Toukokuun vaaleita päiviä

Maailma on nykyisin täynnä valoa, kun aurinko jo paistaa pitkän päivän, mutta puissa ei ole lehtiä. Ei edes pulleita silmuja, sillä yöt ovat edelleen olleet viileitä, nollassa tai pakkasen puolella, ainakin aamuyön tunteina. Vaaleutta on siis myös maassa, kun kylmä jättää kulottuneen ruohon valkoiseksi. Edetään hitaasti!

Sisälle kylvetyt samettikukat on vapunaattona koulittu pikku ruukkuihin kasvamaan edelleen, siinä on taimia, jotka kasvavat 70 cm:n ja toiset n. 30 cm:n korkeuteen. Aion lisäksi tehdä vielä yhden kylvön viikon kuluessa saamani vinkin mukaan.

Myös begonian latvat ovat juurtuneet ja päässeet pistokasruukkuihin. Hutrilta tuli niiden seuraksi kirjavalehtisen väripeipin oksia.

Toki puutarhalla on jo alkanut tapahtua. Routa on sulanut niin, että vappuaamuna sain irti viimeisen aurauskepin. Krookuksia on edelleen, samoin jatkavat lumipisarat ja-kellot, mutta uutta värijoukkoa näkyy kevättähtien ja scillain muodossa, jopa jokunen imikkäkin on jo avannut kukkansa. Vuokkojen lehdet ovat yli viiden sentin, tulppaaneissa on muutaman sentin piikki. Kohta alkaa myös mukulaleinikkien aika!

Tänään ajattelin kirjoittaa kevättähdistä Chionodoxa. Niiden alkuperä on Välimeren itäinen seutu: Kypros, Kreeta ja Turkin länsiosa. Tätä kasvilajia ei ole kasvanut kovin kauan tontillani. Löysin nettiä selatessa  länsi-Turkista kotoisin olevan ja yleisesti kasvatetun kirjokevättähden C. luciliae. Hieman enemmän katsellessa löytyi nimi C. forbesii ja sen synonyyminä nimi C. siehei. Kaikki kolme tarkoittanevat samaa kasvilajia? Toisessa tekstissä taas luciliaen synonyyminä on C. gigantea. Vähintään kaksi samannäköistä lajia kuitenkin tuntuisi olevan, ja niiden erona ainakin se, että toisella on runsaasti kukkia tertussaan, toisella vähemmän, yleensä noin kolme. Lisäksi löytyy  sinikevättähti C. sardensis, jolla kuvien mukaan terälehdet ovat lyhemmät ja kärjestä eri muotoiset kuin tuolla edellisellä ryhmällä.
Wikipedian mukaan lajeja on 6-8. Yhteisenä tuntomerkkinä on, että värikkäät kehälehdet ovat tyvestä kasvaneet yhteen muodostamaan lyhyen torven.

Tontillani kukkivilla kasveilla on kukkatertussaan 3-5 kukkaa, ja tämän sekä aika suurten kukkien takia mielestäni ne kuuluvat isokevättähtiin C. gigantea. Sekä vaaleanpunaisilla että sinisillä kukkia on suurinpiirtein saman verran. Jälkimmäiset eli siniset ovat tulleet naapurista siirretyn kielojuurakon mukana kuivaan ylämäen ruusupenkkiin. Kasvupaikasta kai johtuu, että vaaleanpunaiset ovat hieman rotevampia, kun näiden sijainti on alapuutarhan kosteampi kuriilienkirsikan tyvi.

Jonkin verran hämmästyin, kun huomasin, että jotkut tutkijat lukevat kevättähdet ja scillat Scilla samaan sukuun. Scilla-lajeilla kehälehdet eivät ole yhteenkasvaneet, se näkyy hyvin tässä yläpuolella olevassa kuvassa. Joka tapauksessa ollaan sitä mieltä, että ne kuuluvat heimoon Asparagaceae ja sen alaheimoon Scilloideae. Eräiden tutkijoiden mielestä heimo onkin Themidaceae, johon kuuluu kuitenkin pääasiassa pohjoisamerikkalaisia kasveja. Varhemmin ne kuuluivat heimoon Liliaceae.
Scilloja on tällä mäellä ollut kauan, en tiedä niiden tuloaikaa, ehkä 1920-30-luvulla. Omalle tontillemme tulon kyllä tiedän, sillä niitä ei ollut silloin, kun asuin tässä lapsena. Tonttihan oli pääasiassa viljelymaata ja talousrakennusten kivijalkoja. Tiedän, että äitini istutti niitä 1950-60-luvulla naapuristamme Tervolasta saamallaan kannalla talon nurkalle syysasterien penkkiin. Nyt niitä on satoja ellei tuhansia, tiuhin kasvusto edelleen se alkuperäispaikka, mutta pääosin istuttamatta levinneenä melkein puolella tontin pinta-alasta. Vähiten on tontin isoja puita kasvavassa yläkulmassa, jossa on ollut myös vähiten liikennettä ja hoitoa, kuten nurmikonleikkuuta.

Scilla-sukuun kuuluu n. 80 lajia Aasian ja Euroopan lauhkeissa osissa, jopa etelä-Afrikassakin. Oma sukunsa siinä on muutaman lajin käsittävä Hyacinthoides, johon myös englantilaisia maalauksellisia maisemia tuottava englanninsinililja luetaan. Suomessa ehdottomasti yleisin on siperiansinililja S. siberica, yleisesti kasvatettuja muualla ovat myös S. amoena, S. bifolia ja S. tubergeniana.