Puiden kasvua arboretumissa

Tarjoilen sunnuntain lyhyen sadekuuron kiillottamia kuvia eräistä puuvartisista kasveistani, toiset pidemmän aikaa tontilla kasvaneita, mutta kaikki kuitenkin alle 25 vuoden ajan. Ensimmäisenä otos on autotallin takaa, jossa vasemman puoleisena purppurakuusi Abies amabilis, joka ensimmäiseen kymmeneen vuoteen ei rohjennut tehdä muuta kuin lumen alle jäävää oksistoa. Päädyin jo ajatuksiin, että poistan moisen huonosti viihtyvän yrityksen, ja leikkasin haudan havuiksi alimmaisia oksia aika nipun.
Kuinka ollakaan, niin seuraavana vuonna puu alkoi kasvattaa kunnon johtoversoa ylöspäin! Vuosittain on tullut lisää runsas puoli metriä korkeutta. Mitään paleltumavammoja ei ole ollut näkyvissä. Muut saman lajin yksilöt ovat tehneet latvaa alusta asti. Jonkinlainen ruoste vaivaa kaikkia kolmea purppurakuustani, sitä esiintyy edellisvuoden neulasissa.
Alemmassa kuvassa on rhodon seurassa viihtyvä toinen yksilö, josta ruoste hyvin näkyy.

Samassa ylemmässä kuvassa on kaksi mongolianvaahteraa Acer ginnala, vasemmanpuoleinen, pienempi on vanhempi, se on itse kasvatetusta taimesta alkanut. (Sain sen keväällä itäneenä pikkutaimena kesäkuussa Lepaalta.) Oikeanpuoleinen on Harvialan taimitarhalta viime vuosikymmenellä hankittu, ja kasvaa nopeammin, ja kärsii isosta lumitalvesta, olen joutunut poistamaan siitä lohkeilleita oksia useampiakin.
Etualan matala pensas on seppelvarpua Stephanandra incisa, joka käsittää kolme tainta. Oksat ovat kaarevia ja juurtuvat latvoistaan, joten pensasmassa tulee tästä paisumaan, jollei laitimmaisia oksia leikkaa reippaasti.

Eräät ensimmäisistä puuntaimista on navetan lytistämisen jälkeen istutettu raunioiden täyttömaalle. Ne ovat keskialassa kasvava metsälehmus Tilia cordata, jonka taimi on Janakkalasta ja sen takana vasemmalla saarni Fraxinus excelsior, jonka taimi puolestaan on Hattulasta, molemmat luonnon siementaimia. Lehmuksestakin on joutunut poistamaan alimmaisia oksia monta kertaa, kun ylöspäin ei ole ollut kovin suurta kiinnostusta. Saarnelle ei ole tarvinnut tehdä mitään, ja sen takia olenkin tuonut useampiakin saarnia tontille!

Näiden edellisten taakse jää täyttömaatasanne, jossa kasvaa kaksi kivikoivua Betula ermanii, jotka molemmat ovat kasvaneet vinoon. Ilmeisesti täyttömaa on hieman liikkunut. Kivikoivuja on tontilla enemmänkin, ja ne eivät ole kovin kauniita puita, koska kevätkylmät palelluttavat latvat helposti, tuloksena enemmän risukasaa muistuttavia tuloksia. Siinäkin sitten saa oksasaksi käydä poistamassa liian tiuhaa pikkuoksistoa. Vasemmanpuoleinen ei ole osannut päättää, montako runkoa tarvitaan, ja leikkuun tuloksena siinä nyt on kolme. Muut kivikoivut tekevät runkoa paremmin. Näidenkin puiden kohtalo vielä epävarma, eivät ole mitään kummoisia kaunistuksia.... Taustalla olevaan luiskan reunaan on istutettu koreansyreeneitä Syringa wolfii.

Alapuutarhan suurin tammi, joka on myös Janakkalasta, on tehnyt tänä vuonna ennätyspaljon terhoja! Harmi, että tämä puu on kovin herkkä homeelle, monina kesinä se peittää koko puun. Puun jälkeläisiä on tontillani muutama, ei niin kiinnostavan näköisiä tänä vuonna!

Molempien korkeus on nyt jo puolentoista metrin tienoilla, ylimmät oksankärjet lehdettömiä ja kaikissa lehdissä hometta. Kumpikin puu kasvoi pitkään "risukasaa" ja vain vaakasuuntaisia oksia, ja niitäkin on siis jouduttu runsaasti muotoilemaan oksia poistamalla.
Onneksi tammia on muitakin alkuperiä. Kaadetun talvitammi-tyyppisen puun jälkeläisiä on useampiakin, ja naapurin tammen terhoista kasvaneita myös. Tammi menestyy taimena hyvinkin varjoisassa paikassa, vaikka kasvaa hitaasti alkuun. Yksi on vakaasti päättänyt kasvaa tuomen oksien alla, useammat pensaiden oksien kätköissä.

Tämä taimi kuuluu toiseen rotuun, se kasvaa ylämäellä idänpunaherukan ja näsiän naapurina. Luultavasti terho on tullut Hutrin puusta, sinne ei ole matkaa kuin parikymmentä metriä.

Turun kasvitieteellisestä puutarhasta 2008 tuotu hevoskastanja Aesculus hippocastanum on kasvanut jo lähes metriin. Sen paras kasvuvuosi on ollut tänä vuonna, melkein puolet lisää pituutta. Tontilla vanhastaan ollut iso yksilö alakuvassa on puolestaan tehnyt ennätyspaljon hedelmiä.
Sen emopuu on kesäkahvilan tontilla maantien laidassa, ja kevyenliikenteen väylä, jota pian tehtäneen, tulee kunnioittamaan puuta, väylä on linjattu alemmaksi rinteeseen. Naapurin tontilla sen sijaan kaatuu useampikin puu, kun linjaa ei voi siirtää talon takia.
Omalla tontillani kasvaa oman puuni tuottama jälkeläinen, istutin sen alkuvuodesta kasvupaikalleen. Tämä ilmasto sopii lajille hyvin, ei ole nähty vaurioita talvesta eikä kesän kuivuudesta.

Alapuutarhan reunalla kasvaa jo useaan metriin ylennyt toinen metsälehmus, jolla myös on paljon alaoksia muistona nuoruusajoilta. Tämä taimi on kylältä alunperin, se oli alkanut kasvaa hautausmaan puutarhajätteen käsittelyalueella, josta pelastin sen silloiselle äitini vadelmamaalle. Marjakasvit ovat häipyneet aikojen kuluessa.

Mitähän mahtaa kuvan oikeassa yläreunassa kasvava magnolia tykätä, kun otin siitäkin viime viikolla alaoksat pois kokonaan. Kulkuväylä oli mennyt umpeen. Oli ilmaantunut onneksi hyvinvoivan näköinen voimakas latvan alku, melkein tyvestä lähtevä rungon haara, niin että kaipa siitäkin puu tulee. Vieressä oleva mustaherukka kituu selvästi, koska jättimalikan sienirihmastot ovat edenneet tälle kohdin. Voi olla, että herukantaimi siitä vielä poistetaan...

Wilman muistopenkissä kasvava ajaninkuusi Picea jezoensis on menestynyt hyvin tontilla. Se on tullut pikkutaimena viitisen vuotta sitten ja tähän kohtaan istutettu syksyllä 2011. Lähistöllä on kaksi muutakin yksilöä, ja kaikkien korkeus on jo runsaat puoli metriä.

Tontin lukuisat punalehtiruusut Rosa glauca eivät ole tykänneet näin kuumasta kesästä. Melkein kaikkien lehdissä on ongelmia, ja ne ovat alkaneet kellastua ennen aikojaan. Tämä kasvilaji on aika paljon leikkaushoitoa vaativa, sillä monet uudet versot lopettavat kasvunsa yhteen kauteen, homehtuvat ja kuivuvat pois. Vastapainoksi spontaaneja taimia tulee runsaasti....

Nyt ei ole enää tontilla jalavaa Ulmus glabra. Se on yläkoululaisille murhe, heillä on nimittäin jälleen pakollista kasvien keruuta, ja monena kesänä tonttini puu oli ainoa kylällä kasvava, josta käytiin hakemassa lehti (jos yllettiin, sillä oksat olivat korkealla). Puu ei koskaan ollut ilman vaivoja, useina kesinä pääosa lehdistä tippui kääriäisten tai muiden hyönteisten ansiosta, ja oksiakin karisi paljon.

Maahan makaamaan jätetty rungon kappale puski kesällä kyljestään jälkiversoja, mutta tänä vuonna niihin ei tullut enää lehtiä. Toinen rungonkappale kuori kaikki kaarnansa keväällä, sen sijoituspaikka on patiolla istuinpenkkinä, joten nyt sillä voi huolettomammin istua.