Magnoliakasvit

Tämän Washingtonilais-talon koristeena on kaksi eri magnoliaa, jo useamman vuoden nähneitä. Valkokukkainen  on japaninmagnolia Magnolia kobus. Teriö koostuu kissankielen muotoisista lehdistä. Vaaleanpunaisen teriössä lehdet ovat kuppimaiset ja kukat suuremmat.

Kun on istutettu kohtaansa useampi taimi, saadaan mahtava kukkapallo!

Vähän zoomausta erään kadunvarsitalon sisäpihan puolelle.

Tällä yksilöllä punaisuus oli kaikkein miedointa.

Magnoliat kuuluvat yleisesti ottaen lauhkeammille alueille kuin Suomeen, joten niitä tullaan vastakin näkemään ennen muuta turistimatkoilla. Pääosa kuvistani on peräisin 2010 tehdyltä matkalta USA:n itärannikolle, jossa voimme ihailla parasta kukinta-aikaansa huhtikuun alussa viettäviä satoja magnoliapuita, sillä se oli erittäin suosittu kasvi, eipä ihme. Kun siellä asuvalla sisarellani on kohta syntymäpäivä, tämä postaus haluaa tervehtiä sankaria ja vielä kiitellä loistavasta emännyydestä!
Mustilan arboretumissakin kasvaa jokunen magnolia, ja kukkiikin, joten ihan mahdotonta niiden kukkaloiston ihailu ei täälläkään ole. Tietenkin niitä kasvatetaan myös kasvitieteellisissä puutarhoissa.

Sisareni Raijan kotikadun varresta tämäkin kuva, kuten kaikki edelliset ja myös viimeiset tässä postauksessa.

Nämä kaksi pienempää kasvia ovat Brookside Garden-puutarhaan tehdyltä matkalta. Valkoisen kukat olivat tosi suuria, lähelle 20 cm.

Sain vajaat kymmenkunta vuotta sitten Mustilan arboretumin kasvattamia pieniä magnoliantaimia sijoituskasveiksi muutaman euron kappalehintaan. Niistä yksi oli poppelimagnolia Magnolia acuminata, kaksi muuta risteytyksiä japaninmagnolia M. kobus x tähtimagnolia M. stellata. Ensinmainittu ei jaksanut jostain syystä kasvaa yhtä vuotta kauempaa, vaan kuivi, kaksi risteymäyksilöä sen sijaan ovat kasvaneet hyvin.

Yläpihan taimi kuvassa 30.05 2011, silmut ovat jo kookkaita.

Alapihan yksilö 06 07 2011 oikealla, kuvattuna polun puolelta. Keskellä on tarhajuoru Tradescanthia. Vasemmanpuoleinen puu on aiemmin istutettu kuriilienkirsikka Prunus kuriliensis, joka kasvoi kovin heikosti monta vuotta. Pelkäsin myyräongelmaa ja kuvittelin sen kuihtuvan kokonaan, ja siksi istutin lähelle magnolian.  Alunperin tässä oli vanhempieni omenapuu, se eräänä syksynä kaatui itsestään hedelmien painosta. Myyrillä oli silloin syynsä asiaan.  

Alapihan yksilö 07 09 2011 päinvastaiselta puolelta. Seuralaisiksi ovat kasvaneet huiskunauhukset Sinacalia tangutica.

Kuva jälleen polun puolelta, vuotta myöhemmin 13 06 2012. Kiven kupeessa kasvava lipsikka Levisticum officinale antaa auringonsuojaa. Kirsikka on kasvanut lähes 1,5 m:iin, magnoliakin melkein metriin. Talvet kuluvat havusuojauksessa ja pääosin hangessa. Yläpihan yksilö sai liian painavia lumitaakkoja päälleen pari vuotta sitten, ja siinä näytti olevan iso repeämä keväällä, joten tein parhaan osaamani tukisiteen sille kohtaa ja toivoin parasta. Onneksi kasvi on jaksanut kasvaa  hyvin viime kesänä, jolloin poistin siteet. Alapihan yksilö on saanut pakkasvaurioina kuivuneita yläoksia  

Yläpihan yksilö kuvassa oikealla, lähes metrin korkuisten samettikukkien suojaamana 15 08  2011.

Ja noin pari kuukautta aiemmin samana kesänä, kuvassa näkyy vaalea latvus oikealla, kun samettikukat ovat matalampia.

Magnoliakasvit Magnoliaceae on saanut ainutlaatuisen aseman kasvijärjestelmässä, sillä sen perusteella on nimitetty paljassiemenisten jälkeen maapallolle kehittynyt koppisiemenisten koko joukko, joka on saanut nimen Magnoliaphytina. Lisäksi samaa magnoliakasvien ryhmää käyttäen on nimitetty edellisestä pääryhmästä toinen puoli eli kaksisirkkaiset Magnoliopsida.

Ollaan sitä mieltä, että magnoliakasvit ovat koppisiemenisten alkeellisimpia heimoja. Rakenteellisia ominaisuuksia on useita, joiden takia niin päätellään. Verhiö ja teriö ovat samanlaiset, niitä nimitetään silloin kehälehdiksi. Sellainen on tavallista yksisirkkaisilla, kuten kaikki mm. tulppaaneista muistamme. Hedelmä on erikoinen muunnos paljassiemenisten kävystä, kun se on lokeroinen, sen tapaisia on myös joillain yksisirkkaisilla. Kukka on yleensä oksan kärjessä, ja sen eri osat asettuvat kierteisesti. Sekä heteitä että emilehtiä on paljon. Magnolioiden lähimpiä heimoja systeemissä ovat mm. leinikki- ja lummekasvit. Jos tuollaisten kaunottarien ryhmä kehittyi ensimmäiseksi, voi vain sanoa, että olipa hulppea alku! No en kyllä tiedä, koska näin isokukkaisia magnolioita kehittyi. Aikaa on ollut.

Suurimmat magnolialajit kuuluvat keskikorkeisiin puihin, eli saavuttavat n. 30 m pituuden. Moni laji kyllä saa tyytyä pienempään mittaan, ja jotkut jäävät pensaiksi, esim. eräs suosituimmista,  liljamagnolia M. liliflora, jonka kehälehdet ovat tumman punaiset ulkopuolelta ja sisäpuolelta melkein valkoiset. Rungoille on ominaista voimakas haarautuminen.

Magnolian sukuun Magnolia kuuluu noin 80 lajia, joita on aikojen kuluessa kehittynyt sekä uudelle että vanhalle mantereelle, pohjoiselle pallonpuoliskolle. Tertiaarikaudella niitä oli jo yleisesti, myös Euroopassa. Sen aikaisista kerrostumista niitä  löytyy jopa Grönlannista, Huippuvuorilta ja Alaskasta asti. Ominaista nykyisin on suuret kukat, ennätys on kuningasmagnolialla M. grandiflora, jonka kukat voivat olla halkaisijaltaan 30 cm.

Vanhin koristepuuna käytetty laji on M. denudata, jota tiedetään Kiinassa suositun jo Tang-dynastian ajoista alkaen (n. 600-900 jKr). Silkkitien matkaajat saivat ihailla niitä Kiinaan saapuessaan! Sen puhtaanvalkoisissa kukissa on kehälehtiä 9. Varsinkin sellaiset ovat koristekasveina suosiossa, joiden kukinta on ennen lehtien puhkeamista. Lajikkeita on tietysti ehditty tehdä paljon. Kuvahaun perusteella melko suosittuja Washingtonin alueella olivat vaaleanpunakukkaiset M. officinalis ja risteymä M. x soulangeana. Valkokukkaisista loistavimpana pidetään M. campbellii- lajiketta.

Osa magnolioista karistaa lehdet, osa on ikivihreitä. Lauhkealla vyöhykkeellä kasvavat lajit pudottavat lehtensä kaikki, sellaisia ovat mm. Suomessa kasvattamiseen soveltuvat poppeli-, japanin- ja tähtimagnolia.
Omissa magnolioissani on syysruskana keltaisenruskea väri ennen lehtien putoamista.

Magnoliat ja tulppaanipuut Liriodendron ovat lähisukulaisia samassa magnoliakasvien heimossa, jossa kaikkiaan sukuja on 12 tai eräiden tutkijoiden mukaan 20. Myös näitä tulppaanipuita oli ilo nähdä tuolla 2010 Amerikanmatkalla, vaikka keltaisenvihreät kukat jäivät näkemättä, kun puu on niin korkea ja kukat siellä latvuksessa. Ne ovat hyviä hunajantuottajia, erään arvion mukaan isosta puusta saa pari kiloa hunajaa.

Sisaren kodin viereltä alkoi jyrkähkörinteinen jokilaakso, jossa oli pääasiassa lehtipuita, kuten vaahteroita, tammia ja tulppaanipuita, joiden rungot erottuvat hyvin, kun ne ovat muita korkeampia ja kovin suorarunkoisia. Tässä kuvassa on  neljä- viisi runkoa (etualalla).

Keväällä puutarhasta löytyi runsaasti tulppaanipuun taimia. Lehti on aivan omalaatuinen, kuin joku olisi leikannut saksilla kärjen lyhemmäksi.

Alla vielä kuva tulppaanipuun rungosta naaman korkeudella. Puut kasvavat jopa 50-60 metriä korkeiksi. Paksuusennätys on 3 metriä.

  Tässä metsikössä elämänlangat kiipesivät runkoja pitkin.

 Pohjois-Amerikan tulppaanipuita L. tulipifera käytetään huonekaluteollisuudessa. Millään muulla suvulla heimossa kuin tulppaanipuulla ei ole liuskaista lehteä. Suvun toinen laji L. chinense kasvaa Kiinassa. Sen lehdet puhkeavat kuparinvärisinä.

(Aivan eri sukua ja heimoakin sen sijaan on kirkkaanpunaisia kukkia latvan täydeltä tuottava afrikantulppaanipuu eli tulppaanitrumpetti Spathodea campanulata. Sen heimoon Bignoniaceae kuuluu paljon koristekasveja, kuten jakaranda ja trumpettiköynnös.)