lauantai 11. toukokuuta 2013

Arboretumin kevättä

Puolivälissä viikkoa lämmin ilmamassa viimein sai tilaa pitkään jatkuneelta "terveiset pohjoisnavalta"-ilmalta ja yötkin lämpenivät. Se oli kevään kannalta aivan ratkaiseva hetki, sillä koko maailma muuttui kuin pyyhkäisten vihreään sävyyn. Kun nyt on saatu muutama lämmin sadekuurokin, on kasveilla hyvä tehdä se, mitä ovat jo kauan tuumanneet! Koivut ja lehtikuuset ovat hiirenkorvalla.
Krookukset ovat lopettelemassa. Scilla-kevättähtikausi tulee jatkumaan vielä, mutta nyt ovat joukkoon ehtineet jo kelta- ja valkovuokot sekä imikkä, jotka tässä Elsan entisessä mansikkamaassa ovat saaneet vallatuksi leijonanosan.

Autotallin nurkalle istutettua onnenpensasta Forsythia sai alkaa ihailla eilen, kun kukat aukenivat! Sitä saa aika tavalla leikata, samalla kun poistaa amurinviinistä Vitis amurensis liikoja oksia. Ne kasvavat aivan liian lähekkäin siinä. - Aika isolla silmulla ovat jo talonseinustan kärhötkin.

Siniset kevätkukkijat ovat saaneet joukkoonsa sinivuokot, kaihonkukat Omphalodes verna ja rotkolemmikit Brunnera macrophylla.

Keltaisten joukko lisääntyy parin päivän sisällä paljon, sillä mukulaleinikit Ranunculus ficaria, jalokiurunkannukset Corydalis nobilis ja kevätesikot Primula veris aloittelevat.

Tontin vanhimpia asukkaitakin on jo hereillä, sillä kevättaskuruohojen Thlaspi alpestre kukinta on sekin alkamassa. Hyvää äitienpäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti