Iso loikkaus kesään

Viimein tuli piste parin kuukauden ajan vallinneeseen kylmän ilmamassan korkeapaineeseen, sillä saatiin kaakosta kosteaa ja kuumaa ilmaa oikein kauhakaupalla. Kevätesikot Primula veris ovat nyt komeimmillaan!
Eilen meillä oli lähes 31 asteen lämpimät, joten ulko-ovea avatessa tuntui, kuin olisi saunaan mennyt. Totta kai siellä piti olla, kun nyt tällaista herkkua oli tarjona, mutta juomareisuja sisälle tuli kyllä monta! Kuvat ovat eilisillalta noin klo 18 aikaan. Saatiin viime yön aikana lisäksi pari pientä sade-erää, joten näkymät muuttuvat entistä vehmaammiksi. Yön lämpötila näyttää olleen +15 asteen tienoilla.

Vielä toissapäivänä hevoskastanjan Aesculus hippocastanum lehdet muistuttivat ruskeanpunaisia ryppyisiä rusetteja oksissaan, mutta eilen ne ponkaisivat auki ja esille tuli kunnon vihreä väri.

Pikkutaimi, Turusta 2008 tullut, eli hehkeänä. Se on nyt noin vajaan metrin, ja tämä oli sen ensi talvi, kun jänikset eivät parturoineet latvoja. Taitaa alkaa puun aika. Taustana olevat vuoristolaiskarviaiset kukkivat hyvin. Muut omat kasvattamani pienemmät hevoskastanjan ja tammen taimet näyttävät maistuneen sitäkin paremmin jäniksille, melkein maan tasalle purtuja.

Vaaaleanpunakukkaisen papulanruusun Rosa 'Staffa' aita on aika pirteän oloinen, vaikka teinkin sille syksyllä ronskit leikkaukset. Kukkia ei ole paljon odotettavissa, kun ne tulevat edellisvuoden latvoihin, jotka tuli tasattua pois.

Viime vuonna alas kynitty iso norjanangervo Spiraea 'Grefsheim' näyttää tekevän vielä paluun elävien kirjoihin, vaikka saikin kilokaupalla suolaa juurilleen, kun jättimalikkakasvusto oli pesiytynyt sinne. Toivottavasti angervon kasvu olisi vähän vaatimattomampaa....

Lähipäivinä meillä päästään maistamaan tämän vuoden raparperisatoa, kun lehdet alkavat avautua, ja varsissakin jo mittaa 10-15 cm. Katsopas muistoa, keltaisia tulppaaneja puskan takana. Siihen istutti Elsa-äiti tulppaanirivin kohta puoli vuosisataa sitten, ja aina ne sieltä nousevat.

Elsan kanssa istutettuja ovat nämä narsissit 1980-luvun alussa. Tein silloin tähän kohtaan vadelmamaan hänen ehdotuksestaan, ja kukkarivi tuli etummaiseksi. Narsissit Narcissus poeticus kukkivat aika heikosti, ne pitäisi nostaa ylemmäksi ja uutta multaa saataville. Samanikäisiä narsissipenkkejä on useampiakin tontilla. Koskahan ehtisin?

Kevään viihdyttäjät, vuohenjuuret Doronicum ovat parhaassa kukassaan.

Ja kohta on myös näiden valamolaista siemenkantaa olevien kulleroiden Trollius europaeus vuoro. Ne viihtyvät hyvin kosteahkossa Elsan entisessä mansikkamaassa, seurana taustalla imikkää Pulmonaria obscura.

Toukokuu jo pitkällä, onneksi sataa

Tämän aamun näkymä kirsikasta: osa kukista jo auki.

Suunniteltu amerikanmatka kirsikankukkien aikaan jäi toteutumatta. Tilalle saatiin tänne amerikansisko, joka kuvassa ainokaisen tonttini vaihtoehdon, kuriilienkirsikan Prunus kuriliensis seurassa. Onneksi tämä puu on ottanut paikan haltuunsa ja kasvaa vahvoja runkoja, noin kaksi metriä korkeita. Taimivaihe oli aika pitkä, ja jo luulin, ettei tuo ikinä kasva, kun istutin korvikkeeksi magnolian siihen parin metrin päähän. Sekin puu voi hyvin, nyt kymmenen vuoden jälkeen...

Tämä kuva on kuivalta kaudelta eli 04 05 2014

Ja tämä tänä aamuna. Toki vihreys pääosin on peräisin scillojen lehdistä edelleen.

Viikkoja kestänyt viileä ja kuiva korkeapaineen jakso on vihdoin väistymässä sateiden tieltä. Maa imee nyt puuttuvaa kosteutta, ja kulottuneen sammalen värittämä nurmikkokin vihdoin on alkanut vihertää. Sisareni Raija toimi tänä vuonna puutarhatyökäsinä, ja penkit saivat paremman kohtelun kuin ikinä, mutta kun sade vain viipyi, niin suurta kukoistusta jäätiin odottelemaan.

Eilen illalla kotiin tullessa havahduin, että pari päivää jatkunut kostea ilma oli saanut valkoiset eteläseinän Clematikset jo suurille nupuille. Missä ihmeen ajassa?

Tänä aamuna yläpuutarhalle päin: tuomen ja vaahteran kukinta lähtökuopissa, tarvitaan enää pari lämmintä päivää...

Näin vaisua kevätkukintaa scillojen kohdalla ei tule muistista kuin tämän keväinen, eikä kehumista keltavuokkojenkaan kohdalla, kun niiden lehdet alkoivat kellastua jo kohta noustuaan. Seuraava kuvarypäs on otettu viikko sitten, 04 05:

Rapunpielen lämpimässä ruusujuuret Rhodiola alkoivat ensimmäisinä työntää varsiaan

Kiirettä pitivät myös kaivonkulman vuohenjuuret Doronicum.

Sekä rikkaruohomaisesti kasvava komea kiurunkannus Corydalis nobilis.

Alapihan kukkapenkin rotkolemmikit Brunnera macrophylla eivät tykänneet kylmistä öistä, lehdenreunat ruskeina.

Raparperit Rheum nousevat hitaasti nekin.

Ja tässä hieman tältä aamulta:

Keltavuokkoja Anemone ranunculoides.

Kevätesikkoja Primula veris.

Ja Wilman muistopenkin tulppaaneita.

Pääsiäinen 2014

Mukavaa pääsiäistä teille! Korkeapaine jatkuu edelleen, ja ilmat ovat melko aurinkoisia, onpa päästy eilen jo yli 15 asteenkin. Yöt pakkasen puolella tai melkein, tämä aamukin oli nimittäin nollan tuntumassa kuuden maissa, ja sellaista näyttää olevan jatkossakin.
 Lintujen mielestä kevät on nyt ja punarinnat, rastaat ja peipot ovat äänessä sielunsa pohjasta kaiket päivät. Tänä pääsiäisenä on naureskeltu naapurin pikimustalle Zorrolle, joka harrastaa lintulaskentaa ruokintalaudan tienoilla, että pääsiäisnoidan kissa putosi luudanvarrelta pihaan. Zorro on kovin sosiaalinen, ja vaatii ehdottomasti leuanalusrapsutukset, kun tavataan.

Lumikellot ja -pisarat ovat saaneet hieman seuraa muista heränneistä, vaikka maa ei olekaan kunnolla lämmennyt. Viimeisen aurauskepin sain irti eilen. Komeimmaksi ovat ehtineet kompostinlaidan keltamot Chelidonium, mutta osa sen lehdistä talvehtii, joten en ole ihan varma mikä on tämän sesongin tuotosta.

Monet perennat, kuten kuvan aasiankullero Trollius asiaticus ja kurjenpolvet ovat jo etupihan penkissä alkaneet versoa, mutta syksyllä istutetuista narsisseista siinä ei edelleenkään ole merkkiäkään.

Wilman haudalle istutettu tulppaanikasa on nostanut esiin muutamia lehtiä, samoin Elsanperuja olevat 1970-luvulla istutetut nurmikkoon hautautuneet.

Krookuksia on auki monessa kohdin, ja tämä kuva saa minut tuumaamaan, pitäisikö näitäkin joskus lannoittaa, että hieman pulskistuisivat?

Onneksi Tiitun haudalle istutettu piskuinen kuusentaimi näyttää selvinneen hengissä ison kuopan kaivamisesta juurtensa lähelle. Juuret näyttäisivät nyt olevan kunnossa. Kohta se alkaa pituuttakin, sehän on eri laji kuin Wilman kuusi.

Itse asiassa Wilman puolella on havupuita enemmänkin, kun siltä puolelta kaikki marjapensaat on raivattu. Siellä on kaksi timanttituijaakin, ja tämä mini-hemlokki myös on kotiutunut. Tiitun puolella on vielä yksi iso punaherukka poistamatta, sitten saa senkin puolen tehdä loppuun.

Kun yöt ovat viileitä, scillat eivät kasva vauhdissa. Läheltä tarkasteltuna maan pinnassa on kuitenkin paljon sinisiä kukkain alkuja! Yhden kevättähden Chionodoxa olen myös nähnyt kukassa!

Olisi kevääntulolle kovin edistävää, jos sataisi, mutta kun ei, niin hakkeet kuivuvat alapihalla rauhassa!

Ps. Piti käydä läpi liuta muistikirjoja, jotta olisin varma noista mainituista pikkukuusien nimistä. Tiitun piskuinen on okakuusi Picea pungens, joka on hidaskasvuisempi. Wilman kuusi on ajaninkuusi Picea jetzoensis (josta ei tässä blogipostauksessa ole kuvaa).

Vain hanki puuttuu...

Kiiltolehtisen pajun Salix phylicifolia kissavarsia Radansuun aukeiden tienvarsiojassa.

Muistelen aikoja 1950-luvun puolivälissä, jolloin lukiovuosieni urakka oli loppumassa. Niinpä näihin aikoihin siirsin Lahden Puistokadulla, kaupungintalon naapurissa olleesta opiskeluboksista itseni vähäksi aikaa Iittiin. Oli muutama viikko vapaata, ennenkuin kesätyöt Vientikerman laskuttajana alkaisivat.

Oli aika myöhäinen kevät silloinkin, ja parhaita huvejani oli panna sukset jalkaan aamusella auringon noustessa ja lähteä katselemaan maisemia ja lintuja, kun muut vielä nukkuivat. Jäälläkin voi vielä silloin hiihdellä. Pajut olivat jo alkaneet kasvattaa norkkojaan, kuten nytkin, mutta koska silloin oli ollut kunnon talvi, lunta riitti vielä pitkälle huhtikuuhun. Suksitteluun oli hyvät mahdollisuudet. Tämän postauksen kuvat on otettu 03 04 2014.

Niihin aikoihin isolla Radansuun-Kausalan välisellä peltoaukealla oli aina tulvajärviä lumen sulamisen aikoihin, ja suuret määrät muuttavia kahlaajia ja vesilintuja viipyi siellä. Sittemmin tehtiin viemäröinti ja vedet vähenivät lopullisesti. Vieläkään alue ei ole kuiva läpi vuoden, ja kosteimmassa laikussa kasvaa suuria määriä pajuja edelleen eikä sitä viljellä. Tämä hyvin tasainen alue on hyvin kauan sitten kuulunut Kymijokeen sen lahtena, mutta nykyisin joen vedenpinta on useita metrejä alempana, vaikkakin se on aika lähellä. Tämän päivän muuttolintuja edustivat pari lokkia. Toki näin kurjen muutama päivä sitten.

Pyöreälakiset tuhkapajut Salix cinerea, joita on tuossa kuvassa koivunrunkojen kanssa oikealla puolen, ovat märimmillä kohdin yleisiä. Jokunen vasta kesällä valkoisia villanorkkoja esittelevä halava S. pentandra tässä myös kasvaa, mutta se on aina yksittäinen, ei pensaikkomassoja tekevä. Melko punavartiset kiiltolehtipajut S. phylicifolia ovat myös melko tavallisia, niitä on tässä edessä vasemmalla, vaikkakaan ei voi olla aivan varma, kuinka paljon on pajujen välisiä risteymiä, ne kun ovat tavallisia.

Hieman kuivemmilla mailla kasvaa raitoja S. caprea, jotka ovat pajuista isoimpia, ihan puita. Tämä yksilö kasvaa maantienvarressa aivan Radansuun kylän reunassa, Urajärveen rajoittuvalla peltoaukealla. Sen oksat ovat nyt aivan täynnä harmaita norkkoja eli kissoja, ja kohta alkaa niiden muuttuminen joko keltaisiksi, jos on hedekasvi, tai vaaleanvihreiksi, jos on kyseessä emipuu. Raitojen mesivarastot ovat kevään ensimmäisten perhosten, sitruunaperhosen ja suruvaipan ja mesipistiäisten mielipaikkoja. Suruvaippa munii raitaan, ja sen toukat popsivat niiden lehtiä.

Kotipihan lintulaudan tienoilla käy aika tuoksina, kun mustarastaskoiraat etsivät kanojen lailla kaaputtamalla rouvakokelailleen syötäviä paloja. Vuorenkilven lehdet vain lentelevät!

Kevään odotusta edelleen

Lukuisat pilviset ja nollan lähellä olevat päivät muuttuivat vihdoin hieman, kun korkeapaine on valtaamassa seutuamme. Sehän kyllä tietää yöpakkasia, vaikka päivällä kuinka olisi kaunista. Mutta tuntuu ainakin paljon keväisemmältä! Tali- ja sinitiaisten laulut jo kajahtelevat, ja pari mustarastasta on jo viikon päivät käynyt ruopsuttamassa lintulaudan ympäristön maata. Ilmeisesti se kannattaa, kun palataan jo ani varhain aamulla. Kaikki kuvat ovat tältä päivältä.

Kangaspuiden vieressä istuessa jää selän taakse tämä näkymä maantielle ja Haapaniemen suuntaan. Aurinko on vielä alhaalla, kuvan otin jo 7.30.

Ei tosin ensimmäisinä, sillä jo viiden aikaan orava pyyhältää laudalta kauemmas, kun huomaa liikettä ikkunan vaiheilla. Katselin autotallin seinustan Forsythia-pensasta, jonka alle on kertynyt melkoisesti auringonkukan siemenkuoria, se on myös oravan tekosia. Onnenpensas itse elää vielä talviunta, silmut ovat ihan pienet.

Kuvassa on enemmän valoa, kun sen ottoaika on jo n. 11.00.

Tämän viikon maanantaiaamuna näin vihdoin meidän tontilla ensimmäiset keväät yrittäjät, nimittäin lumikelloja Galanthus oli alkanut puskea parkkipaikan kukkapenkin syrjästä, siihen paistaa keskipäivän aurinko. Kevätkellojen Leucojum paikalta näytti sunnuntaina pilkistävän jotain vihreää, mutta kun se kohta taas on enemmän varjossa, ei nuppuja vielä näkynyt. Meidän tontti on kallellaan pohjoiseen, joten ensimmäiset kevään merkit tulevat kyllä naapureista aiemmin.

Parkkipaikan pienokaiset..

Alapuutarhan sissit, jotka ovat muuttaneet kukkapenkin reunalle.

Vielä ei ole ilmaantunut syksyllä etupihan penkkiin istutettujen narsissien "kynsiä", mutta ihmekös tuo, kun isot kuuset varjostavat parhaan keskipäivän aikana ja parkissa oleva auto lopun aikaa. Ja lisäksi penkissä on koristeita tuijan oksia, varjoa tuomassa nekin. Ehtivät kyllä, sillä nythän on vielä maaliskuu!

Vävyn facebook-kuvasta innostuneena menin tarkastelemaan tänään paremmin ison kiven vieressä kasvavia muita pikku kelloja, nimittäin kevätlumipisaroita Leucojum vernum, kun niistä ei parin metrin päähän voinut huomata mitään. Niiden nimi oli ennen kello, mutta muutettu lumipisaraksi joitakin aikoja sitten. Olikin tänään avautunut yksi kukka, ja vieressä toinen pää taittuneena. Parin metrin päässä kasvavassa erillisesiintymässä oli useampia poikkipääkukkia.

Sen verran on routa kuitenkin hävinnyt, että talvikoristeeksi tyrkityt tekokukat, joulutähdet pääsivät jo irti maasta ja säilytykseen seuraavalle sesongille. Hautausmaan kaikki kukat ovat vielä kiinni, kun penkki on pohjoispuolella hautakiveä.

Huvittelen ajatuksella, että nostelisin ovipielen amppelikanervat jo kompostille ja laittaisin keväisempää. Mutta orvokintaimia ei vielä ole näkynyt kaupoissa. Mininarsissit kelpaisivat myös, mutta pääsiäinen on vielä kaukana. Ehkäpä niitä jostain löytyisi...

Viikonlopulla siirrytään kesäaikaan myös kellon suhteen. Kevätpäivän tasaus on jo ohitettu viime viikon loppupuolella, ja päivät ovat nyt yli 12 h pitkiä. Pikku lumisateita on saatu useampaankin otteeseen, mutta sen verran, ettei juuri ole lapiohommiin tarvinnut ruveta. Auramiehetkin vierailivat pihalla viime viikolla pariin otteeseen. No, totuuden nimessä on sanottava, että kyllä niitä polkuja puhdistin, mutta ei olisi tarvinnut, ja tarkoitus olikin vain käydä oman pihan kuntosalilla.

Kierros alapuutarhalla toi esiin kuolanpionin Paeonia anomala silmut alatien varren kukkapenkistä, mutta muuta siellä ei ollut vielä näkyvillä.
Mustamerenruusut Achimenes ovat venyneet ruukuissaan jonkin verran, mutta nuppuja ei niissäkään vielä ole. Varmaan auringon vähäisyys on jarruttanut. Ei ole kuparilehdessäkään Episcia vielä kukkia.

Tulimaan terveisistä banaaneihin

Selasin kuvatuliaisia, joita sain Raija-sisarelta vajaat pari vuotta sitten tehdyltä eteläisen Argentiinan matkalta, ja jäin tuijottamaan yllä olevaa punertavista heinistä otettua kuvaa sieltä jostain. Kuvan värimaailma rupesi kiehtomaan niin, että piti siitä tehdä näyttöruutuuni Desktop-kuva, että saisin tarkastella sitä tarpeeksi isona.
Kuvan tarkkuus myös ihailutti.
Jossain vaiheessa alkoi tuntua tutulta, ja kun aikani olin pähkäillyt, tulin siihen tulokseen, että kyseessä ovat meilläkin sangen yleiset heinät, kastikat Calamagrostis. Mittakaava ei ole ihan tiedossa (tosin kuvan voikukanlehdet auttavat), kyseinen kasvimassa voi olla jotain kastikkain ja röllien välimaastostakin, kun ollaan uudella mantereella. Niitä on nimiä annettaessa pidetty niin lähisukulaisina, että latinankielen nimi on melkein sama. Toiset isompia, Calamagrostis, toiset pienempiä, Agrostis.
Surffailu (kuvahaulla ja asiahaulla) toi tietoisuuteen sananmukaisesti kuvaa muistuttavia kaikenmaailman heiniä, toinen toistaan komeampia, monilla oli komeita punervan eri vivahteita näyttävissä röyhyissään. Tietysti löytyivät myös meidän kotoiset metsä- ja kosteikkokastikkamme, joita on kuusi lajia yhteensä.

Tältä näyttää sirpitetty hietakastikan valtakunta. Heinä pitää leikata ainakin parin vuoden välein tästä taimikosta, koska paikalle tunkee koko ajan haavan juurivesoja, joita en halua. Tammi on tullut spontaanisti, samoin tuo luonnonvarainen punaherukkalaji vieressä, Ribes spicatum.

Omalla tontillani kasvaa vain kahta lajia kastikoita luonnostaan. Pitääpä lisätä paremmat kuvat koti-arboretumista myöhemmin! Kun useimmat kastikat ovat kosteutta suosivia, ne jäävät tässä kuivassa tontissa puuttumaan. Selvästi yleisempi on tontillani karhea hietakastikka C. epigejos, joka kasvaa yksittäisiä varsia tanakasti pystyssä tuottaen tontin kuivimmissa itäosissa ylämäellä  ja maantienvarren pensasaidassa pohjakasvina. Kasvissa on aika paljon piidioksidia, joka muodostaa mikroskooppisia neulasmaisia kiteitä kasvin solujen tueksi. Se on melko yleinen keino kasvimaailmassa, esiintyy mm. kortteilla ja heinillä. Hietakastikka on niin karhea, että jää ruohonsyöjältä syömättä, ja tietysti koiraltakin. Tuntuu, että sirppikin tylsyy, kun sitä niittelee.

Toinen tonttini laji on metsäkastikka C. arundinacea, jolla lehdet muodostavat pienehkön kimpun, tuppaan, josta metriin yltävä korsi nousee kaartuen ylöspäin. Tämä laji on selvästi tavallisempi monenlaisissa metsämaisemissamme.
Kastikoita esiintyy ympäri maailman lauhkeissa ja viileissä osissa, ja niitä on otettu tai jalostuksella muokattu koristekasveiksi. Jo kauan sitten on huomattu, että näyttävä kukkaistutus vaatii keveitä osioita mukaansa, ja siihen hyvin sopivia ovat monet heinät. Useimmat heinät ovat monivuotisia, ja jos kasvutapa on mätäs, kyseinen heinä pysyy pitkiä aikoja samassa paikassa valtaamatta koko penkkiä.

Toisenlainen, rönsymäinen kasvutapa on taas omiaan esim. pihanurmikon tai golf-viheriön tuottamisessa, tulee samettimainen pinta. Heinät kestävät hyvin jatkuvaa leikkuuta, kun kasvupiste on alhaalla, maanpinnan lähellä.

Radansuun golf-kentän kasvustoja maantieltä Kymelle päin nähtynä.

Kukkakasvit jaetaan yksi-, kaksi- ja monisirkkaisten lahkoiksi. Nimitys saadaan siitä, montako sirkkalehteä siemenestä tulee sen itäessä esille. Heinät kuuluvat yksisirkkaisten lahkoon. Paitsi tuota yhtä lehteä niillä on muitakin yhteisiä ominaisuuksia, kuten että varsi rakentuu pätkistä eli nivelistä, jotka liittyvät toisiinsa solmukohdilla. Kasvin kasvaessa pituutta se saa nopeasti tulosta, koska jokaisesta solmusta pituus lisääntyy. Varren joutuessa maata vasten sateen painamana se voi kasvaa uudestaan ylöspäin juuri solmun kohdalta.

Uusimman systemaattisen käsityksen mukaan yksisirkkaiset jaetaan kahteen pääryhmään sen mukaan, onko varren sisus ontto vai ei. Tuloksena saatuun Ydin-yksisirkkaiset-ryhmään kuuluvat mm. liljamaiset, parsamaiset ja jamssikasvit. Se toinen ryhmä on Commelinidae eli Soljomaiset, johon kuuluvat mm. heinät, palmut ja inkiväärikasvit, kuten banaani, Musa sapientum.

Omaa ketoa vanhalla viljelymaalla. Leikataan vain elokuun lopulla, kun kasvit ovat siementäneet. Kylvetty aikoinaan punanadan siemenillä, ja kesti pitkälti yli kymmenen vuotta, ennenkuin muita ketolajeja pääsi mahtumaan sekaan. Monta niitosta haravoitiin pois, että ravinteisuus pieneni.

Heinäkasvit ovat siis rakenteellisesti ja kehityshistoriallisesti peräisin samoista kantalajeista kuin banaanitkin! Ilmeisesti kuitenkin ensimmäiseksi kehittyivät kantamuodoista trooppisiin oloihin sijoittuneet palmumaiset, muut myöhemmin, kun ilmasto-olot tulivat haastavammiksi. Heinät ovat parhaiten sopeutuneita kuivuus- ja kylmyyskausiin, ja kehityttyään ne ovat vallanneet laajoja alueita itselleen, suuret ruohomaat kuten pampa, pusta ja preeria. Heinämätäs kestää kulojakin verrattain hyvin. Luonnossa salamointi tuottaa kuivakausina laajoja paloja vuosittain.

Vuoden 2013 heinäkuun alussa ollut kuivahko kausi antoi lomaa ruohonleikkuusta, mutta joskus sekin tuli tehtäväksi. Talvitammen terhakka taimi otti tähän kasvupaikkansa, sitä pitää siis hoitaa! Viime vuosina ei keltaiseksi kulottuneita nurmikoita muuten ole nähty, kun kesät ovat olleet aika sateisia.

Viljelykasvi banaani istutetaan juurivesoista, ja sama varsi tuottaa satoa vain yhden kerran, joten paksuhko korsi katkaistaan, ja juurakosta puskee esiin taas uusi kukkiva ja satoa tuottava korsi. Uutta satoa ei siis tarvitse odottaa vuosikaupalla, kuten tapahtuisi, jos istuttaisi viini- tai muuta hedelmätarhaa taimesta alkaen. Kun syötävässä banaanissa ei ole lainkaan siemeniä, sitä ei tietysti muuten voisikaan lisätä kuin kasvullisista osista kuten juuren kappaleista. Banaanilaatuja on monia, mutta meillä kaupoissa on vain makeita lajikkeita.

Banaanin kypsän hedelmän heikko säilyvyys esti pitkään banaanien tuloa maailmankauppaan, mutta nykyisin myytävä banaaniterttu katkaistaan puustaan kovana, raakana ja ihan vihreänä, jolloin se kestää paremmin kuljetusta. Alunperin tämä vanhan maailman kasvi kulkeutui löytöretkien aikoihin Atlantin taakse, jossa sillä nyt on suuria kaupallisia viljelyaloja trooppisissa osissa. Kanarianbanaani on pienikokoisempi laji.

Vähän tarkemmin tästä viime mainitusta inkiväärimäisten kasvien Zingiferales -ryhmästä vielä. Siihen kuuluu kahdeksan heimoa, kuten Musaceae eli banaanit ja Zingiferaceae eli inkiväärikasvit, jossa puolestaan on lukuisia mausteiden antajakasveja, inkiväärin ohella mm. kurkuma ja kardemumma.

Näiden lisäksi kolmessa Zingiferales-heimossa on paljon koristekasveja, Strelitziaceae (mm. kolibrinkukka), Cannaceae, jossa näyttävät Canna-kasvit (alunperin amerikkalaisia kasveja) ja Maranthaceae, jossa tapaamme pitkäaikaiset huonekasvimme nukkumatin ja-maijan. Varsinkin tämä viime mainittu muistuttaa heinä-sukulaisiaan aika vähän, kun lehti on niin leveä.