Poikkeaminen puutarhassa heinäkuun alussa on aina niin palkitsevaa. Kaikki tämän blogin kuvat on otettu 9-10 07 2011. Ensimmäisessä otoksessa tammien alla punanataa kasvavat maat on niitetty pari päivää sitten ja töyhtöangervot Aruncus ovat aloittamassa pitkään kestävää kukintaansa. Nämä penkin kaksi yksilöä ovat emikasveja. Pensaiden korkeus menee yli kahden metrin. Juuret ovat syvällä, koska kesäiset kuivuuskaudet eivät töyhtöangervoja kosketa.
Ylämäeltä virtaa maan sisällä paremmin kosteutta, koska komea avo-ojamme Grand Canyon siellä itärajalla tuo liikavesiä muiltakin tonteilta. En ole oikein osannut päättää, onko pensaiden suuruus siitä peräisin vai onko kyseessä ikään (yli 10 vuotta samalla paikalla) liittyvä normaali seuraus. Lychnis chalchedonica palavarakkaus haluaa viihtyä näiden seurassa, sekin kurottaa melkein metriin. Tämä kohta on ensimmäinen puutarhaan avomaalle perustamani kukkapenkki, se syntyi riviin istutettujen syyshortensian taimien ympärille ja väleihin. Tuolloin oli käytössä vain kasvuturvesäkkejä hiekkamaan parantamiseen.
Nyt ollaan tontin eteläreunan rinteessä, pohjamaa on hyvin kivikkoista. Sitä ei ole viljelty oikeastaan ollenkaan, joskus aiemmin oli kyllä vuoristolaiskarviaisten vaatimattomasti kasvava rivi, mutta ne on yksi toisensa jälkeen siirretty parempiin paikkoihin. Tälle kohtaa kehittyikin tonttini ensimmäinen ketokasvien osasto, niistä peurankello Campanula glomerata viihtyy parhaiten. Kukinta kestää viikkoja, pitkälle elokuuhun. Yleisin heinäseuralainen on niittynurmikka Poa pratensis, taustan hevoskastanjan Aesculus hippocastanum alla myös hietakastikkaa Calamagrostis epigejos. Harjaneilikat Dianthus barbatus kasvavat ja lisääntyvät hyvin vaatimattomassa kukkapenkissä näkymän vasemmassa laidassa. Useina vuosina tähän talon ja ajoteiden rajaamaan suikaleeseen peurankelloja nousee kymmeniä, jopa satoja.
Ensimmäisinä tontinhoitovuosinani 1980-luvulla kasvoi myös ketoneilikkaa Dianthus deltoides, mutta vuohenputki Aegopodium podagraria ja koiranheinä Dactylis glomerata ovat levinneet nyt tähänkin. Kesät ovat olleet sateisia, mutta voin myös moittia itseäni, sillä olen kärrännyt lisämultaa peittääkseni tien rajassa olevia kivikoita, ja tokihan ravinteita valuu ympäristöönkin. Myös yläreunaa rajaava 1980-luvulla istuttamani papulanruusu-aidanne kasvaa jo metrin korkuisena ja varjostaa keskipäivällä. Sen suojiin on alkanut hiipiä jopa saniaisia nimittäin kivikonalvejuurta Dryopteris filix-mas (ei näy kuvassa). Se on tämän kylän yleisin luonnonvarainen saniainen. Mukavaa, sillä pidän sitä yhtenä kauneimmista! Hoidan ketoa leikkaamalla heinäkuulla pois kukkimista aloittavia rikkakasvin latvoja, ja vasta syksyllä niitän rinteen, ja sato viedään kompostiin. Peurankellon siemenet ovat varisseet jo aikaa sitten.
Seuraava otos on autotallin seinustalta, johon olen istuttanut sekä laikkuköynnöstä minikiivi Actinidia kolomikta 'Annikki', kuvan vasen laita, valamonruusua Rosa splendens 'Valamo', kukassa, että japaninkelasköynnöstä Celastrus orbiculatus, tuo melko tumma vihreä massa ylhäällä vasemmalla. Näiden eteen kaivettiin salaoja 2000-luvun alkuvuosina, parkkipaikan vesien johtamiseksi alarinteeseen eli luoteeseen päin. Katolta tulevat sadevedet valuvat kourua pitkin kastelusaaveihin. Mutta varsinkin keväisin parkkipaikka oli melkoista mutavelliä. Olin silloin varma, että mikään näistä istutuksista ei jää pitkäaikaiseksi. Murskettakin tuli runsaasti parkkipaikan lujittamiseen. Toisin on kuitenkin käynyt. Ukonkellot Campanula latifolia pitävät pensaan ja köynnösten aluset hyvin hallussaan ja ovat tässä lähes metrin korkuisia. Oikealla alhaalla on keijuangervoa Spiraea japonica, joka tekee tontillani itsenäisesti uusia taimia siementämällä, joka kovasti ilahduttaa, ainakin toistaiseksi.
Joitakin vuosia sitten sain tuttavaltani pikkutaimen värihernettä Genista tinctoria värikasvieni täydennykseksi. Kun se on eteläeurooppalainen kasvi, ajattelin kyllä, että sen viihtyminen tässä jää yhteen kesäkauteen. Niinpä istutin sen hiekkaiseen taimimaahan samalla kertaa saatujen kiinankulleroiden Trollius asiaticus kanssa kohtaan, jossa on hieman varjoa keskipäivällä läheisen omenapuun latvuksesta. Kullerot ovat kuvassa etualalla, ja kesäkuuhun sattuva kukinta on jo loppunut, siemenetkin melko valmiita. Olen onnistunut tekemään niistä jo uusia kylvötaimia, joka suuresti ilahduttaa. Mutta hämmästykseksi väriherne nousee siinä entistä ehompana ja isompana vuosi vuodelta! Nyt pensaan korkeus on jo noin puolisen metriä, ja leveyttä saman verran. Pensaasta on syysasuinen sinivihreä kuva blogissani 3. marraskuuta 2011.
Täytyy toivoa, että olosuhteet jatkuisivat samanlaisina tässä viljelymaan laidassa, iisoppiaidanteen Hyssopus officinalis takana.
On saavuttu takaisin kierroksen lähtökohtaan, jossa lehtikuusiristeymä Larix sibirica x gmelinii antaa keskipäivän aikaan varjoaan töyhtöangervojen penkkiin. Varjossa on varjoliljan Lilium martagon oma paikka. Tämä yksilö taitaa olla tonttini kookkain, melkein kaulaan asti ulottuva polun laidan kaunokainen. Olen siirtänyt muualta kaivuutöiden yhteydessä löytyneitä sipuleita tontin tälle kulmalle, toivossa, että varjoliljat lopulta löytyvät joka neliöltä tässä. Vielä kun saisi valkokukkaisia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti