Loppukesää

Jaloangervojen juhla-aikaa!

Virallisesti syksy alkaa syyskuussa, ja päivät ovat jo lyhentyneet melkoista vauhtia. Yöt alkavat viiletä pimeän ajan kasvaessa. Runsaan kuukauden päässä on jo aika, että yö ja päivä ovat tasoissa. Pimeässä sokereiden muuntuminen tärkkelykseen edistyy, ja kohta alkavat jo maa-artisokatkin tehdä mukulaa. Vielä niitä ei ole ollut, vain vaivaisia pikkulapsen sormenpään kokoisia silovalkoisia laajentumia paksujen juurenhaarojen päässä. Kun päivät ja yötkin ovat toistaiseksi olleet kesälämpimiä eli yli +10 asteen, kasvuvauhti on kuitenkin reipasta. Sen näkee koristekurpitsain rehvakkaista varsista, joita köyntelee pitkin nurmikkoa monen metrin päässä varren tyvestä.

Keltalapakka-kasvustossa oli tänä vuonna vain jokunen sieni, kun vuosi sitten oli satoja.

Koko alkukuun on ollut melko niukkasateista ja lämmintäkin, sillä korkeapaine saapui viimein tälle seudulle. Jos länsi-Suomen ennätykselliset sateet ehkä ovat haitanneet peltojen kasvua tulvilla, ainakin heinäntuottajat ovat täälläpäin saaneet paljon satoa, kun jatkuvasti on päässyt korjaamaan. Nyt olisi sienikausi tulollaan, mutta tarvittaisiin enemmän sadetta, koska metsänpinta on kuivahtanut mäellämme.

Koristekurpitsoita tulee tänä vuonna!

Maanteiden varret ovat alkaneet uutta kasvua, sillä kuun ensimmäisellä viikolla kävi pientareiden niittokone hommissa, ja vanhat varret jo maatuvat. Perinteisesti alta puskee ahdekaunokin ja usein paimenmatarankin uusi kukintavaihe esiin. Vielä niitä ei kuitenkaan ole näkynyt, sen enempää kuin tiellä pelloille liikkuvia puimureitakaan.
Puutarhassani viikoittaista ruohonajoa on riittänyt, ja olen hieman voinut levittääkin leikattua alaa koneen tai kahden leveydeltä, jotta pitkä heinä ei kaatuillessaan aivan tuki arboretumin polkuja. Joidenkin pensaiden ympäriltä on aivan pakkokin ajaa, kuten suomentattarin, koska sillä on niin voimakas levittäymistaipumus. Horsmat kukkivat alakaivon kivikossa.

Myyrien kaataman kriikunan varsi on vielä korjaamatta, kun lehdet pysyivät vihreitä ja elinvoimaisina. Taustalla on tuomipihlajan yletön vesaikko.

Pensailla ja puilla on ollut hyvä kesä, ne ovat kasvattaneet paljon uusia oksia ja kaadettujen runkojen lähelle juurivesoja, kriikunat kyllästymiseen asti. Nurmelle makaamaan jäänyt jalavanrungon kappale on kasvattanut kesän mittaan useita runkovesoja, joten suunnittelen tässä rungon upottamista hieman enemmän multaan, jotta juuret saavat tulla kunnolla. Tehköön siihen sitten uuden jalavan, koska niin tahtoo!

 Pitäisi varmaan tehdä hieman oksa- ja vesasiivousta, kunhan ilmat hieman viilenevät, koska siinä työssä on hyvä olla pitkähihainen vaate. Ainakin vattumaa suorastaan huutaa puoleensa, kun se jäi hoitamatta viime syksynä ja keväälläkin.

Jossain tuon pilkottavn keppikasan alla on kaadetun koripajun tyvi, sen vesoja on useita kymmeniä.

Herukkain poiminta on lopuillaan, tosin osa punaherukoista jäänee pensaisiin, kuten viime vuonnakin. Punaherukan pensaissa löytää syöjiäkin, sieltä saa aina marjaluteen vainun, ja joissain oksissa kiipeilee muurahaisia, jopa pieniä vilkkaasti sykkyröiviä matojakin. Ensimmäisiä kertoja olen mustaherukasta tänä vuonna löytänyt muumiomarjoja, liekö sama aiheuttaja kuin tuossa viimeisessä isossa omenapuussa?
Viimekeväinen rusakon poikanen asustaa viimeksi tehdyssä kukkapenkissä alapuutarhalla, koska se on niin tiheätä. Rudbeckiat ovat ylettämän komeita kompostimullassa kasvaessaan.

Loppukesän kunniaksi on punainen syysleimu alkamassa kukintaa, ja kohta alkavat punalatvatkin. Komeamaksaruohot sensijaan ovat vielä ihan vaaleanvihreitä.