, ja peittyneet valkoiseen kukkarunsauteen.
Elsa-kuusen puolelta katsottuna tuo taimen vaatimaton lähtökohta vielä hyvin näkyy, pari rankaa on alkanut kasvaa Hansa-pensaan sisään. Juhannusruusun juurenpätkä oli tullut mukana alkuperäiseltä paikaltaan Hansa-ruusujen mukana.

Yksi kukka auki jo Hansa-ruusullakin eilen!
Näiden Rosa rugosa-ryhmän 'Hansa'-pensaiden tarina on kiehtova. Ne tulivat parikymmentä vuotta sitten Varkaudesta tyttären uudehkolta omakotitalolta, jossa ne olivat vallanneet liikaa kasvutilaa muilta istutusalueessaan, ja saaneet siksi tuomion tulla poistettaviksi. Seppo-isäntää säälittivät terhakat kasvit, ja ne siirtyivätkin läheisen Mula-lammen rantaveteen tilapäismajoitukseen. Ja sieltä aikanaan tänne, koko kuormallinen. Kuokittiin niille jonkinlaista kasvupaikkaa ylämäen tienvarteen, ja siinähän kuivana kesänä kituivat, vaivoin hengissä, kun kasteltiin, mutta syksyn tullen lisäilin multaa ja seuraavina vuosina vielä lisää oheiskasvillisuuttakin, mm. kevättähtiä, kun ruusut olivat niin vaatimattomia.

Naapurin rodon lähellä kasvanut kotkansiipi- Matteuccia struthiopteris rykelmän osa joutui kaivurin kauhaan ja sitä myöten tonttini puoleiselle penkalle, jossa se tänä keväänä esittäytyy mahtavana kuin luonnonojassa ainakin. Niiden takana vasemmalla oleva pensaiden massa on ruusujen latvoja, ensin Hansat ja viimeisenä korkeampi suviruusu.
Uusi elämä koitti Hansa-ruusuille vasta naapuruston yhteisen kevätvesiojan, "Grand Canyonin" kaivuun myötä. Silloin tuli nimittäin syvä oja, ja kaivuumaille piti löytää sijoituspaikkaa. Meidän tontilla oli ollut siihen asti notkokohta juuri ruusupenkin ja tievarren välissä, joten ratkaisin asian niin, että nostin ruusut pois paikastaan ja tasailin saadulla ojamaalla tämän tontin kulman melko tasaiseksi. Hansaruusut saivat nyt toisenlaisen istutusmuodon, kaksi pyöreätä penkkiä. Siinä onkin niillä ollut aivan erilainen kasvukohta, ja varmaan osansa on ollut sillä ojasta tulleella kaivuumullallakin.

Muuten ruusut ovat kovin etuajassa tänä kesänä kovin lämpimien kahden hellejakson takia. Juhannusruusut ovat yleisesti nyt parhaimmillaan, vaikka vanhanajan juhannukseen on vielä kaksi viikkoa. Jopa viimeisenä kukkiva papulanruusukin Rosa 'Staffa' ylämäellä, tuossa edelliskuvassa on jo alkanut jo tuottaa kukkia.

Lapsuudesta 1930-40 luvuilla muistan erityisesti kylän juhannusruusut. Silloin niitä oli komeimmillaan iso rinteellinen siitä Ruokosen talosta, jossa ensin asuimme, johtavan polun varressa Aaltosen mummun talolle mennessä. Vanhoista 1930-luvun valokuvista näkyy, että siinä ruusujen paikalla oli jonkin rakennuksen jäänteet. Niitä en muista, mutta en toki pensaiden sisään mennytkään, hyvä, kun polkua pitkin. Polku oli siihen aikaan tärkeä, kun sen alaosassa oli hyvä ja syvä Ruokosen kaivo, josta lähitalojen väki tiukan paikan tullen haki ruokavettä. Meillekin haettiin kevättalven aikaan. Aaltosen mummun talo paloi 1950-luvun alkupuolella.
Tonttini ylälaitaa, taustan metsikössä on se Ruokosen kaivon paikka. Edessä oleva alue oli peltoa. Meille kaivettiin omakin kaivo, kuvan oikean laidan kohdalla on keppi merkkinä sen sementtisestä kannesta. Kaivoon ei oikein koskaan saatu kunnolla vettä.
Kun kunnallinen vesiputki naapureille rinnettä ylös kaivettiin noiden koivujen takaa, kaivuu osui hyvään vesisuoneen (ikävä kyllä ei minun tonttini kohdalla, vaan sen haapametsikön), ja seurauksena oli Ruokosen kaivonkin vesivarojen ehtyminen.

Polkukin jäi 1960-luvulle tultaessa pois käytöstä, ja alueen valtasivat haavat, jotka nyt kasvavat isona metsänä samalla kohdin kuin ruusut ennen. Uusi talo Nymanin Mikolle ja Saaralle oli noussut ylemmäksi rinteelle, ja heidän tiensä tuli toista kautta, suoraan maantieltä, kuten Pulkan taloonkin, sillä sillä Saara oli Pulkan tytär. Nythän mäellä asuu jo pariakin myöhempää sukupolvea, ja kolmas hyvää vauhtia ylenemässä.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Rodojen aika

Ajauduin eilen kukkapenkkien siivouksessa viimein tontin yläosiinkin, vaikkei maantien lähellä oleva alapelto olekaan kokonaan hoidettu. (Siellä pitää vielä siirtää kevätesikkoja, mutta vaihtelu virkistää jopa puutarhahommissa.) Vuohenputket ja ylimenneet jalokiurunkannukset olivat jo puolimetrisiä ja kaikki muukin siinä ympäristössä ehtinyt sirppivaiheeseen.
Sain nutistettua heiniä kolme kärryllistä, että kukkapenkkien paikat ja niihin istutetut kasvit tulivat paremmin esiin. Tarha-alpit ovat varmaan kasvaneet läpi talven, koska ne olivat vallanneet puolet isoimmasta penkistä. Myös papulanruusun versoja on alkanut tunkea siihen. Sai kitkeä molempia!

Alppiruusu Haaga, (nimi on myös marjatanalppiruusu), on nyt komeana, vaikka papulanruusu Rosa staffa sitä uhkaakin oikealta puolelta. Joka vuosi saa ruusulle tehdä vesojen poistoa ja oksien leikkuuta. Alppiruusu on istutettu oman juurikankaan sisälle, etteivät muut ota siltä kasvutilaa maan sisällä. Männyn taimi siirrettiin tähän ihan rodon takia, kun ne kuuluvat yhteen.
Kyllä oli mukavaa siinä äheltää sirpin kanssa, kun rodotkin olivat alkaneet kukkia! Vanhemmat olivat jopa komeammat kuin koskaan, vaikka tuo lumeton ja märkä talvi oli takana. No se oli rodoille mieleen.

Purppurapihdan Abies amabilis viereen istutin yhtaikaa Haagan kanssa loimuavan punaisen Nova Zemblan. Molemmat tulivat Mustilasta. Se kasvutapa on lamoavampi kuin Haagalla. Ehkä paikkakin tässä Rodo-salissa on sille mieleen.


Viimeksi hankitut (Agrimarket-ostos) hieman lilaan vivahtavat lapsukaiset ('Roseum eleganse') kasvavat pihlajan takana, toinen purppurapihta on viiden metrin päässä antamassa varjoa keskipäivälle. Niillä on kolmas kasvukesänsä. Olen istuttanut ne ehkä hieman liian lähelle puuta, mutta istuttaessa oli käytössä suuret määrät havuneulasia, kun arboretumista näistä main kaadettiin kolme vuotta sitten kaksi isohkoa kuusta, ja kasan loppuosa on vielä olemassa, ehkä uutta tainta odottamassa?

Rodo-salissa kasvaa myös pihlajia. Niiden kukinnan aika on myös nyt.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Se on kesä nyt virallisesti

Pihasyreenit ja pihlajat kukkivat.
On ehditty jo kesäkuun puolelle. Uutta lämmintä kautta tässä odotellaan, saapa nähdä, miten kauan. Viileän ilmamassan kieleke etelä-Suomen päällä antanee ehkä myöten kaakosta pyrkivälle ilmalle, joka toi toukokuulle kolmenkympin helteet. Sateitakin ehkä olisi luvassa.

Näillä kahdella istutusalalla on korjattu neljän norjanangervon jättämä aukko. Puolet työmaata on vielä jäljellä. 
Istuttaa pitää, kun on sen aika. Kevätesikkojen siirtäminen on jokavuotinen projekti, kun uusia taimia kehittyy loppukesällä siementen karistessa ja itäessä. Kun syksyllä on nykyisin aika pitkä kasvamiseen sopiva aika, taimet kehittyvät niin, että seuraavana keväänä monilla on jo kukkavanakin näytettävänä, jolloin ne helpommin huomaa kukkapenkin viereisestä ruohikosta.
 Päädyin etsimään viime viikon aikana siirrettäviä kevätesikkoja kaapelinkaivuun työmaan rinteelle. Tiistaina ja perjantaina oli sopiva, koska silloin satoi vähemmän. Toistaiseksi olen saanut pelastettua runsaat puolet käytäville ilmaantuneista "lapsosista", ja rinnettä on istutettuna 5-6 metrin mitalta. Varsinaisista kukkapenkeistäkin saisi tehdä runsaasti harvennuksia, mutta kiireisimmät kohteet ovat ne, missä käytävän ruohonleikkuu uhkaa.

Valkoisen pihasyreenin kasvupaikka on rinnekivikko, johon olen joskus kyytinyt multaa, ja siitäkös tarhavalvatit ovat tykästyneet! Syreenin taimia ei ole enää aikoihin näkynyt, joka lumimarjakin on siinä ollut hätää kärsimässä.
Tässä entistä jättitattarin valtakuntaa. Ne puolestaan tukahduttivat rinteeseen istutetun komean Bergenia-kasvuston.
Piti myös alkaa Round-up-torjuntojen aika tarhavalvateille, jotka ovat valtaamassa koko ajoteiden välisen alueen. Viime vuonna tein useammankin käsittelyn samalla rinteellä oleville jättitattareille, ja näyttipä sieltä vielä jokunen terhakka verso vielä nousevan, joten suihkepulloa tarvittiin siihenkin. Kun ei ole satanut pariin päivään, ruiskutuksen voi tehdä. Kunhan ruiskuttelu tehoaa, voi sitten istuttaa marjaomenapensaan.

Lohjalla asuva tytär kävi eilen etsimässä rivitalonsa pihalle täytekasveja, kun on yhden huoneen kokoinen alue laitettavaksi niin, ettei tarvitsisi nurmea lainkaan. Pihalla on ennestään juuri istutettuja tuijia, heisiangervo Physocarpus opulifolius 'Amber jubilee' ja sinilaakakatajia Juniperus horizontalis, joiden kanssa piha muotoutuu suojaisaksi omaksi alueeksi. Puuvartisten joukkoon tuli nyt Mustilasta hankittu purppuraheisiangervon minikokoon jalostettu ruukkutaimi. Osalle pohjaa pannaan jokunen laatta, jossa kukkalaatikoita.

Perennoiksi etsittiin maanpeitekasveiksi keltapeippiä Lamiastrum galeobdolon ja taponlehteä Asarum europaeum, jotka ovat omassa kuivassa pihassani osoittautuneet kovin kestäviksi. Pikkutalviota Vinca minor ja vuorenkilpiä Bergenia crassifolia voidaan sitten myöhemmin tuikata väleihin, jos tuntuu, että tilaa on. Niillä kaikilla on lähes aina vihreänä oleva lehdistö.
Kuva on otettu 0507 2010, tässä alueessa mahtavasti viihtyvät verikurjenpolvet ja valamonruusut ovat kukassa.
Laajempi kukkaistutus oli myös jo kauan toivottu, nimittäin pinkkikukkaiset verikurjenpolvet Geranium sanguineum, jotka ovat myös mitä parhaita kuiviin kohteisiin. Niitähän puutarhassani on ennestään jo niin paljon, että paikoin pitää kitkeä. Jokaisesta pois nostetusta puskasta jää runsaasti paksuja juuria maahan, ja niistä uutta kasvua helposti tulee. Niinpä pois otettujen taimien tilalle on aika pian odotettavissa uusia verikurjenpolven "pöheikköjä".

Aasiankulleron pari vuotta tässä paikassa asunut yksilö. Se kukkii aikaisemmin kuin muut kullerot, yleensä toukokuun puolella.
Mukaan matkustivat myös muutama aasiankulleron Trollius asiaticus pikkutaimi, ja jokunen vuorikuisma Hypericum montanum, jonka siemenpussin ostin vuosia sitten Turun yliopiston puutarhan myynnistä, ja joka on osoittautunut oikein hyväksi kasviksi, siementääkin helposti ja on nätti koko kasvukauden.
Verikurjenpolvien antamaan aukkoon tontin kirkonpuoleisessa kulmapenkissä piilotin pihalla liian kuumassa kituvat kevään narsissit ja valkoiset orvokit, ja penkinreunan rajaajaksi vuorikuismaa taimimaalta. Tässä näkyy myös muutama vuosi sitten syksyllä siirretty japaninhappomarja, jonka juuret silloin kaikki katkaistiin tyngiksi, mutta nyt näyttää juuristo taas olevan kunnossa, koska lehdet alkavat olla normaalin kokoisia.



Istutettavien määrä kasvoi vielä muutamalla komeamaksaruoholla Sedum spectabile, jotka kasvavat etuopihan penkissä liian tiuhana tällä hetkellä. Tilalle pääsivät vakanssia hoitamaan taimiastiassa talvea viettäneet viime syksyiset taimitehtailun tulokset, osa meni verikurjenpolvien penkkiin alapellolle.

Lopuksi kuvia puutarhalta.
Wilman kuusi on jo lähes metrin korkuinen.
Tiitun kuusikin on alkanut ottaa lisää kasvua, sillä on terhakat uudet alut joka latvassa.
Turusta 2008 tullut hevoskastanja on myös metrissä.
Omenapuun alla on terälehtisateen aika...