Marja-aikaa odotellessa

Mustikkametsissä jo tuoksuu, se on vastustamaton kutsu, paarmoista huolimatta. Kaikki mustikassa tuottaa samaa hajua, varvutkin, kukista tai marjoista nyt puhumattakaan. Lieneekö se sitten syy, miksi tietynlaisiin metsiin on aina niin mukava tulla? Jo pari viikkoa sitten ovat ensimmäiset mustikanpoimijat olleet liikkeellä, mutta minä odotan vielä, sillä vaikka alue olisi poimittu aika tarkkaan, myöhemmin löytää suuria marjoja, jos kesä on suopea. Voipa löytyä kantarellejakin.

Tähän aikaan meiltä Kausalaan päin olevat pientaret pursuavat ahdekaunokkeja Centaurea jacea, vuosi vuodelta yhä paremmin.

Mansikkajuhliakin on jo pidetty moneen kertaan, johan niitä oli juhannuksena, tuontimarjaa Belgiasta silloin enimmäkseen, mutta kultaa kalliimpia kotimaisiakin, harsojen alla kasvatettuja. Sateiset säät eivät nyt suosi mansikanviljelijää, koska homeet etenevät satoisissa kasvustoissa. Ahomansikat kuitenkin ehtivät tuottaa runsasta satoa ennen varsinaista mansikkasesonkia.
Maanantaina kävin Tampereen reisun yhteydessä tutulla itsepoimintatilalla, jossa marjoja samanmukaisesti oli monessa kerroksessa pensaassaan, ja ikävä kyllä alimmaiset jo homeessa. Poimimani marja oli Valotar-nimistä, sen marjat vaaleampia kuin Polkalla, mutta olivat aivan suussa sulavia, ah sitä makeutta! Mitä paras herkuttelumarja, mutta toki kaikki samaan aikaan poimivat siinä kuljetustraktorissa menivät kyllä keräämään Polkaa, joka on säilömarja.

Sateiset viikot ovat panneet vauhtia myös kotipuutarhan marjoihin. Poimin ensimmäiset vadelmat pari päivää sitten ruohonleikkurin tieltä, ja eilen löytyi jo pari desiä ihan astiaankin. Kiirettä tulee olemaan niiden kanssa, jos aikoo saada jotain säilöön, sillä homeet vaivaavat niitäkin.

Mustaherukat ovat saaneet väriä kuin taikaiskusta, mutta kovia ne vielä ovat ja koko on pieni. Viikko vielä, ja uutiset ovat muuta! Samoin kypsyy kovaa vauhtia sen värimuunnos viherherukka, kuva alla.

Loppukesän keltainen kukinta on alkamassa, sen aloitti tietysti kultahelokki Oenothera fruticosa, jo toista viikkoa sitten, ja nyt parhaimmillaan on värisauramo Anthemus tinctoria, jonka versot pullistelevat kaikkialla taimimaallani, mutta myös muualla.

Se on hyvä siementämään, ja taimet eivät suuria vaadi jatkaakseen seuraavana vuonna tuuheutumista. Niille kelpaa kukkamaiden ohella yhtä hyvin tienpiennar kuin pihalaattojen rako.

Myös pensasväriherne Genista tinctoria on alkanut niiden sivussa, sormustinkukista nyt puhumattakaan! Tavallisten lisäksi kukkivat keltasormustinkukat Digitalis luteola, joita minulla on vain muutamia ylämäen kukkapenkissä (katso sivupalkin ylintä kuvaa), ja pikkusormustinkukat Digitalis lutea, jotka ovat levittäytyneet taimisiirtojen myötä useampaankin penkkiin, niitä kuvassa yllä, väriherneen kera.

Yksi Rudbeckia oli taipunut ruohon pintaan esittääkseen komean mustan keskustansa.

Erityistä iloa tuntuu riittävän uudessa penkissäni, kuvat yllä, johon istutin 2010 Washingtonista ostetusta siemenpussista "Ritun" eli Black Eye Susanin Rudbeckia fulgida taimia, siellä on nyt mahtava kukinta tulossa, ensimmäiset jo avoimina. Korkeutta kasvilla on n. 70 cm.

Tarha-alpia istutin isohirvenjuurien kanssa tähän rinteen tyveen, jossa yläpuolta varjosti lumimarja. Nyt pensaat on poistettu, joten kukkapenkki pääsee ilahduttamaan. Maantien kulkijat ovat huomanneet sen, koska huoltotien aukko antaa myöten!

Sehän on selvää, että ylivoimaisen voiton keltaisten pläjäyksessä vie tietysti tarha-alpi Lysimachia punctata, jota kasvaa kahdessa pääkasvustossa, mutta kun sen juurakkoa aina jää muistoksi siirron jälkeen, niin kymmenessä muussa penkissäkin, josta sitä ei millään raatsisi kitkeä, mutta kun se kasvaa niin hillittömästi, niin asiaan on puututtava. Alakuvassa viisi keltaista, joista tarha-alpit ylimmäisinä ovat muistoa! Muut ovat alareunan pihakiven raossa asuva värisauramo, molempien laitojen kultahelokki, alareunan siperianmaksaruoho Sedum aizoon ja keskiosan täyttävä syyskaunosilmä Coreopsis verticillata, jonka kukat tarha-alpien alapuolella, katajaa vasten.