Vuoden päättyessä

Kuulemma 2013 on ollut harvinaisen lämmin vuosi, etelä-Suomessa jopa +6 asteen keskiarvolla. Ainakin joulukuu on meidän tontilla poikkeuksellinen, koska etupäässä on ollut +-ilmoja, ja lunta on saatu vain näytille muutamaksi päiväksi. Aiemmat loka- ja marraskuu eivät ole tuntuneet niin erilaisilta entisiin verraten. Routa on sulanut metsäteiltä viime päivinä, ei eilen eikä tänään tuntenut kävelevänsä vesivaraston päällä.

Niinpä vihreys on jouluajan väri myös ulkona. Kaikki postauksen kuvat ovat tänään puolen päivän aikaan otettuja. Silloin oli ohuehko pilvikerros taivaalla ja näytti ihan valoisalta. Maanpohjalla oleva vihreys on aika paljolti sammalta, ne ovat kasvaneet vahvasti muutamana viimeisenä syksynä, kun märkyyttä on riittänyt.

Kukkamaat ovat pääosin ruskeanharmaina lukuunottamatta vuorenkilpiä, joissa herttavuorenkilpi Bergenia cordifolia näyttää paremmalta tähän aikaan vuodesta. Soikkovuorenkilpi B. crassifolia taas on melkein aina muulloin paremman näköinen, nyt sen monet lehdet ovat pitkin maata.

Kun koiran kanssa lenkillä kulkiessa on koluttu jätemaa-alueiden polkuja, ei ole voinut välttyä ihailemasta kovin terhakan näköisiä rönsyleinikkejä Ranunculus repens, jotka ovat kuin keväällä konsanaan kasvavan näköisiä. Niinpä päädyin ottamaan kameran ja katsomaan, mitä pihaan muuten kuuluu.

Parhaiten näyttää tässä viihtyvän keltapeippi Lamiastrum galeobdolon, joka huolimatta lämpöpumpun viileästä puhalluksesta on perin virkun näköinen. Tuo yksivärinen vihreä seassa on taponlehteä Asarum europaeum. Keltapeippiä kasvaa useammassakin kohdin tontilla, ja kitkennän tuloksena jotkut yksilöt ovat alkaneet kasvaa myös isolla lehtikompostilla.

Aiemmin syksyllä pitkään ilahduttanut tummakurjenpolvi Geranium phaeum on nyt talvilevolla, ei ole kehumista! Vain puun takana suojassa on jokunen vihreämpi sen pilkkulehti, katso alakuvaa, jossa mukana on myös sormustinkukka Digitalis purpurea ja tuoksuorvokki Viola odorata.

Näillä tienoilla kukkamaassa muutamia vuosia sinnitellyt muratti Hedera helix näyttää häipyneen, samoin on käynyt kai vaaleajouluruusulle Helleborus niger, kun sitä en enää löytänyt viime kesänä. Se tiesi sitä, että syksyllä raivasin sen päältä keisarinangervon, joka oli vallannut tilaa liikaa. Ehkä siihen nyt voisi istuttaa uuden jouluruusun. Meillähän ne eivät kuki jouluna, vaan keväällä, roudan sulattua.

Alapuutarhan puolella kuvasin Clematisten kasvupaikkaa omenapuun tyvellä. Sinne olen istuttanut mm. rönsyleimua Phlox stolonifera ja harjaneilikkaa Dianthus barbata, ja itsekseen on levinnyt mm. peurankelloa Campanula glomerata. Leimulla on vaaleanvihreät lehdet kuvassa oikealla puolen, harjaneilikalla vasemmalla puolen. Ja pyöreät vihreät taas joka paikkaan ehtivää taponlehteä.

Lopuksi kuva lähempää maantietä samalta alueelta, jossa esittäytyy oikealla ja takana poisraivattua norjanangervoa, koko rivihän sai mennä, kun kaapelimiehet auttoivat. Vuorenkilpien ja kuvaajan väliin jää toinen hävitystyömaa, eli entinen iso lumimarjakasvusto, jonka tilalla oleva vihreys on tarhalemmikin Myosotis sylvatica lehtimassaa. Syksyllä sai sijansa tässä ylätien reunassa jokunen kartiotuijakin, yhden latva siinä vasemmalla.

Tässä on pohdiskelun paikkaa tuleviksi kuukausiksi. Miten muokata tuota rinteen ja ajotien välistä osaa, ettei multia valu koko ajan, ja millaisia katseenvangitsijoita siihen pantaisiin. Pitää ottaa huomioon sekin seikka, että aiottu jalankulkutie maantien laitaan on tulossa, ja tuo iso pihasyreeniaidanne taitaa saada kyytiä sen takia...