Syksyn tuloa

Keväällä istutetut päivänsinen punakukkaiset yksilöt intaantuivat kukkimaan kunnolla vasta aivan äskettäin, samassa ruukussa kasvaneet ruusupavut olivat parhaimmillaan pari viikkoa sitten.

 Eletään jo syyskuun loppupuolta, tänään saadaan toinen kolmannes kulutetuksi. On käsillä syyspäiväntasauksen aika. Illat alkavat hämärtää jo varhain, aamuaurinkoa saadaan odotella. Onneksi oli hiljan täydenkuun aika, joten yöpilvien lomasta kumottava kuu hieman paransi pimeänajan tuntua. On ollut niin kosteaa loppukesää ja alkusyksyä, että ei nyt ihan heti tule mieleen sopivaa vertailukohtaa. Yötkin ovat olleet toistaiseksi lähes kesän puolelta eli + 10 asteen nurkilla. Puutarhan ruohikot siis kasvavat vauhdilla, niitä on pitänyt leikata viikoittain, jotta läpi vuorokauden viipyvä kaste vähemmän tunkisi crocs-kenkiin.

Ei taida tulla mitään kaunista ruskaa. Tuossa alapihan puolella olevan vaahteran lehdet vetäytyvät kurttuun ennen putoamistaan, vaahteroissa on nimittäin huomattavan runsaasti pikilaikkusienen väritystä. Ruohonleikkuri on siis jauhanut jo pääosan eräiden vaahteroiden lehdistä. Viime viikon tuuli pudotti paljon pikkuoksia vaahteroista ja tammista, ja eilisen sateella tuli aika ajoin yhtä paljon koivunlehtiä kuin sadepisaroitakin.

Lähikuva eräästä kohdin mustesienikasvustosta, se oli kooltaan useita neliömetrejä. Nämähän muuttuvat itiöiden kypsyessä mustiksi ja itiöemä sulaa pian mustaksi nesteeksi.

Sienet voivat hyvin! Puutarhatien viertä reunustavat metriset koivunkannot saivat viime viikolla seurakseen satojen (ellei yli tuhannen) parvimustesienen pataljoonan. Ylläoleva otos on kuvattu 16.09, mutta tällä hetkellä esiintymää ei enää juuri näy. Myös lehtikuusentatteja on noussut jatkuvasti. Sienten lisäksi maamyyrillä on mukavaa aikaa arboretumissa, kekoja ilmaantuu tuon tuostakin tuottamaan yllätyksiä ruohonajoon. Tottakai niiden ruoka, lierot voivat hyvin sateella!

Tässä talon pohjoisseinän lumimarjapensaassa on jatkuvasti koristevaloasennus, mutta verkkoon se yhdistetään vasta lehtien pudottua.

Olen taistellut laajojen lumimarjakasvustojen kanssa jo useana vuonna, mutta eihän ilman niitä voi olla! Tuolla kasvilajilla tulee ruska harvinaisen myöhään, vielä lokakuussakin lehti on tummanvihreä, ja vasta pakkasöiden tultua tapahtuu pikakellastuminen ja putoaminen. Sen jälkeen pensas on parhaimmillaan, valkoisine marjoineen. Lumimarja Symphoricarpos rivularis kuuluu kuusamakasveihin Caprifoliaceae, sen lähtöalue on pohjois-Amerikasta, jossa tavataan kaikkiaan 17 suvun lajia, vain yksi kasvaa Kiinassa.

Jättitatarkasvustot Reynotria sachalinensis voivat myös hyvin kivikkotörmässään ja ovat kirkkaanvihreitä. Niidenkin lehdet karisevat myöhään, pakkasten tultua ne muuttuvat ruskeiksi. Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, puun kokoon ehtinyt hevoskastanja on vielä kesäilmeessä. Kuvan etualalla on mustiin kiulukoihin ehtinut papulanruusu, sen lehdetkin muuttuvat vähitellen tummaan punaan. Tein muotoiluleikkauksen tälle aidanteelle pari viikkoa sitten, koska lumien aikakaudella liikennenäkymät tahtovat peittyä, jos pensas on korkeampi. Eihän se kyllä hyvää tiedä seuraavana kesänä kukkimiselle, sillä tämä ruusu kukkii vain edelliskesän versoillaan.

Loppukesän kukintaa edustaa punahattu, jolla saisi kyllä olla parempi kasvupaikka kuin nykyinen, tuo harmaamalvikki on liian vahva naapuri. Punahatun kukat kestävät viikkoja!