Pensaiden komeimmat: ruusut, alppiruusut ja oleanterit

Nuorimmaiset rodoistutukset puutarhassani ovat kaksi R. 'Roseum eleganse'-tainta, joilla on jo muutamia haaroja ja kukintoja.

Eletään parhaillaan rodojen kukinnan aikaa, ja ruusutkin ovat jo näyttävimmillään. Ruusut ovat aurinkoisten ja kuivahkojen paikkojen asukkeja, rodot taas puiden antaman suojan ja hieman kosteampien paikkojen. Jokaiselle siis jotakin, loistoa on saatavilla.

Taaimmaisena rivissä suviruusu Rosa 'Poppius', sen jälkeen hansaruusuja. Kuusen oksien alla pilkistää sekaan kasvanut juhannusruusun R. pimpinellifolia oksa.

Ruusut Rosa ovat koristekasveina vanhimpia ihmisen seuralaisia, jo 2300 vuotta ennen ajanlaskun alkua on Kaksoisvirtojen alueelta Lähi-Idässä löydetty niiden viljelystä tietoa. Ruusuhan on vanhimpia hajuvesien lähteitä. Entäpä kiinalaiset, vieläkin vanhempaa, sillä sieltähän kaikki kulttuuri ilmeisimmin on alkanut. Mandariiniruusukin ihan nimeltä tunnetaan.

Hansaruusu on kurtturuusun R.rugosa jaloste, jolla kukat ovat kerrannaiset. Kurtturuusu on alunperin Japanista, ja se on selvimmin alkanut levitä Suomessa myös alkuperäiseen luontoon, kuten rannan hietikoille ja tiepenkoille.

Muistetaanpa vaan jostain historian hämärästä sellainenkin kuin Ruusujen sota Englannissa keskiajalla, jolloin vallasta taistelivat Lancasterin ja Yorkin suvut, joilla vaakunassaan molemmilla ruusu. Ruusu on ollut nimittäin hyvin merkittävässä asemassa taiteessa, erityisesti idän alueella, jossa mattokuvioiden ja seinille maalattujen kuvien pääasiallinen kohde ovat uskontosyistä johtuen olleet kasvit. Ruusun kukan alkuperäinen muoto on symmetrinen, joten se soveltuu kuvaamiseen hyvin.
Joitakin lähikuvia muusta omasta ruusuvalikoimasta:

Pitkästä aikaa on keltaruusussakin Rosa x harisonii eloa ja lehtiä, sillä on aika monena vuonna joko hyönteisten tai talvisäiden aiheuttamia kasvurajoitteita. Tämän taimen alku on tilattu aikoinaan Oulun yliopistollisesta puutarhasta.

Iitin Tiltun R. gallica x rugosa ensimmäisiä kukkia tänä kesänä. Se on omajuurinen ja tekee hieman uutta kasvua ympärilleen, ei kuitenkaan valamonruusun R. 'Splendens' vauhdilla, joka kukkii myöhemmin.

Punalehtiruusun Rosa glauca oksankärki. Pensas on yli kaksimetrinen, ja kasvattaa pitkiä piiskamaisia versoja, joista osa menehtyy ensimmäisen talven aikana. Useimmat ovat aika lyhytikäisiä. Kiulukan siementen itävyys on hyvä.

Teresanruusun kukkia. Se kuuluu R. rugosa-ryhmään, latinalaisnimi R. 'Therese Bugnet'. Pensas ei näytä tekevän juurivesoja, ja on aika vähähaarainen muutenkin, korkeutta kasvattajansa verran.

Suomessa ruusuista kuultiin aluksi munkkien tietojen perusteella, mutta niiden (kuten muidenkin puutarhakasvien) koristeviljelystä kiinnostuttiin erityisesti 1800-luvulla. Aiemmin tärkeitä olivat rohdos- ja muuhun hyötykäyttöön soveltuvat kasvit. Meillehän melkein kaikki innovaatio on saapunut vasta myöhään, ja kun silloin kuuluttiin Venäjän alaisuuteen, paljon oli puutarhurien Pietarista tai Viipurista tuomaa. Kartanot toivat myös keskieurooppalaista alkuperää olevia koristekasveja. Ruusun tuoksulla mm. torjuttiin asuinhuoneiden epämiellyttäviä hajuja "potta"kulttuurin aikana.

Onhan meillä luonnonkasveinakin ruusuja. Metsäruusu R. majalis on niistä yleisin, asuskelee ns. kuivissa lehdoissa. Rannikoilla ja idän suunnalla voi löytyä muitakin (kaikkiaan luonnonvaraisia on kuusi). Maailmassa luonnonlajeja on toista sataa. Paljonkohan nykyisin on jalosteita, tietäneekö kukaan?

Keski-Euroopassa elettiin pitkään ruusujen varassa, sillä toinen mahtava koristekasvi oleanteri Nerium oleander oli lämpimien alueiden kasvi, sitä saattoi Pohjolassa kasvattaa vain siirtämällä ne talven ajaksi suojaan. Oleanterien loisto on aivan päätä pyörryttävää, sillä ne kasvavat melko korkeiksi ja kukinta-aikaan ovat aivan täynnään isoja kukkia. Ne ovat edelleenkin etelä-Euroopassa hyvin suosittuja, koska niillä on kuumaan kesään hyvin soveltuva nahkamainen lehti. Suomessa oleanteria kasvatettiin huonekasvina vielä 1900-luvun puolivälissä, se kuului isoikkunaisten kartanoiden ja pappiloiden peruskasvistoon. Kun oleanteri on kaikilta osiltaan myrkyllinen, se ei tullut kovin kiinnostavaksi jalostuskohteeksi.

Sateisten ja viileiden ilmastojen alueilla Euroopassa 1800-luvulla oltiin aivan innoissaan, kun löytyi alppiruusuksi nimetty kasvatuskohde Rhododendron. Nykyisin osa suvusta on saanut nimen atsalea, osaa edelleen kutsutaan alppiruusuiksi.

Naapurini Hutrin ison ja vanhan violetin rodon kukinto. Tälle rodotyypille on ominaista uusien yksilöiden synty taivukkaista.

Viljeltäviksi koristekasveiksi päätyivät ennen kaikkea pohjoisamerikkalaista alkuperää olevat R. catawbiense- lajin jalosteet, niinpä ensimmäiset Suomeen istutetut alppiruusut olivat kukiltaan sen perillisiä ja violetin värisiä. Meillä niiden kasvatus jäi lähinnä etelä-Suomen asiaksi, kunnes sitten Mustilan puutarha Elimäellä 1970-luvulle tultaessa otti tehtäväkseen tutkia niiden jalostusta paremmin tähän ilmanalaan sopivaksi. Löytyikin toinen laji japaninalppiruusu R. brachycarpum, jota alettiin muokata. Nykyisin on muitakin, kuten nukka-alppiruusu R. tomentosum tullut pohjoisiin alueisiin soveltuvien lajikkeiden jalostustyön kohteeksi.

Vanhin oma pensaani on heleänpunainen 'Nova Zembla', tässä alaspäin taipuvan oksan kärkeä.

Mustilan jaloste marjatanalppiruusu on R. brachycarpumista saatu. Tämä värimuoto on 'Haaga', pystykasvuinen pensas. Istutin sen samaan aikaan edellisen kanssa.

Alppiruusujen ryhmä on suuri, niitä on luonnostaan sademetsistä aivan tundralle asti, ja mm. suomalainen suopursu kuuluu tähän kunniakkaaseen ryhmään. Jalostamalla on päädytty mahtaviin lukuihin, Wikipedia arvelee jalosteita olevan 25 000! Useimmat niistä viihtyvät happamassa ja varjoisessa ympäristössä männikön aluskasvillisuutena. Osalla ryhmästä on ikivihreät lehdet, osa taas uusii lehtensä vuosittain. Atsaleat puuttuvat vielä kokonaan puutarhastani.

Ei alppiruusujen ryhmäkään ole ihan harmiton. Se on levinnyt monin paikoin mm. Englannissa rikkakasvin omaiseen valtaan, ja sen alueella havupuiden ja monien muiden taimien kasvattaminen kokee vaikeuksia, kun rodot muuttavat maaperääkin paikallaan. Tuohon taitaa olla Suomessa vielä pitkä matka, kun meillä talvet ovat melko kylmiä.