maanantai 22. heinäkuuta 2013

Luonnonkasveista kylässämme keskikesällä

Silloin ennen vanhaan, ennen heinäpaalaimien aikaa ruvettiin juhannuksesta katselemaan heinäpeltojen ja pientareiden kehitystä sillä silmällä, koska päästäisiin heinäntekoon. Se merkitsi sitä, että heinä oli saavuttanut täyden korkeutensa ja alkoi tähkiä. Tuollaisena saatava rehu kuivi hyvin seipäillä tai haasioilla, kun varressa oli jo vankkuutta. Kuivattu heinä jäi ilmavaksi latoihin vietäessä eikä homehtunut. Olisi pidetty sulana hulluutena, jos joku olisi kertonut tulevaisuudessa säilöttävän heinää niin, että tuore ruoho kääritään tiukkaan rullaan ja vielä haihtumisen estävä kuori päälle!

Alapellon entisellä perunamaalla on nyt ketokasvistoa puiden lomissa, pääosassa kylvetty heinä punanata Festuca rubra ja paikalle levinneitä piennarkasveja, kuten päivänkakkara, särmäkuisma, paimenmatara, huopakeltano ja ruusuruoho. Kuva on otettu 06 07 2012.
Meidän kylässämme vielä 1940-luvulla olivat maisemat hyvin avoimet, ei metsiä tai pensaikkoja missään, koska kaikki kuivan heinän keruuseen sopivat alueet niitettiin. Piennarkasvit olivat paljon matalampia kuin nykyiset. Melkein joka talossa oli lehmä tai pari maidon ja voin tuottamiseen. Esimerkiksi nykyinen Mullikkamäki oli tarkkaan niitettyä, samoinkuin hautausmaiden vielä tyhjät osat. Tällaisista maisemista ei nykyisin tahdo osata uneksiakaan! Avoimuutta saadaan vain ruohonleikkurein ja tienvarsiin Destian piennarniitoin.
Puunkaadon tuomaan aukkoa ylämäen metsikössä pääsevät täyttämään pujo, nokkonen, kultapiisku ja hiirenvirna. Kuva tänään.
Nurmitädykkeen yhtenäistä kasvustoa lehmuksen varjossa. Kuva tänään.
Yläpeltoni alueelle, jossa valtapuuna on koivu Betula pendula, on kehittynyt puiden lomaan korkearuohoista niittyä, siellä päällimmäisinä heiluvat koiranputki Anthriscus sylvestris ja laidunheinän siemenseoksissa tullut koiranheinä Dactylis glomerata. Runsaasti on vielä nokkostakin Urtica dioica. Siellä jylläävät myös myyrät, maa on muotoutunut kumpuiseksi lukuisten eri ikäisten kekojen ja tunnelien takia. Luonnonkasveista mainittakoon lisäksi mm. metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum, vattu Rubus idaeus, maitohorsma Epilobium angustifolium, heinätähtimö Stellaria graminea ja nurmitädyke Veronica chamaedrys. Varpuja ja aitoja metsäkasveja ei ole, ja jos tulee aukkopaikka, siihen pesiytyy nokkosten ja pujon Artemisia vulgaris lisäksi vesiheinää Stellaria media tai harakankelloa Campanula patula.
Paimenmataran valloittama ylämäen pellon puiden tyvi. Tätä aluetta on viljelty viimeksi 1950-luvulla, jolloin se oli mm. perunamaana ja sen jälkeen heinäpeltona. Peltoon kylvettiin ulkomailta tuotettua timoteinsiementä, jolloin herbaariooni eksyi Rudbeckia hirta. 1970-luvulla viljelyn jatkeeksi sinne ilmaantuivat vuoristolaiskarviaiset ja mustaherukat, jotka sieltä vieläkin löytyvät. Kuva on tältä päivältä.
Aloimme istuttaa pieniä koivuntaimia yläpellolle 1980-luvun puolivälin tienoilla sikäli, kun niitä löytyi mansikkapenkeistä. Koivujen onnistuikin saada yliote pellolle kehkeytyneestä mahtavasta villivattu-nokkos-pujoviidakosta. Osa nopeasti isoiksi puiksi kasvaneista koivuista on kaadettu, osa vielä verhopuina taimikokoisille. Uusia koivun luontaisia taimia ei metsiköstä ole löytynyt, sen sijaan ilmaantuu vuosittain useampia uusia tammen taimia. On myös istutettu havupuun taimia. Jokunen koivuntaimi löytyy kukkapenkeistä, suuret määrät ison avoviemärin ylärinteistä. Naapuritontilta on alkanut ilmaantua myös haavan juurivesoja, jotkut ovat jo puun kokoisia.

Mikäli en mitenkään hoitaisi kitkemällä tai leikkaamalla, yläosa tontista muuttuisi aika pian haavikoksi, sillä haapojen juuret ovat hyvin laajalla. Joka vuosi saa poistaa kymmeniä ellei satoja taimia, eikä yksi vesominen riitä, jos sen tekee ennen elokuuta.

1960-luvulla, kun olin juuri valmistunut biologiksi, kylämme aukeilla alueilla kasvoi mm. keltamataraa Galium verum ja mäkitervakkoja Lychnis viscaria. Myös ketoneilikka Dianthus deltoides oli tuttu kasvi kissankellojen Campanula rotundifolia kanssa kuivilla pientareilla. Näitä oli aiemmin myös omalla tontillani, mutta viime mainittua lukuunottamatta nykyisin tässä ei kasva niistä luonnostaan yksikään. Mäkitervakkoja olen kyllä siirtänyt useammankin kerran alapellon keto-osastolle, mutta niiden kasvu on melko vaivalloista. Kun olisi lampaan pikku turpa nyhtämässä heinät tervakkojen naapurista! Meillä oli omiakin lampaita 1950-luvulla, jotka laidunsivat yläosassa tonttia omassa siirrettävässä aitauksessa, ketassa. On ollut ilahduttavaa havaita, että mäkitervakko on löytänyt sopivaa luontaista kasvupaikkaa maantien toiselta puolen sähkölinjan alta, muuntajan liepeistä, johon tulee paljon hautausmaan parkkipaikan aurauslumia ja sen mukana hiekoitusmursketta.

Peurankellot, kuvattu 06 07 2011 omasta puutarhasta.
Leikatulla tien puolen puutarhan alueella voi ketokasveista sanoa hyötyvän vain peurankellon Campanula glomerata, joka on pesiytynyt kukkapenkkeihin ja tekee paljon siemeniä ympäristöönsä. Myös nurmikohokki Silene inflata, nurmitädyke Veronica chamaedrys ja niittyhumala Prunella vulgaris voivat hyvin, ensinmainittu kukkapenkeissä, muut leikatun ruohon osakkaina. Muinainen ketoasukas hiirenvirna Vicia cracca on alkanut löytää paikkansa pensaikoissa, joissa se kasvattaa metrikaupalla versoa ja peittää yläpinnat sitten violetein kukin. Samantapaista taktiikkaa harrastavat myös keltakukkainen niittynätkelmä Lathyrus pratensis ja valkokukkainen ahomatara Galium boreale, vaikkakaan eivät saavuta hiirenvirnan korkeuksia.
Jokunen ahomatara vielä kukkii. Sen kukinto on suppeampi ja kukat suuremmat kuin paimenmataralla. Kuva on maantienvarresta tänä aamuna.
Heinänsiementen käyttö pelloissa on tuonut kylälle itäistä perua olevan nurmikaunokin Centaurea phrygia, joka kukkii parhaillaan. Sen leviäminen tapahtui 1800-ja 1900-lukujen vaihteessa ilmeisesti itäsuomalaisten heinänsiemenviljelysten kautta. Tuo kasvi on jo keski-Euroopassa huippuharvinaisuus. Kun joskus 1990-luvulla minulla oli stipendiaattivieraana berliiniläistutkija Hanna Köstler, meidän täytyi pysähtyä Janakkalan maisemissa monta kertaa, kun tämän kasvin ihailua oli aivan pakko harrastaa! Hanna oli myöhemmin ikikiitollinen kirjeestäni, jossa lähetin hänelle tiedostot tässä kylässä silloin kasvaneista luonnon- ja puutarhakasveista, kun emme voineet hänen matkojensa takia käydä Iitissä. Vierailu osui sellaiseen aikaan elokuulla, että koulut jo olivat alkaneet, ja olisin voinut tehdä matkaa tänne vain viikonloppuna.
Nämä nurmikaunokit on kylläkin kuvattu Kärkölässä, Huovinpuiston niityltä 2007.
Muita heinänviljelyn peruja ovat nykyisin golfkentän laitamia koristavat runsaat ja komeat ahdekaunokit Centaurea jacea, joita puolestaan alunperin tuli saksalaisen tai pohjoismaisen timotein siementen mukana, mutta sittemmin myös länsisuomalaisten siementen, kun olivat pesiytyneet puna-apilapeltoihin. Oman tonttini ahdekaunokit ovat siirrettyjä kukkapenkkiasukkaita.
Lähikuva on otettu 19 07 2012 .
Tänään kuvattuja Harjanmäen tienvarsiesiintymän ahdekaunokkeja.
Samoin tuli heinänsiemenissä paimenmataraa Galium album, joka nopeasti valtasi alueita, se on nykyisinkin yleisimpiä tienvarsikasveja avoimilla kohdin ja kauniskin, kukkiessaan valkoisena vaahtona kesäkuussa. Harmi kyllä, se risteytyi keltamataran kanssa joutuin, tuloksena eri asteisia vaaleankeltaisia ja tuoksuttomia piennarmataroita G. x pomeranicum, niin että aitoa keltamataraa ei juuri näiltä tienoin löydä.

Idänukonputken sateessa taipunut edustaja isonkiven liepeeltä ylämäeltä. Kuva tänään.
Jos mietitään jokapaikan kasvien vuohenputki Aegopodium podagraria ja koiranputki Anthriscus sylvestris lisäksi harvinaisempia putkikasveja, niin omalle kylällemme tyypillinen kasvi on korkeana parhaillaan kukkiva ja kovin karhea idänukonputki Heracleum sphondylium ssp sibiricum, jonka kukinto on kellanvihreä. Se on lähisukua kiusallisen hyvin leviävälle ja vaikeita allergiareaktioita tuottaville jättiputkille, mutta on rehevyydessään paljon vaatimattomampi. Pientareihin on juuttunut myös pari muuta pienempää, nimittäin pukinjuuri Pimpinella saxifraga ja kumina Carum carvi. Ne kukkivat vasta keskikesän jälkeen, kun alussa mainitut isot valkoiset ovat lakanneet ja ovat kellastumassa. Kuminan erottaa tietysti hajusta, mutta sen kaikki lehdet ovat tillimäisen hienoliuskaisia, ja pukinjuurella alimmat lehdet ovat leveäliuskaiset.

Vielä on mainittava, että nykyisin ei juuri enää nähdä ennen niin yleistä matalaa pikkuheinää tuoksusimake Anthoxanthum odoratum, tai niittymaarianheinää Hierochloe hirta ssp hirta, joita vielä 1990-luvulla kasvoi yläpellon laiteessa. Juolavehnä Elymus repens ja nurmipuntarpää Alopecurus pratensis sentään näyttävät harvoilla tähkillään pensaikoista, että elossa ollaan!

3 kommenttia:

  1. kiitos tästä erittäin mielenkiintoisesta postauksesta, nyt tiedän kenen puoleen kääntyä, jos tulee ongelmia jonkun kasvin tunnistamisessa!

    VastaaPoista
  2. Maarianheinää oli vielä joitakin vuosia sitten haavikon alareunassa, nyt en enää kahteen kesään ole sitä nähnyt.

    VastaaPoista
  3. Meidän tontin puolelta maarianheinien aika päättyi vesijohdon kaivamiseen 2002, sillä kohdin oli se pikkuesiintymä. Enemmän niitä oli Pulkansuon niityllä kulleroiden kanssa, mutta sekin on mennyttä aikaa, kun tilalla on nykyisin täyttömaan männikkö.

    VastaaPoista