tiistai 11. elokuuta 2020

Elokuuta eletty jo kolmannes


Kohta on kuukausi siitä, kun laitoin edellispostauksen. Silloin olin juuri saanut koulintavaiheen tehtyä köynnöskrasseille, ne nököttivät orpoina kuin koulualokkaat ihan liian isossa ruukussaan. Eilen päättyi niiltä alakoulu, ensimmäinen kukka on avautunut!


On eletty ihan kunnon kesää, lämpimiä kesäpäiviä jonoksi. Viime viikolla oli jo elokuun hellekin muutaman päivän, ensi viikolla on odotettavissa jatkoa. Nyt on työilmojen aika, on noin +20 C pinnassa, tuulee ja pilviäkin ainakin toisinaan. Metsät ovat tänä vuonna pursunneet mustikoita, suot lakkoja. Kansa on saanut hieman ansaitsemaansa korvausta oudoista rajoitetuista oloistaan koronan takia. Kesähän on meidän leveyspiirillä muutenkin aika lyhyt, ja monien suunnitelmat ovat supistuneet hienoihin kotimaan matkoihin.


Herukkasato alkaa olla korjattuna, odotellaan seuraavaksi karviaisia. Huvimaja-kirsikkaakin tuli sen ensi satona sen verran, että muutamat maistiaiset on koettu. Heinäaikaa tuntuu sen sijaan piisaavan. Useampia kertoja on nähty ruohonleikkuri vaeltamassa käytävillä toistenkin kuin itseni lykkimänä, viimeksi tällainen ilo oli vävy-Jarin toimesta sunnuntain iltapäivällä. Helenalla ja Ullalla on myös ollut aikaa sellaiseen.


Trimmeri on nyt otettu haltuun korkean heinän voittamiseksi, kun ensin Ulla sitä käytti muutama viikko sitten ja kehui hyväksi, niin jo itsekin uskalsin ryhtyä sen kanssa huseeraamaan. Sirpin kanssa selkä väsyy nykyisin liikaa, jo ajatuskin nostaa hikeä otsalle. Niinpä huoltotien yläpuolinen rinneketo, sarka on myös tullut heinänkorjuun kohteeksi, enää on kuivan massan haravointia odottamassa. Siinä on paras kellokukkien kasvupaikka, varsan- ja peurankelloja. Ne olivat jo muuttuneet ruskeiksi korsiksi.

Ajettujen polkujen syrjiä saa hieman levittää, ja marjapensaiden ja istutusten ympäryksetkin menevät sanamukaisesti hetkessä. Akku nimittäin kestää vain 20- 25 minuuttia, joten se on melkeinpä huvia. Saman tunnin aikana ehtii kävelyttää pikaisesti koiran, ryhtyä trimmaukseen ja taas kierrellä koiran kanssa tarkastelemassa tulokset.


Nyt on alkanut tarhaukonhattujen Aconitum x stoerkianum kukinta, metsäkultapiiskut Solidago virgaurea myös muhkeina peltomullalla kasvaessaan. Päivänsilmä Heliopsis helianthoides jaksaa puskea vartensa joka vuosi jo heinikoksi muuttuneesta taimimaasta (nimet kuvajärjestyksessä).


Parina kesänä on löytynyt vuosia piilossa asunut mantsuriankasvikin, Sedum, jonka lajinimi on unohtunut. Sain sen samaan aikaan 1990 -luvulla kuin lehtikuuset ja koreansyreenitkin. Sen kukka pysyy lähes valkoisena. Kasvupaikka on ollut koko ajan sama äiti-Elsan syysasterien seurana muinaisessa tulppaanipenkissä, jonka laadin suuren laakean kiven viereen, ettei sitä vahingossa ajettaisi heinänä. Asterit kukkivat yleensä vasta lähempänä lokakuuta, jotkut myöhemmin ostamani valkoiset lipputangon penkissä eivät ole ehtineet alkaakaan, kun hallayöt ne sammuttavat.


Tällaisen pehkon olen nyt saanut aikaiseksi, kun yritän saada voittoa marjatuomipihlajasta katkaisemalla sen aina keväisin.  Nyt ei ollut tänä keväänä sahaa, vain voimasakset, joten jäi vähän eri pitkiä tynkiä. Korvaukseksi kasvi on päättänyt tuottaa myös maan päällä luikertavia sivuversoja isot laumat. Tämän pensaan marjat ovat niin mieluiset räkättien mielestä, että ensimmäisenä siihen mennään. Toisaalta marjojen maku oli minulle ihan pettymys, olivat mauttomia kuin isotuomipihlajan marjat.


Etupihan ruukussa jo viime vuodet talvehtinut punatähkän Liatris spicata valkokukkainen versio on alkamassa kukintaansa. Oranssikeltanolla Pilosella aurantiaca  puolestaan on menossa varmaan  finaali, se on kukkinut jo kaksi kuukautta.