Voikukkia ja muita mykeröitä

Pakkassäät ovat antaneet myöden lämpimille ilmavirtauksille, ja katolta sulava vesi ja jäänpalat pitävät ääntä vesiränneissä.  Tienvarsien hiekat imevät auringonlämpöä. Päivän pituus on jo runsaat 10 h, joten lämmintä alkaa riittää. Kohta varmaan nähdään ensimmäiset sulapaikat.  Maaliskuu maata näyttää vanhan sananlaskun mukaan.

Vielä on puolen metrin hanki tämänkin paikan päällä! Alapihan isonkiven juurella ovat varhaiskukkijat päässeet viime vuonna alkuun vasta 6.5.

 Ensimmäisiä kevään ilmentäjiä ovat leskenlehdet, vaikkeivät tässä kotini ympäristössä, kun ollaan hiekkamaalla. Niiden parasta elinympäristöä ovat enemmän vettä pidättävät maalajit. Sitäkin enemmän on sitten muutaman viikon päästä toukokuussa voikukkia!

Etupihan kulman mykeröitä: luonnosta levinnyt kultapiisku Solidago virgaurea edessä, ja pengermänreunaa täyttää Elsan perua oleva hailakanvioletti syysasteri Aster novi-belgii.

 Molemmat yllämainitut luettiin aikoinaan mykerökukkaisten suureen heimoon Compositae, mutta kun tuo heimo on kasvikunnan suurin (sukuja n. 1260 ja lajeja yli 25 000), sitä on ryhmitelty pienempiin tribuksiin. Meillä Suomessa on käytössä kaksijako: heimo Asteraceae eli asterikasvit pitää sisällään pääosan entisistä Compositae-heimon suvuista. Siihen kuuluu mm. leskenlehti Tussilago farfara. Uusi suku on Cichoriaceae eli sikurikasvit, jossa on sukuja vähemmän, mutta toisaalta tuntematon määrä lajeja, kun siihen kuuluvat mm. voikukat Taraxacum ja keltanot, joka on jaettu kahteen uuteen sukuun ja joista jatkuvasti löydetään uutta entisten kymmenien tai satojen lisäksi.

Keskustelin juuri tyttären kanssa maa-artisokan käytöstä ruokana, keskustelu sivusi mm. inuliinia. Sepä onkin eräiden nettilähteiden mukaan koko asterikasvien ryhmälle tyypillinen yhteyttämistuotteiden  varastomuoto. En ollut sitä oikeastaan ennen tiedostanutkaan! Ei inuliini ole kuitenkaan ainoa, koska juuri tästä ryhmästä löytyy monia öljykasveja, kuten auringonkukka. Itse asiassa öljy ei ole mitenkään erikoista, sillä kai kaikissa siemenissä on öljyjä tai kovia rasvoja, koska siemen siten kestää paremmin lämpötilojen vaihteluita.

Kamera on silmänkorkeudella, mutta on pitänyt kääntää ylöspäin, jotta kukkiakin olisi näkyvissä. Tämä kuva on syyskuun lopulta 2008. Kriikunat vielä vihreinä taustalla, mutta muut puut kellastuneet.

Maa-artisokka Helianthus tuberosus on näyttävä kasvi. Sen versot ottavat kesän mittaan pituutta yli kahteen metriin, ja komeus huipentuu syyskuun puolella alkavaan kukintaan, jota kestää yleensä lokakuulle, pieni kylmä ei haittaa, kun kukat ovat niin korkealla. Varret ovat usein yli 3 cm halkaisijaltaan ja kovin puiset, se on oikea talventörröttäjä.  Paksu maa-artisokan lehti- ja varsimassa suojaa arempia syyskukkijoita, kun se antaa tuulensuojaa, siksi istutan niitä kukkapenkkien pohjoislaidalle. En ole keksinyt kovin kummoista talvisäilytystä mukuloille, siksi sato jää maahan lumen alle. Parhaiten ovat säilyneet ne mukulat, jotka jäävät vanhaan lehtikompostiin tehtyyn artisokkamaahan. Siellä maa on kuohkeampaa ja muun kasvimassan hajotessa tulee hieman enemmän lämpöä? Maa-artisokan sukuun Helianthus kuuluu lukuisia koristekasveja, kuten nyt isoauringonkukka H. annuus, joka on myös eräs maailman tärkeimpiä hyötykasveja.

Kasvattaisin maa-artisokkaa, vaikka siitä ei olisi mitään muuta hyötyä kuin tuo pramea ulkomuoto. Mutta heimon kasveille tyypilliseen tapaan sen lehtiä, kukkia ja varsia voi käyttää myös värjäyskasveina, erityisen hyviä siinä ovat myös mm. kaunokit Centaurea, pietaryrtit Tanacetum vulgare tai saflori Carthamus tinctorius.

Alapuutarhalla kuvan keskiosassa loistavat keltasauramot Anthemis tinctoria, niiden taustalla yrittävät leveälehtiset auringonkukat ehtiä kukkaan samana vuonna! Kuva on vuodelta 2007, elokuun lopulta.

Suurin osa kaikille tutuista asterikasveista on tietysti koristekasveja. On daalioita, oppineidenkukkia, kosmoskukkia, tiikerikaunosilmiä, kehäkukkia, kaunokkeja ja ties mitä. Hyvin monet tässä heimossa tuottavat puuvarren tai ainakin vahvan juurakon ja ovat siten perennoja. Olen tässä omassa puutarhassani huomannut, että varsinkin tämän heimon perennat jaksavat vuodesta toiseen. Ne ovat myös tavallisesti isokokoisia ja siten helppohoitoisempia juolavehnää tai vuohenputkea vastaan. Monet muut soveltuvat tyypillisten tuotteittensa takia hyönteismyrkkyjen valmistukseen, kuten Pyrethrum -päivänkakkara; mauste-ja lääkekasveiksi, kuten kamomilla Matricaria chamomilla tai Rudbeckia purpurea punahattu. Elsan peruja puutarhassa on syyspäivänhattu Rudbeckia laciniata, jolla lähes kaikki kukat ovat kielimäiset ja mykerö on sateella painava! Sekin kasvaa kahteen metriin, mutta on aina tuettava loppukesästä, kun sadeilmat ja painavat kukinnot eivät oikein sovi yhteen. Viime vuoden Amerikantuliaisina matkalaukustani löytyi kylvettäväksi useita eri Rudbeckia-pusseja. Saapa nähdä, kuinka kuumana kesänä kasvaneet taimet ovat talvehtineet alapellon artisokkain suojissa.

Sikurikasvien heimossa taas on erityistä ominaisuutta antamassa kumimaidon eli lateksin tapainen solun neste. Se kielii kasvin sopeutumisesta kuiviin tai muuten ääreviin oloihin. Onpa sellainen lajikin kuin kumivoikukka Taraxacum bicorne, jota yritettiin Euroopassa viljellä ennen muoviteollisuuden esiinmarssia, kun  kumipuista saatavan lateksin tuotanto oli mahdollista vain trooppisilla alueilla. Lateksia tarvittiin mm.autonpyörien tuotannon kasvaessa mahtavaksi. Sikurikasveja on 70 sukua, joissa lähes 2500 lajia. Niihin kuuluu esimerkiksi nykyisin ehkä tärkein vihreä vihannes eli salaatti Lactuca sativa, monine muotoineen; itse sikuri Cichorium intybus, jonka juuresta pulakauden aikana tehtiin kahvin vastinetta eli sikurikahvia (juurenpalat paahdettiin kuin kahvinpavut ja jauhettiin) ja jota nykyisin viljellään salaattisikurina; tai vanha viljelykasvi mustajuuri Scorzonera hispanica sekä aivan historian hämärään käyttönsä kohdalta vaipunut sikojuuri Scorzonera humilis, jonka keskittymä Suomessa on läntisellä Uudellamaalla. Tuosta viime mainitusta suvusta tunnetaan myös kumikasvi S. tau-saghys, jota viljeltiin entisen Neuvostoliiton alueilla, lähinnä kai nykyisessä Ukrainassa. Sen maitiaisneste sisälsi jopa 30 % lateksia. Muovien tulo 1950-luvun alussa pyyhkäisi lateksiongelmat. Toisaalta hyvä, sillä latekseissa niinkuin muissakin näiden kasvien nesteissä on allergisoivia yhdisteitä.

Omalta kannaltani katsoen aivan mahdoton allergiakasvi  auringontähti Telekia speciosa kasvaa tuuletuspaikan syrjässä. Se tekee tehokkaasti siementaimia, ja jos ei niitä huomaa poistaa nyrkinkokoisina, käy aika toivottomaksi, koska sillä  laajalle levinnyt juuriarmeija. Mutta lehti on niin iso ja vahva, että muutama vuosi sitten tehtiin pihakivien betonivaluja lehtiä muottina käyttäen.

Aika monet tämän ryhmän kasvit ovat vaivalloisia rikkakasveja, kuten pelto-ohdakkeet Cirsium arvense tai peltovalvatti Sonchus arvensis ja ikävä allergian aiheuttaja pujo Artemisia vulgaris. Meillä rikkaruohoisuus on kuitenkin vaatimatonta verrattuna lämpimämpiin ilmastoihin, kun niissä kasvua tapahtuu ympäri vuoden ja kiusoiksi valiutuu jatkuvasti kukkivia kasveja.