Marraskuun alussa 2011

Heisiangervo Physoscarpus opulifolius Diabolo taitaa voittaa Millä pensaalla lehdet lähtevät viimeksi- kilpailun! Papulan- ja suviruusu ovat myös kisassa vielä mukana. Pihasyreenitkin ovat jo pudottaneet.

Eipä uskoisi marraskuun näkymiksi, pikemmin syksy juuttui paikoilleen useita viikkoja sitten sadekauden alettua. Yölämmötkin ovat olleet korkeita, joinain öinä jopa lähellä +10 astetta. Päivisin saadaan aste-pari enemmän. Aurinkoa nähdään vain harvoin, viimeksi lauantaina. On siis mukavaa ulkoiluaikaa, kunhan ei liikaa sada, juuri näin on kuluneella viikolla käynytkin. Kaikki kuvat ovat tältä päivältä.

Toistakymmentä vuotta sitten hankin Ruissalon puutarhalla käydessä vuorikuisman Hypericum montanum siemenpussin. Kylvös iti hyvin, taimimaa oli alkuun hiekkaisella alapellolla, naapurin rajaa vasten. Taimia on kulkeutunut siirtojen mukana ja itsenäistäkin levintää tuntuu olevan. Tämä on päättänyt kasvaa maa-artisokkaviljelmän liepeessä. Se kukkii runsaasti, ja ilmeisesti siementuotostakin on. Korkeutta n. 60 cm.

Tällä viikolla on ollut aika korjata kukkapenkeistä mustuneita kukkavarsia ja muutenkin tarkastaa, mitä ruohojen alta ilmaantuu. Ainakin uusia tammentaimia näyttää taas alkaneen kasvaa. Syyskuun alussa hankituille tulppaaninsipuleillekin pitäisi katsella kasvupaikat, se ei ole helppoa, kun joka paikassa on jo entisiä asukkeja.

Iisoppipenkin suojissa  alapellolla väriherne Genista tinctoria on kasvanut viitisen vuotta. Se talvehtii hyvin ja pikku taimi on levinnyt jo isoksi pensaaksi. Korkeutta on n. 40 cm. En ole vielä hyödyntänyt kasvin väriominaisuuksia, se on kaunis paikassaankin vahvan sinivihreänä, ja heleänkeltaisia kukkia syntyy pitkin kesää.

Etupihan kukkapenkit näyttivät niin vaatimattomilta, että käyskelin havuosastolle koristeoksia hankkimaan ja magnolian suojahavuja noutamaan. Kymmenen kartiotuijaa arboretumissa ovat kasvaneet jo yli kahden metrin, ja kun ovat melko lähekkäin, niin oksia voi poistaa. Näyttää siltä, että liian tiuhassa oksistossa osa tyvilehdistä ruskettuu ja putoaa, joten harventaminen sopii senkin takia..

Lipputangon tienoilla olevat oksat ovat peräisin purppurapihdasta Abies amabilis, magnolian suojana oikealla tavallista kuusta Picea abies.

Kellokanervilla Erica hieman lisää punaa maksaruohojen avuksi! Mutta lämpimänä syksynä begonia- ja pelargoniruukutkin vielä jaksavat kukkia. Etualan vihreät lehdet taitavat olla tuoksukurjenpolvea Geranium macrorrhizum.

Kukkapenkkien kunnostuksen yhteydessä huomasin uuttakin kukintaa vielä: lähellä maantietä ylärinteen puolella näytti kukkivan yli 20 kukan voimin harakankello Campanula patula, se tuli esille, kun katkoin tuossa kohdin ollutta rikkaruohokasvustoa. Ja ihan rapun vieressä kukkapenkissä oli kiinanritarinkannuksen Delphinium grandiflorum uusi kukkavarsi avannut kukkiaan!

Olen jo aiemmin kehunut tummakurjenpolven Geranium phaeum vireätä syysnäköä. Samaa on kyllä sanottava monista muistakin Geraniumeista, yllä on kuva talon alanurkan kukkapenkistä, johon siirsin Geranium x magnificumin yksilöt pari vuotta sitten. Myös tuoksukurjenpolvet, joita kasvaa parissakin kohdin, ovat hyvissä voimissa vielä, kuten hieman ylempänä olevasta pihapenkin kuvasta huomaa.

Karhunvatukan Rubus fruticosa ruskanäkymät. Saapa nähdä, miten rusakot tämän paikan kylmän ajan kuluessa muuttavat. Muina vuosina jäljellä on aniharva isompi verso.

Paras vihreys on kuitenkin vuohenputkilla, jotka kasvavat jättimalikka-sienen tyhjentämässä kukkapenkissä. Nyt on helppo nähdä, missä sieni etenee! Alakuvassa punaisen aurauskepin tienoilla on menossa kuihtumisvaihe, sienirihma syö siinä itseensä elinvoimat. Oikealla puolen kuvaa sienirihmasto on jo siirtynyt pois. Vuohenputki Aegopodium podagraria selviää tuosta riesasta parhaiten, samoin maahumala Glechoma hederacea.