Kesäkuun alun yllätyksiä

Vuodet eivät ole veljeksiä, kuuluu vanha sanonta. Eivät tosiaan, eivät edes serkkuja. Nimittäin tämän vuoden superyllätys on ollut heisipuiden Viburnum ryhmän alkuvuosi, kun niiden lehdet ovat säästyneet toukkavaurioilta, ja sitä ei ole sattunut vielä kertaakaan tässä ollessani.
Alkukuvassa on luonnonvaraisesti tontilla kasvava koiranheisi V. opulus, sen paikka on ylämäellä lähellä Rodo-salia, jonne on levinnyt haapoja. Kun eilen kävin ruusuja kuvaamassa, jäin katsomaan ihmeissäni, että tuollaista valkoista pikkupuuta en muista istuttaneeni lainkaan!
Siellä yli kahteen metriin keikkuvissa versoissa olikin yllätystä kerrakseen, kun edelliset muistoni tästä kasvista ovat olleet kerrassa masentavia, maassa ryömiviä kasvin alkuja, joiden lehdet jo aikaisin kaluttu loppuun. Olen jopa ensin vahingossa, sitten tahallaan leikannut loputkin kasvintyngät korkeaa koiranputki-nokkoskasvustoa sirpitellessä. Muistan ajatelleeni, että niistä ei ikinä tule mitään, paikka on liian otollinen syöjähyönteisille.

Lumipalloheisi on noin 20 cm korkeata. Vasemmassa laidassa puskee esiin harmaamalvikin Lavatera thuringiaca spontaani pensas, joka meillä valitsee itse kasvupaikkansa...

Tätä samaa eli ehjiä lehtiä ihmettelin muutama päivä sitten alapuutarhalla, jonne olin istuttanut joitakin vuosia sitten Mustilasta hankitun lumipalloheisi-pensaan Viburnum opulus 'Pohjan neito', joka naapurillani Hutrilla on kuin kesän juhlavieras isona valkoisena pallomerenä kukkiessaan. Minun pensaani kitui lehdettömänä, eikä kukinnoista tietoakaan. Sekin taisi tulla listityksi niittojen aikaan ihan maan tasalle, kun rangat eivät heinänkorsien seasta tarpeeksi erottuneet.

No onneksi tuo maantasalle leikkaaminen näyttää olevan ihan hoito-ohjeissa! Selasin äsken Mustilan taimiesittelyjä, ja niissä sanottiin alasleikkauksen olevan keino nuorentaa ränsistyvää yksilöä. Näissä ohjeissa puhuttiin myös lehtinälvikkäiden aiheuttamista riesoista, sitäköhän se tässäkin on? Ainakin niitä on tontillla ollut jo vanhastaan ennen tämän uuden taimen tuloa.

Valkoiset ihmeet eivät tuohon loppuneet! Nimittäin hansaruusu-pensas alkoikin tuottaa valkoisia kukkia. No ei oikeasti, syyllinen on juhannusruusu Rosa pimpinellifolia, joka on alkanut kasvaa hansaruusun joukossa.
Ei sitä aiemmin  juuri huomannutkaan, kun kyseessä oli vain hentoinen toisenlaisia lehtiä kantava oksapiiska. Tänä vuonna oksat olivat ylenneet korkeammiksi kuin Hansalla, ja peittyneet valkoiseen kukkarunsauteen.

Elsa-kuusen puolelta katsottuna tuo taimen vaatimaton lähtökohta vielä hyvin näkyy, pari rankaa on alkanut kasvaa Hansa-pensaan sisään. Juhannusruusun juurenpätkä oli tullut mukana alkuperäiseltä paikaltaan Hansa-ruusujen mukana.

Yksi kukka auki jo Hansa-ruusullakin eilen!

Näiden Rosa rugosa-ryhmän 'Hansa'-pensaiden tarina on kiehtova. Ne tulivat parikymmentä vuotta sitten Varkaudesta tyttären uudehkolta omakotitalolta, jossa ne olivat vallanneet liikaa kasvutilaa muilta istutusalueessaan, ja saaneet siksi tuomion tulla poistettaviksi. Seppo-isäntää säälittivät terhakat kasvit, ja ne siirtyivätkin läheisen Mula-lammen rantaveteen tilapäismajoitukseen. Ja sieltä aikanaan tänne, koko kuormallinen. Kuokittiin niille jonkinlaista kasvupaikkaa ylämäen tienvarteen, ja siinähän kuivana kesänä kituivat, vaivoin hengissä, kun kasteltiin, mutta syksyn tullen lisäilin multaa ja seuraavina vuosina vielä lisää oheiskasvillisuuttakin, mm. kevättähtiä, kun ruusut olivat niin vaatimattomia.

Naapurin rodon lähellä kasvanut kotkansiipi- Matteuccia struthiopteris rykelmän osa joutui kaivurin kauhaan ja sitä myöten tonttini puoleiselle penkalle, jossa se tänä keväänä esittäytyy mahtavana kuin luonnonojassa ainakin. Niiden takana vasemmalla oleva pensaiden massa on ruusujen latvoja, ensin Hansat ja viimeisenä korkeampi suviruusu.

Uusi elämä koitti Hansa-ruusuille vasta naapuruston yhteisen kevätvesiojan, "Grand Canyonin" kaivuun myötä. Silloin tuli nimittäin syvä oja, ja kaivuumaille piti löytää sijoituspaikkaa. Meidän tontilla oli ollut siihen asti notkokohta juuri ruusupenkin ja tievarren välissä, joten ratkaisin asian niin, että nostin ruusut pois paikastaan ja tasailin saadulla ojamaalla tämän tontin kulman melko tasaiseksi. Hansaruusut saivat nyt toisenlaisen istutusmuodon, kaksi pyöreätä penkkiä. Siinä onkin niillä ollut aivan erilainen kasvukohta, ja varmaan osansa on ollut sillä ojasta tulleella kaivuumullallakin.

Muuten ruusut ovat kovin etuajassa tänä kesänä kovin lämpimien kahden hellejakson takia. Juhannusruusut ovat yleisesti nyt parhaimmillaan, vaikka vanhanajan juhannukseen on vielä kaksi viikkoa. Jopa viimeisenä kukkiva papulanruusukin Rosa 'Staffa' ylämäellä, tuossa edelliskuvassa on jo alkanut jo tuottaa kukkia.

Lapsuudesta 1930-40 luvuilla muistan erityisesti kylän juhannusruusut. Silloin niitä oli komeimmillaan iso rinteellinen siitä Ruokosen talosta, jossa ensin asuimme, johtavan polun varressa Aaltosen mummun talolle mennessä. Vanhoista 1930-luvun valokuvista näkyy, että siinä ruusujen paikalla oli jonkin rakennuksen jäänteet. Niitä en muista, mutta en toki pensaiden sisään mennytkään, hyvä, kun polkua pitkin. Polku oli siihen aikaan tärkeä, kun sen alaosassa oli hyvä ja syvä Ruokosen kaivo, josta lähitalojen väki tiukan paikan tullen haki ruokavettä. Meillekin haettiin kevättalven aikaan. Aaltosen mummun talo paloi 1950-luvun alkupuolella.

Tonttini ylälaitaa, taustan metsikössä on se Ruokosen kaivon paikka. Edessä oleva alue oli peltoa. Meille kaivettiin omakin kaivo, kuvan oikean laidan kohdalla on keppi merkkinä sen sementtisestä kannesta. Kaivoon ei oikein koskaan saatu kunnolla vettä.
Kun kunnallinen vesiputki naapureille rinnettä ylös kaivettiin noiden koivujen takaa, kaivuu osui hyvään vesisuoneen (ikävä kyllä ei minun tonttini kohdalla, vaan sen haapametsikön), ja seurauksena oli Ruokosen kaivonkin vesivarojen ehtyminen.

Polkukin jäi 1960-luvulle tultaessa pois käytöstä, ja alueen valtasivat haavat, jotka nyt kasvavat isona metsänä samalla kohdin kuin ruusut ennen. Uusi talo Nymanin Mikolle ja Saaralle oli noussut ylemmäksi rinteelle, ja heidän tiensä tuli toista kautta, suoraan maantieltä, kuten Pulkan taloonkin, sillä sillä Saara oli Pulkan tytär. Nythän mäellä asuu jo pariakin myöhempää sukupolvea, ja kolmas hyvää vauhtia ylenemässä.