Tämän syksyiset ilmamassat ovat olleet tosi pitkään samaa laatua, vähän lämpöä ja runsaasti vettä. Vain satunnaisesti, noin viikko sitten on satanut kiteisempää olomuotoa, ja sekin taitaa mennä jouluviikolle tultaessa vetenä maanrakoihin, sillä lämmintä kestänee ainakin maanantaille asti..
Jotkut perennat eivät näytä juuri kärsineen pikkupakkasista tai väliaikaisesta lumipeitosta, sen voivat todistaa ennenkaikkea tietysti vuorenkilvet. Soikkolehtinen laji Bergenia crassifolia tuossa yläkuvassa tuntuu terhakammalta kuin herttalehtinen Bergenia cordifolia, vaikkei sekään nyt ihan kehnolta näytä. Huonoimmalta näyttävät sellaiset Bergenia-istutukset, jotka saavat peitokseen ylhäältä varisevaa muuta tavaraa, lehteä, auraushiekkaa tms. Se lahottaa alustaansa ja lehti kärsii. Herttalehtisen lehtilapa on suurempi ja poimuisempi, myös kiiltävämpi.
Katselin ilolla myös keltapeipin Lamiastrum galeobdolon selviytymistä. Sitä kasvaa talon itäseinustalla muutaman metrin mittaisena ja metrin leveänä kasvustona, ja jos sallisin, se pian peittäisi alleen koko pation, siksi rönsyjä pitää leikata reippaasti. Tämän kuvan kohta on suoraan ilmalämpöpumpun alapuolella, paikassa, johon puhaltaa koneen tuottamaa kylmää ilmaa. Tämänkin lehdissä on hopeatäplä kuten samantapaisella perennalla täpläpeippi Lamiastrum maculatum, jolla kuitenkin kukat ovat vaaleanpunaiset. Keltapeipin kukka tietysti on keltainen.
Kasvusto sai alkunsa yhdestä pikkuoksasta, jonka poimin kauan sitten taskun pohjalle kesäisellä kasvikerho Pulsatillan retkellä Padasjoen Palsan myllylle. Siellä keltapeippi oli valloittanut laajat alueet pikku joen rantametsikössä. Sinne sitä ei alunperin oltu istutettu, vaan sävyisämmälle paikalle kukkapenkkiin, ja sellainen oli tulos. Tämäkin oma kasvustoni sai ensin ottaa voimaa kukkapenkin mullasta, mutta kun tästä talon seinustalta poistettiin liian raisusti kasvaneita vuorimäntyjä ja niistä jäi kiusallisia kantoja, siirsin peippikasvustot vähäisine multineen kantojen väliin. Seuralaisina sillä on tässä kohtaa hieman taponlehteä Asarum europaeum ja vuohenkelloa Campanula rapunculoides, jota meillä kasvaa kaikkialla, sekä lisäksi vuohenputkea, nokkosta ja rönsyleinikkiä, mutta hyvin näyttää selviytyvän tässä kovin kuivassa kasvupaikassa.
Vielä osui kameran kohteeksi sormustinkukan Digitalis purpurea lehtiruusukkeita siitä lähistöltä, ei huono niidenkään loppusyksyn vihreys. Nämä kasvustot kukkivat jo kesällä, mutta olen huomannut, että samasta hyvinvoivasta kasvista on kukkimisiloa useampanakin vuonna. Vieressä vasemmalla on muutaman vuoden jaksanut kasvaa laventeli harmahtavine neulasmaisine lehtineen.
Useimmat kukkapenkit ovat kyllä nuutuneet ja saaneet antaa tilaa keinotekoiselle loistolle. Kaivoin viimein kesto-joulutähdet etupihan penkkien iloksi. Kun ei ole routaa, niin varret sai tanakasti pystyyn. Taitettuja havunoksia saa kohentaa myötäänsä, kun tuuli niitä taivuttelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti