Elokuu kääntyy pian muistoksi

Kuva on otettu jo 23 08, mutta viikonlopun kovat tuulet taivuttivat kallionauhuksen kukinnot nurmikolle. Kyllä se sielläkin vielä kukkii ja tarjoaa virikkeitä kaikenlaisille tuulen mukanaan tuomille perhosille.

Katselin muutaman vuoden takaisia syksyn aloitusblogeja, kovin yksitoikkoiselta näyttävät otsikot, kun jokainen kehuu kesän vielä jatkuvan. Samaa saisi sanoa nytkin. Yöt ovat hieman viileämpiä, varsinkin jos on pilvetöntä. Pimeää aikaa on jo reilusti, melkein kymmenen tuntia. Kesäsäiksi kaikki tähänastiset on luokiteltu tähän päivään asti, eikä muuta ole tiedossakaan. Mutta piankos se kylmän kääntää, jos ilmamassojen liike on toiselta kantilta.

Koivujättiläisen päivät päättyivät Rauli-myrskyyn, kun sen monet latvahaarat katkesivat yhtaikaa, vain kaksi reunimmaista jäi pystyyn. Kuva on yläkerran ikkunasta lokakuulla 2013.

Kaatoyksikkö teki selvää lopuista kahdesta haarasta maanantaina, sillä lohkeamakohdasta voitiin päätellä, että pian seuraisi niidenkin päätös.

Kuvia maassa makaavasta latvuksesta: Taloon johtavan tien poikki oli yli metrin korkuinen runkojen seinä, ja sen takana vielä monen metrin matkalle levittäytynyttä järeää oksistoa. Murtumakohta erikseen alemmassa kuvassa.

Koettiin kuitenkin viime lauantaina eräs Suomen suurimmista kesämyrskyistä, kun Rauliksi ristitty rajuilma rynnisti Suomeen niin laajalla rintamalla, että se tuotti jälkiä lähes koko maahan. Kaikkien sähkölinjoja ei ole vieläkään saatu kuntoon. Meidänkin kylällä kaatui puita, lähin niistä melkein ikkunan edestä, mutta latvat menivät onneksi itään päin, joten talon ja tontin haltijan vahinkojen lisäksi tuli harmia vain toisen naapurin kriikunapuille.

Omalla tontilla tuulenpuuskat kyllä riepottelivat varsinkin lehtikuusia, joiden alta löytyi pari isoa sylillistä oksia, mutta niin se on joka tuulella niiden kanssa.

Ja linnunsiemenistä kylväytyneet auringonkukat lakosivat täysin. Näyttää siltä, että niiden kasvu edelleen jatkuu...

Sen verran ollaan kesän finaalissa, että katsoin maanantaina sopivien istutuskelien viimein tulleen koko kesän ruukuissa pohjoisseinämällä kyköttäneille taimille, jotka toukokuussa olivat lähteneet etupihan penkistä. Olihan niitä tietysti joskus kasteltu, mutta ei montaa kertaa, siitä olivat sateet pitäneet huolta. Kuvan penkin etupuoli oli alkukesällä saatu peratuksi ja istutetuksi, nyt tulisi pohjoisen reunan vuoro.

Kun aikani olin takonut penkkiä isolla kuokalla, oli maa muuttunut istutuspehmoiseksi, ja kompostille oli matkustanut monta pulkallista vuohenputken ja vuohenkellon juurakoita. Samalla tuli kitkettyä keväällä istutettujen taimien kohta ja arvioitua niiden onnistuminen. Ja iloittua kypsyvistä unikon siemenkodista!

Oli siis jo aika saada vuorenkilvet, komeamaksaruohot ja peittokurjenpolvet oikeisiin multiin. Huomasin siinä toimiessani, että käytävääkin voisi samalla vähän levittää, joten keväisistä vuorenkilpi-istukkaista osa nousi tälle pohjoiselle syrjälle, mullat mukanaan. Kiinanpionin suojissa ovat nyt peittokurjenpolvet, kuolanpionin takana komeamaksaruohojen uusi koti. Penkin peräpäässä toisen pionin luona ja alla on vielä tilaa, kunhan sekin kohta tulee kuokittua.

Kaikki tämä vaivannäkö on tarkoitettu kohottamaan keväällä hankitun pallesorvarinpensaan Euonymus alatus "itsetuntoa". Sen kuuluisi olla syksyllä helakan syklaaminpunainen kauttaaltaan, ja jo se hieman on alkanut väriä vaihtaakin. Sehän on vielä pieni, koko kesä on mennyt vaalean vihreänä. Tuosta lähimmästä kuvasta alla ei vielä näy mitään siinä kuolanpionin takana, mutta ylemmässä kuvassa sen oksanhaara on oikeanpuoleinen kuolanpionin kohdalla. Ne ovat melkein samanvärisiä!

(Kuvat on otettu eilen, kun sade oli lakannut.)

Ja kas, kun olin saanut kukkapenkin tähän valmiustilaan, tulikin iltapäivästä alkaen melkein vuorokauden hiljainen sade, joten alkukastelun jälkeen ei ole muuta tarvinnutkaan. Eilen sitten illansuussa leikkasin vielä ruohot penkin takaisestakin aukosta. Leikkurihommaa tulee jatkettua tällä viikolla varmaan pariin otteeseen, jos kuivia päiviä on tarjona tämänpäiväisen lisäksi. Leikkasin jo eilen pyykinkuivatuspaikan alustat, että saan tehtyä pois rästeistä kesäpyykkejä.

Pari kuvaa puukohtaloista:

Tässä on keskellä likusterisyreenin Syringa reticulata taimi, joka jo viime vuonna ehti kukkiakin eka kerran. Talvi vei mukaan elinvoiman yli puolesta kymmenistä latvaoksista, joista osa oikealla pilkisteleekin uusien oksien läpi. Vasemmalta puolelta ehdin keväällä poistamaan kuolleet, kun silmät rupesivat olemaan vaarassa. Mutta uusia oksia on tullut yhtä hyvin molemmille puolille. Toinen saman lajinen pilkistää pensaan vasemmalle puolen jäävässä aukossa takana, silläkin oli aika murheelliset kevätnäkymät. Ylämäellä oleva kolmas ei saanut juuri mitään vaurioita.

Talon viimeinen vanha omenapuu on myös sanomassa jäähyväisiä. Sehän oli aikoinaan Valkea Kuulas, mutta pakkastalvet veivät alkuperäisen rungon jo kauan sitten. Tilalle on versonut ilmeisesti siemenestä kasvatetun juuriston perintönä peräti neljä runkoa, joissa kaikissa on ollut runsas kukinta ja happamat helposti pilaantuvat kesäomenat. Nyt näyttää, että kahdesta oikeanpuoleisesta on elinvoima kadonnut, kun ei ole enää lehtiä eikä ole tullut myöskään hedelmiä. Epäilen myyriä, jotka ovat tällä tontilla jo ennenkin saaneet omenapuun kaatumaan itsekseen.
Uutta omenapuutakin on kasvatettu jo 1980-luvun lopulta alkaen, nyt Punakanelissa on jo kolmatta vuotta peräkkäin ollut muutama omena.

Magnolia pudotti keväällä juuri avautuneet lehtensä puolikokoisina, sen jälkeen runko on seissyt ruskeana. Katsotaan ensi kevääseen, jos ei mitään tapahdu, niin saha syö. Se jättimalikka-sieni on rihmastoineen juuri sillä kohdalla.