Jouluhavuista mieleen: Heimo sypressikasvit

Oma kesto-joulukuusi on tämä oikeanpuoleinen Elsa-hopeakuusi Picea pungens glauca, jonka paksu lumipeite häipyi vuodenvaihteen vesisateiden mukana.

Vaikka joulukuusi vielä onkin suosituin joulupuu, niin pienet kodit arvostavat jouluksi ruukkukasvia tuomaan jouluntuoksua, jos nurkassa kököttää teollinen joulupuu. Ruukuissa on mm. tuijia, valesypressejä ja katajia, ja jouluntunne on valmis. Lisäksi ruukuista ei juuri karise neulasiakaan, kun useimmilla sypressikasveihin kuuluvilla lehdet ovat suomumaiset.
Sypressikasvien Cupressaceae heimo on lähes kosmopoliittinen. Sen edustajia on kaikilla mantereilla Antarktista lukuunottamatta. Heimo oli vanhastaan suppeampi, Cupressoideae eli sypressimäiset, Thujoideae eli tuijamaiset ja Juniperoideae eli katajamaiset. Nyt siihen luetaan geenitutkimusten perusteella kuusi muutakin entistä heimoa, kuten suosypressit. Tästä isosta joukosta löytyvät punapuut Sequoia, kiinanpunapuut Metasequoia ja mammuttipetäjä Sequoiadendron giganteum. Eteläisellä pallonpuoliskolla on joukko harvinaisia vähälajisia ryhmiä lisäksi. Japanilaisten kansallispuu sugi Cryptomeria japonica löytyy myös suosypressien joukosta.

Etupihalle istutin kaksi irlanninkatajaa, jotka ovat tässä menestyneet loistavasti. Pellolle aiemmin istutetut kolme ovat kuivuneet ja poistettu. Jatkuva nurmikonleikkuu ei ollut niille mieleen.

Katajien välistä näkymä alatontin suuntaan, josta muutama kartiotuijakin näkyy.

Suomessa heimosta kasvaa luontaisesti vain yksi laji, kotikataja Juniperus communis. Tontillani niitä on parisen, mutta kukkapenkissä viihtyy kotikatajan viljelymuunnos 'Hibernica' eli irlanninkataja.  Tuijan ryhmään kuuluvia kasveja on maassamme kohta yksilöinä enemmän, sillä niitä suositaan kestävyytensä takia pihoilla ja puutarhoissa, sisäkasveinakin joulunaikaan. Alkuun ne valtasivat hautausmaiden istutuksia, kun niistä tulivat mieleen etelä-Euroopan aidot pilarimaiset sypressit. Sylvian joululaulu vai lisääntynyt turismi muutti meidän kauneusihanteemme? Kun ilmastomme on muuttunut paljon kosteampaan suuntaan, tuijaistutukset voivat oikein hyvin. Varsinaiset sypressikasvit eli alaryhmä Cupressoideae ovat sopeutuneet lauhkeampiin ilmastoihin, niitä ei täällä juuri ulos istuteta.

Lähikuva etupihan timanttituijan oksistosta, jossa sivuoksat asettuvat kiehkuramaisesti yläviistoon.

Tuijia on useita lajeja, merkittävimmät lännen puolelta jättituija Thuja plicata ja kanadantuija T. occidentalis, idästä löytyy idäntuija T. orientalis, koreantuija T. koraiensis ja japanintuija T. standishii. Meillä eniten istutetaan kanadantuijan muunnoksia. Niitä on kymmenittäin, suosituimpina kartio-, pilari-, timantti-, kulta- ja pallotuija, jotka erovat kasvuvauhtinsa ja lopullisen korkeutensa sekä kasvumuotonsa suhteen. Kauppojen valikoimiin on tullut viime vuosina myös hyvin matalakasvuisia tuivioita Microbiota. Harvemmin on istutettu puutarhoihin hibatuijaa Thujopsis delabrata ja valesypressejä, esim. nutkansypressiä Chamaecyparis nootkatensis ja hernesypressiä C. pisifera.

Ajotien varren neljä tuijaa ovat noin parin metrin korkuisia.

Olen tontille istuttanut kartiotuijaa Thuja occidentalis 'Brabant' moneen kertaan runsaan kymmenen vuoden aikana, ja kaikki taimet ovat alkaneet kasvaa ja voivat hyvin. Vanhin metsikkö on ala- ja yläpellon taitteessa muodostamassa näkösuojaa puutarhajätteiden käsittelyalueelle. Niitä istutin kymmenen, 4-5 m:n välein.

Vanhin tuijametsikkö taustalla lähenee jo kolmen metrin korkeutta, ja puut ovat yli metrin leveitä.

Myöhemmin olen lisännyt alapellolle pariinkin kohtaan muutaman yksilön tuomaan tuulensuojaa, ja kolme puuta tulivat muistometsiköksi alatien varteen, kun vanhempien istuttamien omenapuiden aika täyttyi. Kun  ylätienkin varren yksilöt lisätään lukuun, kartiotuijia kasvaa runsaat parikymmentä. Ainakin osa taimista on hollantilaista alkuperää, ja istuttaessa olin huolissani, josko isossa multapaakussa olisi mukana meille vieraita eläimiä, kuten etanoita, mutta mitään sellaista en nähnyt, kun asettelin taimia kuoppaan, eikä ole myöhemminkään mitään ilmaantunut.

Tästä suunnasta näkee, että timanttituijan oksat kasvavat melkein suoraan ylöspäin.  Lumi painaa oksia hieman poispäin rungosta. Viime vuonna mietin, että pitäisi sitoa niitä jollain lailla, ettei tulisi tätä lumen tuomaa kauneusongelmaa. Mutta miettimisen asteelle jäi.

Muutamia timanttituijiakin Thuja occidentalis 'Smaragd' on istutettu, viimeisimmät keväällä 2012 koiriemme muistopenkkiin. Sitä muunnosta on yhteensä puolenkymmentä. Yksi kultatuija Thuja occidentalis 'Yellow Ribbon' muutti Vironmatkan seurauksena tontille 2002. Sen kasvupaikka voisi olla kosteampi, ja se kasvaa hitaasti, mutta syy voi tietysti olla se kellertävä värikin, klorofylliä on niukemmin.
Tuijat kestävät hyvin leikkausta. Niiden pituuskasvua voi hallita ja tähteistä saa syysruskeaan kukkapenkkiin väliaikaisvihreää. Olen nähnyt tuija-pensasaitoja, jotka on istutettu turhan tiheästi.  Isompi etäisyys toisesta taimesta antaisi puulle tilan kasvaa kauniin muotoiseksi. Puu pysyy alas asti vihreänä, vaikka varjoa olisikin. Tuija näyttää kestävän myös aivan tienvarressa, jossa lunta talvisin lentää päin puita. Siinäkin selvitään näemmä hyvin.

Lähikuva tienvarren kartiotuijasta. Tämänkin oksakiehkurat ovat osin yläviistoon, mutta kasvavat enemmän pituutta kuin timanttituijalla.

Heimolle ominaista on aromaattisten öljyjen esiintyminen, ja puuainesta on sen takia käytetty materiaalina mm. villavaatteiden säilytyslaatikoihin koiden karkoittamiseksi. Kirjaimellisesti lähin kosketus heimoon on meillä kaikilla jo alakoulusta, kun käteen annettiin lyijykynä. Se tehtiin ennen Afrikan lyijykynäkatajasta Juniperus procera, ja vieläkin muistan, miten mielellään kynän pää joutui pulmia ratkoessa hampaiden kaluttavaksi! Etelä-Euroopassa kasvaa lisäksi rohtokataja J. sabina, jota Suomessa on myös jonkin verran istutettuna. Amerikan puolella on oma lajinsa, kynäkataja J. virginiana.
Mutta maailmankaupallisesti tärkeintä on tietysti puuaineksen määrä, ja punapuut ovat siinä suhteessa antaneet paljon, kun kasvavat niin isoiksi. Myös isokokoista jättituijaa kasvatetaan puuntuotannon takia. Varsinkin katajan puuainesta pidetään sitkeänä, jopa niin, että se on saanut kunnian toimia ihmisellekin sitkeyden perikuvana. Katajainen kansa.
Tuijakasveille ei tule kunnon käpyä, vaan kasviin tulee emilehtien paikalle muutaman suomun rykelmiä tai marjoja, joista varsinkin katajat ovat tunnettuja. Katajat ovat kaksikotisia, siis "ukko- ja akka"-kasveja tavataan,useimmat  taitavat olla yksikotisia. Aitosypresseillä sensijaan on pikkukäpyjä.
Merkillinen havainto ensimmäisestä kartiotuijaryhmästäni on mainittava. Sillä paikalla kasvoi alkuun muutama lehtikuusikin, melko matalia vielä, ehkä 2-3 m tuijain istutuksen aikaan. Tuijat olivat n. metrin mittaisia taimia. Lehtikuuset kuihtuivat yksi toisensa jälkeen, jos olivat alle viiden metrin päässä tuijista. Voihan se olla täysin erillinen tapahtuma, johon ei tuijilla ole osaa eikä arpaa, mutta toisaalta tiedetään, että myös rododendronit karkottavat muiden puiden yksilöitä ja varsinkin taimia ympäristöstään.