torstai 2. kesäkuuta 2011

Hieman syreeneistäni

Maantienvarren valkoinen pihasyreeni on 25.5.2011 vielä näin nupussa, ylämäen violetti kasvi jo kukat avoinna. Taustan männyt ovat kylän keskelle syntyneestä metsästä, entisen Pulkansuon täyttömaalle, puiden ikä n. 45-50 v.

Kesäkuun 1.päivänä tässäkin kukat ovat puhjenneet. Latinalaisnimi on Syringa vulgaris 'Alba'.
 Lapsuudessani syreeneitä nimitettiin yleisesti sireeneiksi, ja niinhän y usein lausutaankin, i:ksi. Nimitys juurtui myös oppikirjoihin ja hakuteoksiin, mutta vuosituhannen 2000 vaihtumisen aikoihin alkoi olla jo yleisesti teksteissä nimenä syreeni. Tämä johtui kielitoimiston suosituksesta, sireeni-sana taas annettiin hälyttimille, kuten palosireeni. Kun Suomessa eletään, nimi maistuu hankalalta lausua, kun meillä sanotaan niinkuin kirjoitetaan. Syreenit, Syringa-suku, kuuluu öljypuukasveihin Oleaceae. Syreenilajeja on 25-30, ja syreenijalosteita ainakin 500, pääosa pihasyreenistä aikaansaatuja. Sukua esiintyy luontaisena Kaakkois-Euroopasta Itä-Aasiaan ulottuvalla alueella.

Kuva näyttää juurivesojen kehittymismäärää. Tämä parkkialueen koristepensasrivin ruoho leikataan vain harvoin, mutta kuitenkin vuosittain, joten tämä vesaikko on tämän kevään tulosta.
Tavallisimmin nimi viittaa pihasyreeniin, Syringa vulgaris, joka on peräisin Balkanin niemimaan pohjoisosista ja on saavuttanut 1800-luvulla huomattavan suuren suosion koristekasvina. Niitä istutettiin kartanoiden ja pappiloiden puutarhoihin, mutta myös julkisten rakennusten lähistöille, kuten nyt esim. linnoituksiin, kun joku vastaava päällikkö (ainakin Viapori ja Svartholma) oli ihastunut syreenintuoksuun. Istuttamista puolsi myös se, että kasvi tekee hyvin juuri- ja kantovesoja, ja on näihin päiviin asti ollut hyvin helppo kasvi, kun ei ole ollut juurikaan tauteja ja tuhohyönteisiä. No, syreenikiitäjä tosin on, mutta harvinainen täällä. Säätyläistaloista ei ollutkaan kuin lyhyt matka levitä myös muihin koteihin, ja pihasyreeni oli hyvin suosittu myös kaupungeissa. Mielellään istutettiin lehtimajoja, josta kehittyi oikein puutarhataiteen laji. Mikäs sen kauniimpaa kuin runsaasti kukkiva syreenipensas! Aivan viime vuosina on muutamien syreenipensaitteni lehtiä vaivannut jokin virustauti, lehdet jäävät pieniksi, lehdenreunat käpristyvät ja klorofyllin määrä on vähäinen. Tästä raportoivat vuosi sitten monet muutkin syreenien omistajat etelä-Suomessa.

Tänä vuonna ei tällaista näkymää ole kuin yhdessä versossa, edellisvuonna niitä oli valtaosassa pensaista tässä pation syrjässä. Normaalit terveet lehdet ovat jo lähes täysikokoiset. 
Täällä kotikunnassani Iitissä kasvaa molempia värimuotoja, valkoista ja violettia. Arvatenkin pihasyreeni levisi ensin kirkonkylälle, jossa pappilan pihalla oli komea kaaren muotoon istutettu syreenikasvusto etuoven tienoissa. Laji matkasi myös istutetuksi hautausmaalla ja ns. säätyläisten koteihin. Lähinnä kotiani on papistolle tai lukkarille 1800-luvulla rakennettu talo, jolla on pihasyreenikujanne taloon johtavan tien varressa, mutta sitä kasvaa myös talon ja maantien välisessä puutarhassa ja muuallakin pihapiirissä. Kylälle siirtyi 1800-luvun lopulla asumaan papiston perheitä tai sukulaisia, ja niinpä syreenikin jatkoi leviämistään. Nämä kasvustot ovat varmaan pääosin istutettu 1900-luvun alussa tai jo sitäkin ennen.

Naapurin suuria kuusia vasten tuo heidän raja-aitansa, varhaisin tämän mäen istutus, on päässyt n. 5 metriin. Ikää tällä pensaikolla lienee lähes 100 vuotta.
Uudempia julkisia istutuksia kirkonkylässämme ovat ns. ylähautausmaan parkkipaikan pihasyreenipensaat. Tuota parkkipaikkaa tehtiin käsittääkseni 1960-70-luvulla, kappelin rakentamisen aikoihin. Hautausmaan liepeessä olleet pari kolme sorakuoppaa muotoiltiin uudelleen ja kumpareen yläpintaa leikattiin vielä alas, että saatiin tasannetta enemmän. Osa liiasta sorasta siirrettiin kylällä olevalle ns. Pulkansuolle täyttömaaksi, kun seurakunta osti isältäni hänen osuutensa suosta.

Ylähautausmaan parkkipaikan keskelle istutettiin pitkä rivi pihasyreeneitä jakamaan kenttä useampaan pitkään pysäköintiriviin. Paikkaa käytetään pysäköintiin myös kesäteatteriesitysten yhteydessä. Pensaiden aluset näyttävät  vehmailta johtuen runsaasta juurivesatuotannosta.
 Näin saatiin lisämaata alahautausmaan viereen mahdollista parkkialueen levennystä varten, mutta samalla menetettiin kylän kaunistus, mahtava kulleroniitty suon laiteessa. Täyttömaa kasvaa nyt isoa mäntymetsää, katso ylimmästä kuvasta!

Maantienvarren aidanteeni nykytilaa. Vasemmassa laidassa huoltotien pieliin istutettujen koivujen toinen kanto, puut kaadettiin, kun rungot tulivat arveluttavan paksuiksi ja pian ei olisi voitu enää ajaa sisään. Koivuja ja aidassa aiemmin kasvaneita vaahteroita korvaamaan on aidan sisäpuolelle istutettu 2000-luvun alussa kotipihlajaa Sorbus aucuparia harvaksi riviksi, yksi näkyy kuvan oikeassa laidassa. Pihlajan valitsin siksi, kun tontilla ei muita lehtipuita kasvanutkaan 1930-luvulla otetun valokuvan mukaan, kun taloamme alettiin rakentaa. Kuva  2.6.2011.
 Kotitontillani olevat pihasyreenin ensimmäiset taimet saatiin juuri naapuristamme, silloisesta Tervolan raja-aidasta, jossa oli violettikukkaista kasvia, ja oman tonttimme ja maantien välisestä nurkasta, jossa puolestaan kasvoi valkokukkainen pensas. Violettikukkaiset ovat valtalaji maantienvarren reunaa koristavassa pitkässä aidassa, mutta joukkoon on joutunut myös valkoisia, ja niiden alkuperä tuohon tontinkulman pensaaseen on helppo nähdä, kun niiden tienoissa aidassa on myös papulanruusua Rosa pimpinellifolia 'Staffa', joka vanhastaan kasvaa tienvarressa valkoisen syreenin kanssa lähekkäin.


Valkoista pensasta on levitetty istuttamalla muutaman metrin päähän pihakadun varteen, jossa nyt iso pensas koristaa vanhaa kivikuoppaa, kuva yllä (josta huomaan myös, kuinka innokas punalehtiruusu Rosa glauca on hakemaan kasvupaikkoja tontilla).  Kun vanhemmat myöhemmin istuttivat pensaiden välialueeseen lumimarjan Symphoricarpos rivularis, peittämään paikalla ollutta avokompostia, syreenin juurivesain muodostus heikkeni, koska lumimarjan leviämisvauhti syreeniin verrattuna on ainakin kymmenkertainen. Nyt lumimarja uhkaa vallata koko pääpensaankin, joten sitä on toistuvasti raivattu pois.

Maantienvarren aidannetta. Pensaiden korkeus on n. 2 m, ja ne ovat kasvaneet kolmisen vuotta alasleikkuun jälkeen. Syreeni kukkii latvan päätesilmusta, ja samaan aikaan kehittyy kahteen suuntaan oksa. Varsi haarautuu siis kahteen suuntaan kukinnan jälkeen. Aidan keskiosissa näkyy hyvin punalehtiruusujen tumma puna. Kuva illalla 1.6.2011.
Tonttini pihasyreenit ovat pääosin vanhempieni istuttamia. Tienvarren aita tehtiin 1950-luvulla, kun maantien hoitoyksikkö, silloinen TVL perkasi tienvarsiin sade-ja sulamisvesiojat. Tonttimme koko mitalle tuli kuin valmis istutuspenkki, joka sai pihasyreenit asukeiksi. Aidanne kasvoikin aika pian pikkupuun ( n. 2,5 m) korkeuteen ja kukki runsain määrin helluntain aikoihin. Ikävä kyllä se kasvoi myös leveyttä, parhaimmillaan aidanne on ollut yli 1,5 m leveä. Sitä on hoidettu leikkaamalla pensasaidan tapaan hieman yli kymmenen vuotta, kun syystalvella, 1990-luvun puolivälissä aikainen ja runsas lumentulo satoi täydessä lehdessä olevien pensaiden päälle. Noin kolmasosa rungoista katkesi, ja osa kaatui tielle asti.

Parisen vuotta sitten kavensin aidannetta, poistamalla kaikki toisen puolen versot, joten aidanne on nyt alle metrin levyinen. Aidanteeseen on kasvanut yksi lehmuksen Tilia cordata taimi, ja siinä on useita vanhastaan lintujen levittämiä punalehtiruusupensaita Rosa glauca. Aiemmin sinne pesiytyneet lukuisat vaahterat kaadettiin myös alasleikkuun yhteydessä, ja olen pyrkinyt jatkossa poistamaan vaahterat jo nuorina aidanteesta, joskin homma tuntuu Don Quijoten taistelulta tuulimyllyjä vastaan.


Tontin korkeammalla osalla, "ylämäellä" oli perheen nuorimpien lasten iloksi tehty leikkimökki, joka sekin sai ympärilleen valkoisia pihasyreenejä (joiden mukana myös matkusti papulanruusu). Niiden vesoja tuli muutamassa kymmenessä vuodessa niin paljon, että 1980-luvulla aloin leikata etelän puolelta tulevaa syrjää niin, että se muodostui aidanteeksi, ja leviäminen loppui siihen. Leikkimökistä ei ole enää mitään jäljellä, sen ympärille istutetut juhannuskoivutkin muuttuneet polttopuiksi 1990-luvun alkupuolella. Kun tuo aita oli keskellä niittyä, tartuin toimeen ja poistin aidan muutama vuosi sitten, jäljelle jäi vain yksi parkkipaikan reunassa oleva, kiviraunion kupeeseen juuttunut kasvusto, joka nyt kasvakoon koristepensaan tapaan kurinalaisena. Muussa osassa on nyt perennapenkki, mutta papulanruusu kiittelee kovin tätä ratkaisua.

Vasemmassa laidassa osa kasvamaan jätetystä syreenipensaasta, sen ja tulppaanin välillä massaksi paisunut papulanruusu. Vuorenkilvet osoittavat vanhan pensasaidan kohtaa ja nykyistä perennapenkkiä. Ihan etualalla jonkun muinaisen rakennuksen kivisiä jäänteitä. Elsan kuusi oikealla laidalla.
Talon itäpuolella, nykyisellä patiolla oli myös vanhempieni istuttama syreenilehtimaja. Siitä ei ole paljoakaan jäljellä, vain pohjoisen puoleinen pensasrivi, joka kasvaa osin vanhan kivijalan päällä. Muun osan olen itse raivannut pois 1980-luvulla, koska pensaat olivat liian korkeita niin lähellä taloa, ja lehtimaja oli täynnä juurivesaa. Ihmeen helposti muuten syreeni lakkaa kasvamasta! Tynkien päälle laitoin hieman multaa ja istutin sekä yksivuotisia että perennakukkia, eikä juurivesoja tarvinnut poistaa montakaan kertaa. Tämän saman ilmiön kohtasin muutama vuosi sitten, kun poistin itse istuttamani syreenipensas-aidan tästä pihakadun varresta, kun se alkoi paisua liikaa ja tie alkoi kaveta. Osa juurivesoista matkasi erääseen naapuriini tässä kylällä. Syreeniaita on kyllä oikein hyvä estämään tiepölyn leviämistä, siihen se oli parempi kuin mikään muu.


Vanhempieni viimeinen syreeni-istutus tuli silloin, kun talolle 1960-luvulla rakennettiin sakokaivo, ja talon alapuolelle jouduttiin tuomaan melko lailla täytemaata kaivon upottamiseksi. Tuon penkan laita sai violettien pihasyreenien kasvuston, jota sitäkin hoidettiin joitakin aikoja leikkaamalla, mutta nyt olen luopunut siitä. Kasvakoon pensaana muuten.

Alapellon koreansyreenien istutus on korkeudeltaan n. 2m, ja pihasyreenin kukkiessa siitä on näkyvissä vasta viimevuotisten kukintojen ruskeat hedelmätähkät. Pensaat kukkivat runsaasti. Tyvellä on ruskopäivänliljaa.
Uusi aika syreenien kohdalla alkoi 1990-luvun alkupuolella, kun sain Lepaan puutarhaoppilaitokselta heille liioiksi käyneitä mantsurialaistaimia, niiden joukossa myös toistakymmentä syreeniä. Ne lienevät koreansyreeniä Syringa wolfii kaikki. Suurin osa niistä on noin kaksimetrisiä kooltaan. Kaksi kasvaa lähellä maantietä noin talon kohdalla, alapellolla parissa kolmessa rivissä vajaat kymmenen pensasta, ja autotallin takana olevan luiskan reunaan istutettuna sinnekin muutama.

Katse kohti taivasta, jonne uudet nuppuasteella olevat kukat kurottavat 2.6.2011. Kunhan avautuvat paremmin, laitan toisen kuvan tähän blogin sivupaneeliin tekstien oikealle puolelle.
 Puuainekseltaan pensaat ovat hyvin hauraita, jos joutuu törmäyskurssille oksan kanssa, mutta lumenmurtoja ei juuri ole ollut. Pensas kasvaa pallomaiseksi, eikä sillä ole juurivesoja. Kukinnot ovat jonkinverran nuokkuvat ja kukat väriltään lähinnä vaaleanpunaisia. Lehdet ovat soikeammat kuin pihasyreenillä, muistuttaen lähinnä puistosyreeniä Syringa x henryi, jota aiemmin sanottiin unkarinsyreeniksi.

Yksi likusterisyreeneistä on etualan vihreä matala pensas, muut hieman pienempiä. Jos kukkia tulee, niitä nähdään vasta heinäkuussa. Kasvupaikkana tässä on 1950-60-luvuilla käytössä ollut talousjätekomposti (muovisten maitopussien ajalta), jonka eteen näkösuojaksi maantieltä päin vanhempani istuttivat kukintaansa juuri alkavan violettikukkasyreeenin.
Olen ostanut Mustilan taimitarhalta myös likusterisyreenin vuonna 2004 Syringa reticulata kolme pikkutainta, jotka ovat viihtyneet kohtalaisen hyvin. Kukkia ei vielä ole esiintynyt, pensaat ovat n. metrin korkuisia. Kaksi niistä kasvaa tässä talon liepeen ja maantien välissä puutarhassa, yksi on saanut paikkansa ylämäeltä kahden katsuran seurassa, jotka korvaavat entistä syreeniaidan jättämää aukkoa. Kaksi ensinmainittua saavat enemmän kosteutta paikassaan kuin tuo ylämäen yksilö, joka sai latvavaurion vaahteran kaadon yhteydessä. Jäniksistä ei niille ole ollut haittaa. Tämän syreenin lehdet ovat melko vaaleat ja ainakin toistaiseksi selvästi pienemmät kuin muilla syreeneillä, samoin puun kuori hyvin vaalean ruskea, ja kukathan ovat valkoiset.

3 kommenttia:

  1. miksi meidän pihassa suuressa osassa pesaita ylisuuret lehdet jopa 30cm halkaisijaltaan useassa pensaassa en ole ennen nähnyt enkä ole lisä lannoitteita käyttänyt yhtään muutkin ihmetelleet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on joskus suuria lehtiä, muillakin kuin syreeneillä. Syreeninlehdet ovat olleet enimmillään noin 15 cm kokoisia, koivulla 7-8 cm ja haavalla 13-14 cm. Silloin on säännönmukaisesti kyse juurivesasta, joka on syntynyt vanhan kasvin tai sen haaran katkaisusta läheltä maanpintaa. Selitys siinä on paikalla oleva entinen elinvoimainen juuristo, joka ruokkii kasvavaa uutta vesaa sen pois katkaistun asemasta.

      Poista
    2. Joskus takavuosina nuorensin keväällä vanhaa karviaisrivistöä puutarhalehdessä olleen ohjeen mukaan niin, että pensaan keskiosasta leikattiin tyveä myöten kaikki oksat pois, siihen jäi siis aukko. Syntyi huomattavan isolehtisten oksien joukko, ja marjatkin olivat tavallista isompia. Myös mustaherukan ja punaherukan alasleikkuuta on kokeiltu ja saatu suuria lehtiä. En lannoita juuri koskaan puuvartisia, mutta harvoin lisään rakeista kalkkia, kun suolaheinien määrä alkaa tulla turhan edustavaksi. Ne kertovat maan olevan turhan hapanta.

      Poista