Happomarjojen heimossa vieraisilla

Desktoppini taustakuvana on tällä viikolla ollut kuva Virginiasta, jossa sisareni talon etupuolen puutarhan komistuksina mm punamarjaisia Nandina-pensaita. Päätin tänään hieman tarkistaa Nandinan taustoja, sillä tuolla kasvilla on sekä kevät- että syysruska! Keväällä puhkeavat lehdet ovat kuin liekit punakeltaisina leimuten, ja syksyllä vanhat lehdet muuttuvat taas punaiseen. Siihen väliin ilmaantuvat hedelmien loistavat punat, ja ne säilyvät pitkään, aina seuraavaan kevääseen. Kasvi kuuluu ns. helppohoitoisiin eikä tarvitse leikkauksia, paitsi jos lumi murtaa. Ei ihme, että kyseessä on varsin suosittu koristekasvi, Nandina domestica.

Nandinan marjarunsautta! Edelliskesällä kukkineet versot, vanhoja ikivihreitä lehtiä. Jokunen uusikin lehti jo tulossa tuossa oikealla, kuva on otettu Virginiassa 2.4.2010.

 Kansannimenä sillä näyttää yleisesti olevan heavenly bamboo tai sacre bamboo, ja vilkaisu googlen avulla näytti, että bambu-nimeä kaupitellaan myös suomalaisessa tekstissä. Eikä kasvilla ole mitään tekemistä heinäkasveihin kuuluvien bambujen kanssa. No, lehdet muistuttavat toisiaan, siinä kaikki. Kasvi kuuluu kuitenkin happomarjakasvien heimoon, ja on alunperin kotoisin Itä-Aasiasta, jossa se kasvaa Himalajalta Japaniin olevalla alueella. Mm. Keski-Euroopassa sitä esiintyy myös koristekasvina. Näyttääpä myös eräs eteläsuomalainen taimisto (Kuivannolla) pitävän sitä myyntilistalla. Jos ilmastomme muuttuu lämpimämpään suuntaan, kuten vakuutetaan, saattaa Nandina olla totta myös täällä. Sen suosiota valtameren takana lisää se, että kasvin nesteet sisältävät sellaisia alkaloideja, ettei se maistu jäniksille, peuroille eikä pekareille (ne ovat villisian sikäläisiä vastineita). Jäniksenkestävistä koristepensaista on pula täälläkin!

Mahonian kukinta juuri alkamassa huhtikuun alussa, oikealla oleva pikku puu on Chamaecyparis-suvun kellertävä edustaja

Sisareni puutarha sisälsi tärkeässä asemassa kaksi muutakin samaan heimoon Berberidaceae kuuluvaa lajia, nimittäin puiden alle oli istutettu varjohiippaa, ja ikivihreän pensaan virkaa edustivat mahoniat. En ollut ensin tuntea koko mahoniaa, kun se siellä kasvoi metriseksi pikku pensaaksi, ja täällä Suomessa sen korkeus yleensä jää alle puolen metrin. Mieleen tulivat lehtien perusteella ennemminkin rautatammet eli piikkipaatsamat eli nykynimeltään orjanlaakerit  Ilex aquifolium. (Niillä kukkia on kuitenkin paljon vähemmän,ja marjat punaisia, lajeista olisi kyllä valittavaa, sillä niitä on lähes 400.) Mahonia-lajeja on 50-90, riippuen siitä, kuinka ahtaasti suku jaetaan. Tutustuin mahoniaan Mahonia aquifolium, kun naapurissani 1940-60-luvuilla Tervolan neidt kasvattivat hautausmaalle ja seppeleisiin sopivia koristekasveja. Vieläkin niitä kasvaa hyvinvoivina samassa paikassa, isojen kuusten antamassa varjossa, vaikka viljelytoimet ovat lakanneet jo puoli vuosisataa sitten!

Tämä mahonia on kotoisin alunperin läntisestä Pohjois-Amerikasta ja on ainoa Suomen ilmastoa kestävä ikivihreä pensas. Lehdet ovat 3-lehdykkäiset ja niiden reunoissa on piikkejä. Varsi sensijaan on piikitön. Mahonia kukkii keskitalvella sanoo kasvikirjani, mutta esim. Virginiassa sen kukinta alkoi juuri huhtikuussa. Kun mahonia tekee sitten marjoja, ne ovat yleensä väriltään sinisiä. Tälläkin lajilla on kasvinesteissään alkaloideja, joiden takia sitä on kasvatettu myös lääkekasviksi. Värikasviksikin, hyväksi keltaisen antajaksi, se kelpaisi, jos sitä kasvaisi enemmän.

Narsissit ovat viime vuoden huhtikuun 8 päivänä Virginiassa juuri lopettaneet ja varjohiippa ottaa asemansa maanpeitekasvina, sen lehtiä ovat nuo pyöreähköt kuvan keskiosassa.

 Varjohiippaa Epimedium (n. 25 lajia) käytetään meilläkin puutarhoissa maanpeitekasvina. Yleisimpiä ovat eurooppalais-alkuperää oleva E. alpinum ja E. grandiflorum Aasiasta sekä niiden risteymä E. x rubrum. Taimia saa mm. jakamalla juurakkoa, koska monet ovat hybridejä, mutta mikäli kasvi tekee siemeniä, myös niistä. Omalla tontillani en ole yrittänyt vielä.

Neljäs amerikanmatkan saalis tähän heimoon tuli vastaan purolaaksoon suunnatulla metsäretkellämme, sillä paikoin nähtiin matalia kukkia, joista kuulin nimeksi May Apple. Sen taustoihin etsiytyessä löytyikin taas tuttu, vaikka meillä harvinainen koristekasvi, nimittäin Podophyllum peltatum, jalkalehti. Sitä on istutettu tällekin omalle tontille, vaikkei kasvupaikka sille olekaan erityisen sopiva. Kukan pitäisi olla lähes valkoinen. Jalkalehtiä on kymmenkunta lajia, toisaalta peräisin Amerikasta, toisaalta Itä-Aasiasta. Sisareni kotinurkilla se vaikutti alkuperäislajilta eikä koristekasvikarkulaiselta. Sen lehdet tulevat kukinnan jälkeen esiin ryhmänä maavarresta ja ovat hieman kilpimäiset tai vaahteranlehtiä muistuttavat, usein täplikkäät. Nimi May Apple tulee siitä, että hedelmät ovat lähes kananmunan kokoisia! Niistä kasvikirjani mukaan voi tehdä hyytelöä.

Tämä virginialainen jalkalehti oli kukkinut jo huhtikuun alussa, ja lehdet olivat juuri nousseet. Omenan aiheita ei siinä ollut. Maanpeittona metsässä oli jokin rönsyävä ruusu.

Happomarjakasvien Berberidaceae pienehkö heimo käsittää 13-16 sukua, ja lajeja on 550-600. Systemaattisesti katsoen niitä lähinnä ovat mm. leinikkikasvit, joita taas pidetään eräänä vanhimmista kukkakasviryhmistä, ja leinikkikasvien päälahkoon Ranunculales myös happomarjakasvit on sijoitettu. Ne ovat sekä koriste-, lääke- että värikasveja ja suosivat reheviä varjoisia kasvupaikkoja.

Sitten itse happomarjoihin, sukuun Berberis. Happomarjoja on noin 450 lajia, eli pääosa koko heimosta. Osa on ikivihreitä, osa lehtensä varistavia. Suvun tyypillinen tunnusmerkki on kahdenlaiset oksat, pitkäversot, joissa on piikkejä, ja lyhytversot, joihin puolestaan tulevat lehdet ja kukat. Lyhytverso kasvaa piikkien väliin. Useilla happomarjoilla on komeat ruskavärit. Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten ruostehappoharja Berberis vulgaris oli sangen suosittu koristekasvi, sitä on meillä kasvatettu jo 1600-luvulla. Pensas kasvaa parimetriseksi, ja sen kirkkaanpunaisista marjoista saa mm. hilloa, kasvia on viljelty myös lääkekasvina, ja lisäksi se on mainio keltaisen värin lähde sekä kankaiden että nahkojen värjäämisessä.

Ruostehappomarjan näköistä happomarjaa löytyi myös virginialaisen purolaakson rinnemetsästä, joka oli pääasiassa lehtipuita, metsä sai kehittyä omilla ehdoillaan. Talojen lähellä oli kulttuuritulokkaita, mutta kuuluuko tämä happomarja niihin? Sukua on Pohjois-Amerikassakin, myös alkuperäisenä. Kohde on kuvan vasemmalla puolen alalaidassa.

Mutta sitten vehnänviljelyn yleistyessä havaittiin, että sen lehdillä eli mustaruostetta levittävä sieni, ruskeina itiöitä tuottavina laikkuina lehtien alapinnoilla. Ruostehappomarja oli sienen ns. väli-isäntä. Sientä pidettiin niin vaarallisena viljan loisena, että nykyisin ruostehappomarjan taimimyynti on kielletty meillä. Olikin kovin kiinnostavaa tavata sitä mahtavina pensaikkoina Hattulan Retulansaaressa, jossa vanhat lammaslaitumet olivat muuttuneet maankuuluiksi katajakedoiksi, ja yhden jos toisenkin katajan suojassa ruostehappomarja kukki upeasti korkeina kasvustoina. Tämä alue on luonnonsuojelun eräs kohde, joten ehkä armo kohtaa muuten lainsuojattomia happomarjoja?

Japaninhappomarja keskellä, siitä oikealle näkyy heisiangervo Diabolon massaa. Seinustan säleikössä kiipeilevät villiviinin molemmat versiot, Partenocissus quinquefolia ja P. inserta, mutta itsenäisesti paikkaan etsiytynyt alppikärhö Clematis alpina taitaa viedä jatkossa voiton! Kuva on heinäkuulta 2008.

Nykyisin happomarjoista meillä on käytössä varsinkin punalehtisiä koristemuotoja, jotka ovat japaninhappomarja Berberis thunbergii Atropurpurea tai hurmehappomarja Berberis x ottawensis Superba, se on risteymä ruoste- ja japaninhappomarjoista. Kiinnostuin näistä punalehtisistä, kun v. 2000 talon kivijalkaosa tuli saamaan punertavan värin, ja sitä taustaa vasten parhaita mielestäni olivat punalehtiset pensaat. Punalehtisiä taimia ei löytynyt helposti, mutta vuonna 2001 Harvialan taimitarhalta sain tuon Atropurpurean, joka kasvoikin lähes vuosikymmenen talon seinustaa vasten. Paria vuotta myöhemmin löytyi seinustalle toinenkin punalehtinen, kun myyntiin tuli heisiangervon Physocarpus opulifolius lajike Diabolo, jonka lehdet ovat tummanpunaiset, ja mikä parasta, ei piikkejä lainkaan.

Kun alkukeväällä 2010 oli talossani ikkunoiden vaihtoremontti, jouduin katkaisemaan seinustoilta kaikki pensaat ja köynnökset tyngiksi, ja sen kohtalon kokivat kaikki tuossa yläkuvassa esiintyvät yksilöt.  Istutin happomarjani, joka oli kesän kuluessa alkanut kasvaa enimmäkseen vaakasuuntaan sojottavia oksia, tontin alakulman kukkapenkkiin viime syksynä. Saapa nähdä, kasvaako se. Ainakaan kosteudesta ei keväällä ole pulaa, kun nämä mahtavat hanget muuttuvat vedeksi. Heisiangervo ja köynnökset jatkoivat oloaan, parhaiten juuri alppikärhö. Myös tässä paikassa asunut, vanhempieni peruja ollut juhannusruusu Rosa pimpinellifolia näytti pitävän katkaisusta, uudet versot ovat rotevia ja niitä tuli paljon.