tiistai 27. elokuuta 2013

Kesän viimeisiä päiviä eletään

Teoriassa, sillä päivälämpötilat ovat vielä varsin hyvät, yli +20:n ja yötkin, muutamaa viimeistä lukuunottamatta olleet yli +10 asteen. Niinpä ruoho kasvaa! Korkeapaine on nyt antanut kuivia päiviä, vaikka yöt ovat tietysti elokuun tapaan pitkälti kasteisia. Kallionauhus Ligularia dentata on kukassa, ja pallohortesia ja punaiset leimut antavat taustaa!
Päädyin pienentämään pyykinkuivaukselle varattua tilaa, kun kerralla kuivatettavaakin on vähemmän, joten viikonlopulla siirrettiin entiset metalliputkista tehdyt orret tästä ruohikolta autotallin seinälle odottamaan.  Vaikka kaavailen uuden yksijalkatelineen tuomista myös tähän, maa olisi sopivaa viljelykäyttöönkin, kun se on multavampaa kuin pellolla, ja vesipiste on lähellä. Ruskehtavat pensaat kuvan keskiosassa ovat lehtiruosteen vaivaamat musta- ja viherherukka. Tässä aukossa kasvoi 1980-luvulla vanhempieni istuttamia mustaherukoita, jotka olivat saaneet vaivoikseen mahtavat elämänlankamassat.
Karhunvattuja pääsee nyt poimimaan. Harmi, että sen varret ovat niin mieluisaa jänisruokaa. Kaikki lumenpäälliset versot syödään oitis. Satoa näyttää tulevan vain pariin kolmeen vahingossa maanpintaan jääneeseen alaoksaan. Myös kriikunat alkavat kypsyä.
Vaikka punaherukkain poiminta alkoi jo kuukausi sitten, saatiin meidän pohjoiseen kallistuvan rinteen pensaista vielä kunnon mehumarjaa viikonlopulla. Pieniä ja punaisia vuoristolaiskarviaisia on syöty jo kolmatta viikkoa. Niitähän en säilö, koska satokausi yleensä on pitkä, vaan ne ovat mukavaa hedelmäinkorviketta punaherukkain jälkeen. Tänä vuonna varmaan tulee ennätys marjansyönnin kestossa!

Juhannuksen jälkeen kompostille haudatut Rosamundat ovat olleet kukalla jo muutamia päiviä!
Sisilialaispavut jatkavat pulskistumista, onneksi on ollut kuivahkoja ilmoja!
Muutamia kuvia sisäkukkaosastolta kesän päättyessä:
Carl Larssonin pelakuulla on kaksi jälkeläistä, jotka tein pistokkaina keväällä. Alkuperäinen kukkii kolmella kukinnolla, myös toisessa pistokkaassa on nuppu.
Perhosorkidea Phalaenopsis jatkaa edelleen toista kukintaansa, vieressään yksi kolmesta purppurakäenkaalin Oxalis triangularis uudesta ruukusta, jotka kaikki intoutuivat elokuussa paljoon kukintaan.
Kuparilehti Episcia on päättänyt antaa anteeksi toukokuun 2012 Islanninmatkani! Kasvi meni reisun aikana, alkukevään viileydessä autotallissa ollessaan ihan heikkoon kuntoon, ja sain isosta yksilöstä jäämään henkiin vain yhden latvan, joka pääsi toipumaan muun paikan puuttuessa Larssonin pelakuun kanssa samaan ruukkuun. Istutin sen nyt keväällä omaan amppelipottiinsa, ja kiitokseksi on syntynyt lähes kymmensenttisiäkin lehtiä ja paljon kukkia!  Minulla tämä on jo historiallinen kasvi, kymmeniä vuosia kotona kasvatettu.
Kukkapenkkien asukkaat ovat pääosin lopettaneet, eloa tulee nyt ruukkujen samettikukista Tagetes, jotka ovat tulleet ahneiksi vedelle, kun multa on juurta täynnä. Vedenkanto kuuluukin nyt askareisiin, vaikka ilma olisi pilvinenkin, aurinkoisina päivinä jopa kaksi kertaa.
Ulkona kesää viettäneet kirjopeipin Coleus blumei pistokkaat, joita sain naapurista, ovat tykänneet kasvupaikastaan paljon. Kohta tulee aika nostaa nekin sisätiloihin, jos yöt menevät viileämmiksi.
Onneksi punaiset pelakuut alkoivat uuden kukkakauden. Samettikukista saa olla nyppimässä jatkuvasti vanhoja kukkia pois, sillä ne alkavat pian homehtua.

Mutta mitä näinkään tänä aamuna! Lehmuksen lehti on alkanut kellastua, ja perhoangervo Gillenia on vaihtanut latvaansa ruska-lookin....

tiistai 20. elokuuta 2013

Lämmintä loppukuuta kuitenkin

Keltakosmoskukka runsaimmillaan! Taimilla oli lyhyt esikasvatus, ja panin ne tähän avomaan kasvupaikkaan muutaman samettikukan seuraksi.
Pääosa kuvista on tältä päivältä, jokunen pari päivää aiemmin. Ennustetusta ilmojen viilenemisestä ei vielä näy merkkejä. Saadaan lauhoja lounaisia ilmamassoja, jotka pitävät suhteellisen kosteuden aika korkeana ja tuovat mukanaan perhosvierailijoita muualta. Eilen näin tämän kesän ensimmäisen amiraalin pihalla, nokkos- ja sitruuna- ja neitoperhosten seurana.

Vasemman laidan multaiselta näyttävä osa on suuren norjanangervon tyveä, ja sen terävä kärki keskustassa on alasleikattu kituva mustaherukka.
Tuijain välissä on pienennetty heisiangervo ja kaatuilevia harmaamalvikkeja. Niille ehkä viritän ensi keväästä alkaen kunnon tukijärjestelmän. Tuo punamarjainen perenna oikeassa laidassa on lännenkonnanmarja Actaea rubra.
Tämä kuvakulma on keskimmäisestä kuvasta hieman vasemmalle, siinä on alas raivattu lumimarja, jota olen kurittanut jo ennenkin, mutta parina vuonna unohdin ja taas oli pöheikkö valmis. Katkaisin myös tässä oikeassa laidassa olevan tammen, kun se oli vielä pieni ja helppo poistaa. Puu oli umpeenhomehtunut joka kesä.
Kukkavarsien korjaamista on nyt aika paljon, kun kuihtuneet varret mustuvat ja alkavat homehtua. Niiden ohella olen ottanut myös voimasakset käyttöön ja pienentänyt pensaita tai peräti raivannut niitä kokonaan alas. Jos tulee paljon lunta, tiuhat pensaat taipuvat maahan, ja silloin työ on keväällä kaiken kiireen keskellä kuitenkin edessä.
Kyytiä ovat saaneet jo pihasyreeni, lumimarjat, heisiangervo, eräät herukat ja ruusut, mutta suurin osa hommista on vielä edessä, kun vasta eilen poimittiin viimeisiä mehuksi meneviä punaherukoita. Oksakasa kasvaa alapihalla, siinä on hakettimelle töitä, kun hieman kuivahtavat! Tuskin tuo tuleva hake kuivaa syysilmoissa. Panen sen kompostikasan päällimmäiseksi, kun näin sellaisen Sarin puutarhablogin kuvassa. Jos keväällä tulee kompostin päälle kasvusäkki, niin pohja on siistimpi, kun se on hieman puiseva.

Olen hieman huolissani sisilianpapujen kohtalosta, kun on niin kosteata. Pelkään, että palkojen tuleentuminen muuttuu homehtumiseksi, ja mitenkä sitten käynee niiden uusia siemeniä odottavien toiveille? Nehän ovat härkäpavun Vicia faba eräs kanta, jolla siemenet ovat jättisuuret keltaiset pyöreät ja littanat. Sadetta ei nyt ole kyllä luvassa lähipäivinä, vaan peräti korkeapainetta, mutta sellaisiakin aikoja muistan, että on tullut pitkäaikaisia sumuisia päiviä. Palkoja on kehittynyt runsaasti. Toissapäiväinen naapurin vierailu toi esiin näkökulman, että jos katkaisisi kasvista latvan, niin se paremmin kypsyttelisi näitä jo syntyneitä palkoja. Teinkin niin muutamalle kasville, jotka jo valmiiksi olivat pitkin maata taipuneita.

Alapellon maantienvarren osasto on alkanut elää uutta elämää. Kun näin isosta puutarhasta tulee paljon kasvijätettä kesän mittaan, niin kompostointialuekin tulee olla vähintään kolmen keon kokoinen toimiakseen tyydyttävästi. Poistin lahonneen lauta-aitauksen loppuun kypsyneestä kasasta, jotta mullat saa siitä helpommin kärryyn. Näitä seinäkkeitä on siirrelty tontilla jo useaan kohtaan keon tultua mittaansa.
Olen myös suunnitellut, että enää noita lautaseiniä ei rakenneta, vaan korvataan Agrimarketin teräksisillä tolpanjaloilla, joihin 2x2 nurkkapylväät, ja niihin sitten kiinni jotain siistiä aitaa. Luulen, että sellaisen pystyy tekemään naisvoimallakin.... Sarin puutarhablogin kompostikeoillakaan ei näkynyt turhia lauta-aitoja.
Tuo kuvassa vasemmalla oleva keko on kasvanut kolme kesää, ja luulenpa, että sen korkeus alkaa olla jo tarpeeksi mittava, se on nyt noin metrin, mutta tietysti alenee talvella. Ensi keväänä on alettava uutta. Entisen keon päälle kasvusäkki tai kaksi kurpitsojen kasvattamiseen. Ja ehkä itäneitä perunoita jääkaapista. Multa, jota näistä omista komposteista saadaan, on aivan mahtavaa!

Tästä alueesta, johon nyt tuijat istutin, raivasin hiljattain pois vadelmamaan, ja nuo mullosalueet vasemmalla ovat tänään täydennettyä sitä työtä. 
Päädyin sellaiseen ratkaisuun, että rajaan tätä kompostialuetta korkeammilla kasveilla, ja niiden ensimmäiset ovat nyt paikallaan, nimittäin istutin tänään kolme kartiotuijaa. Kunhan syksy vielä etenee, siirrän korkeampia perennoja niiden liepeelle. Tuo syyspäivänhattu Rudbeckia laciniata siinä jo onkin, ja muitakin näin korkeita on, esim. kompassikukka Silphium perfoliatum ym. tässä lähistöllä. Jos ja kun tienäkymä avautuu enemmän kevyenliikenteen väylän teon takia (tontin rajalla oleva syreeniaitani häipynee), niin haluan esteetikkoja varten näkösuojaa.

Syreeniä ei nyt muuten olisi tarvinnut pienentää, mutta kun tässä talon viereisellä tasanteella on jätevesikaivo, joka pitää kohta tyhjentää, niin oksia ja vesoja piti poistaa niin paljon, että siinä sopii toimimaan. Harkkotiilen päälle vuosi sitten nostettu sementtityö lintujen juoma-astiaksi löytyi raivauksen yhteydessä, hyvin oli piiloutunut, kun koko kesässä ei näkynyt, vaikka siinä oli taimien koulintapöytä metrin päässä.
Kun on lämmintä ja kosteutta riittää, nurmikon hoitoakin on ihan harrastettava. Ruohonleikkuukone saa tuuletusta, kun sitä lykkii tontilla monena päivänä viikosta....

Viime viikolla hain kolme hopeasyysvuokon Anemone tomentosa 'Robustissima' tainta autotallin seinustan raivatulle tyhjiölle. Kun astutaan autosta, niin tämä kohta on ensimmäisenä näkyvillä. Siinä kasvoi hillittömästi aikaisemmin kelasköynnös Celastrus orbiculatus, se oli ihan pakko poistaa, koska halusin, että autotallissa on katto jatkossakin. Kanaverkon kohdalla on seinälle naulatut puiset kiipeilytuet, mutta seuraava kasvi, ruusunätkelmä Lathyrus latifolius, jonka pikkutaimia siihen istutin myös, toivottavasti on katolle armeliaampi. Ainakin se on ruohovartinen, joten kasvu alkaa vuosittain alusta.

maanantai 12. elokuuta 2013

Puiden kasvua arboretumissa

Tarjoilen sunnuntain lyhyen sadekuuron kiillottamia kuvia eräistä puuvartisista kasveistani, toiset pidemmän aikaa tontilla kasvaneita, mutta kaikki kuitenkin alle 25 vuoden ajan. Ensimmäisenä otos on autotallin takaa, jossa vasemman puoleisena purppurakuusi Abies amabilis, joka ensimmäiseen kymmeneen vuoteen ei rohjennut tehdä muuta kuin lumen alle jäävää oksistoa. Päädyin jo ajatuksiin, että poistan moisen huonosti viihtyvän yrityksen, ja leikkasin haudan havuiksi alimmaisia oksia aika nipun.
Kuinka ollakaan, niin seuraavana vuonna puu alkoi kasvattaa kunnon johtoversoa ylöspäin! Vuosittain on tullut lisää runsas puoli metriä korkeutta. Mitään paleltumavammoja ei ole ollut näkyvissä. Muut saman lajin yksilöt ovat tehneet latvaa alusta asti. Jonkinlainen ruoste vaivaa kaikkia kolmea purppurakuustani, sitä esiintyy edellisvuoden neulasissa.
Alemmassa kuvassa on rhodon seurassa viihtyvä toinen yksilö, josta ruoste hyvin näkyy.

Samassa ylemmässä kuvassa on kaksi mongolianvaahteraa Acer ginnala, vasemmanpuoleinen, pienempi on vanhempi, se on itse kasvatetusta taimesta alkanut. (Sain sen keväällä itäneenä pikkutaimena kesäkuussa Lepaalta.) Oikeanpuoleinen on Harvialan taimitarhalta viime vuosikymmenellä hankittu, ja kasvaa nopeammin, ja kärsii isosta lumitalvesta, olen joutunut poistamaan siitä lohkeilleita oksia useampiakin.
Etualan matala pensas on seppelvarpua Stephanandra incisa, joka käsittää kolme tainta. Oksat ovat kaarevia ja juurtuvat latvoistaan, joten pensasmassa tulee tästä paisumaan, jollei laitimmaisia oksia leikkaa reippaasti.

Eräät ensimmäisistä puuntaimista on navetan lytistämisen jälkeen istutettu raunioiden täyttömaalle. Ne ovat keskialassa kasvava metsälehmus Tilia cordata, jonka taimi on Janakkalasta ja sen takana vasemmalla saarni Fraxinus excelsior, jonka taimi puolestaan on Hattulasta, molemmat luonnon siementaimia. Lehmuksestakin on joutunut poistamaan alimmaisia oksia monta kertaa, kun ylöspäin ei ole ollut kovin suurta kiinnostusta. Saarnelle ei ole tarvinnut tehdä mitään, ja sen takia olenkin tuonut useampiakin saarnia tontille!

Näiden edellisten taakse jää täyttömaatasanne, jossa kasvaa kaksi kivikoivua Betula ermanii, jotka molemmat ovat kasvaneet vinoon. Ilmeisesti täyttömaa on hieman liikkunut. Kivikoivuja on tontilla enemmänkin, ja ne eivät ole kovin kauniita puita, koska kevätkylmät palelluttavat latvat helposti, tuloksena enemmän risukasaa muistuttavia tuloksia. Siinäkin sitten saa oksasaksi käydä poistamassa liian tiuhaa pikkuoksistoa. Vasemmanpuoleinen ei ole osannut päättää, montako runkoa tarvitaan, ja leikkuun tuloksena siinä nyt on kolme. Muut kivikoivut tekevät runkoa paremmin. Näidenkin puiden kohtalo vielä epävarma, eivät ole mitään kummoisia kaunistuksia.... Taustalla olevaan luiskan reunaan on istutettu koreansyreeneitä Syringa wolfii.


Alapuutarhan suurin tammi, joka on myös Janakkalasta, on tehnyt tänä vuonna ennätyspaljon terhoja! Harmi, että tämä puu on kovin herkkä homeelle, monina kesinä se peittää koko puun. Puun jälkeläisiä on tontillani muutama, ei niin kiinnostavan näköisiä tänä vuonna!
Molempien korkeus on nyt jo puolentoista metrin tienoilla, ylimmät oksankärjet lehdettömiä ja kaikissa lehdissä hometta. Kumpikin puu kasvoi pitkään "risukasaa" ja vain vaakasuuntaisia oksia, ja niitäkin on siis jouduttu runsaasti muotoilemaan oksia poistamalla.
Onneksi tammia on muitakin alkuperiä. Kaadetun talvitammi-tyyppisen puun jälkeläisiä on useampiakin, ja naapurin tammen terhoista kasvaneita myös. Tammi menestyy taimena hyvinkin varjoisassa paikassa, vaikka kasvaa hitaasti alkuun. Yksi on vakaasti päättänyt kasvaa tuomen oksien alla, useammat pensaiden oksien kätköissä.
Tämä taimi kuuluu toiseen rotuun, se kasvaa ylämäellä idänpunaherukan ja näsiän naapurina. Luultavasti terho on tullut Hutrin puusta, sinne ei ole matkaa kuin parikymmentä metriä.

Turun kasvitieteellisestä puutarhasta 2008 tuotu hevoskastanja Aesculus hippocastanum on kasvanut jo lähes metriin. Sen paras kasvuvuosi on ollut tänä vuonna, melkein puolet lisää pituutta. Tontilla vanhastaan ollut iso yksilö alakuvassa on puolestaan tehnyt ennätyspaljon hedelmiä.
Sen emopuu on kesäkahvilan tontilla maantien laidassa, ja kevyenliikenteen väylä, jota pian tehtäneen, tulee kunnioittamaan puuta, väylä on linjattu alemmaksi rinteeseen. Naapurin tontilla sen sijaan kaatuu useampikin puu, kun linjaa ei voi siirtää talon takia.
Omalla tontillani kasvaa oman puuni tuottama jälkeläinen, istutin sen alkuvuodesta kasvupaikalleen. Tämä ilmasto sopii lajille hyvin, ei ole nähty vaurioita talvesta eikä kesän kuivuudesta.

Alapuutarhan reunalla kasvaa jo useaan metriin ylennyt toinen metsälehmus, jolla myös on paljon alaoksia muistona nuoruusajoilta. Tämä taimi on kylältä alunperin, se oli alkanut kasvaa hautausmaan puutarhajätteen käsittelyalueella, josta pelastin sen silloiselle äitini vadelmamaalle. Marjakasvit ovat häipyneet aikojen kuluessa.

Mitähän mahtaa kuvan oikeassa yläreunassa kasvava magnolia tykätä, kun otin siitäkin viime viikolla alaoksat pois kokonaan. Kulkuväylä oli mennyt umpeen. Oli ilmaantunut onneksi hyvinvoivan näköinen voimakas latvan alku, melkein tyvestä lähtevä rungon haara, niin että kaipa siitäkin puu tulee. Vieressä oleva mustaherukka kituu selvästi, koska jättimalikan sienirihmastot ovat edenneet tälle kohdin. Voi olla, että herukantaimi siitä vielä poistetaan...

Wilman muistopenkissä kasvava ajaninkuusi Picea jezoensis on menestynyt hyvin tontilla. Se on tullut pikkutaimena viitisen vuotta sitten ja tähän kohtaan istutettu syksyllä 2011. Lähistöllä on kaksi muutakin yksilöä, ja kaikkien korkeus on jo runsaat puoli metriä.

Tontin lukuisat punalehtiruusut Rosa glauca eivät ole tykänneet näin kuumasta kesästä. Melkein kaikkien lehdissä on ongelmia, ja ne ovat alkaneet kellastua ennen aikojaan. Tämä kasvilaji on aika paljon leikkaushoitoa vaativa, sillä monet uudet versot lopettavat kasvunsa yhteen kauteen, homehtuvat ja kuivuvat pois. Vastapainoksi spontaaneja taimia tulee runsaasti....

Nyt ei ole enää tontilla jalavaa Ulmus glabra. Se on yläkoululaisille murhe, heillä on nimittäin jälleen pakollista kasvien keruuta, ja monena kesänä tonttini puu oli ainoa kylällä kasvava, josta käytiin hakemassa lehti (jos yllettiin, sillä oksat olivat korkealla). Puu ei koskaan ollut ilman vaivoja, useina kesinä pääosa lehdistä tippui kääriäisten tai muiden hyönteisten ansiosta, ja oksiakin karisi paljon.

Maahan makaamaan jätetty rungon kappale puski kesällä kyljestään jälkiversoja, mutta tänä vuonna niihin ei tullut enää lehtiä. Toinen rungonkappale kuori kaikki kaarnansa keväällä, sen sijoituspaikka on patiolla istuinpenkkinä, joten nyt sillä voi huolettomammin istua.

tiistai 6. elokuuta 2013

Elokuun alun näkymiä

Kesäkuumat ovat kuulemma täällä viimeisiä päiviään, torstaista alkavat ennusteiden mukaan reippaat sateet ja ilmat viilenevät. On juhlistettu asiaa istumalla pihalla varjossa matonkudeleikkuun ääressä! Teresanruusu alkoi uuden kukkimiskauden, vai jatkoiko vaan entistä pienen paussin jälkeen?

Eläköön, yksi nimilappu löytyikin, kun pöyhin multaa taimien juurelta. Siinä luki juuri tuo mainitsemani Starfire-lajike.
Loppusesongin merkit ovat tässä: Leimukukat Phlox paniculata ovat kukassa jo meilläkin, tuo pienikukkainen maatiainen alapuutarhalla on kukkinut jo hyvän aikaa, mutta näistä yläpihan varjopenkin isokukkaisista on vasta yksi kukka auki. Nimilappu on tietysti kadonnut, mutta mahtoiko olla Starfire? Kuvassa näkyy tälle tunnusmerkillinen tummanpunalla sävyttynyt verson latvaosa. Ovat kasvaneet tässä elokuusta 2010 alkaen, ostin ne silloin Kausalan Agrimarketista.

Töyhtöangervon Aruncus dioicus töyhdöt ovat jo painavia siementen kypsyessä ja alkavat nuokkua, kohta maassa asti. Se kasvoi tässä paikassa niin suureksi, että parin metrin päässä kummallakin puolen ollut syyshortensia kuihtui pois. Pohjoisrajalla kasvava kaitaröyhytatar Aconogonon divarigatum on kasvanut halkaisijaltaan lähes parimetriseksi massaksi ja kukkii joka versollaan. Se on siirretty tähän alapellon kolmiopenkistä, kun tuli liian suureksi muiden joukkoon. Juurakko lohkeili silloin käsivarren paksuisena moniksi kappaleiksi, eikä kasvu ollut moneen vuoteen kummoistakaan, hyvä jos edes näkyi. Tämä on nyt toinen parempi vuosi, ja ehdottomasti komein sen koko oloaikana meillä.

Ensimmäinen viljelykokeiluni keltakosmoskukalla Cosmos sulphureus on avannut ensimmäiset kukkansa, varret ovat noin puolen metrin korkuisia. Yläpihan raikuvanpunainen väriminttu Monarda on puolestaan alkanut kukkia jo kaikilla versoillaan.
Elsan unikko Papaver somniferum on lakannut kukkimasta ja kohta ovat siemenet valmiina. Tässä kompostikehikossa näyttää olevan toistakymmentä pullukkaa valmistumassa. Taimet ilmaantuivat, kun pöyhin multakasan pohjia keväällä kukkaruukkuihin. Kuolanpionit Paeonia anomala ovat saaneet urakkansa ohi, ja tuppilot juuri aukeavat. Keskimmäinen kuva on siementaimi alemman kuvan pensaan juurelta. Ei uskoisi äidiksi ja tyttäreksi, mutta muistetaanpa, että kuolanpioni on risteymälajike, joten sen jälkeläiset voivat sen vuoksi ollakin erilaisia.

Lopuksi kuvia torjunnasta: Tänään olen levittänyt karkeaa ja hienoakin suolaa jättimalikan etenemissuuntaan ruoholle ehkäisemään sen puutarhanvalloitusta. Viime postauksen sienet kasvoivat yläkuvan alueessa. Toinen laajempi esiintymä on saavuttanut magnolian tyven, ja tästä löytyi kaikkiaan n. 5 metrin pituinen kaari sieniä.
Roundup-ruiskuttelu hävitti tarhavalvatin versot (yläkuva) tyystin, mutta jättitatar (alakuva) on sitkeämpi. Saapa nähdä, miten se tarina jatkuu...