Hiukan päärynöistä, suku Pyrus

Amerikanmatkamme 2010 yksi parhaita muistoja oli sisaren kotikadun varteen useille taloille istutetut koristepuu-päärynät, joilla oli maaliskuun lopussa- huhtikuun alussa valtaisa kukinta, puut olivat hukkua valkoiseen kukkakinokseen. Puille ei ole tehty hedelmäpuuleikkauksia, ja kuvissa näkyy puun suihkulähdettä muistuttava kasvutapa. Sitä näkyä ei hevin unohda! Päärynä oli Washingtonin alueella hyvin suosittu keskikorkea puu, joka kukkiessaan yhtaikaa vaaleanpunaisten kirsikkain kanssa antoi aivan utuisen ilmeen muuten niin vilkasliikenteiselle maisemalle. Sitä oli myös isojen moottoritieväylien kaunistajana. Kaikki tässä postauksessa olevat kuvat ovat sieltä.

Naapurini Tervolan puutarhassa (nyk. Lepola) oli 1940-luvulla lähellä maantietä keltaisia pieniä hedelmiä kasvattava puu, mutta ajalle tyypillisesti päärynää oli vain yksi puu. En ihan varmaan tiedä, oliko kylällä muita, mutta luultavasti muutama ns. herrasväkikoti niitä saattoi kasvattaa hedelmätarhassa. 1940-luvulla Tervolassa oli kylän paras puutarha, mutta monipuolisia olivat myös kauppias Aimo Lehtisen puuvartiset puutarhakasvit. Pääosa päärynänviljelystä on ollut rajoittunut Ahvenanmaalle ja lounais-Suomeen. Kotiini niitä ei istutettu, koska puutarhamme perustettiin 1940-luvun lopulla, ja kovat pakkastalvet edellisinä vuosina olivat tehneet paljon hävikkiä omena- ja päärynäviljelmillä.

Suomen puu- ja pensaskasviossa (1989) kerrotaan päärynän kasvavan 3-6 metriin. Toki nykyisin ovat muotia ns. kääpiökasvit, niitäkin päärynästä saadaan aikaiseksi, mm. käyttämällä kvittenin (Cydonia oblonga) runkoa. Lehti on soikeanpyöreä ja sahalaitainen, 2-8 cm mitaltaan. Kukat kasvavat huiskilona. Kirjan mukaan vain Ahvenanmaalla päärynä oli yleinen puutarhakasvi.  Vuonna 1989 meillä tunnettiin virallisesti viisi lajiketta, yksi niistä 'Yleinen suomalainen päärynä'. Kuten arvata sopii, päärynä on alkuperältään eurooppalais-aasialainen kuten omena, ja suvusta on löydetty kolmisenkymmentä lajia. Se kuuluu ruusukasvien Rosaceae heimoon.

Kasvien maailma-tietosanakirja 1980-luvun alusta kertoo, että tunnetuin laji on Pyrus communis Euroopan päärynä. Siitä on nelisenkymmentä kaupallisesti merkittävää lajiketta. Niiden kantana pidetään villipäärynää P.communis var. pyraster. Pienilehtinen algerian (=plymouthin)päärynä P. communis var. cordata ( myös P. cordata) on pensasaitakasvi mm. keski-Euroopassa. Pajunlehtipäärynästä P. salicifolia, jonka lehdet ovat kapeat ja silkinkarvaiset molemmin puolin, on olemassa suosittu riippaoksainen, sangen koristeellinen muoto. Eteläeurooppalainen on lumipäärynä P. nivalis. Se on bergamottipäärynöiden kantamuoto (Tämä viime mainittu nimi johtunee lumipäärynän hedelmän ulkonäöstä, bergamottihan on sitrushedelmä, jota hedelmä muistuttaa.). Aasiasta peräisin oleva ussurinpäärynä P. ussuriensis on kaikkein kestävin laji. Sitä käytetään risteytyksissä toisena kantavanhempana ja perusrunkona. Sille on ominaista punaruskea syysruska, joten sillä on myös koristearvo syksyisin. Mainittakoon vielä hiekka- eli omenapäärynä P. pyrifolia (hedelmä omenan muotoinen), jota viljellään Kiinassa.

Päärynässä on ns. kivisoluja, jotka tekevät raa'asta hedelmästä hyvin kovan. Opiskellessani 1960-luvulla kasvianatomian tunnilla Kaisaniemen puutarhassa olevassa kasvitieteen päärakennuksessa oli eräs tehtävämme tehdä preparaatti päärynästä ja piirtää sitten kuva näkemästämme, otsikoksi tuli Päärynän kivisoluja. Kiven kanssa niillä ei ole tekemistä, ovat vain kovahkoja, kuoren alla olevia soluja, joissa on hyvin paksu soluseinä (selluloosaa ja mineraalikiteitä). Kivisoluja on myös esim. hedelmänkivissä (kuorissa) ja ns. luumarjoissa. Päärynässä kivisolut muodostavat rakeita hedelmämaltoon. Kun kypsyminen tapahtuu, hedelmä pehmenee, sulaa. 1700-luvulla kehitettiin pehmeämaltoinen lajike, siitä nykyiset kauppalajikkeet ovat saaneet alkunsa. Pehmeydestä kertoo vanha nimi voipäärynä.

Päärynää käytetään sekä tuoreena että sokeriliemi-säilykehedelmänä ja hillona, ja on siksi kehitetty eri aikaan kypsyviä lajikkeita, kesä-,syys- ja talvipäärynät. Päärynöistä on tehty tietysti myös mehua, ja käymistietä syntyi perry eli päärynäsiideri.  Mehuksi kelpaavat kaikenlaiset hedelmät, vaikka olisivat olleet kivisoluisia ja hieman karvaitakin. 1970-luvun alussa suurin kaupallinen tuottaja oli Italia. Koko maailman tuotanto oli niihin aikoihin yli 7 miljoonaa tonnia, josta Italian osuus oli n. viidennes. Muut suuret olivat Kiina ja USA, jonne päärynänviljely siirtyi 1800-luvulla. Vertailun vuoksi mainitsen, että omenakaupan volyymi oli silloin 22 miljoonaa tonnia. Kun matkailimme 1990-luvulla silloisessa Eestin neuvostotasavallassa, panimme merkille päärynäsäilykkeiden suuren suosion. Niitä oli yleisesti jälkiruokien osana, mutta myös salaatin aineksena, ja tietysti leivonnaisissa. Eesti onkin  lähin maa, jossa useimmat eurooppalaiset lajikkeet tuottavat hyvin satoa.
Nykyisin kaupoissamme on paljon myös eteläamerikkalaista hedelmää.

Puu- ja pensaskasvion julkaisemisen jälkeen, ehkä jo aiemminkin alkoi kiinnostus siihen, mitä kaikkea kotipuutarhoissa kasvaakaan, ja alettiin koota niistä koetaimistoja, jotta saataisiin enemmän kotimaassa hyviksi osoittautuneita kantoja viljelyyn. Katselin suomalaisia päärynälajikkeita etelä-Savossa Hirvensalmella sijaitsevan Krannilan puutarhan kotisivun listoilta, niitä on heillä useita. Maukkaimpana selvisi Kotipuutarha-lehden testissä Ahtialasta löydetty 'Tohtorin päärynä'. Muita kotimaisia kantoja ovat Lohjan seudun 'Heikki', 'Kustavin talvipäärynä', 'Porin päärynä', joka on itsepölytteinen, 'Vaasan päärynä', jota suositellaan lähinnä koristekäyttöön ruskaväriensä takia (ussurimainen lajike), ja Kuitialta viljelyyn tullut 'Yleinen suomalainen päärynä', jota voidaan lisätä juurivesoista, ja se on hyvä pölyttäjä. Kuitian alkuperä on kuulemma 1500-luvulta Tallinnasta.

Krannilan listoilla on myös lukuisia arvostettuja Venäjältä peräisin olevia kantoja, mm. kesäpäärynä 'Detskaja' ja 'Kafedralnaja'. 'Olga' kuuluu samaan venäläisryhmään, se on tehty ussurin- ja yleisen suomalaisen päärynän risteymänä, ja on kaikista talvenkestävin. Se kelpaa hillokäyttöön, ja aasialaisen alkuperänsä takia silläkin on syysruska. Lounais-Suomessa on lukuisia taimitarhoja, joissa päärynää tarjotaan monin lajikkein. Pohjoisimpia on Vaasan liepeillä oleva Blomqvistin puutarha, joka vielä pitää toistakymmentä päärynälajiketta listoillaan. Olgaa näyttää olevan aika monessa tarjona. Yleisesti ottaen omena- ja päärynälajikkeet ovat vaihtuneet muutamassa kymmenessä vuodessa perusteellisesti!
Vaikka etelämpänä paremmin menestyviä päärynöitä ei Suomessa ole paljon viljelty, nykyinen kasvinjalostus ja ennen kaikkea parantunut taimien ja tietojen vaihto Eestiin ja Venäjälle ovat tuoneet hedelmäpuutaimistoille paljon uutta sekä kokeiltavaa että suositeltavaa materiaalia. Sama kehitys on ollut omenillakin. Varsinkin nuo samalla koristeelliset syysasut olisivat kiinnostavia.

Päärynänviljelyä haittaa lämpimämmillä ja kosteammilla seuduilla bakteerin aiheuttama tulipolte, jota ensin raportoitiin USA:sta, sittemmin myös Brittein saarilta. Jalostustyö pyrkii torjumaan sitä, mm. käyttämällä hiekkapäärynän geenistöä. Päärynäkemppi on levittänyt USA:ssa päärynän rappeumatautia, jota taas torjutaan käyttämällä kestävämpiä perusrunkoja. Meillä Suomessa ei tulipoltetta tunneta, mutta päärynärupi on harmittava hedelmänkuoren sieni. Myös omenakääriäinen ja päärynän äkämäpunkki voivat vaivata täällä.