Kesän vauhti huimaa

Suurin osa päivityksen kuvista on eilisillalta puoli seitsemän maissa. Puutarhalla on alettu jo ruohonleikkuu polkujen ja käytävien kohdilta, ja ensimmäinen vuohenputkien kitkentä on hyvässä menossa.

Kunniamaininta vauhdista annettakoon kartanopioneille Paeonia x hybrida, joiden nuput jo pullistelevat. Toki kuolanpionien P. anomala versot ovat samankorkuisia!

Kesä etenee kiihkeästi kuin konsanaan mannerilmastossa. Kaiken pitää olla valmiina viikossa! Tuskin ehtivät kriikunat kukkaan viikko sitten, kun ne jo karisivat, samoin kävi tuomien. Lähes kolmeenkymmeneen nousevat päivälämmöt kasvattavat perennojen versoja roimasti päivittäin.

Saapa nähdä, millaiselta näyttää viikon päästä, kun päivälämmöt putoavat viimeisten ennusteiden perusteella jopa kaksikymmentä astetta?

Varjomorelli-kirsikan runkopuu kuihtui, ja tyvivesa jatkaa nyt puun ikää täydessä kukassa, taustana naapurin iso vaahtera.

Ylimmän kuvan vienokirsikka Prunus maximowiczii kukkii aika maltillisesti, muutama kukka lehtihankoihin.

Suuri omenapuuvanhus avasi eilen illalla tuhannet kukkansa, mutta kuva on vasta tältä aamulta, kun valo tulee oikein.

Nyt ovat valkoisina kirsikat ja omenat. Sekin Punakaneli-omenapuu, joka kasvaa Clematiksen tukena, on nyt vuosikymmeniä istutuksen jälkeen alkanut kukkia. Saapa nähdä, tuleeko koskaan omenia?

Ihmettelin jo, kuinka myöhässä meidän pihasyreenien kukinta on, kun Kausalassa näin pensaan jo täydessä violetissa loistossaan, mutta kyllä kai kukkia jo tänään on auki paljonkin. Yläkuva on naapurin raja-aidasta, alempi pihatien varresta.

Komeimpina hohtavat nyt kullerot, ylempi kuva on niittykullerosta Trollius europaeus, alempi aasiankullerosta T. asiaticus, joka tekee maltillisesti uusia taimia lähelleen tässä alapellon taimimaassa. Kaksi vanhempaa olen jo saanut siirtää etupihan penkkiin.

Keltavuokkojen ja mukulaleinikin keltaisuus on vaihtunut puistolemmikkien siniseen.

Lemmikit ovat lisääntyneet niin, että niitä on jo maantienvarren aitaan saakka. Pohjoisella rajalla on niukinta.

Lännen konnanmarja Actaea rubra on jo avannut valkoiset kukkaryppäänsä tuijan suojassa. Korkea pensas etualalla on töyhtöangervo.

 Ja sokerina pohjalla: violettia huumaa seinän täydeltä.

Alppikärhö on vallannut tehokkaasti seinämän villiviineiltä, joita tässä kulmauksessa kasvoi alunperin.

Alppikärhöllä Clematis alpina on tänään paras päivänsä, kukkia on satoja. ehkä tuhansia.

Iso loikkaus kesään

Viimein tuli piste parin kuukauden ajan vallinneeseen kylmän ilmamassan korkeapaineeseen, sillä saatiin kaakosta kosteaa ja kuumaa ilmaa oikein kauhakaupalla. Kevätesikot Primula veris ovat nyt komeimmillaan!
Eilen meillä oli lähes 31 asteen lämpimät, joten ulko-ovea avatessa tuntui, kuin olisi saunaan mennyt. Totta kai siellä piti olla, kun nyt tällaista herkkua oli tarjona, mutta juomareisuja sisälle tuli kyllä monta! Kuvat ovat eilisillalta noin klo 18 aikaan. Saatiin viime yön aikana lisäksi pari pientä sade-erää, joten näkymät muuttuvat entistä vehmaammiksi. Yön lämpötila näyttää olleen +15 asteen tienoilla.

Vielä toissapäivänä hevoskastanjan Aesculus hippocastanum lehdet muistuttivat ruskeanpunaisia ryppyisiä rusetteja oksissaan, mutta eilen ne ponkaisivat auki ja esille tuli kunnon vihreä väri.

Pikkutaimi, Turusta 2008 tullut, eli hehkeänä. Se on nyt noin vajaan metrin, ja tämä oli sen ensi talvi, kun jänikset eivät parturoineet latvoja. Taitaa alkaa puun aika. Taustana olevat vuoristolaiskarviaiset kukkivat hyvin. Muut omat kasvattamani pienemmät hevoskastanjan ja tammen taimet näyttävät maistuneen sitäkin paremmin jäniksille, melkein maan tasalle purtuja.

Vaaaleanpunakukkaisen papulanruusun Rosa 'Staffa' aita on aika pirteän oloinen, vaikka teinkin sille syksyllä ronskit leikkaukset. Kukkia ei ole paljon odotettavissa, kun ne tulevat edellisvuoden latvoihin, jotka tuli tasattua pois.

Viime vuonna alas kynitty iso norjanangervo Spiraea 'Grefsheim' näyttää tekevän vielä paluun elävien kirjoihin, vaikka saikin kilokaupalla suolaa juurilleen, kun jättimalikkakasvusto oli pesiytynyt sinne. Toivottavasti angervon kasvu olisi vähän vaatimattomampaa....

Lähipäivinä meillä päästään maistamaan tämän vuoden raparperisatoa, kun lehdet alkavat avautua, ja varsissakin jo mittaa 10-15 cm. Katsopas muistoa, keltaisia tulppaaneja puskan takana. Siihen istutti Elsa-äiti tulppaanirivin kohta puoli vuosisataa sitten, ja aina ne sieltä nousevat.

Elsan kanssa istutettuja ovat nämä narsissit 1980-luvun alussa. Tein silloin tähän kohtaan vadelmamaan hänen ehdotuksestaan, ja kukkarivi tuli etummaiseksi. Narsissit Narcissus poeticus kukkivat aika heikosti, ne pitäisi nostaa ylemmäksi ja uutta multaa saataville. Samanikäisiä narsissipenkkejä on useampiakin tontilla. Koskahan ehtisin?

Kevään viihdyttäjät, vuohenjuuret Doronicum ovat parhaassa kukassaan.

Ja kohta on myös näiden valamolaista siemenkantaa olevien kulleroiden Trollius europaeus vuoro. Ne viihtyvät hyvin kosteahkossa Elsan entisessä mansikkamaassa, seurana taustalla imikkää Pulmonaria obscura.

Toukokuu jo pitkällä, onneksi sataa

Tämän aamun näkymä kirsikasta: osa kukista jo auki.

Suunniteltu amerikanmatka kirsikankukkien aikaan jäi toteutumatta. Tilalle saatiin tänne amerikansisko, joka kuvassa ainokaisen tonttini vaihtoehdon, kuriilienkirsikan Prunus kuriliensis seurassa. Onneksi tämä puu on ottanut paikan haltuunsa ja kasvaa vahvoja runkoja, noin kaksi metriä korkeita. Taimivaihe oli aika pitkä, ja jo luulin, ettei tuo ikinä kasva, kun istutin korvikkeeksi magnolian siihen parin metrin päähän. Sekin puu voi hyvin, nyt kymmenen vuoden jälkeen...

Tämä kuva on kuivalta kaudelta eli 04 05 2014

Ja tämä tänä aamuna. Toki vihreys pääosin on peräisin scillojen lehdistä edelleen.

Viikkoja kestänyt viileä ja kuiva korkeapaineen jakso on vihdoin väistymässä sateiden tieltä. Maa imee nyt puuttuvaa kosteutta, ja kulottuneen sammalen värittämä nurmikkokin vihdoin on alkanut vihertää. Sisareni Raija toimi tänä vuonna puutarhatyökäsinä, ja penkit saivat paremman kohtelun kuin ikinä, mutta kun sade vain viipyi, niin suurta kukoistusta jäätiin odottelemaan.

Eilen illalla kotiin tullessa havahduin, että pari päivää jatkunut kostea ilma oli saanut valkoiset eteläseinän Clematikset jo suurille nupuille. Missä ihmeen ajassa?

Tänä aamuna yläpuutarhalle päin: tuomen ja vaahteran kukinta lähtökuopissa, tarvitaan enää pari lämmintä päivää...

Näin vaisua kevätkukintaa scillojen kohdalla ei tule muistista kuin tämän keväinen, eikä kehumista keltavuokkojenkaan kohdalla, kun niiden lehdet alkoivat kellastua jo kohta noustuaan. Seuraava kuvarypäs on otettu viikko sitten, 04 05:

Rapunpielen lämpimässä ruusujuuret Rhodiola alkoivat ensimmäisinä työntää varsiaan

Kiirettä pitivät myös kaivonkulman vuohenjuuret Doronicum.

Sekä rikkaruohomaisesti kasvava komea kiurunkannus Corydalis nobilis.

Alapihan kukkapenkin rotkolemmikit Brunnera macrophylla eivät tykänneet kylmistä öistä, lehdenreunat ruskeina.

Raparperit Rheum nousevat hitaasti nekin.

Ja tässä hieman tältä aamulta:

Keltavuokkoja Anemone ranunculoides.

Kevätesikkoja Primula veris.

Ja Wilman muistopenkin tulppaaneita.

Pääsiäinen 2014

Mukavaa pääsiäistä teille! Korkeapaine jatkuu edelleen, ja ilmat ovat melko aurinkoisia, onpa päästy eilen jo yli 15 asteenkin. Yöt pakkasen puolella tai melkein, tämä aamukin oli nimittäin nollan tuntumassa kuuden maissa, ja sellaista näyttää olevan jatkossakin.
 Lintujen mielestä kevät on nyt ja punarinnat, rastaat ja peipot ovat äänessä sielunsa pohjasta kaiket päivät. Tänä pääsiäisenä on naureskeltu naapurin pikimustalle Zorrolle, joka harrastaa lintulaskentaa ruokintalaudan tienoilla, että pääsiäisnoidan kissa putosi luudanvarrelta pihaan. Zorro on kovin sosiaalinen, ja vaatii ehdottomasti leuanalusrapsutukset, kun tavataan.

Lumikellot ja -pisarat ovat saaneet hieman seuraa muista heränneistä, vaikka maa ei olekaan kunnolla lämmennyt. Viimeisen aurauskepin sain irti eilen. Komeimmaksi ovat ehtineet kompostinlaidan keltamot Chelidonium, mutta osa sen lehdistä talvehtii, joten en ole ihan varma mikä on tämän sesongin tuotosta.

Monet perennat, kuten kuvan aasiankullero Trollius asiaticus ja kurjenpolvet ovat jo etupihan penkissä alkaneet versoa, mutta syksyllä istutetuista narsisseista siinä ei edelleenkään ole merkkiäkään.

Wilman haudalle istutettu tulppaanikasa on nostanut esiin muutamia lehtiä, samoin Elsanperuja olevat 1970-luvulla istutetut nurmikkoon hautautuneet.

Krookuksia on auki monessa kohdin, ja tämä kuva saa minut tuumaamaan, pitäisikö näitäkin joskus lannoittaa, että hieman pulskistuisivat?

Onneksi Tiitun haudalle istutettu piskuinen kuusentaimi näyttää selvinneen hengissä ison kuopan kaivamisesta juurtensa lähelle. Juuret näyttäisivät nyt olevan kunnossa. Kohta se alkaa pituuttakin, sehän on eri laji kuin Wilman kuusi.

Itse asiassa Wilman puolella on havupuita enemmänkin, kun siltä puolelta kaikki marjapensaat on raivattu. Siellä on kaksi timanttituijaakin, ja tämä mini-hemlokki myös on kotiutunut. Tiitun puolella on vielä yksi iso punaherukka poistamatta, sitten saa senkin puolen tehdä loppuun.

Kun yöt ovat viileitä, scillat eivät kasva vauhdissa. Läheltä tarkasteltuna maan pinnassa on kuitenkin paljon sinisiä kukkain alkuja! Yhden kevättähden Chionodoxa olen myös nähnyt kukassa!

Olisi kevääntulolle kovin edistävää, jos sataisi, mutta kun ei, niin hakkeet kuivuvat alapihalla rauhassa!

Ps. Piti käydä läpi liuta muistikirjoja, jotta olisin varma noista mainituista pikkukuusien nimistä. Tiitun piskuinen on okakuusi Picea pungens, joka on hidaskasvuisempi. Wilman kuusi on ajaninkuusi Picea jetzoensis (josta ei tässä blogipostauksessa ole kuvaa).

Vain hanki puuttuu...

Kiiltolehtisen pajun Salix phylicifolia kissavarsia Radansuun aukeiden tienvarsiojassa.

Muistelen aikoja 1950-luvun puolivälissä, jolloin lukiovuosieni urakka oli loppumassa. Niinpä näihin aikoihin siirsin Lahden Puistokadulla, kaupungintalon naapurissa olleesta opiskeluboksista itseni vähäksi aikaa Iittiin. Oli muutama viikko vapaata, ennenkuin kesätyöt Vientikerman laskuttajana alkaisivat.

Oli aika myöhäinen kevät silloinkin, ja parhaita huvejani oli panna sukset jalkaan aamusella auringon noustessa ja lähteä katselemaan maisemia ja lintuja, kun muut vielä nukkuivat. Jäälläkin voi vielä silloin hiihdellä. Pajut olivat jo alkaneet kasvattaa norkkojaan, kuten nytkin, mutta koska silloin oli ollut kunnon talvi, lunta riitti vielä pitkälle huhtikuuhun. Suksitteluun oli hyvät mahdollisuudet. Tämän postauksen kuvat on otettu 03 04 2014.

Niihin aikoihin isolla Radansuun-Kausalan välisellä peltoaukealla oli aina tulvajärviä lumen sulamisen aikoihin, ja suuret määrät muuttavia kahlaajia ja vesilintuja viipyi siellä. Sittemmin tehtiin viemäröinti ja vedet vähenivät lopullisesti. Vieläkään alue ei ole kuiva läpi vuoden, ja kosteimmassa laikussa kasvaa suuria määriä pajuja edelleen eikä sitä viljellä. Tämä hyvin tasainen alue on hyvin kauan sitten kuulunut Kymijokeen sen lahtena, mutta nykyisin joen vedenpinta on useita metrejä alempana, vaikkakin se on aika lähellä. Tämän päivän muuttolintuja edustivat pari lokkia. Toki näin kurjen muutama päivä sitten.

Pyöreälakiset tuhkapajut Salix cinerea, joita on tuossa kuvassa koivunrunkojen kanssa oikealla puolen, ovat märimmillä kohdin yleisiä. Jokunen vasta kesällä valkoisia villanorkkoja esittelevä halava S. pentandra tässä myös kasvaa, mutta se on aina yksittäinen, ei pensaikkomassoja tekevä. Melko punavartiset kiiltolehtipajut S. phylicifolia ovat myös melko tavallisia, niitä on tässä edessä vasemmalla, vaikkakaan ei voi olla aivan varma, kuinka paljon on pajujen välisiä risteymiä, ne kun ovat tavallisia.

Hieman kuivemmilla mailla kasvaa raitoja S. caprea, jotka ovat pajuista isoimpia, ihan puita. Tämä yksilö kasvaa maantienvarressa aivan Radansuun kylän reunassa, Urajärveen rajoittuvalla peltoaukealla. Sen oksat ovat nyt aivan täynnä harmaita norkkoja eli kissoja, ja kohta alkaa niiden muuttuminen joko keltaisiksi, jos on hedekasvi, tai vaaleanvihreiksi, jos on kyseessä emipuu. Raitojen mesivarastot ovat kevään ensimmäisten perhosten, sitruunaperhosen ja suruvaipan ja mesipistiäisten mielipaikkoja. Suruvaippa munii raitaan, ja sen toukat popsivat niiden lehtiä.

Kotipihan lintulaudan tienoilla käy aika tuoksina, kun mustarastaskoiraat etsivät kanojen lailla kaaputtamalla rouvakokelailleen syötäviä paloja. Vuorenkilven lehdet vain lentelevät!