sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Jaakonpäivän jälkeen

Muinaiskansamme oli sitä mieltä, että ilmat kääntyvät viileämpään suuntaan heinänteon päätyttyä. Jaakko heittäisi kylmän kiven, ja vedetkin alkaisivat viiletä. Siitä seuraisivat paremmat kalansaaliit. Alkaisihan sitä paitsi kohta edellissyksynä kylvetyn rukiin niitto kuhilaiksi, ja kohta sitten saataisiin tehtyä niiden puinti. Siitä seuraisi uusien patjaolkien vaihto, sehän oli jokavuotinen järjestys. Pihlajanmarjat punertuisivat kutsumaan muuttolintujen parvia.

Tämän päivän postauksen kaikki kuvat ovat tältä aamulta. Tienvarren pihlajat jo hyvinkin muistuttavat tulevasta! Kirsikkasato on valmistunut, samoin herukat. Hirvenjuuret kukkivat melkein kaksimetrisinä tuossa varjoisassa notkossa, jonka yläreunaa rajaa eilen aamulla leikattu papulanruusujen aita.

Herukkain punaisuutta täydentävät viileämmänpunaiset jaloangervot, jotka alapuutarhalla jo kukkivat. Samaa sävyä ilmentävät kaivon takana varjossa piileskelleet maitohorsmat, jotka ottavat tässä show'n ennen ukonhattujen aikaa. Kaikki keltaisuus on myös nyt valttia!
Sekä ruukkujen jätti-samettikukat että Wilman penkin kompassikukat ovat parhaimmillaan!
Kultapallojen ja niiden vähemmän kerrottujen perusmuotojen Rudbeckia laciniata latvat ovat ylenneet yli kahden metrin ja kukinta on alkanut.
Suosiollisella myötävaikutuksella eli kitkemättä jättämisellä alapuutarhan taimimaa helottaa nyt luonnonkasvi kultapiiskua Solidago virgaurea, taustana siinä keskellä kaunokuusamaa, jolla marjat punaisina myös.

Koska alapellon keto-osasto oli jo loppuun kukkinut, oli eilen vuorossa myös sen leikkuu, sitä tehdään vain kerran kesässä. Myyrien multakekoja olisi kyllä voinut olla vähemmän, keväällä kyllä kuokin kaikki tasaiseksi!

Kompostiaitauksen sisäpuolelle piilotetut itäneet Rosamunda-perunat ovat nousseet taimelle, mutta avomaan perunaviljelykset taitavat jo kohta olla korjuuvalmiita, kun kukinta alkaa. Ne ovat sitä Lapin puikulaa.

Alapellon runsaasti kukkiva koreansyreeni Syringa wolfii on varmaan itsepölytteinen, kun joka kukka kehittää hedelmää. Näiden pensaiden liepeillä on myös uusia siementaimia, varsinkin taimimaan puolella, jossa on paljasta maata, mutta myös nurmikolla, lehtikuusen alla.
Viimeinen kuvani on "pikkuvauvasta", se on hemlokki Tsuga heterophylla, pari vuotta tässä Wilman penkissä kasvanut, ja vaikka siihen verraten jättikokoiset rusopäivänliljat, tulikukat ja vuorenkilvet varjostavat, niin mukavalta maistuu elämä tämän lapsosen mielestä. Korkeutta on nyt noin 25 cm. Taimi on Mustilasta. Aiemmat hemlokkikokeiluni ovat kuivahtaneet, ehkä ne olisivat tarvinneet juuri tällaista isosiskolaumaa ympärilleen?

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Luonnonkasveista kylässämme keskikesällä

Silloin ennen vanhaan, ennen heinäpaalaimien aikaa ruvettiin juhannuksesta katselemaan heinäpeltojen ja pientareiden kehitystä sillä silmällä, koska päästäisiin heinäntekoon. Se merkitsi sitä, että heinä oli saavuttanut täyden korkeutensa ja alkoi tähkiä. Tuollaisena saatava rehu kuivi hyvin seipäillä tai haasioilla, kun varressa oli jo vankkuutta. Kuivattu heinä jäi ilmavaksi latoihin vietäessä eikä homehtunut. Olisi pidetty sulana hulluutena, jos joku olisi kertonut tulevaisuudessa säilöttävän heinää niin, että tuore ruoho kääritään tiukkaan rullaan ja vielä haihtumisen estävä kuori päälle!

Alapellon entisellä perunamaalla on nyt ketokasvistoa puiden lomissa, pääosassa kylvetty heinä punanata Festuca rubra ja paikalle levinneitä piennarkasveja, kuten päivänkakkara, särmäkuisma, paimenmatara, huopakeltano ja ruusuruoho. Kuva on otettu 06 07 2012.
Meidän kylässämme vielä 1940-luvulla olivat maisemat hyvin avoimet, ei metsiä tai pensaikkoja missään, koska kaikki kuivan heinän keruuseen sopivat alueet niitettiin. Piennarkasvit olivat paljon matalampia kuin nykyiset. Melkein joka talossa oli lehmä tai pari maidon ja voin tuottamiseen. Esimerkiksi nykyinen Mullikkamäki oli tarkkaan niitettyä, samoinkuin hautausmaiden vielä tyhjät osat. Tällaisista maisemista ei nykyisin tahdo osata uneksiakaan! Avoimuutta saadaan vain ruohonleikkurein ja tienvarsiin Destian piennarniitoin.
Puunkaadon tuomaan aukkoa ylämäen metsikössä pääsevät täyttämään pujo, nokkonen, kultapiisku ja hiirenvirna. Kuva tänään.
Nurmitädykkeen yhtenäistä kasvustoa lehmuksen varjossa. Kuva tänään.
Yläpeltoni alueelle, jossa valtapuuna on koivu Betula pendula, on kehittynyt puiden lomaan korkearuohoista niittyä, siellä päällimmäisinä heiluvat koiranputki Anthriscus sylvestris ja laidunheinän siemenseoksissa tullut koiranheinä Dactylis glomerata. Runsaasti on vielä nokkostakin Urtica dioica. Siellä jylläävät myös myyrät, maa on muotoutunut kumpuiseksi lukuisten eri ikäisten kekojen ja tunnelien takia. Luonnonkasveista mainittakoon lisäksi mm. metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum, vattu Rubus idaeus, maitohorsma Epilobium angustifolium, heinätähtimö Stellaria graminea ja nurmitädyke Veronica chamaedrys. Varpuja ja aitoja metsäkasveja ei ole, ja jos tulee aukkopaikka, siihen pesiytyy nokkosten ja pujon Artemisia vulgaris lisäksi vesiheinää Stellaria media tai harakankelloa Campanula patula.
Paimenmataran valloittama ylämäen pellon puiden tyvi. Tätä aluetta on viljelty viimeksi 1950-luvulla, jolloin se oli mm. perunamaana ja sen jälkeen heinäpeltona. Peltoon kylvettiin ulkomailta tuotettua timoteinsiementä, jolloin herbaariooni eksyi Rudbeckia hirta. 1970-luvulla viljelyn jatkeeksi sinne ilmaantuivat vuoristolaiskarviaiset ja mustaherukat, jotka sieltä vieläkin löytyvät. Kuva on tältä päivältä.
Aloimme istuttaa pieniä koivuntaimia yläpellolle 1980-luvun puolivälin tienoilla sikäli, kun niitä löytyi mansikkapenkeistä. Koivujen onnistuikin saada yliote pellolle kehkeytyneestä mahtavasta villivattu-nokkos-pujoviidakosta. Osa nopeasti isoiksi puiksi kasvaneista koivuista on kaadettu, osa vielä verhopuina taimikokoisille. Uusia koivun luontaisia taimia ei metsiköstä ole löytynyt, sen sijaan ilmaantuu vuosittain useampia uusia tammen taimia. On myös istutettu havupuun taimia. Jokunen koivuntaimi löytyy kukkapenkeistä, suuret määrät ison avoviemärin ylärinteistä. Naapuritontilta on alkanut ilmaantua myös haavan juurivesoja, jotkut ovat jo puun kokoisia.

Mikäli en mitenkään hoitaisi kitkemällä tai leikkaamalla, yläosa tontista muuttuisi aika pian haavikoksi, sillä haapojen juuret ovat hyvin laajalla. Joka vuosi saa poistaa kymmeniä ellei satoja taimia, eikä yksi vesominen riitä, jos sen tekee ennen elokuuta.

1960-luvulla, kun olin juuri valmistunut biologiksi, kylämme aukeilla alueilla kasvoi mm. keltamataraa Galium verum ja mäkitervakkoja Lychnis viscaria. Myös ketoneilikka Dianthus deltoides oli tuttu kasvi kissankellojen Campanula rotundifolia kanssa kuivilla pientareilla. Näitä oli aiemmin myös omalla tontillani, mutta viime mainittua lukuunottamatta nykyisin tässä ei kasva niistä luonnostaan yksikään. Mäkitervakkoja olen kyllä siirtänyt useammankin kerran alapellon keto-osastolle, mutta niiden kasvu on melko vaivalloista. Kun olisi lampaan pikku turpa nyhtämässä heinät tervakkojen naapurista! Meillä oli omiakin lampaita 1950-luvulla, jotka laidunsivat yläosassa tonttia omassa siirrettävässä aitauksessa, ketassa. On ollut ilahduttavaa havaita, että mäkitervakko on löytänyt sopivaa luontaista kasvupaikkaa maantien toiselta puolen sähkölinjan alta, muuntajan liepeistä, johon tulee paljon hautausmaan parkkipaikan aurauslumia ja sen mukana hiekoitusmursketta.

Peurankellot, kuvattu 06 07 2011 omasta puutarhasta.
Leikatulla tien puolen puutarhan alueella voi ketokasveista sanoa hyötyvän vain peurankellon Campanula glomerata, joka on pesiytynyt kukkapenkkeihin ja tekee paljon siemeniä ympäristöönsä. Myös nurmikohokki Silene inflata, nurmitädyke Veronica chamaedrys ja niittyhumala Prunella vulgaris voivat hyvin, ensinmainittu kukkapenkeissä, muut leikatun ruohon osakkaina. Muinainen ketoasukas hiirenvirna Vicia cracca on alkanut löytää paikkansa pensaikoissa, joissa se kasvattaa metrikaupalla versoa ja peittää yläpinnat sitten violetein kukin. Samantapaista taktiikkaa harrastavat myös keltakukkainen niittynätkelmä Lathyrus pratensis ja valkokukkainen ahomatara Galium boreale, vaikkakaan eivät saavuta hiirenvirnan korkeuksia.
Jokunen ahomatara vielä kukkii. Sen kukinto on suppeampi ja kukat suuremmat kuin paimenmataralla. Kuva on maantienvarresta tänä aamuna.
Heinänsiementen käyttö pelloissa on tuonut kylälle itäistä perua olevan nurmikaunokin Centaurea phrygia, joka kukkii parhaillaan. Sen leviäminen tapahtui 1800-ja 1900-lukujen vaihteessa ilmeisesti itäsuomalaisten heinänsiemenviljelysten kautta. Tuo kasvi on jo keski-Euroopassa huippuharvinaisuus. Kun joskus 1990-luvulla minulla oli stipendiaattivieraana berliiniläistutkija Hanna Köstler, meidän täytyi pysähtyä Janakkalan maisemissa monta kertaa, kun tämän kasvin ihailua oli aivan pakko harrastaa! Hanna oli myöhemmin ikikiitollinen kirjeestäni, jossa lähetin hänelle tiedostot tässä kylässä silloin kasvaneista luonnon- ja puutarhakasveista, kun emme voineet hänen matkojensa takia käydä Iitissä. Vierailu osui sellaiseen aikaan elokuulla, että koulut jo olivat alkaneet, ja olisin voinut tehdä matkaa tänne vain viikonloppuna.
Nämä nurmikaunokit on kylläkin kuvattu Kärkölässä, Huovinpuiston niityltä 2007.
Muita heinänviljelyn peruja ovat nykyisin golfkentän laitamia koristavat runsaat ja komeat ahdekaunokit Centaurea jacea, joita puolestaan alunperin tuli saksalaisen tai pohjoismaisen timotein siementen mukana, mutta sittemmin myös länsisuomalaisten siementen, kun olivat pesiytyneet puna-apilapeltoihin. Oman tonttini ahdekaunokit ovat siirrettyjä kukkapenkkiasukkaita.
Lähikuva on otettu 19 07 2012 .
Tänään kuvattuja Harjanmäen tienvarsiesiintymän ahdekaunokkeja.
Samoin tuli heinänsiemenissä paimenmataraa Galium album, joka nopeasti valtasi alueita, se on nykyisinkin yleisimpiä tienvarsikasveja avoimilla kohdin ja kauniskin, kukkiessaan valkoisena vaahtona kesäkuussa. Harmi kyllä, se risteytyi keltamataran kanssa joutuin, tuloksena eri asteisia vaaleankeltaisia ja tuoksuttomia piennarmataroita G. x pomeranicum, niin että aitoa keltamataraa ei juuri näiltä tienoin löydä.

Idänukonputken sateessa taipunut edustaja isonkiven liepeeltä ylämäeltä. Kuva tänään.
Jos mietitään jokapaikan kasvien vuohenputki Aegopodium podagraria ja koiranputki Anthriscus sylvestris lisäksi harvinaisempia putkikasveja, niin omalle kylällemme tyypillinen kasvi on korkeana parhaillaan kukkiva ja kovin karhea idänukonputki Heracleum sphondylium ssp sibiricum, jonka kukinto on kellanvihreä. Se on lähisukua kiusallisen hyvin leviävälle ja vaikeita allergiareaktioita tuottaville jättiputkille, mutta on rehevyydessään paljon vaatimattomampi. Pientareihin on juuttunut myös pari muuta pienempää, nimittäin pukinjuuri Pimpinella saxifraga ja kumina Carum carvi. Ne kukkivat vasta keskikesän jälkeen, kun alussa mainitut isot valkoiset ovat lakanneet ja ovat kellastumassa. Kuminan erottaa tietysti hajusta, mutta sen kaikki lehdet ovat tillimäisen hienoliuskaisia, ja pukinjuurella alimmat lehdet ovat leveäliuskaiset.

Vielä on mainittava, että nykyisin ei juuri enää nähdä ennen niin yleistä matalaa pikkuheinää tuoksusimake Anthoxanthum odoratum, tai niittymaarianheinää Hierochloe hirta ssp hirta, joita vielä 1990-luvulla kasvoi yläpellon laiteessa. Juolavehnä Elymus repens ja nurmipuntarpää Alopecurus pratensis sentään näyttävät harvoilla tähkillään pensaikoista, että elossa ollaan!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Sadetta saadaan naistenviikolla

Pitkäaikaiset kesälämpimät ovat vaihtuneet elokuun säitä muistuttaviksi viileämmiksi ilmoiksi, ja ollaan saamassa tällä viikonvaihteella sateiden lisäksi kesän alimpia lukemia mittariin. Marjat kypsyvät, ja puiden lehdet ovat paksuimmillaan, niin että valot ja varjot ovat nyt vahvat. Kirsikan sadonkorjuu on tänä vuonna nopea, sillä räkätit ovat jo ehtineet tallettaa mahoihinsa melkein kaiken.

Sisilialaishärkäpapujen varret ovat saavuttaneet jo ylimmän korkeutensa, ja palkojen teko on alkanut. Kuvan keskellä on kaksi pullukkaa ottamassa tukea kepistä.

Etupihalla syyskaunosilmät Coreopsis ovat kukkineet jo pari viikkoa, niiden aika on ennen ollut elokuulla. Samoin ollaan parhaimmillaan preeriaväriminttujen Monarda osastolla!

Puuntaimet ovat kasvaneet tänä vuonna hyvin, seuraavissa kuvissa on Turusta 2008 saapuneiden pikkutaimien edustajina hevoskastanja Aesculus hippocastanum on yli 60 cm ja punatammi Quercus rubra melkein 80 cm. Tammella koittavat hulppeat olot, kun komposti tästä vierestä on muuttamassa muualle ja mullat antavat voimaa!

Etupihan kolmiopenkissä ollaan myös etuajassa, kun kallionauhus Ligularia alkaa puskea kukkavanoja ja keväällä alasleikattu pallohortensia Hydrangea arborescens alkaa olla paikoin valmiilla palloilla.


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kukkatilannetta heinäkuun alussa

Jos vähän kurkistetaan kukkapenkkejäkin! Ylläoleva vaasillinen oli kerättävä sateesta maahan taipuneista varsista kolme päivää sitten, jolloin isojen kellojen paras kukinta oli. Kaikki valkoiset kestivät pystyssä. Huolimatta ajankohdasta ukon- ja varsankellojen (Campanula latifolia ja C. trachelium) aika alkaa jo loppua, tilalle nousevat niityissä kasvavat peurankellot C. glomerata ja pisimpään kukkiva vuohenkello C. rapunculoides. Kun kelloaika on ohi, on mielestäni jäljellä loppukesän kukinta....

Rapunpielen kultahelokitkin Oenothera fruticosa jo lopettavat, eikä niitä kovin paljon penkissä olekaan, se ei kestä yhtään kilpailua, jos penkkiin osuu tarha-alpia. Tähtiputket Astrantia major (oikea yläkulma) jaksavat vielä joitakin aikoja.

Jokunen vuosi sitten raivasin pois lumimarjakasvustot tästä teiden risteyksen kulmalta, kun ajattelin sille muuta käyttöä hyötymaana. Alarinteen tyvelle tein silloin perennasiirtoja, kun ylämäen täyttömaalla isohirvenjuuret Inula helenium eivät tykänneet paikan kuivuudesta. Väleihin istutin tarha-alpia Lysimachia punctata, ja molemmat voivat oikein hyvin. Niiden taakse ylärinteen puolelle tuli punalehtiselle liian vahvasti leviävälle ripsialpille L. ciliata uusi kasvupaikka (se lähti lipputangon penkistä). Jos nyt onnistuisin saamaan tarhavalvatit pois rinteestä talolle päin, niin tätä kasviseurakuntaa voisi hyvin lisätä. sillä ne ovat paljon alempana kuin tien pinta, joten eivät korkeinakaan muodosta näkemäestettä. Väliaukossa kuvan yläosan keskellä voisi olla myös joku puu, kunhan se ei ole vaahtera, jonka lehdet takertuvat ruusuun, eikä tuomi, joka tekee seuralaisia.

Tässä paikassa oli pitkään multakasa n. 10 vuotta sitten, ja sen pohja muodostaa  kukkamaan maantien lähellä. Erityisen hyvin siinä ovat menestyneet jättipoimulehdet Alchemilla molle, samoin rehottavat jaloangervot Astilbe. Myös väliin sijoitettu preeria-angervo Filipendula rubra tuntuu viihtyvän, sen korkeus on n. metrin.

Wilman kukkapenkki on paremmin varjossa kuin Tiitun, ja se kasvaa sen mukaan! Nyt on alkamassa kukkimistaan rusopäivänlilja Hemerocallis fulva, joka näkyy penkin alku- ja loppupäässä; keskiosan ukonhattu Aconitum x cammarum vielä kasvaa korkeutta, samoin kompassikukka Silphium perfoliatum. Penkkiin istutetut metriset timanttituijat jäävät näiden väleihin piiloon, toinen pilkistää kuvan etualalla.

Tiitun penkissä ovat nyt vallalla pikkusormustinkukat Digitalis lutea, myös moni päivänhattu Rudbeckia fulgida (Black eye Susan) tuntuu jaksaneen talvehtia, vaikkei se niin hyvä olekaan sietämään meidän märkää syksyämme. Kummassakin penkissä kasvavat myös näkymättömissä koirien muistokuuset, sekä pikkuruiset hemlokin Pseudotsuga taimet.

Etupihan nurkalla on keijuangervopensas, jonka kynin ihan matalaksi, kun se oli kasvattanut pitkiä oksia pienen pation puolelle. Nyt sen uudet oksat ovat alkaneet kukkia, ja täytteeksi tuodut samettikukka Tagetes-ruukut etsivät paikkansa muualta. Keijuangervon Spiraea japonica pikku taimia on aivan valtavasti tässä ruukkujen kohdalla jopa soralla! Niitä löytyy myös muualta lähistöltä. Täytyy miettiä, mikä voisi olla niille sopiva uusi kasvupaikka, taimia saan helposti tehtyä ihan kymmeniä. Myös taaempana häämöttävä keisarinangervo S. x sansoucciana pitää siirtää, se tuntuu tekevän taivukkaista uusia kasveja viereensä, ja pitää hallussaan jo lähes neliömetriä. Nyt on jo hävinnyt jouluruusu siitä liepeiltä.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kesä on ja heinää niitetään arboretumissa...

En ole pariin vuoteen ehtinyt tehdä heinää kaikkialta arboretumin nurkista, kun on ollut muunlaisia hommia yllin kyllin. Nyt on kyllä ihan pakko etsiä aika vaikka mistä, sillä nokkoset huojuvat metsiköinä ja haavanvesat yltävät paikoin pariin metriin.  Saksankirveli pyrkii leviämään kuin kulovalkea.
Varsinkin ensi kuvan rinteentyven (entisessä peruna)pellossa, johon kyllä on istutettu karviaispensaita, kivikoivuja ja tuijaa, on ruohokasveilla vielä turhan monta neliötä vallata. Aiemmin siellä kasvoi runsaasti vattua, mutta nyt niiden aika on mennä. Olen jo toista viikkoa harjoittanut sirppi- ja leikkurihommia, ja luulenpa, että yhden viikon vielä siihen saa panna, että kaikki se löytyy, mitä on tarkoitus säästellä.
Tontin alueelta on löytynyt parisenkymmentä terhakkaa tammen tainta, joita myös pitää hieman siirrellä. Seuraavista ylempi on myrskyn tuhoaman talvitammen yksi jälkeläinen. Alemman kuvan tammi, joka kasvaa ylämäen näsiän naapurina, ei kuulu siirrettäviin, se on liian iso, lähes metrinen.

Tuohon ensikuvan alueeseen täytyy istuttaa nopeakasvuista rauduskoivua, sen taimia on tontilla luonnostaan. Ne kuivattavat ja köyhdyttävät alustaansa aikanaan. Kuukauden päästä pitää tehdä taimensiirtoja, että ehtivät hyvin juurtua ennen syksyä. Kunhan toivotut puuntaimet tulevat hieman isommiksi ja näkyvät vaivatta, voisi tilata vaikka trimmeriyksikön häärimään kerran vuodessa, jos ei jaksa sirpitellä.

Yläpuolella oleva mustakuusi Picea mariana kasvaa lähinnä viemäriojan ("Grand Canyonin") alapäätä, jossa se purkaa mahdollisia vesiään rinteeseen. Se viihtyy kosteammassa, aiemmat yritykseni kasvattaa tätä puuta kuivalla alapellolla epäonnistuivat.

Alapellon lehtikuuset sensijaan kasvavat hyvin. Nehän ovat risteymäyksilöitä, toisena luultavimmin japaninlehtikuusi Larix kaempferi kävyistä päätellen. Käpyjä tulee kaikkiin puihini vallan paljon!
Maa on vanhaa viljelymaata, joten sillä on kova kasvuvoima, varsinkin jos leikattu heinä jää lannoitteeksi. Kohta niin onkin tehtävä sirpitysalueillakin, sillä täyttämiseen sopivat kuopat alkavat olla jo reunojen tasalla. Niin suuria hyötykompostointipisteitä ei ole, että kaikki mahtuisi!

Erittäin hyvää kuuluu tontin ylälaidan palsamipihdalle Abies balsamea, jossa ei näy tänä vuonna ollenkaan ruostevaivaa. Sen ympäristö on nyt aika ilmava, ehkä ilman kosteus on niukempi. Taimi on lähes metrin.
Myös harmaapihta A. concolor kasvaa komeasti, se on yli puolitoista metriä. Tästä ylärinteestä kaadettiin jokunen kookas koivu pari vuotta sitten, joten nokkonen on lisääntynyt ja pihdan kasvu parantunut.

Tässä näkymää eräältä vanhalta jätekompostin kohdalta, talon alanurkan liepeillä, jonne istutin jokunen vuosi sitten kolme kartiotuijaa imemään liikoja ravinteita. Niiden välissä on tavallinen heisiangervo-pensas Physocarpus opulifolius, joka saa tuossa helposti kolmeen metriin yltäviä versoja. Ne myös helposti taipuvat aurauslumen  alla, joten oksasaksilla on siinä keväisin työtä! Kuolanpioni on lopettanut kukintansa, eteen on noussut punaisine kukkineen palavarakkaus Lychnis chalchedonica, jonka komeus taittuu rankemman sadekuuron seurauksena. Alimmainen kuva on saman kasvilajin Diabolo- versiosta talon seinustalla..