Puutarhalla tapahtuu

Siitähän se varsinainen kukkajuhla alkaa, kun ruskoliljat eli keisarinkruunut Lilium bulbiferum avautuvat! Ensimmäinen on tullut esiin juhannuksen kunniaksi.

 Viileäksi kääntynyt kesäkuu on pitkittänyt aiemmin puhjenneiden kasvien kukintaa, ja eniten siitä taitaa olla hyötynyt vuorikaunokki Centaurea montana, niin vehmaita puskia saa muistella mielessään vielä kauan. Ruusut jatkavat edelleen, vaikka parhain komeus hieman latistuu jatkuvien sadekuurojen rutistuksessa. Mutta leudon talven takia tuntuu, että nuppuja on kaksin verroin.

Seppelvarpu Stephanandra incisa autotallin nurkalla on kukassaan myös.

Syksyllä leikkasin ihan alas lipputangonpenkin pallohortensian Hydrangea arborescens, ja ollaan tässä vaiheessa: Pensas on tehnyt paljon uusia oksia, jotka kasvavat vauhdilla. Nyt on puoli metriä sivuutettu.

Taidan ruveta suosimaan enemmänkin peittokurjenpolvea Geranium x cantabrigiense. Se alkaa juuri kukkia ja paikassa, missä se alakuvassa kasvaa, ei näy yhtäkään vuohenputken lehteä. Ylempi kuva on etupihan kukkapenkistä, kuvassa näkyy idänkurjenpolveakin. Alempi kuva on tienluiskalta lintulaudan kohdalta, jossa vuorenkilvet kärsivät kovin viime talven lumettomuudesta.

Valitse myös minut, sanoo keijuangervo Spiraea japonica. Sille tulee paljon siementaimia lähelleen, ja pian on koko alue täynnään kasveja. Laattojen välissä joka toinen taimi on sitä, lopusta huolehtivat ukonkellot. Sen alkuperäisen talon nurkalla, ylempi kuva, leikkasin myös kokonaan alas, ja koko on kohta entinen. Siementaimi kukon edessäkin laatanraossa! (Toinen keijuangervo löytyy "linssiluteena" vuorikaunokin kuvasta.)

On siis päästy keskikesän aikaan, ja viime yönä meillä oli kolmen metrin korkeudella vain pari astetta lämmintä, joten maanrajassa lienee ollut lähellä nollaa. Yö oli nimittäin selkeä, ja silloin kylmän ilmamassan aikaan voi tulla hallaöitä. Arvellaan tämänkertaisesta juhannuksesta, että taitaa hakea vertaistaan, ja ensi viikkokin sitä samaa.

Katselin eilen, että muutamat kasvit arvelevat syksyksi, ja ovat alkaneet vaihtaa lehden väriä: idänkurjenpolvi Geranium himalayense etupihalla (ylempi kuva), alapellolla piennarpoimulehti Alchemilla vulgaris (keskikuva) ja tammentaimet.

Myös ritarinkannukset Delphinium näyttävät saaneen kylmää, vaikka kasvavat pensaiden suojaamina. Tuon näköisiltä ne eivät yleensä ole sateenkaan jäljeltä näyttäneet.

Nuokkukohokki Silene nutans, jota kylvin kymmenisen vuotta sitten kuivimpaan alapellon laitaan, viihtyy sen sijaan oikein hyvin! Sen ala on jo useita neliömetrejä. Kevättaskuruoho Thlaspi alpestre kasvaa tässä keväällä. Muuten alapelto on jo hyvin ketoutunut, heinien (pääas. punanata Festuca rubra) joukossa on mm. mataraa Galium spp, heinätähtimöä Stellaria graminea ja kelloja Campanula spp. Ja tietysti ahosuolaheinää Rumex acetosella.

Ketomaisemia hoidan kitkemällä lupiinit, nokkoset ja koiranheinät, joita pyrkii tulemaan. Kukkapenkkikylvöksistä levinneet rohtorastit Anchusa officinalis saakoot olla. Alakuvassa se nuokkukohokin kaista:

Kitkentätuokiot alapellolla toivat mukavia taimilöydöksiä: yksi terhakka mänty, monta koreansyreeniä, aasiankullero, ja kymmeniä iisopin Hyssopus officinalis ja vuorikuisman Hypericum montanum jälkeläisiä. Niistä saisi mukavan käytävänrajan puutarhapolun varteen, kun eivät kasva korkeiksi, mutta toisaalta pitäisi muistaa, että ruohonleikkurin pitää käydä rajoittamassa levintää.
Tontin takanurkalla, muutaman metrin päässä verikurjenpolvien Geranium sanguineum penkistä olevassa kuivassa tontinlaidassa näytti olevan kukalla useampikin punakukkainen sen poikanen. Siihenhän sitä sopii!