maanantai 27. toukokuuta 2013

Toukokuun lopun kuvia

Katselin parin edellisvuoden postauksia toukokuun lopulta. Hyvin ovat samankaltaisia näkymät tähän kevääseen verrattuna. On ensimmäisen ns. pikkukesän aika, ja useina vuosina seuraa jarruttava viileä jakso, jota kestää juhannuksen tienoille asti. Onko se tänäkin vuonna, saadaan pian nähdä!
Puutarhani kukkii parasta keväthehkuaan, juuri avautumassa ovat läntisen seinustan alppikärhöt, jotka olivat isolla nupulla lauantai-iltana. Kaikki vuorenkilvet ovat kukassa! Muista punaisista perennoista pisimmällä ovat kartanopionit, mutta meneehän niiden kukkien avautumiseen vielä viikko. Ehkä jokunen puna-ailakki on jo avautunut. Keltaisuus on vielä vallalla, esikoiden ja kiurunkannusten joukkoa lisäävät keltamot. Kuvan kaivon vieressä on eräs vuohenjuurien kasvukohta.

Tappio on kohdannut yläpihan magnolian eloyritykset. Sen runko repesi toissatalvena aurauslumien alla, ja tänä vuonna ei ole näkynyt kasvun alkua laisinkaan. Pitänee suunnitella sitä kohtaa muulla tavoin, ehkä perenna olisi varmin valinta. Alapihan puolella kasvava sensijaan on voimissaan, ja ihan kuin nuppujakin olisi, vai lienevätkö pulleat silmut vain oksan alkuja? Lumeen hautautuneissa alaoksissa lehdet ovat isommat eikä niissä näy vaurioita.

Kitkemispuuhat ovat nyt päivän sana, sillä vuohenputki ja voikukka joutavat pois kukkapenkeistä, samalla tulevat esiin kaikkialle tunkevat vaahterantaimet, joita on omien puiden kaadosta huolimatta lähes joka kohdalla puutarhaa. Sitä työtä saa nyt tehdä joka päivä, että näkisi, mitä muutakin meillä kasvaa.
Tein siivousta japaninhappomarjan siirrännäiselle alapellon kulmassa, koska viime vuotisista oksista useat menivät aivan maanpintaa myöten. Ihme, kun se rupesi tuossa kasvamaan, sillä pääjuuresta oli syksyisen siirron aikaan jäljellä vain tynkä. Viime kesä meni juroessa, onneksi sille oli märkä kesä.

Yläpuolen kuvassa tilanne ennen siivouksia. Samalla tuli tehtyä muuta kitkentää, mm. lupiinit ja aivan liian monet valamonruusun etäversot. Ja tulihan sitten palkkakin, kun löytyi terhakka metsälehmuksen taimi. Naapurin äitipuu on maantien varressa muutaman metrin päässä.

Lopuksi muutama kuva niin monimuotoisista esikkoristeymistä. Risteymäyksilöt ovat keskimäärin suurempikokoisia kuin kumpikaan vanhemmista.




sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Muuttuikin kesäksi?

Toista viikkoa sitten tullut säätilan muutos onkin tuonut aivan kesäiset ilmat! Kuin kruununa tuli tälle viikonlopulle kaakosta ukkossoluja sisältävää ilmaa. Se teki meille viime yönä rankan sadekuuron. Aamukävely koiran kanssa voitiin tehdä aivan pestyillä teillä. Pyörretuultakin ehkä oli ollut, koska männyistä oli lentänyt oksankarahkoja metsäpoluille.
Vaahterankukat olivat lopettaneet viime öiseen sateeseen, puiden aluset ovat nyt keltaisenaan pudokkaita. Haavan lehdet ovat ovat noin neljä senttiä halkaisijaltaan, todisti puolestaan sateen maahan lennättämä yksilö.

Puutarhassa narsissien kukinta on parhaimmillaan, sitä esittää tässä ylempi kuva parkkipaikan kielopenkistä, jonne juuria siirrettäessä oli jäänyt kaksi valkoisen narsissin sipulia. Keltaiset puolestaan ovat muistoa jostain aiemmasta ostetusta pääsiäisruukusta. Elsan runoilijanarsissit ovat myös kukalla, alempi kuva, jonka kohde on tuijametsikön alareuna. Istutin ne jo kauan sitten, kun tuijain paikalla oli ensimmäinen tämän tontin viljelmäni eli vattumaa, jonka tein jo Elsan eläessä.
Kukinta tulee esiin vuosittain, vaikka en olekaan muistanut tältä kohtaa ehkä pariin kymmeneen vuoteen pöyhötellä sipuleita ylemmäksi. Kuulemma ne pitäisi istuttaa uudelleen noin kolmen vuoden välein.

Matalat siniset kasvit tuottavat viimeisiä kukkiaan, on vallalla yleinen keltaisuus kevätesikoiden myötä, ja sinisen tilalle on noussut pikkutalvion Vinca minor violettia. Jopa alaskanlupiinitkin Lupinus nootkatensis jo alkavat. Yläkuvassa niiden seurana on varhain kukkiva aasiankullero Trollius asiaticus, alemmassa kuvassa oikealla on tavallisen kulleron T. europaeus nuppuvaiheen kasvusto.
Lupiinikasvusto oli pitkään parisen metriä tästä kohdasta vasemmalle, mutta nyt sekin on päättänyt hieman vaihtaa olopaikkaansa. Huono valinta, kun meni niin kulleroon kiinni, pitää syksyllä kaivaa toinen pois.

Keltaista massaa puutarhassa tuottavat paitsi kevätesikot myös niiden ja kääpiöesikon Primula vulgaris risteymät, uusia ilmaantuu sinne tänne vuosittain, mutta tämän suviruusu-istutuksen tyvellä olevat ovat jo aiempaa perua, pysyneet samanlaisena kuin ennenkin.
Keltaisten risteymien kukka on vaihtelevasti isompi kuin peruskevätesikon, ja ne ovat muutenkin rotevampia. Voi olla myös punaisen värin saaneita. Kääpiöesikko on se tavallisin kukkakaupan artikkeli keväisiin huonekasveihin, ja sisäkauden lakattua sen voi istuttaa johonkin vapaaseen penkinkulmaan.

Myös kevätvuohenjuuren Doronicum orientale kukka-aika on parhaimmillaan. Kasvi muistuttaa käytökseltään kissaa, kun se kasvaa siellä, missä sitä huvittaa. Keväällä tulee runsaasti haituvallisia siemeniä, jotka tekevät uuden kasvun alun. Yläkuvan kasvusto on alapellon kolmiopenkistä, mutta samanlaiset ovat lähikaivolla ja alatien varressakin.
Alempi kuva on aidan ylitse naapurin kuusen alta, jossa kohdassa on ensin iso sinivuokkojen kukinta ja parin viikon kuluttua tämä. Muistaakseni tässä kohdin ollut Tervolan neitien kukkamaa on vanhin vuohenjuuren kasvusto tässä mäessä, sieltä tuli jokunen taimi myös äitini penkkeihin. Myöhemmin vuohenjuurta on kasvanut  tässä ojanpenkallakin hernepensaiden tyvillä.

Jalokiurunkannusten Corydalis nobilis aika on myös nyt, niitä kasvaa pihassani rikkaruohon omaisesti vähän kaikkialla. Kasvilla on hauras ja iso keltainen juurakko, joka rikkoutuu maata pöyhiessä, ja joka palanen jatkaa kasvuaan. Lisäksi tulee runsaasti siementaimia. Kuva on pihatien reunasta lipputangon tyveltä, johon istutin jokunen vuosi sitten (2008) vuorenkilpiä, kun ne kestävät vihreinä koko kesän. Kiurunkannus sensijaan kellastuu ja nuutuu paljon ennen juhannusta.

Tulevaa keltaisuutta varmistaa myös osaltaan tekemäni samettikukkaviljely. Kertaalleen koulitut taimet ovat siirtyneet pari päivää sitten ulkoilemaan, mutta kun reippaita sateita, ehkä rakeitakin oli tiedossa, sijoitin vauvalan kuitenkin hieman katveeseen pöydän alle ja seinänvieriin. Pian on aika tehdä ruukutus suurempiin astioihin!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Arboretumin kevättä

Puolivälissä viikkoa lämmin ilmamassa viimein sai tilaa pitkään jatkuneelta "terveiset pohjoisnavalta"-ilmalta ja yötkin lämpenivät. Se oli kevään kannalta aivan ratkaiseva hetki, sillä koko maailma muuttui kuin pyyhkäisten vihreään sävyyn. Kun nyt on saatu muutama lämmin sadekuurokin, on kasveilla hyvä tehdä se, mitä ovat jo kauan tuumanneet! Koivut ja lehtikuuset ovat hiirenkorvalla.
Krookukset ovat lopettelemassa. Scilla-kevättähtikausi tulee jatkumaan vielä, mutta nyt ovat joukkoon ehtineet jo kelta- ja valkovuokot sekä imikkä, jotka tässä Elsan entisessä mansikkamaassa ovat saaneet vallatuksi leijonanosan.

Autotallin nurkalle istutettua onnenpensasta Forsythia sai alkaa ihailla eilen, kun kukat aukenivat! Sitä saa aika tavalla leikata, samalla kun poistaa amurinviinistä Vitis amurensis liikoja oksia. Ne kasvavat aivan liian lähekkäin siinä. - Aika isolla silmulla ovat jo talonseinustan kärhötkin.

Siniset kevätkukkijat ovat saaneet joukkoonsa sinivuokot, kaihonkukat Omphalodes verna ja rotkolemmikit Brunnera macrophylla.

Keltaisten joukko lisääntyy parin päivän sisällä paljon, sillä mukulaleinikit Ranunculus ficaria, jalokiurunkannukset Corydalis nobilis ja kevätesikot Primula veris aloittelevat.

Tontin vanhimpia asukkaitakin on jo hereillä, sillä kevättaskuruohojen Thlaspi alpestre kukinta on sekin alkamassa. Hyvää äitienpäivää kaikille!

torstai 2. toukokuuta 2013

Toukokuun vaaleita päiviä

Maailma on nykyisin täynnä valoa, kun aurinko jo paistaa pitkän päivän, mutta puissa ei ole lehtiä. Ei edes pulleita silmuja, sillä yöt ovat edelleen olleet viileitä, nollassa tai pakkasen puolella, ainakin aamuyön tunteina. Vaaleutta on siis myös maassa, kun kylmä jättää kulottuneen ruohon valkoiseksi. Edetään hitaasti!

Sisälle kylvetyt samettikukat on vapunaattona koulittu pikku ruukkuihin kasvamaan edelleen, siinä on taimia, jotka kasvavat 70 cm:n ja toiset n. 30 cm:n korkeuteen. Aion lisäksi tehdä vielä yhden kylvön viikon kuluessa saamani vinkin mukaan.
Myös begonian latvat ovat juurtuneet ja päässeet pistokasruukkuihin. Hutrilta tuli niiden seuraksi kirjavalehtisen väripeipin oksia.

Toki puutarhalla on jo alkanut tapahtua. Routa on sulanut niin, että vappuaamuna sain irti viimeisen aurauskepin. Krookuksia on edelleen, samoin jatkavat lumipisarat ja-kellot, mutta uutta värijoukkoa näkyy kevättähtien ja scillain muodossa, jopa jokunen imikkäkin on jo avannut kukkansa. Vuokkojen lehdet ovat yli viiden sentin, tulppaaneissa on muutaman sentin piikki. Kohta alkaa myös mukulaleinikkien aika!

Tänään ajattelin kirjoittaa kevättähdistä Chionodoxa. Niiden alkuperä on Välimeren itäinen seutu: Kypros, Kreeta ja Turkin länsiosa. Tätä kasvilajia ei ole kasvanut kovin kauan tontillani. Löysin nettiä selatessa  länsi-Turkista kotoisin olevan ja yleisesti kasvatetun kirjokevättähden C. luciliae. Hieman enemmän katsellessa löytyi nimi C. forbesii ja sen synonyyminä nimi C. siehei. Kaikki kolme tarkoittanevat samaa kasvilajia? Toisessa tekstissä taas luciliaen synonyyminä on C. gigantea. Vähintään kaksi samannäköistä lajia kuitenkin tuntuisi olevan, ja niiden erona ainakin se, että toisella on runsaasti kukkia tertussaan, toisella vähemmän, yleensä noin kolme. Lisäksi löytyy  sinikevättähti C. sardensis, jolla kuvien mukaan terälehdet ovat lyhemmät ja kärjestä eri muotoiset kuin tuolla edellisellä ryhmällä.
Wikipedian mukaan lajeja on 6-8. Yhteisenä tuntomerkkinä on, että värikkäät kehälehdet ovat tyvestä kasvaneet yhteen muodostamaan lyhyen torven.
Tontillani kukkivilla kasveilla on kukkatertussaan 3-5 kukkaa, ja tämän sekä aika suurten kukkien takia mielestäni ne kuuluvat isokevättähtiin C. gigantea. Sekä vaaleanpunaisilla että sinisillä kukkia on suurinpiirtein saman verran. Jälkimmäiset eli siniset ovat tulleet naapurista siirretyn kielojuurakon mukana kuivaan ylämäen ruusupenkkiin. Kasvupaikasta kai johtuu, että vaaleanpunaiset ovat hieman rotevampia, kun näiden sijainti on alapuutarhan kosteampi kuriilienkirsikan tyvi.

Jonkin verran hämmästyin, kun huomasin, että jotkut tutkijat lukevat kevättähdet ja scillat Scilla samaan sukuun. Scilla-lajeilla kehälehdet eivät ole yhteenkasvaneet, se näkyy hyvin tässä yläpuolella olevassa kuvassa. Joka tapauksessa ollaan sitä mieltä, että ne kuuluvat heimoon Asparagaceae ja sen alaheimoon Scilloideae. Eräiden tutkijoiden mielestä heimo onkin Themidaceae, johon kuuluu kuitenkin pääasiassa pohjoisamerikkalaisia kasveja. Varhemmin ne kuuluivat heimoon Liliaceae.
Scilloja on tällä mäellä ollut kauan, en tiedä niiden tuloaikaa, ehkä 1920-30-luvulla. Omalle tontillemme tulon kyllä tiedän, sillä niitä ei ollut silloin, kun asuin tässä lapsena. Tonttihan oli pääasiassa viljelymaata ja talousrakennusten kivijalkoja. Tiedän, että äitini istutti niitä 1950-60-luvulla naapuristamme Tervolasta saamallaan kannalla talon nurkalle syysasterien penkkiin. Nyt niitä on satoja ellei tuhansia, tiuhin kasvusto edelleen se alkuperäispaikka, mutta pääosin istuttamatta levinneenä melkein puolella tontin pinta-alasta. Vähiten on tontin isoja puita kasvavassa yläkulmassa, jossa on ollut myös vähiten liikennettä ja hoitoa, kuten nurmikonleikkuuta.

Scilla-sukuun kuuluu n. 80 lajia Aasian ja Euroopan lauhkeissa osissa, jopa etelä-Afrikassakin. Oma sukunsa siinä on muutaman lajin käsittävä Hyacinthoides, johon myös englantilaisia maalauksellisia maisemia tuottava englanninsinililja luetaan. Suomessa ehdottomasti yleisin on siperiansinililja S. siberica, yleisesti kasvatettuja muualla ovat myös S. amoena, S. bifolia ja S. tubergeniana.