Keskikesän sadeaikaa

Myyrien tunnelityömaalla ei laiskotella! Tänään oli saatu reippaasti kallelleen iso kriikunapuu, aiemmin tästä läheltä kallistuivat kookkaat tuomipihlajat.

Saatiin juhannukseksi kunnon sadepäivä, ja epävakaisuus jatkuu tällä tietoa ainakin kesäkuun loppuun. Ruotsiin odoteltiin oikein jättisateita maanantaiksi, joten sitä lienee sitten täälläkin tiistaina. Kasvit kasvavat edellleen huippuvauhtia. Muutamassa päivässä lipputangonpenkin korkeus on ylennyt jo lähelle metriä, ja näissä ennestään korkeissa, kuten raunioyrteissä on alkanut lakoutuminen. Tänään on siis aika haeskella tukikeppejä, joita syntyi keväällä monta kekoa.

Pari vuotta toisissa kasvupaikoissa kitunut kilpiangervo Astilboides tabularis pääsi lipputangon penkkiin syksyllä 2010, ja näyttää olevan sille oiva kasvupaikka! Eiväthän tuon alunperin pikkuruisen taimen lehdet vielä järin suuret ole, vasta pienemmän kämmenen kokoa, mutta suunta on hyvä. Siinä ne kurkistelevat punalehtisten ripsialpien Lysimachia ciliatum välistä, aurinkonauhuksenkin Ligularia stenocephala lehti on kuvassa oikealla mukana. Naapurin iso kuusi varjostaa kasvupaikkaa keskipäivän, ja illemmalla varjoa suovat vieressä kasvavat muut korkeat perennat.

Karvakuisma Hypericum hirsutum, kuva yllä, näyttää kotiutuneen tontilleni, sillä on jo parisenkymmentä itsenäisesti hankittua kasvupaikkaa varsinkin alapuutarhalla. Sen varsi ei lakoa sateillakaan, ja kestää pitkään syksyyn vaaleanvihreänä, siis sopiva asukas puiden alla ja polkujen varsissa. Hankin siemenpussin jo kymmenisen vuotta sitten käydessäni turistina Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa, ja kylvin sen hiekkaiselle tontin syrjälle, jonne 2002 oli syntynyt vapaata kasvutilaa vesijohtotöiden takia.
Ostin tuolloin vuorikuisman H. montanum siemeniä, mutta pussista tulleet kasvit ovat karvaisia, eikä niiden lehdentyvi ole herttamainen kuten vuorikuismalla. Karva- ja vuorikuisma ovat lähilajeja, kovin harvinaisia Suomessa. Siemenet itivät tuolloin erittäin hyvin, ja kasvoivat n. 30 cm korkeaa mätästä. Nyttemmin tuo kovin paahteinen ja kuiva paikka on korvattu vehmaammilla oloilla muitten kukkaryhmien sekaan, mutta suurin osa on nykyisistä esiintymistä on itsekseen tulleita. Kasvin versojen korkeus on noin puoli metriä, myöhemmin ilmaantuvat kukat melko pienet ja vaalean keltaiset.

Hyvin on jaksanut viihtyä myös metsänätkelmä Lathyrus sylvestris, jonka siemeniä keräsin maantienpenkalta Kupparinsuon tienoilta, Lyöttiläntien varresta. Sillä on oma kasvupaikkansa kuivalla alapellolla, jossa aiemmin oli kylvöksistä tulleita muitakin jo häipyneitä harvinaisia luonnonkasveja kuten mäkitervakko Lychnis viscaria, mäkikuisma Hypericum perforatum ja keltamaite Lotus corniculatus. Metsänätkelmä on ollut tosi kattava ja kumonnut muut alleen, sen seurassa ei ole pariin vuoteen enää ollut muita kuin ahdekaunokki Centaurea jacea, jokunen palsternakka Pastinaca sativa ja naapurista levinnyttä kitkettävää lupiinia.

Tähän penkkiin kylvin myös Turengista, urheilukentän syrjästä keräämääni nuokkukohokkia Silene nutans, joka päätti ottaa kasvupaikkansa viereiseltä kuivemmalta ja ketoutuneelta ojanpenkalta, ja kasvusto on hyvin elinvoimaisena siinä.

Oli mukava yllätys, kun poistetun lumen ruhjoman tammiyksilön alta ja läheltä on löytynyt monta tainta! Olin jo murehtinut tuota tammea, kun aikoinaan poikani lapsenhoitajana ollut Elma Anttila-vainaa toi tammen terhona uuteen Jokitien kotiimme 1970-luvun alussa. Sen Heinäjoella kasvanut emopuu oli Harvialan kartanolta saatu terho. Siirsin taimen kymmentä vuotta myöhemmin tänne Iittiin, koska sillä tontilla ei ollut tilaa, ja taimi kasvoi pensasaidassa. Nyt on löytynyt uusia taimia jo kymmenkunta, joten tämä muisto varmaan säilyy vielä ottamaan seuraaviakin lumimassoja niskaansa.

Lopuksi ihmeitä: tein alkukesällä uuden kukkapenkin entisten mustaherukoiden paikalle, ja käytin siihen oman lehtikompostin multaa, johon ei oltu viime kesänä lisätty mitään materiaalia. Edelliskesänä eli 2010 sen pinnalla kasvoi multasäkeissä koristekurpitsoita. Ihmetys onkin nyt suuri, kun kukkapenkkiin on itänyt monta kurpitsantainta, jotka näyttävät säkeissä kasvaneen tapaisilta. Kunhan siinä kasvavat edelleen, saadaan nähdä, mikä on ollut kahden pakkastalven kestävää siemensorttia! Alakuvassa samaan penkkiin istutettua mangoldia päivänliljojen väleissä.