Vadelman kasvatusta

Moni kasviheimo on muodostanut ihan henkilökohtaisen suhteen kanssani. Tänään kirjoitan ruusukasveihin Rosaceae kuuluvasta kasvista siitä syystä, että vadelmat eli vaapukat eli vatut Rubus idaeus ovat olleet ajatuksissa enemmän kuin muut kasvit.  Se taas johtuu siitä, että kudoin poppanaa, jonka värivalikoima työtä tehdessä palautti mieleen monet ruhtinaalliset vaapukkaretket entisessä kotikunnassani Janakkalassa.

Nämä marjat ovat oman puutarhan satoa, kuva kesältä 2007. Katselemme nyt risteymää mesivadelma Rubus idaeus x arcticus, jonka taimia hankin Hämeenlinnan seudulta jo kohta kaksikymmentä vuotta sitten. Taimista kasvoi aluksi matalahkoja pensaita, mutta aikaa myöten versot ovat kasvaneet yli kahteen metriin. Juurivesoja on paljon. Nuo marjat ovat pienehköjä, ja melko happamia.

Vadelma kuuluu metsän kehityksessä eli sukkessiossa pioneerikasveihin. Se ilmaantuu hakkuuaukeille aika pian horsmavaiheen jälkeen, jopa aikanakin. Sen täytyy johtua linnuista, jotka muualla syövät vadelmia ja käyvät kylvämässä siemenet. Marjoja syöviä lintuja on paljon, lähinnä tulevat mieleen rastaat. Metsä muuttuu vattuvaiheen jälkeen lehtipuiseksi, tavallisimmin koivikoksi, siinä vaiheessa vadelmat jäävät tappiolle, koska ne tarvitsevat enemmän valoa. Sitten on etsittävä toinen marjapaikka. Vadelma on ns. kaksivuotinen kasvi, juuresta puskeva verso kasvaa ensimmäisenä vuonna korkeutta, talvehtii ja kukkii ja marjoo seuraavana kesänä. Kolmantena kesänä tämä verso ei kehitä lehtiä, vaan kuivuu korreksi. Täällä nykyisessä kotikunnassani Iitissä vadelmaa kasvaa myös kalliomaastoissa, louhikkojen hyllyillä ja kivien päällä.

Tavallisimmin marjat ovat lämpimän punaiset, mutta keltaisiakin on, muunnos on syntynyt omia aikojaan ja nykyisin myös taimikaupoista saatavilla. Jokunen vuosi sitten, taisi olla 2000-luvun alkuvuosia, hankin keltamarjaisia taimia, mutta niiden kasvupaikka ei ole paras mahdollinen, lähellä oleva kuusi varjostaa ja kuivattaa liikaa. Pitäisi siirtää! Mikään ei voita luonnonvadelman makusinfoniaa. Pakastemarja tai hillo houkuttaa jo kaukaa pöydän ääreen. Jos haluaa oikein maistuvan kotimehun, niin punaherukan joukkoon 1/5 luonnonvadelmaa! Jopa tuo ylläkuvattujen marjojen, mesivadelmien hillokin tulee hienommaksi niiden lisäyksellä.

Marjastus hakkuumaastossa on hieman haasteellista, kun uusi puusto on istutettu, niiden tieltä raivatut kivet ja kannot törröttävät, oksakkoa on ihan riittämiin eikä maanpohjan koloja näy puunvesojen ja ruohojen takia. Jalka voi juuttua kivien väliin, joten reisu on hyvä tehdä seurassa. Puuntaimia pitää varoa, ja vadelma-aikaan myös pörrääviä paarmoja. Niissä maastoissa, joissa olen kulkenut, en ole nähnyt muita matelijoita kuin kivellä paistattelevia sisiliskoja. Käärmeet varmaan ovat loppukesällä syömässä kosteammissa maastoissa, mutta talviaikaan ne hyvinkin voivat asua kivien koloissa.

Parhaat marjapaikkani koskaan olivat Sysmässä Rapalan kylässä, jossa vietimme monta kesää Kaitaniemen mökillä. Tuon niemen pää oli uitettavien tukkien purkauspaikka, maanpinta oli peittynyt havupuun kuorilla, ja vadelma oli siinä valtalaji. Helposti ämpäri täyttyi, ja marjat olivat melko puhtaita eli madottomia. Eräänä syyskesänä, jolloin odotin nuorimmaista tytärtäni syntyväksi tuota pikaa, marjoja oli aivan ylenpalttisesti. Niitä sitten popsittiin jokaisella aterialla. Hemoglobiiniarvoni olivat ainutlaatuisen korkeat tuon "dieetin" aikana! Ja kun lapsi sitten syyskuussa syntyi, hänellä oli syntymähiusten värinä selvästi punainen sävy, joka sitten häipyi hiusten kasvaessa talven aikana.

Vadelmaviljelykset ovat aika työteliäitä. Kasvuston tulee olla harva, että home ei kotiudu, mutta jokainen verso tulee tukea ja sitoa, koska lehdet ja marjat painavat sateella niin paljon, että varsi väistämättä katkeaa tai ainakin taipuu maahan. Mallia näyttää nyt mesivadelma, erään reippaan tuulikauden jälkeen. Taipumisella ei niin ole väliä, koska se versohan joka tapauksessa poistetaan viimeistään seuraavana keväänä. Mutta jos sato menetetään, niin tietysti harmittaa!

Omat vadelmaviljelykseni alkoivat kahdella kannalla, vanhempien 1970-luvulta perua oleva Muskoka, jolla iso kekomainen marja, ja Turengin naapuristani saatu kanta, joka kovin paljon muistutti luonnonvadelmaa ominaisuuksiltaan, mutta oli rotevampi. Muskoka on vähitellen hiipunut ja sen marjasato oli aina niukka, enkä tuohon toiseenkaan ollut tyytyväinen, koska marjat sillä ovat kovin herkät homehtumaan kosteina kesinä. Niinpä sitten hankin mesivadelman taimia ajatellen, että risteymä voisi olla kestävämpi taudeille. Niin siinä kävikin, nämä marjat eivät juuri homehdu, ja alkuvuosina ei ollut vattumatoja lainkaan.

Tontilla oli vanhastaan myös karhunvattukanta. Sen nimi nykyisin on poimuvatukka Rubus plicatus. En tiedä, mistä tuo kanta kotini viljelykasviksi on saatu. Sen lehdet ovat kuin hevoskastanjalla, mutta lehdyköitä on viisi. Kasvissa on raatelevia piikkejä, ja niitä on kaikissa mahdollisissa paikoissa, varressa, lehtisuonissa ja jopa hedelmänperissäkin. Ei tee mieli lähestyä! Mutta kasvi tekee paljon isoja valkoisia kukkia heinä-elokuussa, ja syyskuussa-lokakuussa saadaan melko hapottomia mustia marjoja, joissa ei mitään hyönteisvioituksia yleensä. Joinain vuosina syyshallat estävät sadon kehittymisen. Nykyisin tämä kasvi asuu isoine juuristoineen pyykinkuivatuspaikan tienoissa, jossa sillä on oma penkkikin. Mutta sen lisäksi juuret ovat kasvattaneet versoja sekä viereiseen viljelymaahan ja useiden metrien päässä olevien puiden runkojen luo, niinpä mustikkapuu Amelanchier alnifolia, isotuomipihlaja Amelanchier spicata, kriikunat Prunus domestica ssp insititia ja norjanangervot Spiraea 'Grefsheim', kukin hoivaavat näitä vesoja.

Oulun yliopistolta tilasin 2000-luvun alussa toista kantaa karhunvattuja, joita mainostettiin vähäpiikkisiksi. Istutin ne aivan eri paikkaan kuin tuon vanhan kannan alue. No, lopputulos oli kylläkin se, että tulokkaat ovat juurikin samaa tyyppiä kuin omani. Puutarhavaatteet ja käsivarret riekaleina ja naarmuilla, aina kun hoitotoimia pitää tehdä. Näiden tukeminen on yhtä välttämätöntä, ja tukien tulee olla tosi vankkoja seipäitä, koska kasvit painavat paljon enemmän kuin mesivadelmani. Mutta tämä kasvi on oikea rusakon suosikkiherkku talvisin, harva verso säilyy talven yli hangen päälle jääneen osan kohdalta. Pitääpä lisätä ensi syksynä tähän kuvia, kun huomaan, ettei niitä löydy!

Istutettuani vadelmia enemmän, huomasin pian, että mansikkaviljely alkoi taantua. Marjoihin tuli jos mitä epämuodostumaa ja vaivaa. Opin, että näitä ei ole hyvä kasvattaa lähekkäin, koska vadelmien varassa elävät hyönteiset ja punkit siirtyvät nopeasti mansikoille ja sinne elämään. Kun en harrasta tuhoeläinten torjuntaruiskutuksia, oli pakko lopettaa puutarhamansikan viljely.