Kosteanlämmin syyskuu päättymässä

Eletään kuukauden viimeistä viikonloppua. Sadekaudet seuraavat toistaan lounaasta, joten koko lähiseutumme länsi-Euroopassa saa samaa säätilaa. Viime yönä alkanut sade piti hieman taukoa aamulla, mutta nyt on palattu tavanomaiseen ropinaan.

Ruska on edennyt, ja useimmat kylämme vaahteroista ovat komeimmillaan. Lehtiä putoilee jo melkoisella taajuudella, koivuistakin näkee hyvin läpi, mutta varsinainen lehtisade odottaa vielä hyvää tuulta. Hanhi- ja kurkilaumat ovat olleet menossa joka päivä tällä viikolla, joten viileämpiin aikoihin ollaan menossa.

Yllä on kuva mongolianvaahteroistani Acer ginnala, joista vasemmanpuoleinen on vanhempi, mantsurialais-alkuperää, ja osaa hyvin kauniin ruskan teon. Oikeanpuoleinen on Harvialan taimitarhalta ostettu ja nuorempi, mutta se ei osaa kuin kellastua! Harvialanpuusta lohkesi talvella lumen painosta isoja oksia, mutta ei se ole kasvua haitannut.

Katsurat Cercidiphyllum kasvavat hauskalla tavalla, kuin katselisi suihkulähdettä, kun silmä osuu niiden oksistoon. Nyt lehtien väri on hyvin vaalea keltainen, joten ne erottuvat muusta taustastaan hyvin.

Alkuviikolla sain viimein loppuun tehtyä papulanruusun Rosa 'Staffa' aidanteen kunnostuksen, eikä se ollut helppo homma, siihen meni tunteja kolmena päivänä kaikkiaan. Samalla tuli siistittyä keväältä jäänyt valkoinen pihasyreeni Vierulantien alkupäästä. Kaikki viime talven lumien taivuttelemat haarat eivät jaksaneet oieta, joten sahasin monta sylystä alaspäin suuntautuvia oksia, joiden päälle muutaman viikon päästä linkoamislumet lentäisivät.

Päädyin viikolla karsimaan Elsa-kuusen alaoksia, kun parkkipaikalla ei tahtonut enää olla kunnolla kahden auton tilaa niiden takia. Oksat päätyivät tieojan täytteeksi, kuten muutakin viikolla leikattua. Latvahavujen pino odottaa pääsyä kukkamaiden koristeeksi ruskeaan syksyyn.

Lopuksi kuva syksyn iloisimmasta kasvista, pensashanhikista Potentilla fruticosa, jonka kukat ovat olleet katsottavina jo kuukauden verran. Istutin ensimmäisen jo vuosia sitten, ja pari vuotta sitten muutaman lisää, kun sen kasvu on niin maltilllista

Syksyn punakeltaiset näkymät

Sataa, mutta vielä näin aamulla on kymmenisen lämpöastetta, seikka, joka ehkä piankin on vain muistoa ennusteiden mukaan. Puutarhani on alkamassa keltaisen vaiheen, koska puut alkavat kellastua, koreansyreenit Syringa wolfii ensimmäisinä, ja niiden lehdet jo melkein pudonneet. Kivikoivuissa Betula ermanii ja lehtikuusissakin on jo selvä vaalea häivähdys.

Muutakin ruskan väriä jo näkyy, parhaimpana tietysti yhdessä kasvavat villiviinit Parhenocissus vitacea ja P. inserta, joiden punaisuus on vahvinta, kuva ylinnä. Paljon ei jää jälkeen seuraavan kuvan vienokirsikka Prunus maximowichii, joka vaihtoi värinsä ensimmäisenä. Amurinviini Vitis amurensis, kuva alla, jota pitää leikata syksyn tullen autotallin seinällä, jotta lamput näkyisivät, vetäytyy pastellisiin punaisen sävyihin.

Täpläpunalatva Eupatoria maculata on parhaassa kukassa. Se voi tänä vuonna paremmin kuin koskaan, ehkä myyrät ovat päättäneet siirtyä sen juuriston alueelta jo muualle, kun useana vuonna se on näyttänyt kärsivän kuivasta, vaikka syksyt ovat olleet yhtä sateisia kuin nytkin.

Korkeuttakin on nyt 20-30 cm enemmän eli latvat lähes pääni korkeudessa. Ehkä elikot ovat siirtyneet muutaman metrin lähemmäs tietä, sillä siellä punalatva Eupatoria cannabinum voi taas vaisummin kuin ennen.

Kuten noista kahdesta yläpuolen kuvasta voi havaita, myös idänkanukka Cornus alba ja keisarinangervo Spiraea x sanssoucciana taitavat punaisuuden kehittämisen!

Keltaisuuden voimakkain edustaja on maa-artisokka Helianthus tuberosus, joita tontilla kasvaa paljon, komeimmat puutarhajäte-kompostilla, sieltä myös ensimmäiset kukat löytyvät, kuva yllä. Näille kasvustoille pitäisi kyllä tehdä jotakin, niitä on aivan liikaa, mutta vaikka kuinka on ottavinaan joka mukulan maankunnostusvaiheessa pois, niitä kuitenkin ilmaantuu. Osa mukuloista on mennyt niin syvälle maahan, ettei talikko tai lapio yllä. Kukkapenkin reunaa etupihalla yritän siis hillitä jatkuvalla kitkemisellä, jo neljättä vuotta.

Keltaista on paljon myös metrin korkuisissa isopiiskuissa Solidago gigantea, jotka voisivat olla korkeampiakin tontin takarajan hiekkamaalla, jos olisin koskaan lannoittanut kasvustoa. Yllä olevassa kuvassa näitä hiekalla kasvavia, etualan kasvit korkeimpia eli n. 130 cm. Istutin joitakin niistä lähemmäs taloa täyttömaan laitaan pitämään maata juurakoillaan kiinni, niin siinä ne kasvavat 20-30 cm korkeampina ja tummanvihreinä.
Juuristo on tällä kasvilla tosi mahtava, arvelisin, etä piiskut ovat alunperin joki-tai puronvarsikasveja ja estävät maata liikkumasta tulvakausina. Isopiisku on lähes kalju varsistaan ja lehdistään, sen kokoisilla muilla amerikkalaislajeilla korkeapiisku S. altissima ja kanadanpiisku S. canadensis on selvästi havaittavaa karvoitusta. Piiskulajeja on kymmenittäin, ehkä risteymiäkin, ja nykyisin myydään mm. kanadanpiiskusta tehtyä matalampaa lajiketta tarhapiiskua S. canadensis 'Strahlenkrone' aika yleisesti samoin runsaan puolimetristä lajiketta Solidago 'Leraft'.
Isopiiskuni ovat peräisin Hyvinkäältä, jossa niitä kasvoi 1970-luvun alussa enoni Lauri Janan tontin puutarhassa, ja sain sieltä muutamia juurakoita, kun talo oli menossa myyntiin enon kuoltua. Mistä ne sille tontille alunperin tulivat? Laurin talo rakennettiin jo 1930-luvulla. Epäilen VR:n taimistoja Nuppulinnassa, sillä eno työskenteli koko ikänsä Hyvinkään asemalla ns. vaihdemiehenä, ja hänen puutarhansa pursuili muutenkin kaikkea sellaista, josta täällä Iitissä ei edes uneksittu. Sain tuolloin mukaani myös hyvin rotevakasvuista raparperia.

Sehän on selvää, että keväällä tehty loistopäivänhattujen Rudbeckia fulgida istutusmassa voi edelleen hyvin ja kukkia on ollut uskomattoman paljon! Samassa penkissä kasvavat kompassikukat Silphium perfoliatum saivat vartta n. 160 cm,ja niiden varsi on niin tanakka, että eivät ole kaatuneet, huolimatta vieressään kasvaneista ja muiden kasvien kaatamista ukonhatuista (kuvan oikea laita).

Syksyisiä puuhia

Kirjoitustauon aikana ovat jo komeamaksaruohotkin alkaneet punertua!

Pitkään vaivannut nettiongelmani poistui vihdoin tänään, kun vanha puhelinta palvellut lanka vaihdettiin uuteen. Yhteys oli jo aiemmin usein pätkinyt, ja pari viikkoa sitten se loppui kokonaan. Aiemminkin tällaisen kirjoitelman tekeminen oli vaivalloista, kun yhteyden olisi pitänyt koko ajan toimia. Asentaja tuumi, että vanha lanka oli aivan muroina paikoin. No nyt tuli uutta, ja kestänee seuraavat 80 vuotta? Ainakin vaikuttaa nyt kovin auvoiselta tulevaisuus tässä suhteessa.

Runsaasti lehtikuusentatteja! Niitä on ollut jo elokuun alkupuolelta.

Loppukesä on vaihtunut sadepainotteiseen syksyyn, mutta vielä ei ole ollut kylmiä öitä. Huonekasvitkin ovat pihan kesälaitumella. Ensi viikolle luvataan taas lämmintä jaksoa. Kostea kesä on kasvattanut sieniä, esim. melkein kaikki tien varsissa näkemäni koivut ovat jo elokuun lopulla muuttuneet ruskeankeltaisiksi ruostesienten vallatessa elintilaa. Viikko sitten leikkasin alapellolla kedon ruohonleikkurilla, se työ tehdään siinä vain kerran kesässä. Muuten ruohoa on saanut leikata kerran viikossa, joka merkitsee tässä paikassa äheltämistä 2-3 päivää peräkkäin.

Olen tehnyt tontilla hieman raivauksia, kun kasvuvauhti on kesällä ollut melkoinen, mutta projektit ovat vielä puolitiessään aivan keskeisimmilläkin paikoin, ylätontin metsiköstä nyt puhumattakaan, jossa yleensä olen tehnyt heinien niiton kerran kesässä, mutta taitaa nyt muiden asioiden takia jäädä. Hevoskastanja sai tänä aamuna luopua parista oksastaan, jotta nettilangalla olisi tilaa elää sen latvuston kohdalla. Vattumaan kasvustot menivät kompostoitumaan, ja muitakin pensaikkoja on pitänyt pienentää. Tänään oli vuorossa norjanhanhikkien rivi, kuva yllä, ne kun tuppaavat valtaamaan huoltotietä niin, ettei lumilingolle jää toimintatilaa.

Kylän etelälaidalle matkusti tänään kesällä sovittu pensaslauma, neljä punaherukkaa, kun niitä on tontilla ollut aivan liikaa, ja ovat vanhemmiten kovin suuria. Toki olen poistanut oksia voimakkaalla kädellä, mutta se vain tuntuu antavan uutta puhtia pensaille. Liian tiuhaankin ne oli alunperin laitettu. Kuvassa on jäljellä kuopat, niihin tulee keväällä kukkapenkin laitosta ylijäänyttä maata muutaman metrin päästä. Yksi pieni kuusentaimi jää nyt edustamaan tässä kohtaa olleita kasveja. Huomaa komea Rudbeckia fulgida-kasvusto, jolla on ollut kukinta-aikaa jo lähes kaksi kuukautta!

Maa-artisokat, lähes kolmemetrisiä, ovat alkaneet kukkia, se on selvä loppusesongin merkki. Myös punahattu ja punalatva kukkivat. Viimeisenä alkaa parin viikon päästä isopiisku, sitten on lumien vuoro, jos niitä tänä vuonna saadaan samaan tahtiin kuin muutamana edellisvuonna.

Etupihan penkissä on alkanut kukkia kiihkeinä hehkuvia kallionauhuksia syysleimujen ja pallohortensian seurana.

Mangoldista tulee yhä runsasta satoa, eikä ole ollut kovin paljon kilpailijoita, vain muutama reikä lehdissä etanan jäljiltä kai. Koristekurpitsat muistopenkissä (katso Rudbeckian kuvaa) kasvavat edelleen huimasti, ja niiden hedelmät näyttävät säkki-kasvupaikkaan verrattuina kooltaan nelinkertaisilta. Omenapuusta tulee pudokkaita jatkuvasti, saan kerätä useita kassillisia kompostille muutaman päivän välein, kun tarvitsijoita ei ole ihmeemmin ilmaantunut.
Amurinviini (alakuvassa) alkaa punertaa sekin.

Loppukesää

Jaloangervojen juhla-aikaa!

Virallisesti syksy alkaa syyskuussa, ja päivät ovat jo lyhentyneet melkoista vauhtia. Yöt alkavat viiletä pimeän ajan kasvaessa. Runsaan kuukauden päässä on jo aika, että yö ja päivä ovat tasoissa. Pimeässä sokereiden muuntuminen tärkkelykseen edistyy, ja kohta alkavat jo maa-artisokatkin tehdä mukulaa. Vielä niitä ei ole ollut, vain vaivaisia pikkulapsen sormenpään kokoisia silovalkoisia laajentumia paksujen juurenhaarojen päässä. Kun päivät ja yötkin ovat toistaiseksi olleet kesälämpimiä eli yli +10 asteen, kasvuvauhti on kuitenkin reipasta. Sen näkee koristekurpitsain rehvakkaista varsista, joita köyntelee pitkin nurmikkoa monen metrin päässä varren tyvestä.

Keltalapakka-kasvustossa oli tänä vuonna vain jokunen sieni, kun vuosi sitten oli satoja.

Koko alkukuun on ollut melko niukkasateista ja lämmintäkin, sillä korkeapaine saapui viimein tälle seudulle. Jos länsi-Suomen ennätykselliset sateet ehkä ovat haitanneet peltojen kasvua tulvilla, ainakin heinäntuottajat ovat täälläpäin saaneet paljon satoa, kun jatkuvasti on päässyt korjaamaan. Nyt olisi sienikausi tulollaan, mutta tarvittaisiin enemmän sadetta, koska metsänpinta on kuivahtanut mäellämme.

Koristekurpitsoita tulee tänä vuonna!

Maanteiden varret ovat alkaneet uutta kasvua, sillä kuun ensimmäisellä viikolla kävi pientareiden niittokone hommissa, ja vanhat varret jo maatuvat. Perinteisesti alta puskee ahdekaunokin ja usein paimenmatarankin uusi kukintavaihe esiin. Vielä niitä ei kuitenkaan ole näkynyt, sen enempää kuin tiellä pelloille liikkuvia puimureitakaan.
Puutarhassani viikoittaista ruohonajoa on riittänyt, ja olen hieman voinut levittääkin leikattua alaa koneen tai kahden leveydeltä, jotta pitkä heinä ei kaatuillessaan aivan tuki arboretumin polkuja. Joidenkin pensaiden ympäriltä on aivan pakkokin ajaa, kuten suomentattarin, koska sillä on niin voimakas levittäymistaipumus. Horsmat kukkivat alakaivon kivikossa.

Myyrien kaataman kriikunan varsi on vielä korjaamatta, kun lehdet pysyivät vihreitä ja elinvoimaisina. Taustalla on tuomipihlajan yletön vesaikko.

Pensailla ja puilla on ollut hyvä kesä, ne ovat kasvattaneet paljon uusia oksia ja kaadettujen runkojen lähelle juurivesoja, kriikunat kyllästymiseen asti. Nurmelle makaamaan jäänyt jalavanrungon kappale on kasvattanut kesän mittaan useita runkovesoja, joten suunnittelen tässä rungon upottamista hieman enemmän multaan, jotta juuret saavat tulla kunnolla. Tehköön siihen sitten uuden jalavan, koska niin tahtoo!

 Pitäisi varmaan tehdä hieman oksa- ja vesasiivousta, kunhan ilmat hieman viilenevät, koska siinä työssä on hyvä olla pitkähihainen vaate. Ainakin vattumaa suorastaan huutaa puoleensa, kun se jäi hoitamatta viime syksynä ja keväälläkin.

Jossain tuon pilkottavn keppikasan alla on kaadetun koripajun tyvi, sen vesoja on useita kymmeniä.

Herukkain poiminta on lopuillaan, tosin osa punaherukoista jäänee pensaisiin, kuten viime vuonnakin. Punaherukan pensaissa löytää syöjiäkin, sieltä saa aina marjaluteen vainun, ja joissain oksissa kiipeilee muurahaisia, jopa pieniä vilkkaasti sykkyröiviä matojakin. Ensimmäisiä kertoja olen mustaherukasta tänä vuonna löytänyt muumiomarjoja, liekö sama aiheuttaja kuin tuossa viimeisessä isossa omenapuussa?
Viimekeväinen rusakon poikanen asustaa viimeksi tehdyssä kukkapenkissä alapuutarhalla, koska se on niin tiheätä. Rudbeckiat ovat ylettämän komeita kompostimullassa kasvaessaan.

Loppukesän kunniaksi on punainen syysleimu alkamassa kukintaa, ja kohta alkavat punalatvatkin. Komeamaksaruohot sensijaan ovat vielä ihan vaaleanvihreitä.

Kuukausi vaihtuu

Käännytään loppukesän mailmaan, koska ohrapellot ovat muuttamassa vihreän värinsä keltaiseen. Juuri tänään Lyöttilän peltoaukeilla oli jo selvästi keltainen ilme. Sadonkorjuun aika siis alkamassa lähiviikkoina, nyt ensin poimitaan marjasatoa. Kesäkurpitsa- ja mangoldin (otsikkokuva) lehtiruotipaistoksia onkin jo valmistettu parina viikkona, ja kesäkaalia kuukauden.

Keväällä naapurista matkustaneet ruusupavun Phaseolus taimet ovat saavuttaneet jo parimetristen tukikeppiensä yläosan ja kukinta käy vilkkaana, papujakin jo kehittymässä!

Rudbeckiat 30 07 2012

Keltaisuus on ottanut valtaa lisää myös puutarhassani. Black Eye Susanit Rudbeckia fulgida (yläkuva) ovat parhaassa loistossaan ja niin myös nyt päivänsilmät Heliopsis helianthoides (alakuva), joita kasvaa taimimaalla jo toista vuotta odottamassa sijoitusta. Huoltotienvarren penkki saa niistä asukkaita, kunhan sienen mellastus siinä loppuu. Rudbeckiat istutin koirain muistopenkkiin, mutta niitä pitää harventaa, koska taimet ovat pulskistuneet liikaa.

Ukkossateet hillitsivät kovin tarha-alpien kukintaa, ja tietysti kaksimetriset harmaamalvikit Lavatera thuringiaca kaatuilivat, joten niiden kanssa on ollut hommia (alakuva).

Ihme kyllä korkeimman ja vankimman perennani töyhtöangervon Aruncus dioicus komeimmat oksat kallistelevat maahan. Toinen ihme on ollut puolestaan palavarakkaus Lychnis chalchedonica, joka puolestaan ei ole kaatuillut toistaiseksi!

Preeria-angervoja, kompassikukkia ja tavallista kultapiiskua kukalla.

Koirain penkin muutamat vaaleanpunakukkaiset preeria-angervot Filipendula rubra, joita näkyy Rudbeckian kuvassakin taustalla, voivat hyvin ja kukkivat, siinä alkaa myös esittää parastaan kompassikukka Silphium perfoliatum, jonka taimia minulla oli pari kappaletta, ne toki eivät ole kooltaan kuin metrin näin ensimmäisenä vuonna.

Lipputangonpenkissä avasi jalokallioisten piristeeksi kukkansa taimenvaihtotorilta matkustanut kirkkaanpunainen väriminttu Monardia, ja myös aurinkonauhukset Ligularia stenocephala siinä alkavat kukkia, kuva alapuolella, niiden latvat lähes kahdessa metrissä. 

Alapihan puolella kriikunain katveessa matalammilla valtikkanauhuksilla Ligularia przewalskii on mukavaa, kun kesä on ollut kosteahko, sillä niiden kukinnot nuokkuvat helposti kuivina päivinä, kuva yllä. Mielestäni vähintään yhtä komean puutarhakasvin saa myös kylvämällä ihan tuiki tavallista kultapiiskua Solidago virgaurea kukkapenkin asukiksi tai luonnonmukaiseen kukkaniittyynsä.

"Piilokuvassa" oranssikeltanon punainen mykeröstönuppu on kuvan keskellä, muu punaisuus kuuluu valamonruusun vesoille.

Elsan joskus aikoinaan naapurista saama oranssikeltano Pilosella aurantiaca on ottanut kotinsa tiilirappujen alushiekasta, ja niitä nousee siihen yksitellen keskikesän-loppukesän aikaan. Valamonruusu siinä metrin päässä kyllä on sitä mieltä, että reviiri kuuluu sille. Juurivesoja saa poista monta kertaa kesässä, että pystyy kulkemaan väylällä.

Kaunokuusama Lonicera x zabelii muistaa olla kauniin punainen myös marja-aikaan!

Ukonhattukin Aconitum x cammarum on ottanut hieman varaslähtöä kukintaan, pääsato kukista kuitenkin elokuulla, ja joskus pitkään syyskuulle asti. Kun pääosa kukista on auki, on näidenkin osana usein kaatuminen, vaikka olisi tukikeppejäkin tiheässä.

Marja-aikaa odotellessa

Mustikkametsissä jo tuoksuu, se on vastustamaton kutsu, paarmoista huolimatta. Kaikki mustikassa tuottaa samaa hajua, varvutkin, kukista tai marjoista nyt puhumattakaan. Lieneekö se sitten syy, miksi tietynlaisiin metsiin on aina niin mukava tulla? Jo pari viikkoa sitten ovat ensimmäiset mustikanpoimijat olleet liikkeellä, mutta minä odotan vielä, sillä vaikka alue olisi poimittu aika tarkkaan, myöhemmin löytää suuria marjoja, jos kesä on suopea. Voipa löytyä kantarellejakin.

Tähän aikaan meiltä Kausalaan päin olevat pientaret pursuavat ahdekaunokkeja Centaurea jacea, vuosi vuodelta yhä paremmin.

Mansikkajuhliakin on jo pidetty moneen kertaan, johan niitä oli juhannuksena, tuontimarjaa Belgiasta silloin enimmäkseen, mutta kultaa kalliimpia kotimaisiakin, harsojen alla kasvatettuja. Sateiset säät eivät nyt suosi mansikanviljelijää, koska homeet etenevät satoisissa kasvustoissa. Ahomansikat kuitenkin ehtivät tuottaa runsasta satoa ennen varsinaista mansikkasesonkia.
Maanantaina kävin Tampereen reisun yhteydessä tutulla itsepoimintatilalla, jossa marjoja samanmukaisesti oli monessa kerroksessa pensaassaan, ja ikävä kyllä alimmaiset jo homeessa. Poimimani marja oli Valotar-nimistä, sen marjat vaaleampia kuin Polkalla, mutta olivat aivan suussa sulavia, ah sitä makeutta! Mitä paras herkuttelumarja, mutta toki kaikki samaan aikaan poimivat siinä kuljetustraktorissa menivät kyllä keräämään Polkaa, joka on säilömarja.

Sateiset viikot ovat panneet vauhtia myös kotipuutarhan marjoihin. Poimin ensimmäiset vadelmat pari päivää sitten ruohonleikkurin tieltä, ja eilen löytyi jo pari desiä ihan astiaankin. Kiirettä tulee olemaan niiden kanssa, jos aikoo saada jotain säilöön, sillä homeet vaivaavat niitäkin.

Mustaherukat ovat saaneet väriä kuin taikaiskusta, mutta kovia ne vielä ovat ja koko on pieni. Viikko vielä, ja uutiset ovat muuta! Samoin kypsyy kovaa vauhtia sen värimuunnos viherherukka, kuva alla.

Loppukesän keltainen kukinta on alkamassa, sen aloitti tietysti kultahelokki Oenothera fruticosa, jo toista viikkoa sitten, ja nyt parhaimmillaan on värisauramo Anthemus tinctoria, jonka versot pullistelevat kaikkialla taimimaallani, mutta myös muualla.

Se on hyvä siementämään, ja taimet eivät suuria vaadi jatkaakseen seuraavana vuonna tuuheutumista. Niille kelpaa kukkamaiden ohella yhtä hyvin tienpiennar kuin pihalaattojen rako.

Myös pensasväriherne Genista tinctoria on alkanut niiden sivussa, sormustinkukista nyt puhumattakaan! Tavallisten lisäksi kukkivat keltasormustinkukat Digitalis luteola, joita minulla on vain muutamia ylämäen kukkapenkissä (katso sivupalkin ylintä kuvaa), ja pikkusormustinkukat Digitalis lutea, jotka ovat levittäytyneet taimisiirtojen myötä useampaankin penkkiin, niitä kuvassa yllä, väriherneen kera.

Yksi Rudbeckia oli taipunut ruohon pintaan esittääkseen komean mustan keskustansa.

Erityistä iloa tuntuu riittävän uudessa penkissäni, kuvat yllä, johon istutin 2010 Washingtonista ostetusta siemenpussista "Ritun" eli Black Eye Susanin Rudbeckia fulgida taimia, siellä on nyt mahtava kukinta tulossa, ensimmäiset jo avoimina. Korkeutta kasvilla on n. 70 cm.

Tarha-alpia istutin isohirvenjuurien kanssa tähän rinteen tyveen, jossa yläpuolta varjosti lumimarja. Nyt pensaat on poistettu, joten kukkapenkki pääsee ilahduttamaan. Maantien kulkijat ovat huomanneet sen, koska huoltotien aukko antaa myöten!

Sehän on selvää, että ylivoimaisen voiton keltaisten pläjäyksessä vie tietysti tarha-alpi Lysimachia punctata, jota kasvaa kahdessa pääkasvustossa, mutta kun sen juurakkoa aina jää muistoksi siirron jälkeen, niin kymmenessä muussa penkissäkin, josta sitä ei millään raatsisi kitkeä, mutta kun se kasvaa niin hillittömästi, niin asiaan on puututtava. Alakuvassa viisi keltaista, joista tarha-alpit ylimmäisinä ovat muistoa! Muut ovat alareunan pihakiven raossa asuva värisauramo, molempien laitojen kultahelokki, alareunan siperianmaksaruoho Sedum aizoon ja keskiosan täyttävä syyskaunosilmä Coreopsis verticillata, jonka kukat tarha-alpien alapuolella, katajaa vasten.