Pääsiäinen 2014

Mukavaa pääsiäistä teille! Korkeapaine jatkuu edelleen, ja ilmat ovat melko aurinkoisia, onpa päästy eilen jo yli 15 asteenkin. Yöt pakkasen puolella tai melkein, tämä aamukin oli nimittäin nollan tuntumassa kuuden maissa, ja sellaista näyttää olevan jatkossakin.
 Lintujen mielestä kevät on nyt ja punarinnat, rastaat ja peipot ovat äänessä sielunsa pohjasta kaiket päivät. Tänä pääsiäisenä on naureskeltu naapurin pikimustalle Zorrolle, joka harrastaa lintulaskentaa ruokintalaudan tienoilla, että pääsiäisnoidan kissa putosi luudanvarrelta pihaan. Zorro on kovin sosiaalinen, ja vaatii ehdottomasti leuanalusrapsutukset, kun tavataan.

Lumikellot ja -pisarat ovat saaneet hieman seuraa muista heränneistä, vaikka maa ei olekaan kunnolla lämmennyt. Viimeisen aurauskepin sain irti eilen. Komeimmaksi ovat ehtineet kompostinlaidan keltamot Chelidonium, mutta osa sen lehdistä talvehtii, joten en ole ihan varma mikä on tämän sesongin tuotosta.

Monet perennat, kuten kuvan aasiankullero Trollius asiaticus ja kurjenpolvet ovat jo etupihan penkissä alkaneet versoa, mutta syksyllä istutetuista narsisseista siinä ei edelleenkään ole merkkiäkään.

Wilman haudalle istutettu tulppaanikasa on nostanut esiin muutamia lehtiä, samoin Elsanperuja olevat 1970-luvulla istutetut nurmikkoon hautautuneet.

Krookuksia on auki monessa kohdin, ja tämä kuva saa minut tuumaamaan, pitäisikö näitäkin joskus lannoittaa, että hieman pulskistuisivat?

Onneksi Tiitun haudalle istutettu piskuinen kuusentaimi näyttää selvinneen hengissä ison kuopan kaivamisesta juurtensa lähelle. Juuret näyttäisivät nyt olevan kunnossa. Kohta se alkaa pituuttakin, sehän on eri laji kuin Wilman kuusi.

Itse asiassa Wilman puolella on havupuita enemmänkin, kun siltä puolelta kaikki marjapensaat on raivattu. Siellä on kaksi timanttituijaakin, ja tämä mini-hemlokki myös on kotiutunut. Tiitun puolella on vielä yksi iso punaherukka poistamatta, sitten saa senkin puolen tehdä loppuun.

Kun yöt ovat viileitä, scillat eivät kasva vauhdissa. Läheltä tarkasteltuna maan pinnassa on kuitenkin paljon sinisiä kukkain alkuja! Yhden kevättähden Chionodoxa olen myös nähnyt kukassa!

Olisi kevääntulolle kovin edistävää, jos sataisi, mutta kun ei, niin hakkeet kuivuvat alapihalla rauhassa!

Ps. Piti käydä läpi liuta muistikirjoja, jotta olisin varma noista mainituista pikkukuusien nimistä. Tiitun piskuinen on okakuusi Picea pungens, joka on hidaskasvuisempi. Wilman kuusi on ajaninkuusi Picea jetzoensis (josta ei tässä blogipostauksessa ole kuvaa).

Vain hanki puuttuu...

Kiiltolehtisen pajun Salix phylicifolia kissavarsia Radansuun aukeiden tienvarsiojassa.

Muistelen aikoja 1950-luvun puolivälissä, jolloin lukiovuosieni urakka oli loppumassa. Niinpä näihin aikoihin siirsin Lahden Puistokadulla, kaupungintalon naapurissa olleesta opiskeluboksista itseni vähäksi aikaa Iittiin. Oli muutama viikko vapaata, ennenkuin kesätyöt Vientikerman laskuttajana alkaisivat.

Oli aika myöhäinen kevät silloinkin, ja parhaita huvejani oli panna sukset jalkaan aamusella auringon noustessa ja lähteä katselemaan maisemia ja lintuja, kun muut vielä nukkuivat. Jäälläkin voi vielä silloin hiihdellä. Pajut olivat jo alkaneet kasvattaa norkkojaan, kuten nytkin, mutta koska silloin oli ollut kunnon talvi, lunta riitti vielä pitkälle huhtikuuhun. Suksitteluun oli hyvät mahdollisuudet. Tämän postauksen kuvat on otettu 03 04 2014.

Niihin aikoihin isolla Radansuun-Kausalan välisellä peltoaukealla oli aina tulvajärviä lumen sulamisen aikoihin, ja suuret määrät muuttavia kahlaajia ja vesilintuja viipyi siellä. Sittemmin tehtiin viemäröinti ja vedet vähenivät lopullisesti. Vieläkään alue ei ole kuiva läpi vuoden, ja kosteimmassa laikussa kasvaa suuria määriä pajuja edelleen eikä sitä viljellä. Tämä hyvin tasainen alue on hyvin kauan sitten kuulunut Kymijokeen sen lahtena, mutta nykyisin joen vedenpinta on useita metrejä alempana, vaikkakin se on aika lähellä. Tämän päivän muuttolintuja edustivat pari lokkia. Toki näin kurjen muutama päivä sitten.

Pyöreälakiset tuhkapajut Salix cinerea, joita on tuossa kuvassa koivunrunkojen kanssa oikealla puolen, ovat märimmillä kohdin yleisiä. Jokunen vasta kesällä valkoisia villanorkkoja esittelevä halava S. pentandra tässä myös kasvaa, mutta se on aina yksittäinen, ei pensaikkomassoja tekevä. Melko punavartiset kiiltolehtipajut S. phylicifolia ovat myös melko tavallisia, niitä on tässä edessä vasemmalla, vaikkakaan ei voi olla aivan varma, kuinka paljon on pajujen välisiä risteymiä, ne kun ovat tavallisia.

Hieman kuivemmilla mailla kasvaa raitoja S. caprea, jotka ovat pajuista isoimpia, ihan puita. Tämä yksilö kasvaa maantienvarressa aivan Radansuun kylän reunassa, Urajärveen rajoittuvalla peltoaukealla. Sen oksat ovat nyt aivan täynnä harmaita norkkoja eli kissoja, ja kohta alkaa niiden muuttuminen joko keltaisiksi, jos on hedekasvi, tai vaaleanvihreiksi, jos on kyseessä emipuu. Raitojen mesivarastot ovat kevään ensimmäisten perhosten, sitruunaperhosen ja suruvaipan ja mesipistiäisten mielipaikkoja. Suruvaippa munii raitaan, ja sen toukat popsivat niiden lehtiä.

Kotipihan lintulaudan tienoilla käy aika tuoksina, kun mustarastaskoiraat etsivät kanojen lailla kaaputtamalla rouvakokelailleen syötäviä paloja. Vuorenkilven lehdet vain lentelevät!

Kevään odotusta edelleen

Lukuisat pilviset ja nollan lähellä olevat päivät muuttuivat vihdoin hieman, kun korkeapaine on valtaamassa seutuamme. Sehän kyllä tietää yöpakkasia, vaikka päivällä kuinka olisi kaunista. Mutta tuntuu ainakin paljon keväisemmältä! Tali- ja sinitiaisten laulut jo kajahtelevat, ja pari mustarastasta on jo viikon päivät käynyt ruopsuttamassa lintulaudan ympäristön maata. Ilmeisesti se kannattaa, kun palataan jo ani varhain aamulla. Kaikki kuvat ovat tältä päivältä.

Kangaspuiden vieressä istuessa jää selän taakse tämä näkymä maantielle ja Haapaniemen suuntaan. Aurinko on vielä alhaalla, kuvan otin jo 7.30.

Ei tosin ensimmäisinä, sillä jo viiden aikaan orava pyyhältää laudalta kauemmas, kun huomaa liikettä ikkunan vaiheilla. Katselin autotallin seinustan Forsythia-pensasta, jonka alle on kertynyt melkoisesti auringonkukan siemenkuoria, se on myös oravan tekosia. Onnenpensas itse elää vielä talviunta, silmut ovat ihan pienet.

Kuvassa on enemmän valoa, kun sen ottoaika on jo n. 11.00.

Tämän viikon maanantaiaamuna näin vihdoin meidän tontilla ensimmäiset keväät yrittäjät, nimittäin lumikelloja Galanthus oli alkanut puskea parkkipaikan kukkapenkin syrjästä, siihen paistaa keskipäivän aurinko. Kevätkellojen Leucojum paikalta näytti sunnuntaina pilkistävän jotain vihreää, mutta kun se kohta taas on enemmän varjossa, ei nuppuja vielä näkynyt. Meidän tontti on kallellaan pohjoiseen, joten ensimmäiset kevään merkit tulevat kyllä naapureista aiemmin.

Parkkipaikan pienokaiset..

Alapuutarhan sissit, jotka ovat muuttaneet kukkapenkin reunalle.

Vielä ei ole ilmaantunut syksyllä etupihan penkkiin istutettujen narsissien "kynsiä", mutta ihmekös tuo, kun isot kuuset varjostavat parhaan keskipäivän aikana ja parkissa oleva auto lopun aikaa. Ja lisäksi penkissä on koristeita tuijan oksia, varjoa tuomassa nekin. Ehtivät kyllä, sillä nythän on vielä maaliskuu!

Vävyn facebook-kuvasta innostuneena menin tarkastelemaan tänään paremmin ison kiven vieressä kasvavia muita pikku kelloja, nimittäin kevätlumipisaroita Leucojum vernum, kun niistä ei parin metrin päähän voinut huomata mitään. Niiden nimi oli ennen kello, mutta muutettu lumipisaraksi joitakin aikoja sitten. Olikin tänään avautunut yksi kukka, ja vieressä toinen pää taittuneena. Parin metrin päässä kasvavassa erillisesiintymässä oli useampia poikkipääkukkia.

Sen verran on routa kuitenkin hävinnyt, että talvikoristeeksi tyrkityt tekokukat, joulutähdet pääsivät jo irti maasta ja säilytykseen seuraavalle sesongille. Hautausmaan kaikki kukat ovat vielä kiinni, kun penkki on pohjoispuolella hautakiveä.

Huvittelen ajatuksella, että nostelisin ovipielen amppelikanervat jo kompostille ja laittaisin keväisempää. Mutta orvokintaimia ei vielä ole näkynyt kaupoissa. Mininarsissit kelpaisivat myös, mutta pääsiäinen on vielä kaukana. Ehkäpä niitä jostain löytyisi...

Viikonlopulla siirrytään kesäaikaan myös kellon suhteen. Kevätpäivän tasaus on jo ohitettu viime viikon loppupuolella, ja päivät ovat nyt yli 12 h pitkiä. Pikku lumisateita on saatu useampaankin otteeseen, mutta sen verran, ettei juuri ole lapiohommiin tarvinnut ruveta. Auramiehetkin vierailivat pihalla viime viikolla pariin otteeseen. No, totuuden nimessä on sanottava, että kyllä niitä polkuja puhdistin, mutta ei olisi tarvinnut, ja tarkoitus olikin vain käydä oman pihan kuntosalilla.

Kierros alapuutarhalla toi esiin kuolanpionin Paeonia anomala silmut alatien varren kukkapenkistä, mutta muuta siellä ei ollut vielä näkyvillä.
Mustamerenruusut Achimenes ovat venyneet ruukuissaan jonkin verran, mutta nuppuja ei niissäkään vielä ole. Varmaan auringon vähäisyys on jarruttanut. Ei ole kuparilehdessäkään Episcia vielä kukkia.

Tulimaan terveisistä banaaneihin

Selasin kuvatuliaisia, joita sain Raija-sisarelta vajaat pari vuotta sitten tehdyltä eteläisen Argentiinan matkalta, ja jäin tuijottamaan yllä olevaa punertavista heinistä otettua kuvaa sieltä jostain. Kuvan värimaailma rupesi kiehtomaan niin, että piti siitä tehdä näyttöruutuuni Desktop-kuva, että saisin tarkastella sitä tarpeeksi isona.
Kuvan tarkkuus myös ihailutti.
Jossain vaiheessa alkoi tuntua tutulta, ja kun aikani olin pähkäillyt, tulin siihen tulokseen, että kyseessä ovat meilläkin sangen yleiset heinät, kastikat Calamagrostis. Mittakaava ei ole ihan tiedossa (tosin kuvan voikukanlehdet auttavat), kyseinen kasvimassa voi olla jotain kastikkain ja röllien välimaastostakin, kun ollaan uudella mantereella. Niitä on nimiä annettaessa pidetty niin lähisukulaisina, että latinankielen nimi on melkein sama. Toiset isompia, Calamagrostis, toiset pienempiä, Agrostis.
Surffailu (kuvahaulla ja asiahaulla) toi tietoisuuteen sananmukaisesti kuvaa muistuttavia kaikenmaailman heiniä, toinen toistaan komeampia, monilla oli komeita punervan eri vivahteita näyttävissä röyhyissään. Tietysti löytyivät myös meidän kotoiset metsä- ja kosteikkokastikkamme, joita on kuusi lajia yhteensä.

Tältä näyttää sirpitetty hietakastikan valtakunta. Heinä pitää leikata ainakin parin vuoden välein tästä taimikosta, koska paikalle tunkee koko ajan haavan juurivesoja, joita en halua. Tammi on tullut spontaanisti, samoin tuo luonnonvarainen punaherukkalaji vieressä, Ribes spicatum.

Omalla tontillani kasvaa vain kahta lajia kastikoita luonnostaan. Pitääpä lisätä paremmat kuvat koti-arboretumista myöhemmin! Kun useimmat kastikat ovat kosteutta suosivia, ne jäävät tässä kuivassa tontissa puuttumaan. Selvästi yleisempi on tontillani karhea hietakastikka C. epigejos, joka kasvaa yksittäisiä varsia tanakasti pystyssä tuottaen tontin kuivimmissa itäosissa ylämäellä  ja maantienvarren pensasaidassa pohjakasvina. Kasvissa on aika paljon piidioksidia, joka muodostaa mikroskooppisia neulasmaisia kiteitä kasvin solujen tueksi. Se on melko yleinen keino kasvimaailmassa, esiintyy mm. kortteilla ja heinillä. Hietakastikka on niin karhea, että jää ruohonsyöjältä syömättä, ja tietysti koiraltakin. Tuntuu, että sirppikin tylsyy, kun sitä niittelee.

Toinen tonttini laji on metsäkastikka C. arundinacea, jolla lehdet muodostavat pienehkön kimpun, tuppaan, josta metriin yltävä korsi nousee kaartuen ylöspäin. Tämä laji on selvästi tavallisempi monenlaisissa metsämaisemissamme.
Kastikoita esiintyy ympäri maailman lauhkeissa ja viileissä osissa, ja niitä on otettu tai jalostuksella muokattu koristekasveiksi. Jo kauan sitten on huomattu, että näyttävä kukkaistutus vaatii keveitä osioita mukaansa, ja siihen hyvin sopivia ovat monet heinät. Useimmat heinät ovat monivuotisia, ja jos kasvutapa on mätäs, kyseinen heinä pysyy pitkiä aikoja samassa paikassa valtaamatta koko penkkiä.

Toisenlainen, rönsymäinen kasvutapa on taas omiaan esim. pihanurmikon tai golf-viheriön tuottamisessa, tulee samettimainen pinta. Heinät kestävät hyvin jatkuvaa leikkuuta, kun kasvupiste on alhaalla, maanpinnan lähellä.

Radansuun golf-kentän kasvustoja maantieltä Kymelle päin nähtynä.

Kukkakasvit jaetaan yksi-, kaksi- ja monisirkkaisten lahkoiksi. Nimitys saadaan siitä, montako sirkkalehteä siemenestä tulee sen itäessä esille. Heinät kuuluvat yksisirkkaisten lahkoon. Paitsi tuota yhtä lehteä niillä on muitakin yhteisiä ominaisuuksia, kuten että varsi rakentuu pätkistä eli nivelistä, jotka liittyvät toisiinsa solmukohdilla. Kasvin kasvaessa pituutta se saa nopeasti tulosta, koska jokaisesta solmusta pituus lisääntyy. Varren joutuessa maata vasten sateen painamana se voi kasvaa uudestaan ylöspäin juuri solmun kohdalta.

Uusimman systemaattisen käsityksen mukaan yksisirkkaiset jaetaan kahteen pääryhmään sen mukaan, onko varren sisus ontto vai ei. Tuloksena saatuun Ydin-yksisirkkaiset-ryhmään kuuluvat mm. liljamaiset, parsamaiset ja jamssikasvit. Se toinen ryhmä on Commelinidae eli Soljomaiset, johon kuuluvat mm. heinät, palmut ja inkiväärikasvit, kuten banaani, Musa sapientum.

Omaa ketoa vanhalla viljelymaalla. Leikataan vain elokuun lopulla, kun kasvit ovat siementäneet. Kylvetty aikoinaan punanadan siemenillä, ja kesti pitkälti yli kymmenen vuotta, ennenkuin muita ketolajeja pääsi mahtumaan sekaan. Monta niitosta haravoitiin pois, että ravinteisuus pieneni.

Heinäkasvit ovat siis rakenteellisesti ja kehityshistoriallisesti peräisin samoista kantalajeista kuin banaanitkin! Ilmeisesti kuitenkin ensimmäiseksi kehittyivät kantamuodoista trooppisiin oloihin sijoittuneet palmumaiset, muut myöhemmin, kun ilmasto-olot tulivat haastavammiksi. Heinät ovat parhaiten sopeutuneita kuivuus- ja kylmyyskausiin, ja kehityttyään ne ovat vallanneet laajoja alueita itselleen, suuret ruohomaat kuten pampa, pusta ja preeria. Heinämätäs kestää kulojakin verrattain hyvin. Luonnossa salamointi tuottaa kuivakausina laajoja paloja vuosittain.

Vuoden 2013 heinäkuun alussa ollut kuivahko kausi antoi lomaa ruohonleikkuusta, mutta joskus sekin tuli tehtäväksi. Talvitammen terhakka taimi otti tähän kasvupaikkansa, sitä pitää siis hoitaa! Viime vuosina ei keltaiseksi kulottuneita nurmikoita muuten ole nähty, kun kesät ovat olleet aika sateisia.

Viljelykasvi banaani istutetaan juurivesoista, ja sama varsi tuottaa satoa vain yhden kerran, joten paksuhko korsi katkaistaan, ja juurakosta puskee esiin taas uusi kukkiva ja satoa tuottava korsi. Uutta satoa ei siis tarvitse odottaa vuosikaupalla, kuten tapahtuisi, jos istuttaisi viini- tai muuta hedelmätarhaa taimesta alkaen. Kun syötävässä banaanissa ei ole lainkaan siemeniä, sitä ei tietysti muuten voisikaan lisätä kuin kasvullisista osista kuten juuren kappaleista. Banaanilaatuja on monia, mutta meillä kaupoissa on vain makeita lajikkeita.

Banaanin kypsän hedelmän heikko säilyvyys esti pitkään banaanien tuloa maailmankauppaan, mutta nykyisin myytävä banaaniterttu katkaistaan puustaan kovana, raakana ja ihan vihreänä, jolloin se kestää paremmin kuljetusta. Alunperin tämä vanhan maailman kasvi kulkeutui löytöretkien aikoihin Atlantin taakse, jossa sillä nyt on suuria kaupallisia viljelyaloja trooppisissa osissa. Kanarianbanaani on pienikokoisempi laji.

Vähän tarkemmin tästä viime mainitusta inkiväärimäisten kasvien Zingiferales -ryhmästä vielä. Siihen kuuluu kahdeksan heimoa, kuten Musaceae eli banaanit ja Zingiferaceae eli inkiväärikasvit, jossa puolestaan on lukuisia mausteiden antajakasveja, inkiväärin ohella mm. kurkuma ja kardemumma.

Näiden lisäksi kolmessa Zingiferales-heimossa on paljon koristekasveja, Strelitziaceae (mm. kolibrinkukka), Cannaceae, jossa näyttävät Canna-kasvit (alunperin amerikkalaisia kasveja) ja Maranthaceae, jossa tapaamme pitkäaikaiset huonekasvimme nukkumatin ja-maijan. Varsinkin tämä viime mainittu muistuttaa heinä-sukulaisiaan aika vähän, kun lehti on niin leveä.

Kevättä kohti purjeet pullollaan!

Näyttää siltä, että lukuisat kuvansiirtoyritykseni eivät johda tulokseen. Lisään niitä, kunhan taas yhteydet toimivat. Mennään nyt vaihteeksi vain tekstillä! Kuvien asettaminen onnistui myöhemmin!

Viimeinen helmikuun viikko meneillään, ja jo pitkään ollaan vietetty kevätlämpimiä säitä. Muutamana viime päivänä lämmintä ilmaa on puskenut tuulen kanssa aivan tosissaan, ja eilenkin saatiin lukea mittarista ihan +6 iltapäivällä. Aurinkokin melkein näyttäytyi, ujosti hieman pilvenharsoja edessään. Keskipäivän aurinko kipuaa jo selvästi puidenlatvojen yläpuolelle. Päivää kestää n. 9,5h, kun aletaan ennen kahdeksaa ja päädytään 17:n jälkeen iltaan.

Tällekin päivälle on samaa tiedossa. Lunta on toki vielä maassa tässä 1. Salpausselän takamaastossa, mutta maaliskuun lopun näköistä on. Ylähautausmaan parkkipaikka on traditionaalisesti luistinrataa muistuttava.

Mutta Radansuun golfkentälle kohta päästään:

Linnut ovat alkaneet taas ruokailla, siementäydennyksiä saa tehdä viikoittain, koska myös oravilla on vajausta talvibudjetissaan. Tänä aamuna pyöri pienten sinitiaisten parvi sakokaivon ympärillä, talipalloissa ja pihasyreeneissä, mutta pikkuvarpuset ja talitiaiset pitivät siemenlautaa parempana. Naakat ovat tulleet äänekkäämmiksi. Toki tikkojen pärryytyksiä jo on kuultu hyvän aikaa.

Mustamerenruusun vauvat ovat tulleet esiin. Jotkut varret ovat viivytelleet ja hädin tuskin erottuvat mullan pinnasta, yksi selvästi on edellä muita. Näkyvä sato on viimevuotisesta ruukusta löytynyttä polvea. Ostin uudenkin mukulapakkauksen, ja laitoin samoihin ruukkuihin edellisten kanssa, kun vaikutti niin harvalta, mutta niiden itäminen ei vielä ole käynnistynyt.

Parin vuoden takainen Schlumbergia joulukaktus on kehittänyt yhden nupun ikkunaruutuun osuvaan oksaansa, muissa kukissa ei vielä ole alkuja. Kohta pitänee ruveta kesyttelemään Dragonwing- begonioiden ruukkuja pohjakerroksessa. Viime vuonna katkoin latvoja aika reippaasti, niin aion tehdä tänäkin vuonna.

Katselin naapurin isojen kuusten alle, koska siellä on tunnetusti sinivuokkojen valtakunta, mutta ei näyttänyt vielä kovin keväiseltä. Ehkä sitten myöhemmin....

Vesimiehen aikaa

Helmikuun alkupuolella ollaan, ja vielä on jäljellä viikko laskennallisen kylmimmän ajan aikaa. Kolmekymmenvuotisjaksolla Helsingin horisontin mukaan ollaan silloin noin -5 pakkasasteen ajassa, joka alkaa tammikuun loppupuolella ja kestää helmikuun puoliväliin.
Meillä on pari päivää sitten päästy suojakauteen, ja vesi tippuu katoilta, joista vähät lumipeitteet valuvat tipahtamaan. Näin vähiä lumia on harvoin, mutta joskus on saatu helmi-maaliskuulla vasta suurin lumikuorma, esim. 2010.

Tänään hieman sinistä taivastakin klo 11 alkaen...

Puolipäivän auringon korkeus meidän pihalta katsottuna.

Kaamoksesta on jo aikaa sitten päästy eroon joka kolkassa Suomea, ja etelä-Suomessa on muutama hetki päivässä jo sellaista, että aurinko on korkeammalla eikä paista suoraan autoilijan silmiin tuulilasi alareunalta. Aurinko nousi tänään jo 8.15 ja laskee 16.54, siis lähes 9 tuntia!

Siispä huonekasvit alkavat pörhistyä ja mustanmerenruusun Achimenes mukulat on jo kaivettu multaan. Eivät ne toki vielä ole alkaneet kasvaa, kun aurinko ei ole paistanut mullan pintaan niitä herättelemään. Pelkällä huonelämmöllä versojen nousu vie pidempään.

Oxalis on jo alkanut kukintasesonkinsa. Tämän kasvin terälehdet imeytyvät ikkunalasiin ja kuivuvat siihen kiinni.

Lunta on kovin vähän ja puiden oksilla ei ole juuri mitään metsässäkään. Linnut alkavat harjoitella kevätääntään.

Kuinkahan mahtaa syksyllä autotallin seinustalle istutettujen hopeasyysvuokkojen talvehtiminen onnistua, kun lumipeitettä on näin vähän?

Keskipäivän kuvaa arboretumin suuntaan.

Talvitarinaa

On ehditty tammikuuta jo lähes puoleen, ja vasta nyt näyttää siltä, että talveakin tänä vuonna on. Pakkaset alkoivat viikonlopun tullessa, ja koko viikko edessä samaa laatua, -10 asteen tienoilla. Aamulla oli -12 ja saatiin kirkkaanpuoleinen päivä. Nyt on mittarissa ihan -15. Kuva on otettu tänään puolen päivän jälkeen.

Lunta ei kyllä ole kuin ohut ja pumpulinpehmeä kerros, se tietää roudan etenemistä. Entiset ehtivätkin sulaa pois melko lämpimän joulukuun jatkeeksi saatuina tammikuun alun päivinä. Onneksi eivät narsissit tai raparperit ole alkaneet herätä kuten näkyy tiedotusvälineiden antamista kuvista käyneen jossain muualla maassamme.

Komeamaksaruohon taimet ovat toistaiseksi jaksaneet hyvin pohjakerroksen ikkunalla, jossa lämpöä on parhaimmillaankin alle +15. Alemman kuvan etureunalla pilkottaa seuraavia taimia tuottavien latvojen vaasi, joka onkin taas juuria pullollaan, pitänee kohta tehdä niillekin istutukset.

Muilla pohjakerroksen pikku-ikkunoilla talvehtivat pelakuut ja begoniat ovat kuivattaneet sisäpuolelle päin jääneitä versojaan, vain valon puolella ollaan vielä vihreitä, jopa kukkiakin on.

Kesästä asti kukkinut kuparilehti Episcia pitää nyt taukoa, mutta rönsyt kasvavat. Poikasia olisi kohta tarjolla, aion panna osan rönsyistä juurtumaan lähiaikoina. Kuparilehti on hyvä huonekasvi, kun ei tuoksu eikä siinä ole ollut kirvoja koskaan. Parasta sille on lempeämpi valo, joten siirrän amppelin kesäksi pohjoisikkunan puolelle. Runsas kastelu lahottaa varsia, joten mullan pitää saada kuivaa pinnasta välillä. Ja lämpötila sentään yli +10!

Asuinkerroksen eteisessä pelakuilla menee enkelinsiipibegoniain seurassa selvästi paremmin, valoa kun tulee kahden ruudun korkuisesta aukosta.