Rairuohoista ja muista yksivuotisista

Pääsiäisaika lähenee ja rairuohokylvökset ilmaantuvat koteihin. Kirkkaanvihreä, hento heinän sirkkalehtien mätäs antaa mukavan taustan pupuille tai kananpojille, miksei munillekin. Kasvatusohjeissa annetaan takuuvarmat kylvö(istutus?)ohjeet, joiden avulla onnistuu. Itämisaika on lyhyt, 5 vrk, joten kahdessa viikossa laiho vihertää hyvin kasvualustalla. Pääsiäisen mentyä heinämättään voi sijoittaa vaikkapa aukkoiseksi jääneeseen pihan kohtaan vihreyttä tuomaan, kevät etenee nopeasti ja maa paljastuu.

Rairuohot kuuluvat heinäkasveihin Poaceae, ennen heimoa nimitettiin Graminae. Poa on iso heinäkasvisuku, nurmikat. Rairuoho kuuluu sukuun Lolium, jolla suomalaisena nimenä nykyisin luste tai raiheinä. Luste-sana mainitaan jo Raamatun tekstissä, kun mietitään, ettei pelto kasva viljaa, vaan pelkkää lustetta. Alussa mainitsemani sirkkalehtiasia on niin, että siemenkasvit jaetaan yksi-, kaksi- ja monisirkkaisiin sen perusteella, montako lehteä siemenen itäessä tulee esille. Mm. kaikki heinämäiset ovat yksisirkkaisia, joten raiheinäkylvös pitää olla aika taaja, sillä yhdestä siemenestä tulee vain yksi vihreä lehti.

Tämä Lolium-suku ei kuulu Suomen alkuperäiskasvistoon, vaikka niitä kylvetäänkin myös ulkosalle, sen huomaa siitä, että tuo laji vähitellen häipyy, muut lajit syrjäyttävät. Niitä kuitenkin kylvetään mielellään, koska itävät nopeasti, ja siten varjostavat mullanpintaa kuivumasta tai juurillaan liikkumasta tuulien tai vesinorojen mukana. Niiden suojassa itää varsinainen haluttu heinä tai muu viljelykasvi. Raiheinää käytetään myös viljeltynä viherkesannoinnissa, sato jää maahan kesannoinnin päättyessä lannoittamaan ja kuohkeuttamaan maata.

Varsinkin rinteissä saadaan nurmi onnistumaan parhaiten, jos käytetään tällaista kahden heinän kasvattamista. Nopea vihertyminen palvelee myös katsojan silmää, koska tehdyn työn jäljen huomaa nopeasti. Sanomattakin on selvää, ettei raiheinä ole ainoa lajissaan! Sen kaltaisia nopeasti vihertyviä pintoja saadaan myös mm. nurmikkaa tai nataa käyttäen, ja oma lukunsa ovat sitten muut kuin heinäkasvit.

Tuo pääsiäisen ruohomättääksi kylvetty on nykyisin yleensä italianraiheinää Lolium multiflorum. Se on yksivuotinen, ja nettikarttojen mukaan aika laajalti Euraasiassa esiintyvä kasvi. Nurmikoille ym. kylvetään sen ohessa myös englanninraiheinää Lolium perenne, joka on monivuotinen. Sukuun kuuluu muitakin lajeja, mm. myrkky-, tankea-, pellava- ja persianraiheinä. Kanarian saarilla tavataan oma lajinsa L. edwardii. Eikä tämä vielä ole kaikki.

Yksivuotisia ovat yleensä lajit, jotka ovat sopeutuneet pitkiin kuiviin jaksoihin alueellaan. Ne itävät nopeasti, tekevät siemeniä runsaasti, ja siemenet säilyttävät itukykynsä usein vuosia. Meillä tuollaisia kasveja on omasta takaa melko niukasti, aavikoilla ym. kuivilla alueilla taas valtaosa. Vuorenrinteet ja rantahietikot ja -soraikot ovat meillä tuollaisia. Jos katsotaan biotoopeittain, niin eniten yksivuotisia on viljelyalueilla, ja ehkä vähiten metsissä tai soilla.

Jos tarkastelee kasvisukuja käsitteleviä kirjoja, niissä on usein lajin kohdalla maininta Satunnaiskasvi, Tulokas, Arkeofyytti jne. Useimmiten nuo määritteet menevät kasveille, jotka ilmaantuvat paikalle ihmistoiminnan seurauksina. Aikoinaan 1980-luvulla löysin Weeds- nimisestä kirjasta maininnan, että pihanurmikka Poa annua on kulkeutunut ihmisen mukana jopa Etelämantereelle! Nykyisin kasveistamme taitaa olla puolet ns. alkuperäisiä, puolet muulla tavalla saapuneita. Tuo suhde muuttuu tulokkaiden eduksi ns. Viljely-Suomessa, mutta alkuperäiset ja useimmiten monivuotiset ovat voitolla Luonnon-Suomessa. Valtaosa tulokkaista on yksivuotisia.

Yleisin tapa on kulkea kylvettäväksi tarkoitetun viljan siementen joukossa. Suurin osa aiemmin meille saapuneista satunnais- tai tulokaskasveista tuli viljan siemenen mukana, sillä siemenen puhdistus rikkakasvien siemenistä ei ollut tarkkaa, ei ollut tekniikoitakaan. Heinänsiementen puhdistus tuli käyttöön vasta 1900-luvun alkupuolella. Kaikkien tuntema ruiskaunokki Centaurea cyanus erikoistui seuraamaan ruista, sillä sen siemen oli lähes samanpainoista ja -muotoista rukiin siemeniin verraten. Jos kylvit ruista, tuli tulokseksi myös sinisenä heilimöivä pelto, jonne Hölmölän naiset menivät uimaan veden puuttuessa. Näiden luste-eli raiheinien englanninkielisenä nimenä on rye-grass, joka viittaa siihen, että ainakin jotkut niistä ovat seuranneet myös rukiin siemeniä. Ikävää, jos se oli myrkkyraiheinä Lolium temulentum! Pellavaraiheinän L. remotum nimi taas viittaa sen kasvamiseen pellavapelloissa.

Sekä rukiin että pellavan viljelyn jäljiltä meille on tullut paljon yksivuotisia ns. rikkakasveja. Aiemmin pellavansiemen tuotiin ulkomailta, ja niinpä rikkakasvien siementäydennys myös seurasi vuosittain. Nyt pellavanviljely on meillä niukkaa, ja kun siemenkin on paljon paremmin puhdistettua, uusia tulokkaita näkyy vähemmän. Heinänviljelyn pääkohteen timotein siementä alettiin tuottaa Suomessa enemmän vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Valkoapilan siemen taitaa tulla vieläkin muualta (Tanska). Kun valtio itsenäistyi, perustettiin oma Siementarkastuslaitos tekemään pistokokeita siemen-eristä ja puuttumaan asioihin tarvitessa.